The Elder Scrolls IV - Oblivion arvostelussa

Bethesda teki sen jälleen. Kulttimainetta ja ylistystä nauttineen The Elder Scrolls -sarjan edellinen osa, Morrowind, nosti suhteellisen tuntemattoman pelitalon maailmankartalle. Ei siis ihme, että Oblivionia on odotettu kuin kuuta nousevaa. Peli lunastaa kaikki ennakko-odotukset ja pistää vielä paremmaksi. Oblivion on todellinen mestariteos. Tällaisiin peleihin törmää nykyään vain harvoin.

Ensivaikutelma Oblivionista on tuttu ja turvallinen. Tälläkin kertaa seikkaillaan Tamrielissa, mutta provinssi on vaihtunut Vvardenfellista Cyrodiiliksi. Kuten Morrowindissäkin, pelaaja aloittaa rikollisena ja laitapuolenkulkijana, heräten Cyrodiilin pääkaupungin vankilasta kaltereiden väärältä puolelta. Vankityrmän ikkunasta kajastava sinertävä valo heittää aavemaiset varjot sellin seiniin. Niitä ehtii ihastella vain hetken, sillä peli etenee, kun selliin tupsahtaa joukko sotilaita ja kuningas Uriel Septim, joka pakenee henkensä edestä. Kuninkaan kaikki lapset on salamurhattu ja Uriel, jota on siunattu näkemisen lahjalla, tietää olevansa seuraava uhri. Jos kuningas kuolee, maata suojaavat lohikäärmetulet sammuvat ja Oblivionin portit, jotka muistuttivat hieman liikaa Taru Sormusten Herrasta elokuvien Sauronin silmää, aukeavat päästäen helvetin irti. Sattumalta pelaajan sellin seinässä sijaitsee salainen pakotunneli. Kulkiessaan päähahmon ohi, Uriel pysähtyy hetkeksi katsomaan tämän kasvoja ja tunnistaa ne unistaan. Koska aikaa ei ole hukattavana, pelaaja päätyy Urielin seurueeseen ja pienen luolastoseikkailun päätteeksi todistaa kuninkaan kuoleman salamurhaajien kynsissä. Ennen kuolemaansa kuningas antaa pelaajalle kuningasten amuletin, jota voi kantaa kaulassaan vain todellinen siniverinen. Sen avulla kuninkaan tuntematon avioton poika voi laillisesti nousta valtaistuimelle ja sytyttää jälleen lohikäärmetulet.
Pelaaja pakenee salamurhaajia vankilan viemäreiden kautta vapauteen amuletti kourassaan ja astuu keskelle häikäisevän kaunista öistä maisemaa. Tässä tarjoutuu ensimmäinen tilaisuus pysähtyä ihastelemaan kaunista pelimaailmaa: kuutamoa, liplattelevaa vettä ja lempeässä yötuulessa humisevia puita, ruohikkoa ja kanervia. Eteenpäin kävellessä ohi kirmaa muutama kauris, tähdet tuikkivat taivaalla ja likaisen vankityrmän muurit häämöttävät taustalla kuunhohdetta vasten. Kerrassaan sykähdyttävää. Maisemat jatkuvat niin kauas kuin silmä siintää. Kyllä tämä Morrowindin voittaa.

Hahmon luominen on muuttunut Morrowindistä aika tavalla. Hahmon kasvonpiirteitä voi muunnella niin monella eri tavalla, ettei kahta samanlaista hahmoa pysty kovin helposti edes luomaan. Ensin valitaan sukupuoli ja rotu, jonka jälkeen hahmon kasvoja ryhdytään työstämään. Mm. otsa, posket, poskipäät, silmät, nenä, kulmakarvat, ylähuuli, alahuuli, leuka, kaula ja iho ovat muokattavissa. Lisäksi hiustyylejä on lukuisia ja hiusten pituutta voi säätää. Aivan lopuksi eri kasvojenosien muodon, koon, värisävyn ja tummuuden säätämisen jälkeen hahmoa voi vanhentaa tai nuorentaa oman maun mukaan. Ennen vankilasta pakenemista Urielin annettua amuletin pelaajalle peli kannattaa tallentaa, sillä ennen ulkoilmaan astumista pelihahmoa voi muokata vielä täysin erinäköiseksi sekä ominaisuuksia ja hahmoluokkaa voi vaihtaa. Tällä tavalla pelin introa ja alkuopastusta ei tarvitse pelata joka kerta uudestaan.

Hahmonkehitys on pysynyt melko lailla ennallaan Morrowindista eli vaatii Elder Scrolls-sarjaan perehtymättömältä hieman totuttelua. Hahmolla on pääominaisuudet eli voima, kestävyys, älykkyys jne. Lisäksi kartutetaan spesifisempiä taitoja, kuten eri tyyppisten aseiden hallintaa, eri koulukuntien taikojen tekemistä, hiipimistä, hurmaamista ja tiirikointia. Näistä valitaan muutamia pää- ja sivutaitoja, joista on hyötyä omalle hahmolle. Jokaisen taidon voi kehittää huippuunsa, mutta vain pää- tai sivutaidoiksi nimettyjä harjoittamalla voi kasvattaa pääominaisuuksia.

Testattu hahmo oli näpsäkän näköinen naispuolinen ihmismaagi (Breton), jollaisella oli mahdollista pelata myös Morrowindissa. Heti alkumetreillä maagi testasi vanhaa ja tuttua tulipalloloitsua lähellä väijyneeseen suteen, joka paloi poroksi uskottavan näköisesti. Morrowindissa pallot vain osuivat vastustajiin, jotka elinvoiman loppuessa yksinkertaisesti kuukahtivat maankamaraa kohden. Oblivionkaan ei (onneksi) tee poltetuista vastustajista kärähtäneitä raatoja vaan ne näyttävät samalta kuin esimerkiksi nuolilla tiputettu vastustaja. Luolastossa maagi huitoi Goblineja sekä nuijalla että miekalla ja taistelusysteemi kaikessa yksinkertaisuudessa on todella toimiva. Hiirtä liikuttelemalla miekkaa voi iskeä oikealta ja vasemmalta ja paikallaan pysyttelevä hahmo lyö ylhäältä alas. Mikäli hyökkäysnappia painaa pitkään, isku on tuhoisampi kuin perushuitelu. Yhtä kaikki, loitsut ja hack’n’slash taistelut sekä toimivat että näyttävät hienoilta.

Vastustajien taakse voi myös hiipiä ja tehdä yllätyshyökkäyksen. Painavammat haarniskat pitävät enemmän ääntä ja hiipimistaidoissaan huono pelaaja voi kalinallaan herättää vartijat tai muut viholliset. Pysyttelemällä pimeissä nurkissa pelaajaa on myös vaikeampi nähdä, joten esim. varkaiden kannattaa hiiviskellä keveissä asusteissa varjojen hämärässä mikäli mielivät kähveltää arvoesineitä onnistuneesti.

Käyttöliittymä on parantunut sitten Morrowindin. Aseet, asusteet, käyttöesineet, korut, juomat, juomasekoituksiin käytettävät ainekset sekä sekalaiset tavarat on jaoteltu kätevästi omiin kategorioihinsa. Myös loitsut ja tehtävät sekä päätavoitteet näkyvät omina osioinaan. Loitsut on jaettu myös niiden koulukunnan mukaan, jolloin ne löytää helpommin. Lisäksi suoritetut tehtävät siirtyvät omaan osioonsa eivätkä jää roikkumaan pitkään tehtävälistaan sekoittamaan pelaajaa.

Luolastojen penkominen on aina hauskaa. Maan alla pimeässä vaanivat viholliset ja varomaton kulkija voi laukaista ovelasti piilotetun ansan. Maan rajasta kannattaa tiirailla mm. kireäksi viritettyjä köysiä ja pieniä kolosia. Köyteen kompastumalla kattoon kiinnitetyt piikkiset moukarit heilahtavat alas tai kohollaan olevalle kivilattian tiilelle astumalla seinien pienistä kolosista alkaa singahdella myrkkynuolia pahaa-aavistamatonta pelaajaa kohti. Ansoja on lukuisia ja ne estävät luolastojen läpijuoksun. Luolissa on myös sortuvia seinämiä, joiden kivet vyöryvät päälle ellei niitä ehdi väistää. Ansoista vihjaillaan ja ympäristöään tarkkaileva pelaaja ei samanlaiseen kahta kertaa sorru ellei tarkkaavaisuus herpaannu taistelun tiimellyksessä.

Tiirikointi on kokenut niinikään muodonmuutoksen. Oblivionissa lukkojen hypistely perustuu oman hiirikäden herkkyyteen. Lukoissa on viisi ylös-alas liikkuvaa mekanismia, jotka kaikki pitää näpäyttää mahdollisimman nopeasti ylös ja samalla avata lukko. Mikäli lukkotiirikointi ei huvita, voi myös ostaa lukkojenavausloitsuja. Maagit, velhot ja muut alaan perehtyneet voivat myös opetella avaamaan hyvinkin monimutkaisia lukkoja taikuuden avulla.

Parasta Oblivionissa, kuten muissakin Elder Scrolls -sarjan peleissä on vapaa pelattavuus ja valtava maailma. Oblivionissa maisemat vaihtuvat vehreistä havu- ja lehtipuumetsistä karuiksi lumihuippuisiksi vuoriksi ja kukkaniityistä laavajärvien polttamiin autiomaihin. Hahmo voi kävellä sinne minne nenä näyttää ja tehdä mitä tahansa pikkutehtäviä, liittyä kiltoihin ja edetä niissä, kerätä kasveja, näpistellä arvoesineitä tai harjoitella taistelutaitojaan. Pääjuonta ei tarvitse välttämättä pelata ollenkaan, koska Oblivionissa on niin paljon tekemistä.

NPC -hahmojen tekoäly ei ole loistava, mutta tällä kertaa jokaisella kaupungissa liikkuvalla hahmolla on päivärytmi. Esimerkiksi kauppias avaa putiikkinsa aamulla, myy päivän tavaroita, sulkee kaupan illalla, saattaa pistäytyä tavernassa tai mennä nukkumaan. Hahmojen saattamiset paikasta a paikkaan b ovat edelleen yhtä turhauttavia kuin ennenkin. Mikäli vihollislauma hyökkää äkkiarvaamatta kimppuun, käy myös saatettava vihulaisten päälle vaikka sitten ilman aseita. Vaikea suojella aseetonta pyhiinvaeltajaa, jos nämä eivät ymmärrä pysytellä taka-alalla.

Pelissä on runsaasti ihastuttavia yksityiskohtia, kuten laaja valikoima luettavia kirjoja, herkullisen näköisiä ruokapöytiä, hienoja vaatteita ja haarniskoja. Kirjoja lukemalla oppii uusia taitoja ja saa mielenkiintoista historiallista ja maantieteellistä taustatietoa Tamrielista. Liikkumista voi helpottaa hankkimalla oman hevosen, jonka voi pysäköidä oman talon talliin.
Oblivoinissa on paljon samaa kuin pelisarjan aiemmissa osissa. Historia, loitsut, esineet, hahmojen rodut ja hahmonkehitys yms. ovat kaikki vanhaa perua. Jokainen peli on kuitenkin uusi ja tuore, koska jokaisen pelin juoni on erilainen. Oblivionissa on korjattu monia Morrowindin heikkouksia, joista paras on aimo harppauksen edennyt grafiikka.