Ennen kuin Naughty Dogista tuli ?se pelitalo joka on tehnyt Unchartedit?, niitti se mainetta hieman erilaisilla teoksilla. Firman pääasiallisena leipäpuuna toimivat vuosikausia tasohyppelyt, tunnetuimpina ensimmäisen PlayStationin Crash Bandicoot- sekä PlayStation 2:n Jak and Daxter -trilogiat. Kummallakin sarjalla on ystävänsä ja kumpikin lunastaisi paikkansa PlayStation 3 -remasterointien joukossa, mutta tällä kertaa arpaonni on suosinut haltijakorvaista Jakia ja tämän suurisuista maskottiystävää, Daxteria. Tarjolla on tuhti annos yleissivistystä meille, jotka olemme menneiden konsolisukupolvien tasohyppelyboomin missanneet.
The Jak and Daxter Trilogy on julkaisuna mainio, mutta ei kovin yllättävä. Paketti seurailee Sonyn Classic HD -remasterointien tuttua reseptiä, kätkemällä sisäänsä kokonaisen trilogian verran sarjan alkuperäisosia, höystettynä teräväpiirrolla ja 3D-TV -tuella. Jakin ja Daxterin saagan aloittaa tyylipuhtaana tasohyppelynä profiloituva Jak and Daxter – The Precursor Legacy, jossa nimikaksikko pyrkii palauttamaan pimeän Eco-mönjän muovaamaa Daxteria takaisin alkuperäiseen ihmismuotoonsa ja pelastamaan siinä sivussa kotikylänsä. Toinen osa vie kaksikon hieman kolkompiin maisemiin, ilkeän paroni Praxiksen tyrannisoimaan Haven Cityn kaupunkiin. Pelin sydämenä sykkivät yhä tutut tasohyppelymekaniikat, mutta lisäväriä tuovat puoliavoin kaupunkiympäristö ja selkeästi edellistä osaa synkeämpi sävy. Kolmannessa pelissä Jak häädetään sisällissodan riepomasta Haven Citysta kaupunkia ympäröivään autiomaahan, jossa he Daxterin kanssa ajautuvat hieman Mad Max -henkisen aavikkoheimon sotureiksi. Tällä kertaa vaakalaudalla on koko maailman kohtalo.
Kokoelman ehdottomia helmiä ovat sen alku ja loppu. Ensimmäinen peli näyttää ja tuntuu Crash Bandicootin suoralta perilliseltä. Pelimekaniikassa hyödynnetään häpeilemättä genren parhaita kliseitä aina tuplahypyistä hajotettaviin bonuslaatikoihin ja hassunhauskoihin vihollisiin, joista päästään eroon pomppaamalla niskaan. Seikkailun rakennekin on kiitettävän konstailematon: tavoitteena on kerätä pelin osoittama määrä energialähteitä, mikä onnistuu useimmiten haalimalla ympäriinsä ripoteltuja vähäpätöisempiä aarteita. Kaavaa rikotaan sopivin väliajoin minipeleillä, loppuvastustajilla ja kiituriajelukohtauksilla. Peli on aikalaistensa tavoin melko vaikea. Nirri lähtee kolmesta osumasta, eikä palautuspisteitä viljellä aina kovin tiuhaan. Tasot ja viholliset ovat kuitenkin pääosin niin hyvin suunniteltuja, että toistuvista virheistä voi syytää yleensä itseään.
Aikoinaan hyviä arvosteluja niittänyt Jak 2 ei ole ikääntynyt aivan yhtä hyvin. Ensimmäisestä osasta lainatut tasohyppelymekaniikat toimivat yhä, mutta avoimeksi rakennettu pelimaailma tökkii. Varsinainen pelaaminen on jaettu tehtäviin, joita etsitään pitkin sokkelomaista ja tylsää scifikaupunkia, Haven Citya. Kaupunki on pinta-alaltaan valtava ja siellä navigointi turhauttavaa, sillä ainoa varteenotettava liikkumismuoto ovat kiikkerät kiiturit, joilla on vaikea lentää törmäämättä seinään tai ohikulkijoihin. Jälkimmäisestä saa niskaansa kaupungin herhiläismäiset vartijat, jotka eivät hellitä ennen kuin pelaaja on saatu aisoihin.
Trilogian keskimmäistä osaa haittaa myös hieman keskenkasvuinen vakavuus. Edellisen pelin hilpeät ja karikatyyrimaiset sivuhahmot on korvattu mielikuvituksettomilla Hollywood-stereotypioilla. Jopa ensimmäisessä Jak and Daxterissa mykkänä toimintasankarina profiloitunut päähenkilökin avaa sanaisen arkkunsa, vannomalla tappavansa kaupunkia otteessaan pitävän paroni Praxiksen. Tuntuu kuin pelintekijöillä olisi ollut vaikeuksia valita kevyen koko perheen viihteen sekä vakavan draaman väliltä. Positiiviselta kantilta, itse tasohyppelyosiot ovat yhä kaikin puolin hyvin suunniteltuja ja teknisenä kuriositeettina, pelissä ei ole laisinkaan lataustaukoja.
Kokoelman päättävä Jak 3 jatkaa henkisesti kakkososan linjoilla, mutta tekee kaiken edeltäjäänsä paremmin. Konsepti on vaeltanut yhä kauemmas ensimmäisen Jak and Daxterin konstailemattomasta tasohyppelystä, kohti Grand Theft Auton kaltaisten hiekkalaatikkopelien avoimuutta. Maailma on paisunut laajemmaksi ja tasohyppelyn rinnalle on nostettu vahvemmin räiskintää, minipelejä sekä autoilla ajelua. Parrasvaloihin nousee etenkin viimeisenä mainittu ajelu, sillä pelimaailmasta noin puolet koostuu valtavasta hiekka-aavikosta, jota pääsee tutkimaan yksinomaan nelipyöräisen kyydissä. Toisen osan rasittavuudet, kuten maailmaa partioivat gestapomaiset turvallisuusjoukot sekä pelaajan turhanpäiväinen juoksuttaminen pitkin sokkelomaisia kaupunkeja loistavat poissaolollaan. Jak on yhä vähäpuheinen ja epähauska kovis, eikä Daxterinkaan äänekäs huumori aina vakuuta, mutta kaikkiaan käsikirjoitus on edellistä peliä hilpeämpää. Jak 3 vaikuttaisi olevan se peli, jota Naughty Dog toisella osalla tavoitteli.
Toistakymmentä tuntia pakettiin upottaneena, väittäisin viihtyneeni Jak and Daxter Trilogyn parissa melko hyvin. Toimivat tasohyppelymekaniikat ja jatkuvasti yllätyksiä tarjoava tehtäväsuunnittelu pitävät pelit pinnalla silloinkin, kun muussa suunnittelussa otetaan harha-askelia. Mikäli ei takerru liiaksi päähahmojen ärsyttävyyksiin tai Jak 2:n epäonnisiin hiekkalaatikkokokeiluihin, on kolmikosta vaikea löytää aihetta isommalle napinalle. Mitä nyt grafiikat näyttävät hieman karuilta ja kamerakulma osoittaa vihaavansa pelaajaa joka käänteessä. Nämä ovat kuitenkin suhteellisen vaatimattomia sivuhuomioita kunnianhimoisen ja monipuolisen tasohyppelykokemuksen rinnalla. En ole aivan varma, nostaisinko Jakin ja Daxterin trilogiaa aivan Sly Cooperin tai The Shadow of Colossuksen kaltaisten klassikoiden jalustalle, mutta jos mieli halajaa retroilua, ei tämänkään paketin kanssa voi mennä pieleen.
