Pysäyttäkää painokoneet! Namco Bandai on viimeinkin tehnyt sen pelin, jota fanit ovat vonkuneet jo kolmetoista vuotta ja mattimyöhäisetkin Tekken 4:n krapulaisesta antikliimaksista lähtien. Kyseessä on tietenkin kulttimaineeseen nousseen Tekken Tag Tournamentin jatko, Tekken Tag Tournament 2. Tappelupelien äiti ja isä, alfa ja omega sekä tuleva messias. Vai onko sittenkään?
Palaan messiaskysymyksen äärelle arvostelun lopussa, mutta tässä vaiheessa voinee paljastaa, että Tekken Tag Tournament 2 tarjoaa täsmälleen sitä mitä siltä tilattiinkin. Se on kaunis ja sulava tappelupeli, joka nivoo yhteen sarjan tähän mennessä julkaistujen osien parhaat ominaisuudet. Tekken 6:sta lainattuihin kuoriin on mahtunut niin Tekken 5:stä tuttua hahmojen kustomointia, Tekken 4:ssä debytoineita hajoavia areenoja, sekä tietenkin Tekken Tag Tournamentista revitty Tag-pelimekaniikka.
Tag-matsien idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan, että areenalla häärii kahden taistelijan sijaan neljä – pari vaihtelee iskuja ja toiset kaksi vetävät lonkkaa, odotellen vuoroaan. Rooleja voi vaihdella nappia painamalla, mutta ottelu päättyy kun yksikin tiimikaveruksista lepää kanveesissa. Ajoitus on tärkeä, sillä tuoreeltaan pataansa saanut tappelija palautuu hiljalleen ennalleen siirryttyään lepovuoroon. Uutena jippona tulevat ns. Tag-liikeet, joissa tiimikaverit leipovat vastapuolta kasettiin yhteistuumin. Yksinkertaisin lienee Tag Throw, jossa ensimmäinen hahmo aloittaa heiton ja toinen ryntää areenalle viimeistelemään sen. Pykälän verran mahtipontisempaa jälkeä tekee Tag Assault, yhteiskombo, jossa iskuja jakeleva hahmo voi vaihtua parikin kertaa. Viimeisenä tulee Tag Crash, joka on oikeastaan vain hyökkäyksellä kuorrutettu versio hahmon vaihtamisesta.
Sunnuntaipelailijoille Tag-liikkeet edustavat vähäistä uudistusta. Ne ovat vain yksi opettelua vaativa väline Tekkenin jo entuudestaan monipuolisessa työkalupakissa. Veteraaneille uusien liikkeiden taktinen arvo on ilmeisempi. Esimerkiksi tehokasta Tag Assaultia käytetään harkiten, sillä se herättää vastapuolen passiivisessa taistelijassa iskukykyä voimistavan Rage-moodin ja kääntää pahimmillaan koko asetelman ympäri. Tag Crash puolestaan saattaa haaskata hyvät raivot, joten sitä säästetään yleensä hätätilanteisiin. Optimistrategiaa etsiville ammattipelaajille, Tekken Tag Tournament 2:n nimikkoliikkeet tuntuvatkin tarjoavan eniten pureskeltavaa. Ei kuitenkaan onneksi meidän tavispelaajien kustannuksella.
Uudet poppakonstit pois lukien, Tag Tournament 2:n pelattavuus on ehtaa Tekkeniä. Kaikilta hahmoilta löytyy kaksi nappia lyönneille, kaksi potkuille, identtisesti aktivoitavat heittoliikkeet, sekä iso liuta helposti rämpytettäviä peruskomboja. Alkuun pääsee kunhan omaa kaksi toimivaa kättä ja edes välttävästi mielenkiintoa. Taistelun tempo on sopiva ja perusliikkeet riittävän ennustettavia, että torjuntoihinkin voi taipua ilman teräsmiehen refleksejä. Kunhan omaa vähän malttia, eikä tuhoa peliään lyöntinappien silmittömällä rämpytyksellä, erottuu Tekkenistä taktisia elementtejä jo ensimmäisten pelituntien aikana.
Sisällöllisesti Tekkenit ovat olleet perinteisesti vähän epätasaisia esityksiä. Niin myös Tag Tournament 2. Se toisaalta rikkoo edeltäjiensä ennätyksiä tarjoten pelattavaksi huikeat 59 hahmoa. Rosteri sisältää lähes kaikki edellisten Tekkenien taistelijat, aina sarjan vakionaamoista Tekken 5:n Jinpachi Miziman kaltaisiin harvinaisuuksiin. Osaa vanhasta kaartista on säästelty DLC-paketteihin, eikä täysin uunituoreita tuttavuuksia ole ensimmäistäkään, mutta hahmojoukko on niin laaja, ettei kummastakaan osaa olla kovin pahoillaan.
Toisaalta jos Tekken Tag Tournament 2:n sisältöä tarkastelee pelimoodien kautta, tuntuu se hieman yllätyksettömältä. Pakettiin ovat päätyneet kaikki ne perusjutut, joita sieltä odottaisikin, mutta kunnollinen, tavoitteellinen yksinpeli tai alkuperäisen Tag Tournamentin Tekken Bowlingin kaltaiset koukuttavat minipelit loistavat poissaolollaan. Juonta on mukana vain nimellisesti; lyhyenläntä ja nopeasti itseään toistava arcade-tila palkitsee läpäisystä hahmokohtaisella loppuanimaatiolla ja tutoriaalin virkaa hoitavaan ?Fight Lab?-moodiin on ympätty hieman hassua dialogia sekä piirrettyjä kuvia. Ellei innostu omilla liikkeillä höystetyn Combot-tappelurobotin rakentamisesta tai hahmojen ulkoisesta kustomoinnista, ei Tekken Tag Tournament 2:n yksinpeli jaksa kantaa paria iltaa pidempään. Moninpelipuolelta löytyy kaikki tarpeellinen aina nettipelistä iänikuiseen, mutta toimivaan Team-moodiin.
Teknisenä suorituksena Tag Tournament 2 vaikuttaa moitteettomalta, mutta tyylillisesti se viipottaa perijapanilaisissa sfääreissä hyvässä sekä pahassa. Taisteluareenat vaihtelevat eteerisen kauniista vesivärilammikoista, totaalisen mauttomiin ja stereotyyppisiin näkemyksiin eri maista. Edustettuina ovat niin Hollannin visuaalisesti valju kukkaloisto, kuin Suomen talvimaisema neonvaloineen ja lihaa mutustelevine joulupukkeineen. Hahmot näyttävät pääosin hienoilta, mutta oudot kustomointioptiot tuovat areenalle toisinaan taistelijoita pullo kädessään tai potkuri päässään. Ei sillä, ettäkö Tekkeniin voisi lähtökohtaisestikaan suhtautua temaattisesti vakavana teoksena, mutta olisiko karkeimmille hölmöyksille saanut edes off-nappulan?
Äänimaailma koostuu tuttuun tyyliin mätkinnästä, huudahduksista, kovistelevista puheenparsista sekä läpitungeksivista taustamusiikeista. Tappelijat puhuvat syntyperänsä mukaisesti välillä muitakin kieliä kuin englantia, mikä on kiva, joskin vähän yhdentekevä silaus. Pelin musiikit sen sijaan ovat, kuin pahantahtoinen hyökkäys tärykalvoja vastaan. Japanilaisittain ylipirteä teknopoppi saattaa olla kotonaan idän meluisissa kolikkopelihalleissa, mutta oman olohuoneen rauhassa se on vain häiritsevää ja mautonta. Karkuun ei käytännössä pääse, sillä ilman taustamusiikkia äänimaailmasta tulee auttamatta liian karu.
Tyylitaju on kuitenkin käsitteenä subjektiivinen, eikä sen koettu puute tule varmasti Tekken-faneillekaan suurena yllätyksenä. Itse pelattavuus kuitenkin toimii kuin vessa ja sopii niin satunnaisille kaljanlipittelijöille, kuin kombojaan hioville urheilupelaajille. Kyseessä on varma ja viimeistelty julkaisu, joka tarjoaa rutkasti hahmoja sekä hyväksi havaittua mäiskettä moninpeli-iltamien ratoksi. Ei siis ihan mikään messiaspeli, mutta hauska ja viihteellinen beat ?em up, jonka olisi syytä löytyä jokaisen alan harrastajan hyllystä.
