The Division 2: Warlords of New York arvostelussa

Enpä osannut muutama viikko sitten arvatakaan, kuinka ajankohtaiselta Ubisoftin The Division vielä tuntuisikaan. Bioaseeksi jalostettu pernarutto ja suurkaupunkien kaduilla käytävä eloonjäämistaistelu ovat toki aika eri kaliiperin juttuja kuin vessapaperin hamstraus tai aamutakissa käydyt Teams-palaverit, mutta kukapa olisi uskonut globaalin tautiepidemian koskettavan arkea joskus myös ruudun tällä puolen. Tosimaailman taudista selviää paremmin eristäytymällä kuin rynnäkkökiväärillä, mutta jos mielii napata paloja kummastakin maailmasta, tarjoaa The Division 2:n Warlords of New York -lisäosa ensiluokkaista Tom Clancy -brändättyä räiskintää ja hyvän syyn pitäytyä neljän seinän sisäpuolella.

The Division 2 – Warlords of New York palauttaa The Divisionin ykköspelistä tuttuun maailmanlopun New Yorkiin. Pelaaja seuraa divisioonan hätäkutsua takaisin Isoon Omenaan ja perillä paljastuu, että koko kaupungintalon operaatiokeskus on lanattu uudenlaisella biologisella aseella. Pääepäillyksi nousee eteläistä Manhattania hallussaan pitävä entinen divisioona-agentti, Aaron Keener päällystöineen. Tehtävä on selvä: jäljiltä Keener sekä tämän neljä luutnanttia ja eliminoi koko porukka. Saa suorittaa.

Ennen kuin sukellan syvemmälle arvosteluun, lienee syytä tehdä tunnustus. Warlords of New York edustaa itselleni ensikosketusta The Divisioniin. Raapaisin The Division 2:n pääkampanjaa muutaman tunnin edestä saadakseni tuntumaa peruspeliin, mutta kovin laajaan vertailuun se ei vielä pätevöitä. Sen sijaan, että yrittäisin teeskennellä divisioonan syväasiantuntijaa arvioimalla esimerkiksi kovimmille pelaajille varatun loppusisällön (ns. “end game content”) laatua, tarkastelen kokonaisuutta rehdisti aloittelijan perspektiivistä. Tarvekin on uskoakseni olemassa, sillä The Divison 2:n peruspeliä sai jo arvosteluhetkellä noin kymmenen euron hintaan, mikä lienee omiaan houkuttelemaan uusia pelaajia lisäosan pariin.

Ensimmäinen (ummikkoille relevantti) havaintoni lienee se, että Warlords of New Yorkiin voi ylipäätään sännätä kylmiltään ilman aiempaa kokemusta. Peli antaa luoda Keener-jahtia varten uuden hahmon suoraan tasolle 30 ja koko tarina käynnistyy kelvollisella johdantotehtävällä, jossa pääsee harjoittelemaan perusteita tekoälykaverin avustamana. Valikoissa navigointi vaatii totuttelua ja aseiden sekä varusteiden vertailuruutuja vaivaa pieni infoähky, mutta kontrollit ja peruspelimekaniikat ovat siinä määrin intuitiiviset, ettei amatöörinkään tarvitse turvautua kirjekurssiin. Manhattanin katukanjoneissa selviää mainiosti, kunhan osaa kyyristellä suojien takana, tähdätä ja ampua. Tiukan paikan tullen apuun voi valjastaa droneja, robotisoituja konekiväärejä sun muita erikoisvarusteita. Erillisen ryömintänappulan puute tuskastutti alkuun, mutta toisaalta suojasta suojaan ryntäily on toteutettu sen verran jouhevasti, että ilmankin pärjää.

The Division 2:n peruskonsepti toimii paremmin kuin osasin odottaakaan. Kyse on avoimeen kaupunkiympäristöön sijoittuvasta ammuskelupelistä, jota voi taittaa joko yksin tai netissä kaverien kera. Konseptin tasolla The Division on kuin mikä tahansa moderni “looter shooter”-tyypin ammuskelu: luo hahmo, kerää kokemusta, kehitä taitoja, hanki varusteita ja taklaa aina vaan pahempia vihollisia sekä tehtäviä. Pelaamisen kova ydin piilee erinomaisessa ammuskelutuntumassa ja hyvin tasapainotetussa vaikeustasossa. Aseita, varusteita sekä niiden mahdollistamia pelityylejä löytyy rutkasti, ja juuri oikeassa suhteessa viekkautta sekä typeryyttä sekoittava tekoäly tarjoaa sopivan haasteen tuntumatta koskaan kovin epäreilulta. Viholliset ovat riittävän ovelia savustaakseen pelaajan ulos suojastaan, mutta kuitenkin riittävän typeriä julistaakseen kaikki suunnitelmansa ääneen. Vaihtelua tulee myös vihollistyypeistä: yksi ampuu, toinen ryntää päälle kirveellä sekä mellakkavkilvellä ja kolmas istuu suojassa jättäen vaaralliset hommat radio-ohjatulle nelikopterilleen.

Pelimaailma on sanalla sanoen vaikuttava. The Division 2:n Washington ja etenkin Warlords of New Yorkin Manhattan ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, millaista jälkeä voi saada aikaiseksi kun Ubisoftin kaltaisen megakorporaation resurssit valjastetaan sisällöntuotantoon. Ison omenan tuuliset kadut ja korttelipuistot ovat täynnä hylättyjä autoja, jätesäkkejä, romahtaneita karanteenirakennelmia ja muita pieniä yksityiskohtia. Mätänevät raadot ja raflaavimmat luukasat lienee siivottu ikärajasuositusten vuoksi, mutta en nyt sanoisi luonnon ja jätteiden valtaamaa pelialuetta varsinaisesti kliiniseksikään. Pilvenpiirtäjien välit ovat asiaankuuluvan kanjonimaisia ja kadut himpun Washingtonia ahtaampia, mikä rohkaisi ainakin itseäni tarttumaan haulikkoon hieman peruspeliä enemmän. Uskottavien kulissien ohella, kaupunki kätkee sisäänsä rutkasti tekemistä – lähes joka kulman takaa löytyy jokin aarrelaatikko, sivutehtävä tai vihollistukikohta, jonka valtaamisesta irtoaa kokemusta, varusteita ja elintilaa.

Warlords of New York pyristelee irti peruspelin lineaarisesta kaavasta antaen pelaajalle vapaat kädet valita, missä järjestyksessä haluaa Keenerin luutnantteja jahdata. Ele on kiva ja luo tuntua avoimuudesta, vaikkei suoritusjärjestyksellä loppujen lopuksi olekaan minkäänlaista käytännön merkitystä. Jahdit ovat käytännössä noin parin tunnin mittaisia tehtäväpaketteja, joiden sisällä edetään enemmän käsikirjoittajan kuin vapaan maailman ehdoilla. Tehtäväsuunnittelu ei itsessään ole kovin ihmeellistä, mutta erilaiset viholliset, hyvä rytmitys ja huolella suunnitellut ympäristöt tekevät pelaamisesta sopivan vaihtelevaa. Taisteluja käydään niin palavassa rakennuksessa, rantaan hilatun öljytankkerin sisuksista kuin ihastuttavan Bioshock-henkisessä kauppakeskuksessakin. Vihollisista mieleen painuivat etenkin tulta rakastavat “Cleanerit”, jotka ovat liekinheittimineen ja pommikonemaisine droneineen pahuksen vaarallisia, mutta talttuvat helposti ampumalla selässä roikkuvaan kaasusäiliöön. Persoonallisuutta on myös loppuvastustajissa: pelkurimainen hakkeri ampuu hologrammikohteiden seasta kiikarikiväärillä, siinä missä New Yorkin pörssissä piilotteleva asediileri lähestyy ongelmaa tulivoimalla ja raskaalla haarniskalla. Kampanjaan saa uppoamaan omasta tehokkuudesta riippuen noin kuudesta kahdeksaan tuntia. Tiukkaa viihdettä joka minuutti.

Teknisenä suorituksena Warlords of New York oli melko moitteeton. Grafiikoissa ilmenee pientä sahalaitaisuutta ja perusmallin Pleikkarin huutaa kuin pölynimuri, mutta se mikä resoluutiossa hävitään, otetaan takaisin silkassa mittakaavassa ja kauniissa valaistuksessa. Peli latailee ensikäynnistyksellä melkoisesti, mutta sitten kun kaikki on muistissa, rullaa maailma kuolemaan saakka käytännössä ilman lataustaukoja. Moninpelikokeiluni rajoittuivat enimmäkseen kahden pelaajan yhteistyöhön juonitehtävissä, joka toimi kaikilla kerroilla ongelmitta. Äänisuunnittelu on juuri niin tasokasta kuin miljoonabudjetin peliltä odottaisikin, mutta tyylikkäästä scifi-henkisestä syntetisaattoriraidasta pitää antaa aivan erityismaininta.

Oma kiinnostukseni juonivetoisissa peleissä tuppaa jäämään useimmiten tarinan läpäisyyn, mutta jos jaksaa koluta tuttuja maisemia uudestaan kovempien varusteiden ja taitotasojen toivossa, lupailee Warlords of New York pitkiä jatkoja. Uusi SHD- tai “Shade”-taitosysteemi antaa mahdollisuuden kehittää hahmonsa kestävyyttä sekä vaurio- ja puolustuskertoimia normaalin hahmotasokaton yli ja tekeillä on ilmeisesti myös täysin uutta sisältöä kahdetoista viikon erikseen maksullisiin kausiin pureskeltuna. Tässä vaiheessa lienee turha spekuloida tulevan sisällön laadulla, mutta jos Warlords of New York antaa minkäänlaista osviittaa tekijöiden sitoutumisesta, vaikuttaa tulevaisuus lupaavalta. Lähestyipä Warlords of New Yorkia kertaluontoisena tarinaviihteenä tai The Division 3:een saakka toistettavana iltarutiinina, tarjoa se erinomaista vastinetta rahalle. En ole varma, onko viruksen runtelemaan maailmanloppuun sukeltaminen juuri sitä eskapismia, jota korona-kriisin jyllätessä eniten kaivataan, mutta uskallanpa antaa sille silti suositukseni.