Ensimmäinen The Crew oli pikkuvikainen, mutta pohjimmiltaan viihdyttävä autopeli, jonka suurin ongelma oli hölmö juoni ja kyvyttömyys hyödyntää upeaa avointa pelimaailmaansa. The Crew 2 korvaa edeltäjänsä kornin rikostarinan extreme-moottoriurheilulla ja laajentaa lajivalikoimaa pikaveneillä, moottoripyörillä, pienlentokoneilla sekä maastoautoilulla. Lopputuloksena syntyy monipuolinen ja kaunis, mutta valitettavan pinnallinen moottoriurheilupotpuri.
The Crew 2:ssa ei ole varsinaista juonta. Pelaaja on mykkä ja persoonaton vauhtipää, jonka tavoitteena on nousta tuntemattomuudesta sosiaalisen median seuratuimmaksi moottoriurheilustaraksi. Tie tähtiin kulkee neljän lajikategorian kautta. Katukisaluokassa kaahataan liikenteen seassa, driftaillaan ja ajetaan kiihdytysajoja. Offroadissa huidellaan rallicrossin, motocrossin ja pitkien maastoajojen maailmassa. Ammattilais- ja freestyle-luokissa fokuksessa ovat rata-autoilu, moottoriveneily, pienlentokoneet ja jopa ilmatyynyalukset. Lajeja sekä tapahtumia riittää joka sormelle ja uutta tekemistä aukeaa aina kun some-seuraajien määrä nostaa pelaajan uudelle tähteyden tasolle. Uraan kuuluu myös kaluston hankkiminen, tuunaus ja koristelu: autoja, veneitä ja lentokoneita ostetaan paitsi verkkaisesti kertyvällä pelirahalla, myös ihan oikealla riihikuivalla. Ilmeisesti julkaisijalla on ollut sanansa sanottavana monetisaatiomallissa, sillä eksoottisimmat kulkuneuvot vaativat aivan hävyttömän määrän grindaamista, ja jos mielii kerätä talliinsa pelin kaikki yli 350 kulkupeliä, saa varautua voittamaan pitkälti yli 4000 kisaa. Vaikkei tällaisella freemium-pelien maailmasta tutulla mikromaksukikkailulla pitäisi olla mitään sijaa täysihintaisessa pelissä, on tunnustettava, että pelin voi läpäistä myös melko vaatimattomalla kalustolla.
Ensimmäisen The Crewn suurin saavutus ja samalla oudoin antikliimaksi oli sen upea mutta tyhjä pelimaailma. Jatko-osa ei ole ottanut opikseen edeltäjänsä virheistä. Yhdysvaltain kokoinen pelialue on laajempi, vaihtelevampi ja kauniimpi kuin koskaan, mutta pelaajalle ei tarjota oikeastaan minkäänlaista kannustinta ympäristön omaehtoiseen tutkimiseen. Sieltä täältä löytyy valokuvaushaasteita, hyppyreitä, ja ylinopeuskameroita, mutta saman määrän rahaa ja some-seuraajia tienaa tehokkaammin pomppimalla kisoihin suoraan karttakäyttöliittymästä. Maailma ei myöskään reagoi pelaajaan millään tavalla: poliiseja ei kiinnosta, vaikka lanaisi Porschellaan koko kävelykadun jalankulkijoineen ja kolaritkin tuntuvat siltä kuin paiskoisi tyhjiä pahvilaatikoita toisiaan vasten. Jos virtuaalinen maantieturismi kuulostaa kiehtovalta, suosittelisin kääntymään mieluummin American Truck Simulatorin puoleen, sillä rekkaraitilla köröttelyssä on sentään ihan oikeita tavoitteita.
The Crew 2:n varsinainen pihvi piilee kilpailuissa. Valitettavasti pelin löyhä suhtautuminen ajo- sekä kolarifysiikoihin näkyy ja tuntuu etenkin niissä lajeissa, joissa kilpaillaan tekoälyä vastaan. Siistillä ajolla ja hyvillä ajolinjoilla ei ole sijaa The Crew 2:n maailmassa; ruohomättään tai katulampun yli oikominen tarjoaa paremman lopputuloksen kuin tiellä pysyminen, olipa alla sitten Mersun maasturi tai Ferrari. Kuminauhamainen tekoäly syö taidokkaan ajamisen merkitystä, sillä paraskaan suoritus ei tee merkittävää kaulaa muihin kilpailijoihin, eikä radalta lipeäminen takaa tappiota, ellei siihen sorru ihan viime metreillä. Reitiltä harhautuminen on ihan oikea uhka, sillä ajomalli on tunnoton, radat ovat usein epäselvästi merkittyjä, eikä peli ole kovin johdonmukainen sen suhteen, millaisten esteiden läpi voi oikoa ja millaisten ei. Kisoissa kyllä piisaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta kokonaisuus jää valitettavan ontoksi: tekoälyltä saadut armovoitot eivät tyydytä ja tappioihin liittyy lähes aina niin paljon huonoa tuuria, että ne tuntuvat epäreiluilta. Suorista kisatyypeistä ainoastaan moottoriveneily tuntuu palkitsevan siistiä pelaamista, jossa oikeasti vältellään turhia kolhuja ja hyppyjä.
The Crew 2:sta löytyy onneksi myös koko joukko kisamuotoja, joissa kanssakilpailijat ja kammottava kuminauhatekoäly loistavat poissaolollaan. Kiihdytysajot ovat miellyttäviä, joskin aika ennalta arvattavia refleksitestejä, joissa vaihteiden vaihtamisen ajoitus on kaiken A ja O. Driftailussa kesti hetken aikaa tottua oudon kevyeen ajotuntumaan ja saippuoituihin renkaisiin, muttei voi kiistää, etteikö kyse olisi pohjimmiltaan kuitenkin taitolajista. Kirjon neutraalista päästä löytyvät erilaiset lentokonekisailut. Lentämisessä ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta pelin armollinen näkemys aerodynamiikasta ja avaruusalusmainen fysiikkamalli tekee temppuilusta törkyisen helppoa. Avoimen pelimaailman näkökulmasta lentokoneet ovat kieltämättä tervetullut lisä, sillä siltojen alta lentely ja pilvenpiirtäjien välistä puikkelehtiminen tarjoaa juuri sellaista emergenttiä itsensä viihdyttämistä, jota avoimen maailman peleistä yleensä haetaan.
Moninpelikokemuksena The Crew 2 tuntuu sanalla sanoen keskeneräiseltä. Vaikka kyse on pohjimmiltaan pienimuotoisesta jaetun pelimaailman MMO:sta, ei peli fasilitoi oikeastaan minkäänlaista vuorovaikutusta samalla serverillä suhaavien pelaajien välille. Siellä täällä pörrääviä kanssa-autoilijoita ei voi haastaa kaksinkamppailuihin, eikä pelistä löydy tällä haavaa minkäänlaista kilpailullista moninpelimoodia. Ainoa tuettu sosiaalisen pelaamisen muoto on neljän hengen co-op, jossa ajetaan porukalla yksinpelistä tuttuja kisoja niin, että vain yhden tarvitsee voittaa. Lisää moninpelisisältöä on luvattu saapuvaksi myöhemmin syksyllä, mutta saas nähdä, kuinkahan moni jaksaa sinnitellä pelin parissa enää puolen vuoden päästä.
Ainoa osa-alue, jolla The Crew 2 todella loistaa, on sen tekninen toteutus. Maailma on suorastaan valokuvauksellisen kaunis, maisemien piirtoetäisyys siintää kaukana horisontissa ja ruudunpäivitysnopeus pysyy enimmäkseen tasaisena. Valaistus ja vesitehosteet nostavat hymyn huulille, eikä pelistä löydy kaiken lisäksi myöskään mainittavia lataustaukoja (ellei jokseenkin puuduttavaa alkulatailua lasketa). Surettaa vaan, kuinka kaikki tämä vaiva ja tekninen kompetenssi on haaskattu tällaiseen keskinkertaisuuteen, kun tekijätiimillä olisi selvästi rahkeita vaikka mihin.
Pettymysten pettymys – ehdin jo iloita The Crew 2:n ottaneen opikseen edeltäjänsä virheistä, mutta suunta on ollut ennemminkin kohti EA:n pahimman kokaiinikauden Need for Speedejä kuin genren perusteoksena tunnettua Test Drive: Unlimitedia. Traagisinta tässä on kenties se, ettei The Crew 2 ole huono siksi, koska tekijät eivät pystyisi parempaan, vaan siksi, että siitä jostain syystä haluttu tehdä tällainen. Ajomalli on suunniteltu arcademaiseksi, tekoäly on suunniteltu pitämään yllä jännitystä keinotekoisesti ja pelin rakenne on suunniteltu sellaiseksi, ettei satojen kilometrien tieverkoston tutkimiseen ole erityistä syytä. The Crew 2:n puutteet ovat niin syvällä sen designissä, etten lataisi liikaa odotuksia tuleviin päivityksiin, mutta peruskonsepti on hyvä ja tiimi lahjakas, joten mitä tahansa saattaa ainakin periaatteessa tapahtua. Palataan asiaan viimeistään The Crew 3:n kanssa.
