The Company Man on muutamankymmenen euron hintainen sivuttain scrollaava 2D-beat ’em up tasohyppely. Peli on malesialaisen indiestudio Forustin käsialaa ja se julkaistiin alun perin PC:lle viime vuonna ja nyt vuorossa ovat konsoliporttaukset.
Heti pelin alussa pelaajan hahmo, Good Water Companylle töihin pääsevä Jim -niminen uusi toimistolainen töppäilee hienoisesti jo ensimmäisen päivänsä ja perehdytyksensä (tutoriaalin) aikana. Välittömän koeajan päättymisen sijaan, Jim joutuu kokemaan toimitusjohtajan raivon ja saa alennuksen alimpaan helvettiin – asiakaspalveluosastolle. Tästä alkaa raivoisa kostomatka takaisin huipulle, toimitusjohtajan seitsemänteen kerrokseen itse isoherran pallille.
Sitä ennen on kuitenkin selvitettävä tie halki toimistorakennuksen kuolettavien käytävien ja välibossien ennen kuin voidaan taas nousta hissillä yksi kerros ylöspäin. Peli käsittää kaikkiaan seitsemän kerrosta eli seitsemän tason verran pelattavaa.
The Company Man on tätä kirjoittaessa ollut saatavilla nyt jo muutamia päiviä, mutta jokseenkin käsittämättömästi ainakin pelin Xbox-versiosta löytyi bugi, joka pysäytti etenemisen kokonaan. Kirjanpito-osaston välibossin kukistamisen jälkeen kun pudottaudutaan eräältä tasolta alas, ei kamera enää seuraakaan Jimiä vaan läpäisty taso jää ikään kuin päälle, mutta ei etene, eikä hahmoa enää näy. Jimiä voi hyppyyttää ja liikuttaa – äänet kuuluvat ja ohjain värähtelee, mutta kamera ei näytä hahmoa ja eteneminen muodostuu mahdottomaksi.
Kokeilin tallennuksen lataamista useampaan kertaan, muutaman kerran saman välibossin ensiksi kukistaen, mutta en päässyt ikävä kyllä etenemään. On hieman outoa, että näinkin alkupuolella peliä esiintyy pelaamisen estävä bugi – onko testaaminen jäänyt vähäiseksi. Se tuntuisi olevan nykypäivän trendi. Tämä on sääli, sillä Unity-moottorilla tehty The Company Man on pelinä sinänsä varsin toimivan oloinen simppelien kontrolliensa sekä pelimekaniikkansa osalta – idealtaan Forustin peli on aihealueensa puolesta jopa hauska.
Firman miehiä
Jimin aseena toimii näppäimistö, jolla hakataan ilkeileviltä kollegoilta taju kankaalle. Sen sijaan, että kollegat kuolisivat, savuna ilmaan katoavat työtoverit “saavat potkut.” Kukapa ei olisi joskus halunnut ottaa ”qwertyä” käsiinsä ja hieman heilutella. Hieman myöhemmin mukaan tulee myös kyky ampua näppäimistöllä aseen tavoin sähköpostia yksittäislaukauksina tai vaihtoehtoisesti haulikkomaisempi hajonta ”vastaa kaikille” -hyökkäyksellä. Vastaansa Jim saa kaikenkarvaisia toimistolaisia, piirakkadiagrammia viskovista kollegoista kirjanpito-osaston kirjaimellisesti jäätäviin mummoihin.
Huvittavin on kenties omana henkilökohtaisena ”helikopteripropellinaan” harjoittelijaa ilmassa heiluttava toimitusjohtaja. Kahviautomaatilla käydään palauttamassa taistelussa menetettyä kuntoa, jolloin Jim samalla heittää jotain hassua lokaa toimistotyöstä. Piestyt kollegat jättävät jälkeensä kerättäviä kolikoita, joita voidaan sitten törsätä nimensä mukaisesti ”ylihintaisessa kahvipuodissa” tasojen pelaamisen välissä, joilla parannellaan Jimin statseja ja näppäimistön ominaisuuksia. Jäätyneet, ajoittain kiipeämisalustoina ja välillä uhkaavasti päällekin putoavat kassakaapit ovat yhtiön ”jäädytettyjä varoja.” Taustagrafiikassakin voidaan huvittavasti nähdä ihmisiä istumassa päätteidensä ääressä paperipinojen seassa, häkkeihin teljettyinä samalla, kun toisaalla harjoittelijoita putoaa vaarallisesti roskakuilusta alas pää edellä ja niin edelleen.
Visuaalisesti peli on mukavan pirteä 2D-grafiikalla työstetty sarjakuvamainen toimintatasohyppely, mutta tasoissa on ehkä aavistuksen verran turhaa löysää seassa. Pompinta toimii hyvin kuin myös taistelukin, mutta ajoittain juoksennellaan läpi tyhjien kohtien, joissa ei varsinaisesti ole mitään haastetta kiipeämisessä saatikka, että vastassa olisi mitään vihollisiakaan. Pelin tasot – ne kolme mitä pääsin pelaamaan – tuntuivat riittävän pitkiltä, mutta jos löysää leikattaisiin pois, olisivat tasot selvästi lyhyempiä. Saapahan ainakin pelaaja hieman levähtää, mutta parinkymmenen euron peliksi pelattavan sisällön määrä on siinä ja siinä, täyttyykö hintalaatusuhde.
Välillä pieksemisen (eli potkujen antamisen) ja pompinnan lomassa väännellään kahvoja tai availlaan hissien ovia, mutta mistään puzzlepelistä ei voida puhua – tasot ovat hyvin lineaarisia, eikä jumiin voi juurikaan jäädä, ellei kyseessä ole alussa mainitsemani bugi. Erilaista musiikkia voisi olla enemmänkin, sillä yksi ja sama kipale tuntui soivan pelin taustalla kutakuinkin jokaisessa tasossa. Ääninäyttelyä ei ole, vaan kaikki hahmojen kommentointi on pelin humoristiseen henkeen hyvin istuvaa, The Sims -pelien kaltaista muminaa.
Loppusanat
Kokonaisuutena The Company Man -peli on mielenkiintoisella idealla varustettu indiepeli, mutta valitettavasti kyseessä on buginen julkaisu, eikä peliä voi nykyisessä tilassaan suositella ainakaan Xbox-versiona. Bugittomana pelille olisi varmasti ollut helpompi lätkäistä kenties neljäkin tähteä. Toivon mukaan Forust saa pian pelinsä paikattua.
