The Crew - Motorfest

The Crew – Motorfest - arvostelu

Peliarvostelu

Pelin nimi: The Crew - Motorfest
Lajityyppi: Ajopelit
Alusta: Playstation 5
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Mikko Kosonen, 12.10.2023 Arvioitu lukuaika: 13 minuuttia
Arvostelun The Crew - Motorfest kansikuva

The Crew – Motorfest on eräänlainen uudelleenbrändäys Ubisoftin tasoltaan ailahdelleesta The Crew -pelisarjasta. Arvostelijamme Petteri piti aikoinaan sarjan ykkösosaa jokseenkin keskinkertaisena ajopelinä ja viisi vuotta sitten julkaistusta The Crew 2:sta piti vielä vähemmän.

Motorfest voisi aivan hyvin olla The Crew 3, mutta melkeinpä voisin veikata, että koska on lähdetty selkeästi kalastelemaan Forza Horizon -pelisarjan ystäviä, on Ivory Towerin seuraava peli ehkäpä jo pelkkä Forza Horizonin kaltaista autofestarileikkiä sisältävä Motorfest 2. Saatan toki olla väärässäkin.

Motorfest on eräällä tavalla kehittäjä Ivory Towerin ”paluu juurille” ja täydellinen 360-kierros. Ivoryn tiimi kun ainakin alun perin koostui valtaosaltaan sittemmin luukulle laitetusta Eden Gamesin työntekijäporukasta. Eden Gamesilta vastaavasti vuonna 2006 ilmestyi Atarin julkaisemana varmastikin ensimmäinen ison pelimaailman autoilu, Test Drive – Unlimited.

Yllä mainittu ”TDU” on takuulla toiminut esikuvana myös Forza Horizon -pelisarjan ensimmäiselle osalle, joka ilmestyi vuonna 2012. TDU:ssa ajeltiin Havaijin pääkaupungin, Honolulun kotisaarella kauniin Oahun maisemissa ja nyt Eden Gamesin jäämistö palaa samaiseen paikkaan Motorfest-pelin myötä. Samalla apinoidaan häikäilemättä suosittua Forza Horizonia ja kalastellaan etenkin Playstationin puolella Forza Horizon -tyhjiössä eläneitä pelaajia – kosto on suloinen, vai onko? Edellinen peli, joka yritti toistaa Forza Horizonin festarikaavaa, Need For Speed – Payback, epäonnistui surkeasti. Miten pärjää Ubin moottorifestari?

Listat läpi autofestareilla

Sisältönsä puolesta Motorfest jakautuu yksinpeliin ja nettiosioon. Yksinpelin osalta tarjolla on playlistejä. Nämä ovat keskimäärin seitsemän yksittäisen ajokisan mittaisia tapahtumia, joissa ajellaan erilaisilla määrätyillä autoilla. Yksi playlist on omistettu sähköautoille, toisessa huristellaan erilaisilla Porsche-malleilla, kolmannessa Lamborghineilla ja niin edelleen. Kaikkiaan playlistejä on viisitoista, joten äkkiseltään voisi sanoa, että ajettavaa on noin 105 kisan verran.

The Crew – Motorfestin yksinpelin playlistit ovat yhtä kuin useamman kisan tapahtumia, joissa yleensä on joku oma teemansa. On saaren ympäriajoa off road -huristeluna, jossa paikallinen opas selostaa hauskasti saaren historiaa ja nähtävyyksiä, mutta sitten on myös esimerkiksi Porsche-autoille omistettu playlist, jossa pelaaja pääsee ajamaan erilaisilla malleilla. Donut Median heputkin ovat päässeet Dirt 5 -pelin tapaan jälleen tapetille ja heittävät ihan hauskaa läppää oman playlist-kisojensa lomassa. Sähköautoillekin omistettu playlist löytyy.

Hyvää Motorfestissa on se, että kun alkupään playlisteja kahlataan, ei pelaajan ole pakko omistaa yhtäkään playlist-kisoissa käytettävää autoa, vaan pelaaja saa tarvittavat autot maksutta lainaansa, mikäli niitä ei ole tallissa. Tämä tosin tarkoittaa aina sitä, että auto on silloin varustettu perustason osilla, eikä pelaaja pääse hyötymään päivitysosien tuomista lisätehoista. Vaativammat playlistit sen sijaan vaativatkin sitten jo saman autoluokan omistajuutta, eikä niihin ole asiaa ennen kuin asia on kunnossa.

Forza Horizonista on matkittu myös tarjolla olevat bonuskertoimetkin kuin FH:n tienestiä ja XP-kertoimia parantavat autoperkitkin. Motorfestissä yhtä yhteistä perk-puuta päivitellään legendapoleteilla, joita kertyy aina silloin tällöin. Näillä voidaan kasvattaa XP:n kertymisen tahtia, rahansaannin vauhtia ja esimerkiksi sitä kuinka nopeasti nitro palautuu cooldownin jälkeen ja niin edelleen. Ajoapujen osalta pelaaja voi viritellä niitä päälle tai pois ja nostaa tekoälyn haastavuutta asteikolla 1-5. Päälle voidaan myös asettaa pelkkä ohjaamokuvakulma kisojen ajaksi, piilottaa oikea ajolinja, kieltää ajan kelaaminen ja nitron käyttö, jolloin kisoista saatavan rahan määrä nousee prosenteissa, mitä vaikeammaksi peliä viilataan.

Nitro kaikissa autoissa (kyllä, jopa volkkarin perheauto Touaregissa) on yksi seikka, mikä Motorfestiä erottaa Microsoftin pitkäikäisestä pelisarjasta. Tyhjenevä ja itsestään takaisin latautuva nitroboosti kaikissa autoissa ja jopa veneissä on hassunhauskaa liioittelua. Kun sen ottaa pois päältä parin prosentin lisärahan toivossa, on kuin pelistä katoaisi pieni osa sen viehätystä pois. On myös jokseenkin hölmöä, että mikäli pelaaja asettaa itsensä nitroselibaattiin, saa tekoäly kuitenkin huudattaa nitroa kisoissa entiseen malliin. Mikäs järki siinä on, Ubisoft?

Mitä tulee tekoälyyn, on sen suunnittelu mallia vahvaa kuminauhaa, mutta silti Motorfestin tekoäly on mielestäni parempaa seuraa, kuin viimeisimpien Forza Horizon -pelien mukamas ihmiskuskien pohjalta oppiva drivatar-teknologia.

Forza Horizon -pelien konemaisen täydellinen ja vaikeustasoa nostettaessa, teräsmiehen kaltaiseksi yliäänen nopeudella kiitäväksi luodiksi muuttuminen on ollut niin turhauttavaa, että olen pitkälti lopettanut FH-peleissä kisojen ajamisen kokonaan ja keskittynyt vain maalailemaan autoskinejä muiden pelaajien ladattavaksi.

The Crew – Motorfestia ja Forza Horizonia yhdistää tekoälyssä se tekijä, että kalliomaisen vahvoja tekoälyautoja ei tönitä eikä tuupita, mutta pelaajaa äly voi halutessaan työntää sivuun. Motorfestin kanssakisaajat ovat kuitenkin tekoälyltään parempaa seuraa, mutta toisinaan jossain aiemmassa kisassa hyväksi havaittu 3/5 -asetukselle ruuvattu tekoäly onnistuu silti olemaan rasittava karkuun huristelija, vaikka pelaajalla olisikin päivitysosia pultattu autoon. Toisinaan taas 2/5 on aivan liian helppo ja 3/5 sekin vähän liian matala ja maaliin kerkeää isomman kaulan voimin. Toisinaan tekoäly tuntuu painelevan jarrua laumaa kiinni ottavan pelaajan edessä, vaikka ei tarvitsisi.

Toisinaan taas tekoäly vetää sellaisen kaulan, että jo puolivälissä pidempää, pisteestä A pisteeseen B ajettavaa kisaa on kannattava ottaa uudelleenyritystä. En myöskään ymmärrä sitä miksi jokaisella autollaan pelaajan jää aina sutimaan lähtöruutuunsa tekoälykuskien ottaessa aina sen pienen kaulan jokaisessa startissa? Miksi? Tekoälyn tasoa voisikin kuvailla sanoin ”ailahteleva” ja toisinaan kisat menevät kivasti ykkösellä, mutta toisinaan tekoälyn tasoa joutuu viilailla. Välillä joitain kisoja kannattaakin ajaa heti uudelleen ihan siksi, että voi jälkiviisaana asettaa tekoälyn pykälän tai kaksi kovemmalle saaden isommat palkintorahat. Sanoisin silti, että pääasiallisesti kisaamisesta kuitenkin jaksoi nauttia.

Koko ratkaisee?

The Crew 2 -peliä kritisoitiin siitä, että valtava pelimaailma ei tarjonnut tarpeeksi tekemistä ja tällä kertaa Ivory onkin tehnyt Motorfestin maailmasta suosiolla kompaktimman. Vertailuna mainittakoon, että alkuperäisen The Crew -pelin USA:n koko oli noin 1:36, josta The Crew 2 pisti paremmaksi antamalla 5,000-7,000 km² verran lääniä koluttavaksi ja maailman päästä päähän ajamisessa meni noin 40-60 minuuttia. Motorfestin Oahu on kooltaan 200 neliökilometriä ja TDU-pelin vastaava Oahu oli 1545 neliökilometriä. Motorfestissä päästä päähän ajaa noin vartissa – tämä tuli jopa kellotettua.

Selkeästi siis Motorfestin automaailma kaikista neljästä pelistä on pienin, mutta se ei estänyt viihtymästä pelin parissa. Saari kun tarjoaa Forza Horizon -pelien tapaan erilaista maisemaa aina asfaltoidusta kaupunkimaisemasta viidakkomaisempaan mutavelliin sekä vuoristoisen syheröiseen hiekkatiehen tulivuorialueineen. Luonnollisesti hiekkarannoillekin pääsee huristelemaan ja kelit vaihtelevat aurinkoisesta ilmasta yölliseen ukonilmaan rankan vesisateen kera. Oletetusti mukaan on mallinnettu muun muassa koko Waikikin alue ja Diamond Headin kraaterin huipullekin pääse jopa kurvailemaan.

Allekirjoittaneella saattaa olla pieni oma lehmä ojassa miljöönä toimivan tapahtumapaikan suhteen, kun vuonna 2009 vietin Havaijilla, nimenomaan Oahun saarella parisen viikkoa paikkaan rakastuen. Motorfestin virtuaaliversio on hyvin mallinnettu ja kaunis paikka ajella, vaikka pieniä yksityiskohtiakin toki sieltä täältä ymmärrettävästi uupuu, kun kyseessä kuitenkin on kävelysimulaattorin sijaan vauhdikas autopeli.

Esimerkkinä Diamond Headin (rankka) vaellusreitti huipulla olevalle toisen maailmansodan aikaiselle puolustusbunkkerille onkin pelissä hiekkainen autotie, jonka päässä häämöttää pelkkä tasainen terassi. Mainittakoon, että TDU:ssa bunkkerin paikalla oli ostettava asunto. Pääasiallisesti Motorfestin Oahu on kuitenkin hieno uuden sukupolven päivitys TDU:n ajoilta. Ivory Tower on onnistunut jopa ikuistamaan jopa Havaijin kauniin auringonlaskun virtuaalisena mielestäni erittäin hyvin. Maisemat tarjoavat paljon ihasteltavaa, mutta sitä tekevät myös pelin 607 ajoneuvoakin, joista jokaiselle varmasti löytyy jotain.

The Crew 2 -pelin tapaan Motorfestin ajoneuvokattaus jakautuu autojen ohella pienkoneisiin, moottoripyöriin sekä pikaveneisiin. Valikoimasta autoja on 539 ja loppuosa jakautuu muiden ajoneuvojen välillä. Veneitä on kahdeksan, lentokoneita 12, moottoripyöriä jopa 47 kappaletta ja yksi mönkijäkin on mahtunut sekaan. Mitä tarjolla oleviin merkkeihin tulee, on parhaiten varustautunut Ford 50 eri mallinsa osalta. Muut isoimmat lukemat ovat 24 Lamborghinia, 24 BMW:tä, 49 Chevrolet-autoa, 32 Porschea ja 30 Dodgea. Mukana on muun muassa myös neljä Red Bullin formulaa, mukaan lukien kauden 2022 mestaruusajokki.

Muutamia pelin erikoisuuksia ovat muun muassa näyttävä sähköauto Lotus Evija, mielenkiintoinen Lamborghini Egoista, mutta myös muutamia hauskoja monster truck -autojakin mahtuu sekaan. Elokuva-autojen osalta mukana ovat DeLorean sekä KITT, eli Pontiac Trans Am vuodelta 1982. Erityisen iloinen olin siitä, että mukaan on kerrankin Plymouthien osalta saatu mukaan muutakin kuin se Forza Horizon ja Motorsport –pelisarjojen iänikuinen läsnäolija Barracuda (vaikka suosikkimallini onkin). Motorfest pitää sisällään kerrankin Kelju K. Kojootin unelmasaaliin, Road Runnerin, eli Maantiekiitäjän. Moottoripyörien osalta mukana on muun muassa merkit Harley-Dadvidson. KTM, Kawasaki, Honda ja Yamaha.

Eniten on selkeästi panostettu autoihin. Ne tuntuvat erilaisilta ajaa, vaikka vahvasti ”simcaden” puolella Forza Horizon -pelien tapaan pysytellään. Takavetoiset jenkkimuskelit ja nopeimmat urheiluautot esimerkiksi lähtevät muita autoja helpommin käsistä, mutta eivät lähde niin helposti irti syvästä rantahiekasta, kuin etuvetoiset tai nelivetomaasturit.

Yksi iso ero Motorfestissä tuntui olevan Forza Horizoniin sen ajotuntuman osalta. FH:ssa on pitkään tuntunut, että autolla kuin autolla pystyy driftaamaan onnistuneesti, mutta Motorfestissä huomasin, että käytännössä vain siihen suunnatut japanilaisautot olivat sellaisenaan hyviä. Lähes järjestäen kaikilla muilla autoilla driftaaminen, tai edes mutkaan perä edellä tuleminen tuntui monesti olevan hankalaa (lue: kankeaa ja aliohjautuvaa). Monesti kisoissakin ja lujaa ajettaessa autot tuntuivat hieman kankeilta ja mutkan driftaamisyrityksessä usein perä lähti alta turhauttavasti, samalla kun tekoäly huitaisi itsevarman virheettömästi ohitse. Pelin valikoissa on erillinen ajoapu driftaamiselle, mutta en sitä lähtenyt kokeilemaan missään vaiheessa. Autovalikossa voi myös säätää pro-asetuksia, eli jousituksen jäykkyyttä ja vaikkapa vaihdeväliä.

Lentokoneet, pärrät kuin veneetkin sen sijaan ovat niin arcadea kuin olla ja voi, mutta en voi sanoa ettenkö olisi nauttinut simppeleillä kontrolleilla lentokoneella lentelemisestä ja maisemien kartoittamisesta yläilmasta. Veneet ovat toki vaihtelua maalla ajamiselle, mutta yhden pikaveneen jälkeen on kutakuinkin nähnyt ne kaikki. Prätkät eivät nekään juurikaan innostaneet kamalan pitkään, koska veneiden tapaan niillä ei oikeastaan ole huippunopeuden ja kiihtyvyyden lisäksi sen kummempaa eroa ajaako sitten crossipyörällä vai harrikalla. Kaksipyöräiset ovat niin arcadea, että niillä oli jopa helppo ajaa ”ohjaamokuvakulmasta” käsin – tämä on yleensä ainakin allekirjoittaneelle ollut moottoripyöräpeleissä lähes mahdotonta.

Pelaaja voi koska tahansa lennosta vaihtaa auton, lentokoneen ja veneen välillä – vaikkapa jopa suoraan pilvien lomasta voidaan esimerkiksi ottaa auto alle, jolloin peltilehmä putoaa hassusti taivaalta takaisin paratiisin pinnalle. Myös autolla tai vaikkapa pikaveneellä tehdyn ilmahypyn aikana voi suoraan lähteä taivaalle, kun ottaa nopeasti siivet alle.

Forza Horizon -pelien tapaan erinäinen puuhasteleminen ratin takana, ilmalennot, vastaan tulevien kaistalla ajaminen sekä lentokoneella lentäminen matalalla rakennuksia hipoen ynnä muu kartuttavat minimääriä XP:tä, mutta suurimmat XP:t kuitenkin tienataan kisoja ajamalla ja niissä pärjäämällä. Luonnollisesti kerätään myös pelin omaa virtuaalirahaa, joilla sitten ostellaan uusia menopelejä, mutta myös uusia yleiskäyttöisiä varaosiakin saadaan palkintona – niitä ei lainkaan osteta erikseen. Kaikki varaosat sopivat kaikkiin menopeleihin. Uusien pulttaaminen luonnollisesti parantaa kiihtyvyyttä ja huippunopeutta, sekä esimerkiksi pitoa tai parantaa jousitusta. Autoja voidaan myös tuunata erilaisin konepellein, spoilerein ja vantein ja saapa jopa sisustuksen väriäkin vaihtaa mieleisekseen – viimeksi mainittu on ominaisuus, joka Forza Horizon -peleistä on uupunut. Koska ohjaamokuvakulmakin pelissä on varsin ajokelpoinen ja kaikissa autoissa yksityiskohtainen, on ohjaamon värittäminenkin mukava juttu.

Pelissä ylimääräisenä rahan, varaosien ja XP:n tuottajana toimivat myös ympäri pelimaailmaa piilotetut aarrearkut. Tämäkään ei sinänsä ole uniikki keksintö, kun raha-arkkuja sai kerätä myös Forza Horizon 4 -pelin maksullisessa Fortune Island -lisärissä. Motorfestissä pelin minikartta alkaa sykkiä pulssimaisesti, kun arkku on jossain lähellä. Tahti kovenee mitä lähemmäs päästään. Arkkujen bongailu oli ihan hauskaa pientä sivupuuhastelua.

Muuta sivupuuhaa ovat playlistien myötä aukeavat nopeuskamerat, valokuvaspotit, pommia karkuun ajaminen, sekä pistepujottelu ja erilaisten muraalien spottaaminen pitkin pelimaailmaa. Valokuvaspotteihin peli yleensä haluaa tietyn auton ja tietyn maamerkin – ideana ihan hauska ja pelaaja joutuu nähdä jopa hieman vaivaa saadakseen valokuvaussessioista XP- ja rahapalkkiot. Pommitehtävissä ajetaan alkuportin läpi, jonka jälkeen punainen raja lähtee tikittäen jahtaamaan pelaajaa. Mitä pidemmälle ajetaan onnistuneesti karkuun, sitä isompi pistepotti.

Rahaa pelissä yleisesti ottaen kertyy hitaammin kuin viimeisimmissä Forza Horizon -sarjan peleissä, mutta pidin tätä toisaalta hyvänä asiana, siitä huolimatta, että Ubisoft on työntänyt hölmöt mikromaksunsa mukaan peliin. Monesti kun pelin kalliimmat autot maksavat miljoona+ rahayksikköä, mutta erehdyttävästi mikromaksurahalla saisi ajoneuvon ”halvemmalla.” Pelkän mikromaksurahan taakse lukittuja autoja on onneksi vain muutamia ja ne ovat rumia tuuninkiversioita sellaisista, joiden normiversiot pelin valikoimasta löytyy virtuaalirahalla ostettavaksi. Onneksi kaikki pelin kaupassa tarjolla olevat kosmeettiset esineetkin ovat suunnittelultaan sen verran tökeröitä, että niitä tuskin kukaan haluaa edes oikealla rahalla ostaakaan.

Forza Horizon 4 ja 5 -pelien rahan kertyminen kuin myös jatkuva onnenpyörästä autojen saaminen on muuttanut kyseiset pelit sellaisiksi, että on enää vaikea tykästyä yhteenkään autoon, kun jo lyhyen pelaamisen jälkeen tallissa toistakymmentä autoa ja koko ajan tulee lisää. Motorfestissä ei onnenpyörää pyöritellä, eikä pelissä ole edes niitä kuuluisia latolöytöjäkään klassikkoautomäärän kartuttamiseksi. Lähestulkoon kaikkia menopelejä saa myös koeajaakin virtuaalikaupoilla maksutta. Tällöin ajoaikaa tosin annetaan vain kaksi minuuttia ja ärsyttävä laskuri on keskellä ruutua, eli suuresta nautinnosta ei loppujen lopuksi voi puhua. Pääseepähän kuitenkin heti kokeilemaan jo pelin alussa miltä lentokoneet, veneet ja tietyt autot tuntuvat, ennen kuin rahaakaan on tarpeeksi kasassa.

Suurta kisaa ja romurallia netissä

Yksinpelin aavistuksen jähmeää rahankeräämistä kompensoimassa on nettipeli, jossa rahaa, varaosia ja XP:tä tuntuu kertyvän avokätisemmin – vaikka maaliin ei ykkösenä pääsisikään. Käytännössä nettipuolella on tarjolla vain kaksi pelimuotoa, sillä custom show on ajoneuvojen esittelyä varten, jossa pelaajat voivat äänestää suosikkiansa toisten autoista. Summit contestin idea on, että pelaaja suorittaa viikoittain vaihtuvien haasteiden tarjoamia aktiviteetteja, jotka käytännössä ovat muun muassa yksinpelin playlistien kisoja tai tiettyjä nopeuskamerahaasteita ja niin edelleen. Kun kaikki vaaditut suoritetaan, saa pelaaja pisteitä ja avaa sälää ja tienaa rahaa sekä XP:tä.

Varsinaiset netin kimppamoodit ovat 28 pelaajan grand race ja 32 pelaajan demolition royale. Demolition royale on, kuten ehkä kuvitella saattaa, autopeliversio suositusta battleroyale-pelimoodista. Se ei kuitenkaan ole kuin Forza Horizon -pelien kaltainen battleroyale, vaan oikeastaan ihan hauskalla idealla varustettua romurallia. Kaikki pelaajat jaetaan nelihenkisiin tiimeihin ja idea olisi olla vika tiimi (crew) hengissä. Alussa pelaajat hyppäävät lentokoneiden puikkoihin ja on hetki aikaa valita paikka, minne laskeudutaan – aivan kuten battleroyalessa on tapana. Kun päästään maahan, lentokone muuttuu autoksi ja matsi voi alkaa.

Pelimaailma on aluksi iso, kunnes battleroyalesta tuttuun tapaan rajat alkavat pienentyä ja pienentyä. Pelin lisensoiduilla menopeleillä ei juuri kolareissa irtoa kuin maalia, mutta pelin kuudella romuralliautolla pellit irtoilevat ihan kivasti, vaikka ei mistään Wreckfestin kaltaisesta fysiikkapohjaisesta romuttamisesta ole kyse. Pelikartalta löytyy erilaisia tehokkuutta parantavia power uppeja. Ideana demolition royale on mielestäni hauska variaatio battleroyalesta. Demolition royale vaan tuppaa olemaan nopeasti ohitse, jos ei ole tarkkana autonsa ruttaantumisen kanssa. Kaikkein rasittavin tekijä onkin se, että käynnissä olevassa matsissa pitää pysyä katsojana siihen asti, kunnes oma tiimi on kokonaan eliminoitu – kesken kaiken poistuva ei saa kerätä sijoituksesta saatavaa palkkiota. Mikäli matsi on pitkä, käy muiden seuraaminen väistämättäkin tylsäksi.

Grand race -moodissa ajetaan pisteestä A pisteeseen B, maksimissaan 28 kokoisen autorykelmän mukana. Kisat ovat melko pitkiä ja peli aina arpoo jokaisen reitin satunnaisesti. Jokaisen kisan aikana myös ajetaan kolmella eri autolla, jotka vaihtuvat automaattisesti tietyissä vaiheessa kisaa. Käytettäviin kolmeen ajokkiin saa myös vaikuttaa, mikäli omasta tallista löytyy nettisessioon sopivia.

Grand racessa voidaan huristella autoilla ja moottoripyörillä. Peli tuntui palkitsevan ihan kivasti kisan päätteeksi, vaikka useimmiten hyvin alkaneen lähdön jälkeen olinkin maalissa siinä sijalla 20. tai 18. Lähtöruutu arvotaan ja hauskana yksityiskohtana mitä lähempänä kärkeä on aloituksessa, sitä vähemmän saa nitroa tankkiin alussa.

Paalulta lähtevällä on tankissa pyöreä nolla, kun taas sijalta 8. lähtevä saa 40% nitroa ja sitä rataa. Kisassa pärjääminen voi alkuun olla helppoa, mutta yksikin ajovirhe tai pöpelikköön päätyminen tarkoittaa sitä, että ainakin kympin sakki karkaa usein tavoittamattomiin. Checkpointeista pitäisi myös muistaa aina ajaa lävitse, tai joutuu palaamaan takaisin sen luokse.

Lähdöt ovat usein isoja kaaoksia, eivätkä kanssapelaajat juurikaan välitä ajaa siististi – surutta tönitään ja koetetaan puskea kaveria pois tieltä. Ainoa syy, miksi nettipelin kahta moodia oikeastaan jaksoi silloin tällöin ajella, olivat ne huonojenkin sijoitusten tuottamat raha, XP- ja varaosapalkinnot. Muutoin nettipelaaminen, etenkin grand racessa heikoimmille sijoille jääminen muuttuisi lähes aina ajanhukaksi. Kokonaisuutena viihdyinkin paremmin yksinpelisisällön puolella.

Audiovisuaalisella osastolla The Crew – Motorfest näyttää hyvältä ja etenkin performance-asetuksella kuudenkymmenen kuvan sekuntivauhti tykittää kivan nopeasti ohikiitävää paratiisia verkkokalvoille. Quality-asetuksella en huomannut grafiikan laadussa niin suuria eroja, että olisin jaksanut ajella tuhnuisen hitaalla 30fps-nopeudella. Autot näyttävät hyvältä ja lentokoneella lentäminen yläilmoissa on sekin upeaa katseltavaa. Enkä ehkä koskaan kyllästy pelin karttaruutuun, jota suljettaessa peli zoomaa Test Drive – Unlimitedin tapaan satelliittikuvastaan takaisin maan pinnalle näyttävästi kerta toisensa jälkeen.

Sadekeli efekteineen on kaunista ja Havaijin maisemat ovat Forza Horizon 3 -pelin Australian takamaiden tapaan raikasta vaihtelua esimerkiksi Forza Horizon 4 -pelin Skotlantiin verrattuna, vaikka FH4-pelin alati sateinen ja vuodeaikojensa osalta hyiseksi talveksikin vaihdellut miljöö kenties tarjosi eniten samaistuttavaa meille suomalaisille. Pikaveneillä voi kivasti ajella merelle ihastelemaan auringonlaskua ja valokuvamoodilla saa ikuistettua hienoja otoksia.

Musiikkipuolella yritetään tarjoilla samanlaista ”festarikattausta”, kuin Microsoftin autofestaripelisarjassa on totuttu kuulemaan ja jos en aivan väärässä ole, Motorfestistä taisi muutama Forza Horizon -biisikin löytyä. Valtaosan ajasta Motorfestin jumputusmusiikki on toimivaa, mutta ei kovinkaan mieleenpainuvaa. Mitään Anna Yvetten kaltaista “Shooting Star” -korvamatoa ei Ubisoftin pelistä löydä. Ajoneuvojen äänien osalta ei ole valittamista – kaikki kuulostaa riittävän hyvältä ja autenttisen oloiselta, olipa sitten kyseessä bensa- tai sähkömoottori. Jopa pärrät kuulostivat kiitettävän erilaisilta. Kivana yksityiskohtana esimerkiksi kolaroimisääniä ja muuta pientä voidaan siirtää halutessa ohjaimen kaiuttimeen.

Loppusanat

The Crew – Motorfest on kauniilla paratiisimiljööllä varustettua avoimen maailman kisaamista niin maalla, ilmassa kuin merelläkin. Vauhdikkaalla grafiikalla ja toimivalla äänimaailmalla varustettu Motorfest antaa Playstation-pelaajillekin maistiaisen Forza Horizonin kaltaisesta festariautoilusta. Peli pitää otteessaan yksinpelinä, vaikka tekoälyn epätasaisuus yhdistettynä vahvaan kuminauhaan ei täydellistä ajokokemusta aina tuotakaan. Tavallisten kisojen ohella tekemistä riittää ihan sopivasti ja nettipelin kahta, ainakin idealtaan hauskaa moodia jaksaa silloin tällöin kokeilla.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus