Tekken 8 arvostelussa

Viimeinen vuosi on ollut hyvää aikaa tappelupelien ystäville. Viime kesän Street Fighter 6 tarjosi koukuttavan kokemuksen niin veteraaneille kuin amatööreillekin, ja syksyllä julkaistu Mortal Kombat 1 jatkoi modernien Mortal Kombatien voittokulkua varmoin ottein. Kehään nousee nyt liki kymmenvuotista taukoaan pidellyt Tekken, jonka kahdeksas tuleminen osoittaa sen olevan kovemmassa iskussa kuin koskaan.

Tappelupelejä on pidetty perinteisesti hankalana genrenä aloittelijoille. Kombot vaativat usein ammattitaikurin sorminäppäryyttä, ja tasoero ensikertalaisen sekä vähänkin harrastuneemman välillä on niin suuri, etteivät edes leikkimieliset illanistujaiset tahdo aina onnistua. Tekken on onnistunut perinteisesti taidon ja raivorämpytyksen tasapainossa, mutta päivän sana on saavutettavuus. Tämä näkyy myös Tekken 8:n lajivalikoimassa: sisäänheittonumeroksi on rakennettu Arcade Quest – kokonainen uusi yksipelinmoodi, jossa pelaaja johdatetaan kädestä pitäen Tekkenin saloihin. Virtuaalisiin kolikkopelihalleihin sijoittuva seikkailu on käytännössä valtavan kokoinen juonellinen tutoriaali, joka opastaa askel askeleelta kaiken aina torjunnoista heittoihin ja strategioista komboihin. Tuoreeltaan opetetuista liikkeistä jaetut palkinnot sekä käyttöliittymän päälle liimattu liikelista houkuttavat kokeilemaan vieraampiakin liikesarjoja, iskostaen pelituntuman selkärankaan kuin varkain.

Jos sorminäppäryys tuottaa haasteita, tarjoaa Tekken 8 myös Street Fighter 6 -tyylisen yksinkertaistetun kontrolliskeeman. Special Styleksi tituleeratut kontrollit voi napata päälle tai pois vaikka kesken taistelun, jos kombot eivät oikein irtoa tai valittu hahmo tuntuu muuten vaan hankalalta. Moodi toimii apupyörien tavoin, eli helpottaa tiettyjä liikesarjoja, mutta rajoittaa toisaalta myöskin pelaajan vaihtoehtoja – se tarjoaa loistavan tuen aloittelijoille, muttei käytännössä kuitenkaan vinksauta edes amatööriliiga-tasoista peliä mitenkään merkittävällä tavalla. Koin itseni osaavaksi tekkenistiksi, etten tullut raapineeksi moodia ammatillista mielenkiintoa syvemmältä, mutta kiitokset tekijöille siitä, että aktivointinapin sai siirrettyä vahinkopainalluksille alttiista L1:stä selvästi turvallisempaan L3:een.

Tekken 8:n uudistukset eivät rajoitu pelkästään uusien pelaajien kosiskeluun ja avusteisiin, vaan mukana on myöskin uusia hahmoja sekä monipuolinen setti yksin- ja moninpelimoodeja. Kolikkopelimäisten hahmotarinoiden lisäksi pelistä löytyy muutaman tunnin mittainen tarinatila, joka on Tekken-dadaa pahimmillaan/parhaimmillaan. Tarina on tuttua mahtipontista hölmöilyä, jossa pahoilaisgeeniensä kanssa tasapainotteleva Kazuya ja Jin,mittelöivät maailman kohtalosta. Tarina on samaa kornia hapatusta, jota se on ollut jo vuosia, mutta moodin varsinaiseksi ongelmaksi nousee yksipuolisuus: valtaosa taisteluista pelataan Jinillä, mikä on joko plussaa tai miinusta riippuen siitä, kuinka sinut pelaaja on hahmon kanssa. Itselleni tämä tiesi jonkin asteista tuskien taivalta, joka ratkesi lopulta vääntämällä vaikeustaso naurettavan helpolle. Irtopisteet kotiin yrityksestä varioida toisteisia kaksintaisteluita pienillä Dynasty Warriors -henkisillä areenakohtauksilla, mutta kaipaisin kerrontaan rehellisesti sanoen enemmän NetherRealmia ja vähemmän animea. Arcade-tarinat ovat kevyempiä, humoristisempia ja kestävät kaiken lisäksi vain viisi ottelua – jos olisin Banda Namcon diktaattori, heivaisin koko pääjuonen roskakoriin ja tuplaisin tai triplaisin hupaisien minitarinoiden määrän.

Uusia hahmoja on poikkeuksellisesti vain kolme, mutta 32 hahmon rosteri on sen verran vahva, ettei asia juuri häirinnyt. Hämmentävin lisäys on perulainen kahviperijätär, Azucena, jolla on rahtusen rasittava kyky vääntää jokainen kohtaaminen kahvimainokseksi. Muita tulokkaita ovat tyylikäs ranskalainen salamurhaaja, Victor, sekä Heihachin repertuaaria lainaava mystinen Reina. Lisäykset tuntuvat kaikkiaan melko neutraaleilta; yksikään uusista hahmoista ei tunnu samalla tapaa poikkeukselliselta kuin vaikkapa Tekken 4:ssä debytoinut brittinyrkkeilijä Steve tai potkumies Hworang. Eddyn, Heihachin, Annan, Lein ja Julian puuttuminen haiskahtaa siltä, että Bandai Namcolla varaudutaan julkaisemaan DLC-paketteja, mutta edelliset hahmot pois lukien, jopa PS1-Tekkenien aikainen perinnerosteri vaikuttaa eheältä.

Taistelukentällä Tekken 8 muistuttaa viimeistä piirtoa myöten edeltäjiään. Lyönnit, potkut, torjunnat sekä heitot tulevat samoista nappuloista kuin ennenkin, ja pelattavuudessa on onnistuttu säilyttämään Tekkenin tavaramerkkimäinen huolettoman illanistujaisrämpytyksen ja metodisemman pelaamisen tasapaino. Syvällisen hahmokohtaisen liikeanalyysin jätän suosiolla e-urheilusivustoille, mutta ainakaan omalla Bryan–Nina–Law-mukavuusalueellani en havainnut suuria mullistuksia. Perinteistä taistelukaavaa ravistellaan hieman Tekken 6:sta tutuilla Rage-liikkeillä kuin uudella Heat-mittarilla. Heat toimii käytännössä kuin piristysruiske, joka lisää aggressiota ja parantaa hyökkäysvoimaa noin kymmeneksi sekunniksi. Rage on puolestaan yhden napin superliike, joka läväytetään yleensä siinä vaiheessa, kun terveyspalkki vetelee viimeisiään. Tiukkaa, aggressiivista ja innostavaa meininkiä näin kaikkiaan.

Tekken 8:n moninpelitarjonta toimii muttei yllätä. Paikallisen moninpelin ja pikamatsien lisäksi tarjottimelta löytyvät muun muassa rankatut ottelut sekä nykymuodin mukainen hengailutila, Fight Lounge. Lounge tuntuu rahtusen Street Fighter 6 -vastinettaan karummalta, sillä sen tarjonta rajoittuu pitkälti samoihin harjoittelu- ja ottelutyyppeihin kuin normaalikin moninpeli, eikä se sisällä esimerkiksi mitään kolikkopelejä tai muita ylimääräisiä sivuaktiviteetteja. Ainoaksi merkittäväksi eduksi muodostuu mahdollisuus haastaa kilpakumppani useampaan kuin yhteen revanssiin, joka ei tavallisissa otteluissa onnistu. Toivoa sopii, että tekijät päivittävät Loungeen sisältöä, sillä mikäpä sen hauskempaa taukojumppaa, kuin päästä haastamaan kaverit ja kanssapelaajat esimerkiksi Tekken 3:ssa tai Tag Tournamentin keilailussa. Teknisesti nettipeli vaikutti toimivan erinomaisesti ja peliseuraakin löytyi riittämiin. Ranked Matchien taso oli tosin sen verran kova, ettei se vetäne pidemmän päälle puoleensa muita kuin veteraanihikoilijoita.

Muista pelimoodeista maininnan arvoisia ovat lentopallomainen Tekken Ball sekä Super Ghost Battle. Tekken Ball on leppoisa minipeli, jossa vasustaja tyrmätään lyömällä tai potkimalla isoa rantapalloa päin naamaa, kun taas Super Ghost Battlessa kilpailijana on pelaajien tyyleistä ammentava tekoäly. Opettavaisimmat aavematsit pelataan luonnollisesti itseään vastaan: tekoäly oppii pelaajan maneerit kiitettävällä tarkuudella, ja kun saa maistaa pari kertaa omaa lääkettään, alkaa äkkiä havainnoida oman pelityylinsä heikkouksia. Jos Arcade Quest edustaa kolikkopelitappelijan peruskoulua, voisi Super Ghost Battlea tituleerata jonkinmoiseksi korkeakouluksi, jossa pelaaja joutuu ensimmäistä kertaa katsomaan kunnolla peiliin ja arvioimaan taktiikoitaan.

Tekken 8 selviää jatko-osan paradoksista puhtain paperein: se tuntuu samaan aikaan riittävän uudelta ja ja riittävän vanhalta houkutellakseen pariinsa niin ummikot kuin veteraanitkin. Konsepti lainaa vahvasti viime kesän Street Fighteristä, mutta väliäkös sillä kunhan nyrkit heiluvat ja kaikilla on kivaa. Nähtäväksi jää, rohkaiseeko Street Fighter 6:n ja Tekken 8:n esimerkki lopulta myös Virtua Fighterin ja Soul Caliburin horroksestaan, mutta näin Tekkenin pitkäaikaisena ystävänä en voisi olla sarjan uuteen tulemiseen tyytyväisempi.