Peliarvostelu

Super Meat Boy Forever

Pelin nimi: Super Meat Boy Forever
Lajityyppi: Tasohyppelypelit
Alusta: PlayStation 4
Kehittäjä/Julkaisija: Team Meat
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Mikko Kosonen, 19.5.2021 Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia
Arvostelun Super Meat Boy Forever kansikuva

Erilaiset kontrolloimatonta juoksemista tarjoavat tasohyppelypelit ovat saavuttaneet suosiota viimeisen kymmenen vuoden aikana ja peleille on olemassa jopa oma genrensäkin, ”endless runner”. Tunnetuimpia nimikkeitä näistä ehdottomasti nimekkyytensä perusteella on ainakin Super Mario Run sekä Lara Croft: Relic Run, jotka ovat kuvakulmaltaan kuin haastavuudeltaankin toisiinsa nähden varsin eri luokkaa.

Omakohtainen kokemukseni endless runnereiden parissa ennen tätä hetkeä on ollut ainoastaan Bit.Tripin kehittämän mainion Runner2: Future Legend of Rhythm Alien -pelin parissa, joka on rytmimusiikki-ideansa kera niin ikään erilainen kuin yllä mainitut kaksi esimerkkiä.

Nyt Meat Boy -pelistään tunnettu indiestudio Team Meat on hypännyt tutun lihanpalansa kanssa samaan kelkkaan, sillä Super Meat Boy Forever kun on endless runner edeltäjästään poiketen, joka oli perinteinen (brutaali) tasohyppely.

Brutaaliutta ei kuitenkaan ole unohdettu Super Meat Boy Forever -pelistäkään, sillä se ei juurikaan tunne armoa. Tutut sirkkelit ja muut kuolettavat ansat ovat jälleen läsnä – erona on vain se, että pelaaja ei voi rauhassa katsoa miten kiperistä tilanteista mennään, vaan Meat Boy juoksee päättömänä kanana kohti kuolettavia vaaroja. Apunaan pelaajalla on hyppynappulana kuin nyrkkinäkin toimiva X sekä mahaliukumiseen sekä niin ikään lyömiseen valjastettu vasen tatti. Juuri muuta ei tarvitakaan.

Pelaajalta sen sijaan vaaditaan nopeita refleksejä ja hahmotuskykyä, jotta ahtaista onkaloista päästään puikkelehtimaan tai hyppelemään ylitse. Joskus pitää iskeä ötököitä kuonoon tai kiitää hetkellisesti ilman halki kuin Teräsmies, tuplahypyn kera. Tasoja on aika lailla mahdoton oppia ulkoa, sillä ne on luotu nykyhengen mukaisesti proseduraalisesti, eli tasot muistuttavat toisiaan per maailma, mutta eivät ole samoja. Kukin pelin maailma tuo aina mukanaan jotain uutta ja sirkkelit, tappavat laserit, liukuhihnahissit kuin avainten metsästys ja lukkojen avaaminen – kaikki päättymättömän juoksemisen ohella tulevat tutuiksi.

Harvemmin tasoja ensi yrittämällä läpäiseekään, tai toisella, tai edes kolmannellakaan. Allekirjoittanut kuoli varmastikin jokaisessa tasossa vähintään sen parikymmentä kertaa per yritys. Jokainen taso jakautuu eräänlaisiin segmentteihin, joten aivan alusta tasoja ei tarvitse pelata, kun kuolema silppuaa Lihapojan, vaan pelaaja pääsee yrittämään aina jokaiselta näkymättömältä checkpointilta uudelleen. Maaliin pääsyn jälkeen voidaan katsoa hauskasti ”uusintana” miten omat lukuisat yritykset jakautuivat.

Pelin kampanja käsittää viisi maailmaa tasoineen ja kaikkiaan pelattavaa onkin kaksikymmentäviisi tasoa. Pelin läpäisyn jälkeen avautuvat vaikeammat Dark World -versiot kaikista tasoista. Jokaisen maailman lopussa tuttu Dr. Fetus uusine erilaisine tappokoneineen yrittää estää Meat Boyn ja tämän naisen, Bandage Girlin, etenemistä, jotta eivät onnistuisi saamaan Fetuksen kaappaamaa lastansa takaisin. Jokainen maailma kun esittelee jotain uutta Meat Boyn ja pelaajan pään menoksi, niin useimmiten tuo tasoissa opittu sitten tavalla tai toisella koetaan myös loppuvastustajienkin aikana.

Fiilikseltään Super Meat Boy Forever on melkoisen erilainen kokemus kuin edeltäjänsä endless runner -meininkinsä vuoksi. Samaa tunnetta kuitenkin hiplataan kovasti, kun peli jakaa kuolemaa niin tiuhaan. Sanoisinkin, että Forever osaa todella ärsyttää ja kun maaliin viimein pääsee tason päätteeksi, on tunnelma jokseenkin saavutuksen riemun ja pettymyksen (olen huono) sekoitus. Jokaisen pelatun tason päätteeksi vannoin, etten enää pelaisi yhtäkään koskaan – kunnes nappasin taas ohjaimen käteeni ja kuolin ja lopulta voitin.

Super Meat Boy Foreveriä kun ei oikeastaan voi syyllistää sen haastavuudesta: kontrollit ovat yksinkertaiset ja suurimmaksi osaksi napakat – joskus harvoin koin, että liukunyrkki ei onnistunut vaikka olisi pitänyt, mutta ehkä se oli enemmän omaa huono ajoitustani kuin peliohjaimen vikaa. Tasot on suunniteltu millintarkkaa pelaamista varten, mutta tasosuunnittelu ei ole arvontapohjaisuudestaan huolimatta lainkaan huonoa.

En sanoisi, että Super Meat Boy Forever satunnaistoiminnostaan huolimatta olisi sellainen peli, että jaksaisin lähteä tasoja uudelleen pelaamaan ja yrittämään parempaa aikaa tai läpäisyä ilman kuolemisia.

Audiovisuaalisesti peli ei luonnollisestikaan eroa PC-veljestään. Grafiikka on äärimmäisen simppeliä ”Flash-peli” -grafiikkaa, joka kuitenkin toimii ja se verinen silppu, joka pelaajan läpäisy-yrityksistä jää kunkin tason varrelle on ehdottomasti se Team Meatin juttu. Tasojen aikaan soiva musiikki on hyvää, mutta on pakko mainita, että se kuitenkin toistaa aivan liikaa itseään. Musiikki vaihtuu maailmojen välein, mutta yksittäisissä tasoissa soiva musiikki on aivan liian lyhyttä looppaavaa sorttia, joka toki ruokkii sitä tuhannen samanlaisen yrityksen fiilistä, mutta olisin edes musiikin osalta ottanut enemmän vaihtelua lukuisiin yrityksiini.

Mikäli haluat lukaista Petterin mietteet aiemmin julkaistusta PC-versiosta, löytyy linkki tästä.

Loppusanat

Super Meat Boy Forever uudistaa originaalista pelistä tuttua brutaalia tasohyppelykaavaa tehden Foreveristä modernin endless runner -pelin. Kokonaisuutena vaihtelua tarjoavat viisi maailmaa tasoineen ja satunnaisgenerointeineen pitävät otteessaan ja simppelit kontrollit mahdollistavat matalan yrityskynnyksen – vaikka menestys ei ajoittain millintarkassa vauhtipompinnassa olekaan taattua. Pelin pelaa hampaat enemmän ja vähemmän irveessä läpi, eikä kokemus välttämättä kannustakaan omien suoritusten hiomiseen. Muutamankymmenen euron hintalappu on siinä ja siinä kohdillaan.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • - Simppelit ja napakat kontrollit
  • - Brutaalia, mutta reilua juoksutusta
  • - Pelin yksinkertainen grafiikka toimii yhä

Huonoa

  • - Musiikki toistaa itseään
  • - Ei välttämättä kannusta uusintakierrokseen