Peliarvostelu

The Innsmouth Case

Pelin nimi: The Innsmouth Case
Lajityyppi: Seikkailupelit
Alusta: PC
Kehittäjä/Julkaisija: Robot Pumpkin Games/Assemble Entertainment
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Mikko Kosonen, 1.12.2020 Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia
Arvostelun The Innsmouth Case kansikuva

H.P. Lovecraftin tarinat ovat sellaisia, joita tuntuu tupsahtavan esiin tasaiseen tahtiin, niin elokuvamaailmassa kuin pelienkin puolella. Hollywoodin osalta yksi hyvä esimerkki on vaikutteita Lovecraftista kerännyt In the Mouth of Madness. Lovecraft – tarkemmin kirjailijan tarinoita laajentanut Cthulhu mytologia – on ollut ehkä näkyvimmin esillä videopeleissä vuosien varrella. 90-lukulainen Shadow of the Comet perustui kyseiseen mytologiaan.

Muutaman viime vuoden aikana olen arvostellut kolme Lovecraftin tarinoihin pohjautuvaa peliä, joista kehnoin mytologiapeli oli Xcom-klooni Cthulhu Tactics.

Muita hieman parempia pelejä ovat olleet The Sinking City sekä uudempi Call of Cthulhu, jota ei pidä sekoittaa mainiotunnelmaiseen ja vuonna 2005 julkaistuun kauhupeliin Call of Cthulhu: Dark Corners of the Earth.

Viimeksi mainitulla pelillä ja nyt arvostelussa olevalla tekstiseikkailulla The Innsmouth Case lienee eniten yhteistä, mitä Lovecraftin videopeleihin tulee.

Niin Dark Corners of the Earth kuin The Innsmouth Case esittelevät viinaan menevän bostonilaisen yksityisetsivän, joka saa yllättäen toimistolleen uuden asiakkaan. Tabitha Marshin tytär on kadonnut. Yksityisetsivä ottaa keikan vastahakoisesti vastaan ja matkaa lähellä Bostonin rannikkoa sijaitsevalle saarelle Innsmouth -nimiseen kalastajakylään, jonka koko ilmapiiri mereltä tulevaa kummallista hajua myöten tuntuu haiskahtavan.

Tähän yhtäläisyydet sitten oikeastaan jäävätkin. Call of Cthulhu: Dark Corners of the Earth oli kauhutoimintaa FPS-kuvakulmasta kohtalaisella budjetilla, kun taas The Innsmouth Case on indiestudion pieni tekstiseikkailu. Painotetaan tässä sanaa ”pieni,” koska pelin pelaa läpi – mikäli klikkailee oikeita vaihtoehtoja sujuvasti putkeen – päälle tunnissa.

Alun asiakastapaamisen jälkeen pelaajan nimetön hahmo lähteekin jo matkaan ja lyhyen bussiajelun jälkeen saapuu Innsmouthiin. Tarjolla on useita eri lokaatioita, kuten kirkko, majakka, kylän keskusta, satama, hotelli sekä sivukujan palvelut, joita kaikkia pelaaja voi käydä tutkimassa. Kaikissa paikoista löytyy myös hahmoja, joille voi jutella ja kysellä kadonneesta tytöstä.

Alkuun pelissä on jopa tunnelmaa. Rauhallisimpina hetkinä soi kaunis pianomusiikki, joka muistuttaa ehkä jopa parikymmentä vuotta vanhasta Gabriel Knight III -pelistä. Jännityksen hetkinä taustalla alkaa pauhaamaan jännittävämpi ambienssiraita, joka osaa luoda mukavaa tunnelmaa siihen nähden, että kyseessä todella on pelkkä virtuaalisen kirjan kautta toimiva valintapelin kaltainen tekstiseikkailu.

Peli kuitenkin kadottaa tunnelmaansa sen tarinallisessa toteutuksessa, joka ei pyri olemaan puhdasta kauhua, vaan sen sijaan Robot Pumpkin on tehnyt pelistään kauhukomedian, joka sijoittuu nykypäivään. Siinä missä muut Cthulhu-pelit ovat selkeästi olleet teemaltaan enemmän 1930-luvun juttuja, on The Innsmouth Case tätä päivää ja sanat, kuten reality TV, 80- ja 90-luku sekä älypuhelimet vilahtavat tarinatekstin seassa.

Eräänlainen lähestymistapa tietysti tämäkin, mutta allekirjoittanen mielestä se ei oikein kanna. Parhaat hetket pelissä ovatkin silloin, kun pelaaja tutkii ylhässä yksinäisyydessä esimerkiksi majakkaa, jota varten kirjoitettu teksti ja kuvaukset tarjoavat sitä parempaa tunnelmaa taustalla kuuluvan ambienssin ja ukkosen tukevan kivasti fiilistä. Pelin kaikki hahmot, joita Innsmouthin kylässä kohdataan, ovat sen sijaan kuin jostain Arvaa Kuka -lautapelistä tuttuja, piirroshahmojen kaltaisia karikatyyrejä, jotka toki sinänsä sopivat pelin humoristiseen maailmaan.

Erinäisiä tutkittavia seikkailuruutuja ja dialogia kuin klikattavia vaihtoehtojakin kyseinen kolmentoista euron peli tarjoaa ihan mukavasti, mutta loppujen lopuksi tarina on hyvin kevyt. Ainoa pelin pidentäjä ovat umpikujat, eli toisin sanoen väärien valintojen kautta tapahtuvat kuolemaruudut, joita pelissä onkin kaikkiaan 28 erilaista. Tarjolla on siis yksi ainoa onnellinen loppu – se jossa etsivä löytää tytön ja loput ovat enemmän tai vähemmän onnettomia.

Pelilliseltä toteutukseltaan modernisoitu ”tekstiseikkailu” toimii omasta mielestäni varsin hyvin. Mitään ei tarvitse naputella Infocomin vanhojen tekstiseikkailuiden, kuten Zorkin ja The Witnessin tapaan, eikä pelaajan tarvitse tuijottaa mustaa DOS-ruutua pelatessaan. Hauskasti ideoituna pelaaja klikkailee graafisen kirjan sivuilla lokaatioita, minne haluaa mennä ja asioita, joita haluaa kokeilla ja hahmojen osalta vastausvaihtoehtoja, joita sanoa ääneen. Hahmot näytetään kirjassa animoituina, kun taas lokaatioista on maalattu jokin staattinen simppeli kuva antamaan mielikuvitukselle varaa lentää. Hyvinkin yksinkertaista, mutta teknisesti toimivaa.

Loppusanat

Onkin sinänsä sääli, että kokonaisuutena The Innsmouth Case jättää toivomisen varaa tarinansa osalta. Puhtaana kauhupeliksi kirjoitettuna tarina olisi saattanut toimia paremmin, koska tällaisenaan kauhuteeman yhdisteleminen huumoriin – joka ei aina edes jaksa naurattaa – ei oikein pidemmän päälle toimi. Myös nykyajan liittäminen Lovecraftiin näinkin suoraviivaisesti on jokseenkin lättänää. Lopulta pelaaja huomaa naksuttelevansa kaikki nopeasti läpi lukematta ja imemättä kaikkea sitä kirjoitettua tarinatekstiä tai dialogia, jota peli eteen asettaa. Välillä eteen tulee kuolemanruutu, kunnes lopulta onnistutaan naksuttelemaan se oikea reitti lävitse ja päästään pelin loppuun.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • - Ajoittain tunnelmaakin
  • - Tekniseltä toteutukseltaan simppeli, mutta toimiva
  • - Musiikki

Huonoa

  • - Moderni kauhukomedia ei oikein istu
  • - Äärimmäisen lyhyt peli