Taxi Life – A City Driving Simulator on puolalaisen Simteractin käsialaa. Samaan sarjaan taksipelin kanssa kuuluvat aiemmin julkaistu kehnonpuoleinen Train Life sekä melko tuore julkaisu puutarhansomistuspeli Garden Life. Taxi Driver -elokuvassa Robert Deniron näyttelemä hahmo yrittää keskustella syvällisiä ja löytää jotain merkitystä yksinäiselle elämälleen, mutta kollega kuittaa pohdiskelut yksinkertaisilla sanoilla ”Taxi life, you mean?” Kuuroille korville ovat menneet kenties myös Simteractin pelitestaajien palaute kehittäjätiimille, sillä sen verran runsaasti hiomista uusi simulaattorituotos olisi kaivannut jo ennen taksitolpalle ajamista.
Pelissä virtuaalinen taksikuski viskataan Espanjan hiostaviin maisemiin, tarkemmin Barcelonaan, jonka Simteract on hehkuttanut olevan 1:1 mallinnus pinta-alaltaan 101 neliökilometriä olevasta kaupungista. Kaikki kadut ja risteykset pitäisi siis olla mukana, aikamoista! Ikävä kyllä mainospuheet eivät pidä paikkaansa, lähellekään. Kun peliä on riittävästi pelannut ja asiakkaita kuljetellut sinne tänne, tulee huomanneeksi toistuvan ilmiön: vaikka karttaruutu esitteleekin melko ison kaupunkimiljöön, nousee pelaajan huulille kerta toisensa jälkeen sama ihmettelyn aihe. Miksi pelissä on ”keltaisilla teippiseinillä” suljettuja alueita, joiden takana selvästi olisi elämää ja nähtävää ja josta siviiliautotkin ajelevat ulos ja menevät sisään, mutta jonne pelaaja ei taksillaan yksinkertaisesti pääse?
Taxi Life – A City Driving Simulatorin kehitystyö on kaikessa yksinkertaisuudessaan jäänyt joko kesken tai sitten ratkaisu eristää alueita on ollut tarkoin harkittu. Käytössä oleva pelimaailma kun on karkeasti arvioituna kooltaan vain noin ¼ osaa koko kartan koosta ja lukemaltaan vain 7-10 neliökilometriä, joskin mainittakoon että alue on silti suhteellisen isokokoinen palanen. Kartan muut alueet eivät aukea pelattavaksi ajajatason kasvaessa ja uramoodin edetessä, vaan suljetut alueet pysyvät suljettuina. Kenties myöhemmin on luvassa alueet avaavia maksuttomia tai maksullisia DLC-paketteja, mutta jälkimmäisen vaihtoehdon kohdalla voitaisiin jo puhua täysin härskistä rahastamisesta ja valheellisesta (jopa petoksellisesta?) mainonnasta, vaikka budjettihintaisempi neljän kympin peli kyseessä onkin. Mainospuheisiin kuitenkin kuuluivat muun muassa “Barcelonan kaupunki on monelta osin mallinnettu täysikokoisena” ja “kuljeta asiakkaita Barcelonan teillä, joita on 460 km pituudelta.”
Peli on ainakin paperilla sinänsä mielenkiintoinen tuote sellaiselle, joka asuu tai on asunut Barcelonassa tai aikoo jossain välissä varata ensimmäisen lomamatkansa sinne ja kenties jopa vuokrata autonkin käyttöönsä. Navigoiminen liikenteessä ehkä saattaisi helpottua, kun voisi etukäteen opetella paikallisia teitä ja risteyksiä – huomioiden sen, että pelissä käsiksi pääsee siis vain yhteen alueeseen Barcelonassa. Tätä turistiaspektia ja maisemien tutkailua varten on tarjolla myös aitoja maamerkkejä, joita voidaan bongailla ja X-nappulalla kuitata nähdyksi XP:n kertymisen merkeissä.
Periaatteessa ihan autenttisesti mallinnettu kaupunki (tai sen osa siis) liikennevaloineen, ahtaine pikkukatuineen ja päällisin puolin virtaavan autoliikenteensä kera onkin ehdottomasti pelin parhaita puolia. Mieleen tulee takavuosien Midtown Madness, joka oli yksinkertaisuudestaan huolimatta ensimmäisinä open world -autopeleinä niin vaikuttava, että pelin autoilla halusi (ainakin jonkin aikaa) ajella liikennesääntöjä noudattaen, kunnes hulluus pian vei mukanaan.
Barcelonalaisen taksikuskin ura (muuta pelimoodia ei sitten ole tarjollakaan) on paikoin hulluttelua sekin, mutta mistään kreisistä taksista ei voida silti puhua, kun peli pyrkii olemaan ”simulaatio”, jota pelatessa käyttäydytään asiallisesti lakeja noudattaen. Kokemusta voidaan verrata vaikkapa Bus Simulator -peliin. Ajellaan ympäriinsä ja rahastetaan asiakkaita. Kanssa ajelevan tekoälyliikenteen kanssa joutuu kuitenkin välillä olemaan varpaillaan. Risteysten käännökset erityisesti tuntuvat paikoin olevan ylitsepääsemättömän vaikeita ja liikehdintä mummomaisen hidasta, joskus liinoja vedetään kiinni yllättäen, kaistaa vaihdellaan pelaajan eteen jatkuvasti viime tingassa ja joskus pelaaja saa tuntea takapuskurissaankin pusuja, kun pysähdytään valoihin odottelemaan. Poliisit törttöilevät toisinaan nekin tai sitten joku ajaa poliisia päin – ilman seuraamuksia.
Uramoodi on puitteiltaan varsin koruton. Ensimmäisellä autolla lähdetään tienaamaan ja poimimaan asiakkaita kyytiin. Sekoileminen liikenteessä yksin ajettaessa ei ole niin vakavaa – jos poliisi sattuu näkemään, niin ne pyöräyttävät pillejään ja ruudulla ilmaistaan rahapussia verottavasta kympin tai kahden sakosta, aiheutitpa sitten kolarin tai ajoit yksisuuntaista vastavirtaan. Poliisit karauttavat saman tien tiehensä, pysäyttämättä pelaajaa. Futuristisen näppärää etäveloittamista!
Kun pelimaailman kartalta tägätyn asiakkaan odotuspaikka alkaa viimein näkyä vihreästi hohtavana ruutuna tien sivussa, ajetaan auto ruutuun ja asiakas hyppää kyytiin. Asiakkaiden taso vaihtelee helposta vaikeaan ja kyydit lyhyestä pitkiin. Mitä pidempi kyyti, sen paremmat rahat – Barcelonassa näköjään kun ei mittaria lyödä raksuttamaan vaan taksa sovitaan aina valmiiksi. Mitä ”vaikeampi” kyyti on tiedossa, sitä paremmat XP:t pelaaja potentiaalisesti tienaa. Jotkut asiakkaat ovat vaativia ja eivät tule kyytiin, jos alla ei ole sähköautoa. Joillain asiakkailla olisi tarvetta isolle takakontille, vaikka kukaan ei koskaan laita mitään taksin perään. Isommat seurueetkin näkyvät katukuvassa silti vain yhden ihmisen kyytiin nousemisena, mutta silti autossa istuukin yhtäkkiä isompi lauma ihmisiä.
Kyydittämisestä saadun XP:n määrä vaihtelee sen mukaan, miten mallikkaasti kokonaismatka pisteestä A pisteeseen B menee. Jos matkan aikana kolaroi vaikkapa liikennemerkkeihin tai lyhtypylväisiin ja ajelee punaisia päin sekä lisäksi vielä solvaa asiakasta, kun takapenkkiläinen haluaa käydä läpi yhdentekevää small talkia, putoaa matkasta kertyvän XP:n taso aina hieman pienemmäksi. Tippiäkään ei ehkä sellaisella kerralla heru. On perin outoa, että dialogivaihtoehdoksi ylipäätään tarjotaan asiakkaan kanssa asioista eri mieltä olemista tai selkeitä kiukutteluvaihtoehtoja, kun ne johtavat aina vain XP-menetyksiin.
Joskus asiakkaat pyytävät matkan aikana avaamaan ikkunan, sulkemaan ilmastoinnin tai vainoharhaisesti häätämään kamalan ötökän tuulilasilta (aktivoi pyyhkijät!) vaikka koskaan mitään ötökkää ei lasissa näykään, kun ohjaamokuvakulmasta katsotaan. Nelikanavainen instrumentaalista musiikkia tarjoava radiokin löytyy, mutta useimmiten sen huudattaminen saa asiakkailta pyynnön ”laita musiikki pois.”
Ei muuta kuin tönkköön toimintovalikkoon ristiohjaimen alanuolta painamalla ja sitten R1 ja L1-nappuloilla oikeaa välilehteä valitsemaan. Oikealla tatilla sitten valikoidaan rullasta tarvittava asetus ja klikataan tattia aktivoinniksi. Peli liikkuu koko tämän ajan hidastettuna eteenpäin valikon taustalla, joten asiakkaan vaatimuksia ei välttämättä kannata alkaa toteuttamaan vilkkaimmassa mateluruuhkassa tai silloin, kun ollaan vauhdissa. Jos asiakkaan hermopalkki putoaa nollaan, poistuu tämä kyydistä kesken kaiken ja rahat jää saamatta, mutta tappiota tulee, koska bensaa on kulunut ajelun aikana.
Pitkin pelimaailmaa pyörittäessä rahaa kertyy tasaisen varmasti, XP:n keräämisen nostaessa kuskin tasoa. Kun kuskitaso nousee, kertyy pelaajalle taitopisteitä, joita voidaan tuhlailla taitopuuvalikossa. Lähestulkoon kaikki ostettavat perkit ovat erilaisten kulujen alentamista varten. Sakkoja on mahdollista saada kuitattua nollaksi ja esimerkiksi tankkaus- ja autopesulamaksuja alhaisemmiksi, kuin myös hinauskuluja on mahdollista pienentää.
Virtuaalinen simulaatiotaksikuski ei huristele loputtomiin, jos tankista ennättää loppua bensa. Barcelonalaiset taitavat olla aika rikkaita, sillä lähes järjestäen pelin bensa-asemilla litrahinta keikkuu siellä 3-7 euron välillä – voidaan täällä Suomessa siis huokaista helpotuksesta oman turhan stressimme kanssa. Mikäli tankki tyhjenee kesken ajon, pitäisi hinauttaa auto taksihalliin tankattavaksi. Vaihtoehtoisesti voidaan autoon lorauttaa puoli tankkia lennosta hieman tyyriimmällä kertamaksulla.
Käsite ”simulaatio” nostetaan pelissä pöydälle varsin heppoisin periaattein, koska kuuden erilaisen taksiauton ajomallinnus yleisesti ottaen on varsin kaukana simulaatiosta ja ne kaikki tuntuvat muutenkin lähes identtisiltä. Tuntuma on kauttaaltaan puhdasta ja melko tunnotontakin arcadea, vaikka joitain rattejakin tuetaan ja manuaalivaihteillakin pääsisi ajelemaan askipäivityksen asentamisen jälkeen. Kaikki taksit ovat siis oletuksena automaattivaihteisia, mutta silti peliä tuntui vaivaavan sellainenkin bugi, joka sai auton aina liikennevaloissa valumaan taaksepäin, jopa tasaisella tiellä. Jarrua ei voi oikean automaattiauton tavoin painella, koska silloin taksi jo hetken päästä peruuttaa takana olevan keulaan. Käsijarrua on siis käytettävä tai vaihtoehtoisesti läprättävä kaasupoljinta pieninä nykäyksinä valon vaihtumista odoteltaessa. Kaiken lisäksi padilla pelatessa oletusasetuksilla ajaminen on aluksi jopa melko kankeaa ja liikkeille lähtö aina hieman viiveistä ja jarruttaminen sekin tehottomampaa. Valikossa näiden poljinherkkyyksien säätäminen kutakuinkin 100% -arvoille auttaa asiaa.
Liikenteen ja etenkään toistuvasti sekoilevien jalankulkijoiden mallintaminen ole sekään aina realistista. Jos autoilijat sekoilevat, niin barcelonalaisilla jalankulkijoilla on myös paha tapa muuttaa mieltään kesken tienylityksen. ”Enpä menekään kauppaan, vaan lähden takaisin kotiin” -tyyppinen ajatus saattaa putkahtaa virtuaalikansalaisen mieleen keskellä suojatietä. Joskus jopa kaksikin kertaa. Pelaaja autoineen on jo ehtinyt työntää nokkansa tyhjälle suojatielle, kun NPC kopsahtaa pellille. Pieni ruudunvälähdys ja muutama sata euroa sakkoa. Näitäkin päälleajomaksuja saa lievitettyä neliosaisen taitopuun päivityksiä ostelemalla.
Pääpiirteittäin Taxi Lifen idea olisi siis ajaa taksia, kerätä rahaa ja kuluista huolimatta kerryttää tilipussia niin, että uusiakin takseja voidaan talliin hankkia. Kun oman taksifirman pyörittäminen aukeaa käyttöön, voidaan tallissa olevat ylimääräiset autot laittaa renkien ajettaviksi – ei muuta kuin palkataan työtön taksia ajamaan. Maksimissaan pelaajalla voi tallissaan olla jopa viisitoista autoa, joten ihan kivan firman näin teoriassa voisi saada aikaiseksi.
Käsittämätöntä, mutta totta, tämä osa pelistä tuntuisi olevan rikki ja toimimaton. Rengin palkkaaminen ei nimittäin yksinkertaisesti toimi. Kullakin tarjolla olevalla kuskilla on oma vaihteleva päiväpalkkansa, sekä hyvä ja huono luonteenpiirre. Vapaiden kuskien listalta sitten vaan valitsemaan mieluisa.
Kun kuski on palkattu, valitaan tälle kartasta työalue sekä työvuoro, jota kuski ”lähtee” ajamaan – vaan kun ei lähde. En missään vaiheessa saanut omaa palkattua kuskiani tekemään töitä, en kertaakaan. Toisinaan kuskivalikossa voidaan nähdä kuskin päällä kieltomerkki (ei aja) ja toisinaan autonkuva (ajossa). Rahaa vain ei kerry, vaikka loisen tavoin kuski kuitenkin vetää päiväliksaa lompakkoonsa.
Netin keskusteluissa on myös mainittu, että renki ei etenkään silloin tee töitä, mikäli pelaaja itse päättää lepäillä autotallissa ja edistää ajankulua, vaikkapa kohti yöaikaa. Mikä järki siinä on, että renkikään ei aja jos pomolla ei ole työvuoroa? Jalankulkijoiden ohella yrityksen pyörittäminen kokonaisuudessaan on yhtä suurta bugia, joka käytännössä alentaa taksisimulaattorin edeltäjänsä Train Lifen tavoin early access -tason keskeneräiseksi kokemukseksi. Muutamia päivityksiä peli on ehtinyt osakseen saada, mutta tällä tasolla edelleen ollaan. Palkattujen työntekijöiden toimimattomuus johtaa myös siihen, että pelaajan tarvitsee käytännössä ostaa vain yksi taksi: sellainen jossa on isoin kontti ja eniten tilaa asiakkaille. Pikkurahaa menee toki huoltamiseen ja tankkaukseen jatkossakin, mutta rahan tienaamisen tärkeys putoaa rajusti.
Audiovisuaalisestikaan pelistä ei juuri kehuttavaa löydy. Ei visuaalinen jälki aivan kamalan rumaa ole, mutta pääasiassa päiväsaikaan valaistus saa kaiken näyttämään karulta (lue: ylivaloisalta) eikä varjostusefekteissäkään ole kehumista. Vain harvoin pelaajan autot näyttävät jokseenkin hyvältä, mutta useimmiten ne ovat lelumaisen oloisia. Visuaalisesti parhaimpia hetkiä ovat yöaika sekä auringonnousu.
Tarjolla on chase-kuvakulman lisäksi puskurikuvakulma sekä ihan yksityiskohtaisempi ohjaamokuvakulma, joka kuitenkin on käytännössä hyödytön, koska pelaajan silmät on asetettu ohjaamossa sellaiselle korkeudelle, että liikennevaloissa seistessä, etenkin paalupaikalla odoteltaessa, valoja ei yksinkertaisesti ohjaamosta käsin näe. Mukavia pieniä yksityiskohtia ohjaamokuvakulmassa ovat naviruutu sekä siihen saatava peruutuskamerakin, ruudunpäivityskään harvoin jaksaa pysyä tasaisena. Suurimman osan ajasta peli pienesty nytkähtelee silloin tällöin, mutta pelin virtuaalikaupungin palasessa on myös tiettyjä paikkoja, joissa ruudunpäivitys muuttuu todelliseksi etananmateluksi, jos sinne sattuu eksymään.
Kaikki pelin automallit ovat lisäksi tylsähköjä piraattiluomuksia. Mukana ovat sinnepäinversiot muun muassa toyotasta, teslasta, mersusta kuin renaultin tila-pakustakin taksimuodossa. Oikeasta elämästä ilman merkkejä niin ikään apinoidut siviiliautot eivät näytä hyvältä koskaan, haahuilevista jalankulkijoista puhumattakaan. Genrejen mukaan lajitelluilta radiokanavilta voi kuulla geneeristä instrumentaalista musiikkia, joita on vain pari lyhyttä raitaa per kanava.
Loppusanat
Taxi Life – A City Driving Simulator yrittää tuoda ruudulle aidonkaltaista taksityötä simuloivaa arkea Barcelonan kaduilta kuvattuna. Ikävä kyllä peli on bugien riivaama, eikä sitä 1:1 kaupunkiakaan ole oikeasti saatavilla väärän mainonnan vuoksi.
Kenties hieman masokistisella tavalla Taxi Lifen pelaaminen ja robottimaisten asiakkaiden kuljettaminen ympäri Barcelonan palaa keskellä ajoittain kummallisesti ajelevien autoilijoiden keskellä, on jollain tapaa koukuttavaa. Ehkäpä Taxi Life tarjoaa Driver 3 -pelin tasoista hekotteluhupia. On kuitenkin vaikea keksiä oikeita syitä, miksi tästä pelistä kannattaisi kymppiä enempää maksaa.
Pelille on arvostelun julkaisuhetkellä (perjantaina 12.4) julkaistu PC-version roadmap Steamissa, joka varmasti pätee myös konsoliversioihin. Luvassa on jollain aikataululla ainakin kolme lisäpätsiä, jotka korjaavat bugeja, lisäävät rattitukea ja lisäävät ominaisuuksiakin. Roadmapit näin yleensä ovat jotain sellaista, joita early access -pelit saavat osakseen kehityksen aikana ja siltä Taxi Life monin paikoin tuntuukin – keskeneräiseltä elämältä. VIP-vintagevuosimallin autoa kuitenkin myydään pokkana erikseen neljän euron DLC:nä. Roadmapin ensimmäinen askel voisi olla jakaa tuo auto ilmaiseksi viitseliäille virtuaalisuhareille.
