Arvostellut: Petteri Hemmilä, 19.syyskuu 2019

Peliarvostelu

The Dark Pictures Anthology: Man of Medan

Pelin nimi:The Dark Pictures Anthology: Man of Medan
Lajityyppi:Kauhupelit
Alusta:Xbox One
Kehittäjä:Supermassive Games
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun The Dark Pictures Anthology: Man of Medan kansikuva

Interaktiiviset elokuvat elävät uutta renessanssiaan. Erican ja Late Shiftin kaltaiset videoteokset ovat tehneet paluun 90-luvulta, Life is Strange 2 ylläpitää episodipelien perinteitä ja jostain syystä David Cagekin saa jatkaa pelien tekemistä. Jopa Telltale Games zombifioitiin takaisin elävien kirjoihin, vaikka raato oli ehtinyt hädin tuskin ehtinyt viilentyä. Yksi viime vuosien helmistä oli Supermassive Gamesin teinikauhukliseistä ammentava Until Dawn – interaktiivinen kauhupeli, joka valjasti valkokankaalta tutun “kuka elää, kuka kuolee”-pohdinnan monivalintatarinansa polttoaineeksi. Jokainen päähenkilö saattoi menehtyä tai selviytyä riippuen pelaajan valinnoista, mutta tarina porskutti katkeraan loppuunsa vaikka viimeinenkin teini mokaisi kriittisen quick time eventinsä. The Dark Pictures Anthology: Man of Medan yrittää samaa temppua hieman pienemmässä mittakaavassa: vajaa viisituntinen kauhutarina ei kaihda kerronnallisia kliseitä, mutta näyttää hienoa esimerkkiä siitä, kuinka haarautuvaksi monivalintapelin voi tehdä.

The Dark Pictures Anthology: Man of Medan on ensimmäinen osa kokonaisessa itsenäisten kauhutarinoiden antologiassa. Avausjakso kertoo joukosta rikkaita ja poikkeuksellisen rasittavia parikymppisiä, jotka päätyvät sukellusreissullaan opportunististen kalastajien kidnappaamiksi. Lupaus mantšurialaisesta kullasta johdattelee koko porukan toisen maailmansodan aavelaivalle, jossa alkaa tapahtua hengenvaarallisia kummallisuuksia. Tarinan inspiraationa toimii 40-luvulla kadonneeksi väitetyn SS Ouran Medanin mysteeri, mutta hahmojen taustat ovat visusti Hollywoodin b-kauhuelokuvissa. Katettuna ovat keskeiset stereotyypit silmäpuolesta pahiksesta Shawn Ashmoren rikkaaseen mieslapseen, jolle kevyt vastakkaisen sukupuolen ahdistelu on okei, kunhan sen tekee kännissä ja läpällä. Porukka on juuri passeli lauantai-illan mittaiseen popcorn-slasheriin, josta ihan kaikkien ei välttämättä edes tarvitse selvitä hengissä.

B-leffojen ohella Man of Medan tuo mieleen 80-luvun lopun seikkailukirjat, joissa hypittiin valintojen perusteella kappaleesta toiseen. Kyseessä on oikeastaan sarja videopelikerronnan vaatteisiin puettuja monivalintoja, joiden perusteella tarina etenee yhteen monista vääjäämättömistä päätepisteistään. Epäonnistumista ei tälläkään kertaa tunneta, eikä tarina jää kesken vaikka kaikki päähenkilöt viskaisivat lusikkansa nurkkaan. Pelaamisen näennäisenä runkona toimii seikkailupelimäinen käveleskely pitkin enimmäkseen autioita ympäristöjä sekä sinne tänne hajasijoitettujen kiintopisteiden ihmettely. Aavelaivan klaustrofobisilla käytävillä harhailu on estetiikaltaan silkkaa Silent Hilliä, mutta toiminnallisesti kyse on enemmän kohtausten välisistä siirtymistä kuin varsinaisesta pelaamisesta. Tavoite lienee toisaalta viritellä tunnelmaa ja toisaalta kasvattaa pelin pituutta – ilman kävelykohtauksia ja piilotettujen taustatarinoiden lukemista, olisi peli ohi varmaan alle kahdessa tunnissa.

Dialogeihin ja tarinan käännekohtiin ujutetut monivalintaosiot ovat Man of Medanin suola. Pelaaja painostetaan aina silloin tällöin tekemään pikaisia valintoja, joiden seuraukset vaihtelee mitättömästä merkitykselliseen, ja välittömästä kauaskantoiseen. Juostako murhamiestä pakoon kiertoteitse vaiko riskeeratako henkensä loikkaamalla yli vaarallisen pudotuksen? Juodako olutta seuran vuoksi vaiko torpatako Shawn Ashmoren lapsenomainen innostus kaljoitteluun? Dramaattisimmillaan valitaan elämästä ja kuolemasta, mutta vähäpätöisetkin päätökset vaikuttavat tarinaan välillisesti: peli pitää kirjaa hahmojen ystävyyssuhteista ja persoonallisuuden piirteistä, joista kumpikin muovautuu tehtyjen valintojen seurauksena. Pelistä löytyy pitkiäkin pätkiä, joihin törmää vain tietynlaisissa olosuhteissa, tietyllä hahmovalikoimalla. Tarinapuussa riittää haaroja, eikä kaikkea voi kokea mitenkään yhdellä, kolmella tai edes viidellä pelikerralla. Jo pelkkiä lopetuksia löytyy vähän toistakymmentä erilaisista uniikeista poluista puhumattakaan. Toisinaan päätöspuun monimutkaisuus tuntuu yllättävän myös pelin tekijät, sillä loppupuolen kohtauksissa tapahtuu kaikkea kummaa aina avainhahmojen katoamisesta outoihin leikkauksiin. Ensimmäinen pelini päättyi hyvin omituiseen epilogiin, jossa eloonjääneiden loppukaneetit toistuivat sanasta sanaan samanlaisina kaksi kertaa putkeen.

Toimintakohtauksissaan peli nojaa interaktiivisille elokuville ominaisiin quick time eventeihin, joissa apinoidaan ruudulla välähtäviä näppäinkomentoja mahdollisimman nopeasti. Osa vaikuttaisi olevan mukana pelkän fiiliksen takia, osa rankaisee pelaajaa saman tien: olin ensimmäisellä pelikerrallani suorastaan tyrmistynyt kun eräs QTE tappoi lempihahmoni kertalaakista ilman mahdollisuutta korjausliikkeisiin. Shokkiarvo tuntui tarkoitukselliselta, sillä kohtaus oli yllättävä, eivätkä quick time eventit ole Man of Medanissa myöskään mitenkään erityisen helppoja.

Man of Medanin tarina kärsii hieman ennalta-arvattavuudesta, eikä peli ole rehellisesti sanoen kovin pelottava. Mysteerin voi arvata jo johdannosta ja jaksojen välillä virnuileva kaikkitietävä kertoja jakelee päivänselviä vihjeitä jo kysymättäkin. Viimeisessä osiossa peli vääntää jo niin paksua rautalankaa, ettei aavelaivan synkkä salaisuus pääse lipumaan ohi laiskimmaltakaan arvuuttelijalta. Tunnelma on asiaankuuluvan painostava, mutta kauhuelementit rajoittuvat lähinnä säikäytyksiin, häiriintyneisiin visuaaleihin ja paniikinomaisiin takaa-ajoihin – eli varsin tyypilliseen kauhuleffapalettiin. Man of Medan tuntuu enemmän harmittomalta shokkiviihteeltä kuin ihon alle ryömivältä kauhulta, mikä toisaalta sopi ainakin meikäläisen kaltaiselle kauhupelinoviisille enemmän kuin hyvin.

Olen henkilökohtaisesti sitä sorttia, joka nauttii interaktiivisista tarinoistaan mieluiten yksin, mutta Man of Medan tarjoaa puitteet myös sosiaalisempaan pelaamiseen. Tarinaa voi taittaa joko kaksin verkossa tai jopa viiden pelaajan voimin paikallisena “Movie Night”-moninpelinä. Verkkopelissä pelaajat hallitsevat eri hahmoja samanaikaisesti ja tekevät päätöksiä toisistaan tietämättä – hauska idea, jos seura on tuttua ja kummallakin kuulokemikrofoni, mutta mikäli pariksi sattuu mykkäkoulua pitävän satunnaispelaaja, voisi valintoja simuloida yhtä hyvin satunnaislukugeneraattorilla. Paikallinen Movie Night on puolestaan kuin yksinpeli ylimääräisillä ohjaimenvaihtotauoilla. Yhden sohvan konsepti toimii paremmin kuin uskoisi, mutta ei yksinomaan väliruutujensa ansiosta, vaan siksi, että Man of Medan on juuri riittävän kompakti nautittavaksi yhdessä illassa. Ensimmäinen läpäisyni kesti hieman alle viisi tuntia ja toinen lipoi kolmea. Juonipolkuun jäi vielä sen verran tutkimattomia haaroja, että Man of Medanin pariin tulee palattua varmasti myöhemminkin – joko ystävän kera tai ilman. 

Man of Medan on kaikkiaan kunnianhimoinen, joskin rahtusen viimeistelemätön avausjakso Dark Pictures -antologialle. Erilaisia loppuja sekä valintapolkuja riittää usealle läpäisykerralle ja kompakti mitta pitää huolen siitä, että pelin pariin jaksaa ihan oikeasti jopa palatakin. Osa juonipoluista olisi tosin kaivannut viimeistä silausta laadunhallintaosastolta, eikä Hollywoodin tusinalaarin imitoinnista paista yhtä vankka itsetietoisuus kuin Supermassiven aiemmassa Until Dawnissa. Tarina voisi kieltämättä olla monella tapaa huonompikin ja kaveriporukassa viihteellinen lähestyminen saattaa olla jopa vahvuus. Odotan mielenkiinnolla, mitä antologian ensi vuonna ilmestyvä toinen osa, Little Hope, tuo tullessaan.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • - Tarina haarautuu kunnioitettavissa määrin
  • - Passelin mittainen…
  • - …kaverin kanssa pelattavaksi
  • - …ja kantaakseen useamman läpäisyn

Huonoa

  • - Bugeja ja viimeistelemättömyyttä
  • - Tarinassa paljon kliseitä ja mysteerin arvaa jo alkumetreiltä