Terminator - Resistance arvostelussa

Tuorein Terminator-elokuva, Dark Fate on tätä kirjoittaessa pyörinyt elokuvissa muutaman viikon. Siitä huolimatta, että Dark Faten on sanottu olevan suoraa jatkoa T2:lle itse Cameronin toimittua tuottajana, on uusi elokuva osoittautunut jo nyt enemmän tai vähemmän flopiksi – synkkä kohtalo, jonka edeltäjä Terminator Genisys koki aiemmin.

Jos hyviä Terminator-elokuvia on vuosien varrella ollut oikeasti vain kaksi – Terminator: Salvation oli katsottava – ovat myös oikeasti hyvät Terminator -aiheiset videopelit jääneet vähiin.

Yhden käden sormella laskettavissa? Vain kaksi sormea? Yksi?

Allekirjoittaneen mielestä ainoa hyvä Terminator-peli on ollut Bethesdan vuonna 1995 julkaistu Terminator: Future Shock. Lisenssipeli Terminator Salvation oli sen sijaan moderneista 2000-luvun peleistä ainoa, jota kykenin pelaamaan hiukan pidempään irvistelemättä. Totesin tämän kirjoitettuani ylipitkän tutkiskeluartikkelini seitsemän vuotta sitten.

Terminator Genisys ei saanut kylkiäisekseen videopeliä, mutta Terminator: Dark Fate sai – tavallaan. Reilusti vasta ensi-illan jälkeen julkaistu Terminator – Resistance on nimittäin uusin juttu pelimarkkinoilla, mutta ei niinkään (onneksi kai) Dark Faten tarinaa matkiva virallinen sivutuote. Itse asiassa Resistance noteeraa tarinassaan vain kaksi ensimmäistä elokuvaa.

Onko viimein tullut aika, että voidaan sanoa voittajan löytyneen? Terminator-peli, joka on parempi tai edes samaa tasoa kuin Terminator: Future Shock? Alkuodotukset eivät luvanneet hyvää, sillä pelin on kehittänyt surkeasta Rambo: The Videogame -pelistä vastannut pieni studio Teyon.

Terminator – Resistance on kuitenkin tästä huolimatta jopa yllättävänkin pelattava FPS-peli ja samalla voin kyllä jo tässä vaiheessa paljastaa, että Resistance on yhtä hyvä ellei parempi kuin pitkäaikainen suosikkini Future Shock.

Vastarinnan väreissä

Terminator – Resistance sijoittuu ajallisesti vuoteen 2028 ja lähtee kulkemaan siitä eteenpäin. Tarinan alkaessa palloillaankin ajassa vuotta ennen sitä hetkeä, kun alakynteen jäänyt Skynet päätti lähettää tuhoajan ajassa taaksepäin listimään syntymättömän John Connorin äidin. Pelissä omaksutaan Tech-Com joukkoihin kuuluvan korpraalisotilas Jacob Riversin rooli.

Jo heti alussa hommat menevät reisille ja Rivers joutuu omilleen kavereidensa kaatuessa rintamalla. Arvostelukappaleen mukana toimitettiin digiversio Dark Horsen julkaisemasta Terminator-sarjakuvasta, joka kertoo tapahtumista ennen peliä ja lähinnä seuraa pelissä esiintyviä sivuhahmoja, jotka Jacob (ja pelaaja) lopulta kohtaa. Sinänsä hölmö tapa rakentaa juonta, mutta toisaalta sarjakuva oli sen verran yhdentekevää sorttia, että paljoa ei menetä, vaikka se jäisi lukemattakin.

Kun on jonkin aikaa rämmitty soolona, löydetään muutamia siviiliselviytyjiä ja yhdessä heidän kanssaan löydetään lopulta myös isompi lauma Tech-Comin joukkoa ja samalla turvallinen bunkkeritukikohta (se ensimmäisessä Terminatorissakin vilaukselta nähty). John Connor johtaa joukkoja, mutta miehestä kuullaan pääasiassa vain radioitse ja kirjeviestein.

Juoksupoikana tulevaisuudessa

Valtaosa peliajasta – taisteluiden välissä – jutellaankin useiden mielenkiinnottomien, hieman pökkelömäisten ja paikoin jopa rasittavan töykeiden sivuhahmojen kanssa bunkkerissa, ennen kuin lähdetään taas keikalle. Yleensä mennään yksin, joskus saa jopa muutaman hassun Tech-Comin tekoälyjampan rinnalleen sotimaan.

Sivuhahmojen kanssa voi jutella niitä näitä ja omiakin reaktioitaan dialogin lomassa pääsee valitsemaan. Jacobin ja sivuhahmojen väliset suhteet vaikuttavat kuitenkin siihen millainen loppu pelillä ja sivuhahmojen kohtaloilla on. Hahmoilla on myös tarjolla sivutehtäviäkin: haluavat pelaajan tekevän sitä tai tätä tai noutavan yhtä sun toista tavaraa. Pakko sivutehtäviä ei ole suorittaa, mutta päätehtävien tapaan niistäkin kertyy XP:tä ja lopulta taitopisteitä.

Taitopisteillä voidaan kehitellä Jacobin erilaisia kykyjä aina aseiden tehokkuudesta hakkerointi- ja tiirikointitaitoihin. Myös hiiviskelyssä, sekä aseiden käytössä voi tulla paremmaksi. Muutamat pelin parhaimmat plasma-aseet jopa vaativat tiettyä aseenkäyttötasoa. Onneksi XP:tä kertyy suhteellisen tasaiseen tahtiin, jotta pelaaminen pysyy mielenkiintoisena ja dynaamisena. Mitä tulee tiirikointiin ja hakkerointiin, pyöritellään lukkojen osalta ohjaimen tatteja, kun taas läppäriltä toimiva hakkerointi on kuin pelaisi sivuttain kuvattua, yksinkertaistettua Froggeria.

Kaunis yö, masentava päivä

Pelimaailman osalta Los Angelesin apokalyptiset, lähes täysin tuhoutuneet Unreal-pelimoottorilla luodut maisemat ovat eritoten yöaikaan visuaalisesti erittäin onnistuneen näköisiä valaistuksine kaikkineen. Mikään avoimen pelimaailman räiskintä Resistance ei ole, mutta etenemisen osalta annetaan kuitenkin pieniä vapauksia ja maisemat on tehty sen verran laajan oloisiksi, että peli ei tunnu liian putkimaiselta kokemukselta, vaikka lineaarinen onkin.

Maailman suunnitteluun on osattu tuoda sitä Cameronin elokuvien futuristisen lohdutonta, tuhkaista tuhomaisemaa, sellaista joka turhan kirkasvärisestä Terminator Salvation -elokuvasta esimerkiksi puuttui. Pelin maailma on jossain määrin vapaakulkuinen, eli tarjolla on talojen raunioita huoneineen, joissa pelaaja voi puikkelehtia melko vapaasti. Rakennukset aukeavine ovineen eivät ole pelkkä kuriositeetti, sillä lähes kaikkialta löytyy keräiltävää tavaraa varusteiden raaka-aineista valuuttana toimiviin säilykkeisiin, tupakkaan ja alkoholiin. Myös lääkintäpakkauksia ja aseiden ammuksia löytyy sieltä täältä.

Erilaiset aseet jakautuvat tavallisiin, kuten käsiaseisiin ja rynnäkkökivääriin sekä plasma-aseisiin. Hienona yksityiskohtana vain plasma-aseilla voidaan tuhota T-800 yksiköitä. Kuten Kyle Reese totesi elokuvassa, ei 80-luvun aseilla voinut tuhota terminatoria, eikä pelissäkään voi, sillä tavalliset luodit eivät tehoa muihin kuin pienempiin robotteihin. Räiskiminen yleisesti ottaen on pelissä varsin toimivaa ja etenkin plasma-aseilla jytkyttäminen on jotenkin äärimmäisen nautinnollista.

Käsitöitä kapinallisille

Yksi pelin keskeisistä ominaisuuksista on craftaaminen – aivan kuten Kyle Reese ja Sarah Connor tekivät omia putkipommejaan minimarketin ostoksilla, myös Terminator – Resistancessa pelaaja voi putkipommien ohella valmistaa omia lääkelaukkuja, ammuksia ja sen sellaista. Näiden valmistaminen onnistuu kuitenkin vain siihen tarkoitettujen työpöytien ääressä.

Pelin craftaaminen kuitenkin jää loppujen lopuksi enemmän tai vähemmän turhaksi ominaisuudeksi, sillä tukikohdassa pelaaja voi suoraan ostellakin Tech-Comin kauppiaalta tavaraa. Muutoinkaan ainakaan medium-tasolla pelatessa omia ammuksia ei juuri koskaan tarvinnut valmistaa. Toki on mukava aina saada selkäreppua vähän tyhjennettyä liinoista ja muusta rojusta, mutta ammuksia kuin muutakin tavaraa löytyy yllin kyllin. Eikä pelkästään talojen raunioiden lipastoista, laatikoista ja kaapeista. Myös tappajakoneet kantavat mukanaan hyödyllisten raaka-aineiden ohella esimerkiksi ammuksia. Kun pieni hämähäkkirobo, sen isompi veli tai vaikkapa iki-irvistelevä T-800 on ammuttu paloiksi, voidaan näiden ”taskut” tyhjentää tärkeistä tavaroista omaan reppuun.

Pelin tarina ei sinänsä ole mikään kovin kummoinen, sillä Jacob on hahmona vähän tylsästi äännelty, kun taas ne muutamat sivuhahmot ovat vähän turhan elottoman oloisia vaisun grafiikan ja animoinnin vuoksi – kenestäkään ei juurikaan jaksa välittää.

Kaikkiaan peli käsittää 28 luvun verran pelattavaa ja onkin kestoltaan varsin sopivaa sorttia. Vaikka peli ei aivan sinne kirkkaimpaan kärkeen ylläkään, on myönnettävä, että viihdyin pelin parissa loppuun asti.

Loppupuolen isompi taistelu plasma-aseiden viuhuessa, T-8xx yksiköiden ampuessa eloton irvistys naamallaan ja HK-alusten lennellessä taivaalla toi jopa kylmät väreetkin mukanaan. Voi olla, että tämän lähemmäksi Terminator-elokuvien futuristista sodankäyntiä emme enää tule pääsemään – elokuvissa kuin videopeleissäkään. Toivotaan, että Teyon saisi mahdollisuuden työstää jonkinlaista jatkoa pelille.

Audiovisuaalisesti peli on onnistunut pääosin hyvin. Pelin muutamat päiväsaikaan suoritettavat tehtävät saavat grafiikan ja tekstuurit näyttämään melko rujolta, mutta yölliset tehtävät kuin vähävaloiset sisätilatkin näyttävät hyvältä. Tuhoutunut pelimaailma näyttää lohduttoman harmaalta – hyvällä tavalla. Eräällä tavalla peli tuntuikin kuin jokinlaiselta visuaaliselta remakelta Future Shock -pelistä. Olisikin ollut hienoa ja pelkästään parempi, mikäli koko peli olisi sijoittunut yksinomaan yöaikaan.

Toinen maininnan arvoinen seikka ovat ne T-8xx -sarjan erilaiset yksiköt, kuten klassinen T-800, mutta myös esimerkiksi T-825. Pelin tekijät ovat onnistuneet luomaan hienot hahmomallit pelin tuhoajayksiköille ja niitä onkin ilo ampua paloiksi. Aina eivät pirulaiset edes kuolekaan ensimmäisen kaatumisensa jälkeen, vaan nousevat ylös ja tulevat perään, vaikka yksi käsi puuttuisikin.

Paikoitellen etenkin T-800 yksiköt osaavat jopa kuumottaa, sillä ne eivät ole niin tyhmiä, kuin mitä alkuun tuli oletettua. Eräässä kohdassa pakenin terminatoria läheisen rakennuksen luokse ja livahdin vain osittain auki olleen autotallin ovesta sisään. Luonnollisesti oletin, että tekoäly jäisi tyhmänä ulos miettimään ja lakkaisi lopulta välittämästä, mutta ei, terminator kyykistyi ja nosti tallin oven auki. Onkin sinänsä harmi, että plasma-ammuksia kuin muitakin varusteita saa pelissä jatkuvasti niin runsaasti, että terminatoreista ei muodostu sillä tavalla oikeaa uhkaa, eikä pelaajan tarvitse pelätä oman asearsenaalinsa kuivumista. Lähelle terminatoreita ei kuitenkaan kannata päästää.

Jos grafiikkapuolella on onnistuttu terminator-yksiköiden mallintamisessa sekä yön näyttävyydessä, on Teyon onnistunut mukailemaan Hollywoodin parissa lopettaneen Brad Fiedelin alkuperäisiä Terminator-musiikkeja sekä sitä klassista teemaa erittäin hyvin. Lupaa aitoon musiikkiin kun ei nytkään ole saatu tai hankittu.

Päävalikossa soiva mukaelma kauniista ja ikonisesta teemasta on kenties onnistunein, mitä Terminator-videopeleissä on kuultu. Edes Terminator-elokuvien jatko-osat kolmosesta alkaen eivät ole onnistuneet näin hyvin. Fiedelin muitakin musiikkeja on apinoitu aina nopeatempoisemmista toimintaraidoista siihen hidastempoiseen, joka soi alkuperäiselokuvan tukikohtatakauman aikana.

Pelin loppusodan aikana käyntiin pärähtää vielä toisenlainen, valikkomusiikkiakin mahtipontisempi versio teemasta. Täytyy myöntää, että yhdessä pelin hienon lopputaistelun, autenttiselta kuulostaneiden plasma-aseiden sekä sen mahtipontisemman teeman soidessa taustalla tuli erittäin hieno fiilis. Lopputekstien aikana saadaan nauttia hidastempoisesta sähkökitarateemasta.

Loppusanat

Terminator – Resistance ei ole pelinä useammassakaan mielessä täydellinen, mutta se on parasta Terminatoria pariin vuosikymmeneen, kenties parasta mitä tulemme koskaan saamaan. Jos olet etsinyt pelikelpoista Terminator-peliä, kannattaa Resistance ehdottomasti tsekata.