Peliarvostelu

The Last of Us Part 1

Pelin nimi: The Last of Us Part 1
Lajityyppi: Survival horror
Alusta: Playstation 5
Kehittäjä: Naughty Dog
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Petteri Hemmilä, 28.10.2022 Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia
Arvostelun The Last of Us Part 1 kansikuva

Sonyn ykkösnyrkkinä tunnettu kalifornialainen Naughty Dog on saanut viime vuosina osansa menestyksen nurjasta puolesta. The Last of Us Part II sai legitiimin juonikritiikin ohella niskaansa aimo annoksen Internetin ahdasmielisyyttä, eikä The Last of Us Part I:n traileri ehtinyt vanheta päivääkään, kun se oli leimattu pikaiseksi rahastukseksi. On tietenkin ihan aiheellinen keskustelu, kaipaako vasta yhdeksän vuotta sitten julkaistu peli vielä tässä kohden täysihintaista uudisversiota, mutta mitä uudelleenjulkaisun laatuun tulee, ei “rahastus” voisi olla paljoa kauempana totuudesta. The Last of Us Part I on nimittäin yksi parhaita videopelimodernisointeja sitten Bluepointin mainion Shadow of The Colossuksen.

Ensimmäinen The Last of Us edustaa sen verran tunnettua sivua modernien videopelien historiasta, ettei täyden kertauksen kirjoittaminen osana versioarvostelua tunnu mielekkäältä. Joelin ja Ellien odysseia halki post-apokalyptisen Pohjois-Amerikan on analysoitu jo niin puhki, että parhaan käsityksen pelin vahvuuksista ja heikkouksista saanee joko googlaamalla tai kurkkaamalla muinaista PS3-originaalin arvosteluani. Tiivistyksenä voisi todeta, että tarina on vielä yhdeksän vuoden jälkeenkin koskettava, väkivalta vaikuttavaa ja selviytymispelimekaniikat erinomaisen toimivat.

Part I:n ilmeisimmät parannukset ovat graafisia. Kaikki ruudulla näkyvä on vedetty enemmän tai vähemmän uusiksi: tekstuurit, heijastukset, valot, varjot, 3D-mallit, ympäristöt, hahmot, kaikki. Ensimmäisenä silmiin osuu fysiikkaperustaisilla renderöintitekniikkoilla saavutettu entistä realistisempi valaistus. Pinnat heijastavat, hajottavat ja imevät valoa kuten oikeassakin elämässä, mikä valaistukseen aimo annoksen syvyyttä ja uskottavuutta. Yleissävy on kenties pykälän harmaampi kuin ennen, mutta erilaiset epäsuorasti valaistut tilat (joita pelissä tosiaankin riittää) ovat sanalla sanoen upeilta. Myös heijastukset ja Vaikea sanoa, Vaikkei PS3- ja PS4-originaaleja voi pitää millään mittarilla rumina, näyttävät ne Part I:n rinnalla armottoman sarjakuvamaisilta ja litteiltä.

Remasteroinnissa on riittänyt työsarkaa myös 3D-mallintajille ja ympäristöartisteille. Jokainen ympäristö ja malli on vedetty siinä määrin uusiksi, ettei maallikon silmin voi sanoa, onko alkuperäisestä pelistä oikeastaan enää mitään jäljellä. Yksinkertaisimmillaan kyse on verrattain vaatimattomasta retusoinnista (ks. Sarahin tyynyt, yöpöydän tavarat ja sängyn pääty PS3-vertailuvideon kohdassa1:10), mutta ulkoilmatilojen raunioita ja kasvillisuutta tuijotellessa voinee puhua melko läpikotaisesta muodonmuutoksesta (ks. PS3-vertailuvideon kohta 9:40).

Tärkeän visuaalisen mausteen tuovat niin ikään hahmomallit, jotka ovat alkuperäisversioitaan luonnollisempia ja ilmeikkäämmin animoituja. Ellie muistuttaa hieman enemmän TLOU Part 2 -vastinettaan, kun taas Joel on saanut sellaisia ryppyjä ja harmaita hiuksia, joita ei näkynyt edes jatko-osassa. Osa hahmoista, kuten vaikkapa Sarah ja Tess näyttävät yksinkertaisesti ihmismäisemmiltä ja vähemmän karikatyyreilta. Hahmomallit ovat ylipäätään monimutkaistuneet, mikä erottuu selkeiten hiuksista, silmistä, vaatteista ja siitä, miten hahmojen iho heijastelee valoa.

Jos asia ei käynyt rivien välistä selväksi, niin The Last of Us Part I on poikkeuksellisen kaunis peli. Eikä ainoastaan poikkeuksellisen kaunis, vaan myös poikkeuksellisen selkeä ja sulava, kiitos tasaisen ruudunpäivitysnopeuden sekä VRR-tuen. Part I tarjoaa nykytrendin mukaisesti 4K-tarkkuuteen 30 kuvan sekuntivauhtiin lukitun “Quality Moden” sekä “Performance Moden”, joka tuplaa ruudunpäivitysnopeuden kuuteenkymmeneen ja supistaa resoluution dynaamisesti lähelle 2560 x 1440 kuvapistettä. Ruudunpäivitysnopeuksiin luvataan pientä ekstraa, mikäli peliä sattuu tapittamaan HDMI 2.1 Variable Refresh Rate (VRR) -kykyiseltä näyttölaitteelta. Alle linkitetyt vertailuvideot on nauhoitettu 1440p Performance Modessa.

Sisällöllisesti The Last os Us Part I tarjoaa melko täyden paketin, kunhan ei erehdy odottamaan kuolleen ja kuopatun moninpelimoodin paluuta. Päätarinan ohella mukaan on mahtunut Ellien parituntinen “Left Behind”-prologi sekä koko tukku erilaisia vaikeustaso- ja sisältömuuttujia aina ohjaajan kommenttiraidasta peilikuvamoodiin. The Last of Us Part II:sta tutuilla “Permadeath”- ja “Speedrun”-tiloilla voi haastaa itseään uusintakierroksille, mutta itselleni Naughty Dogin pelit ovat olleet aina niin tarina- ja elämysvetoisia, etteivät hardcore-haasteet tuntuneet luontevilta. Part II:n moninaisia saavutettavuusvalintoja on sen sijaan helppo arvostaa, vaikkeivät värisokeus, liikepahoinvointi tai motoriset haasteet koskettaisi juuri itseä.

Pienistä pelattavuutta koskevista ehostuksista voisi mainita vielä PS5-ohjaimen haptisen palautteen sekä parannellun tekoälyn. Mainospuheiden perusteella Part I:n viholliset kiertäisivät pelaajan selustaan entistäkin aggressiivisemmin ja Ellie pysyttelisi uskottavammin piilossa, mutta käytännön merkitys jäi rehellisesti sanoen vähäiseksi. Aika lienee kullannut muistoni, sillä muistelen vihollistekoälyn savustaneen minut tehokkaasti liikkeelle jo PS3-versiossa, eikä Ellie harhaillut sen häiritsevämmin nyt kuin silloinkaan. Kehitystä on varmasti tapahtunut, mutta onko sellaista kehitystä, johon keskimääräinen pelaaja kiinnittäisi huomiota lukematta asiaa ensin Internetistä? Ehkä ei. Ohjaimen tuntopalautetta vaivaa vähän sama vika: vaihtelevat liipaisinjäykkyydet, sateen ropina sekä kämmenissä värisevä dialogi ovat kyllä tosi kivoja lisäyksiä, mutta niiden olemassaolon myöskin unohtaa pelin tuoksinassa alta aikayksikön. En silti valita – ihan kiva, että edes joku yrittää hyödyntää DualSense 5:n ominaisuuksia täysipainoisesti.

Pikaisesta versioarvostelusta iltakausien läpipeluuksi äitynyt rupeamani The Last of Us Part I:n parissa kertoo selvää kieltä siitä, kuinka onnistuneen pelin ja uudisversioinnin Naughty Dog on onnistunut jälleen taikomaan. On vähän siinä ja siinä, rohkeneeko täyden pelin hintaa suositella niille, jotka haluavat nähdä pelkän kasvojenkohotuksen, mutta jos kuulut siihen joukkoon, joka on intoutunut The Last of Usista vasta toisen osan myötä, ei asiassa pitäisi olla mitään epäselvää: The Last of Us Part I on joka pennin arvoinen.

Yhteenveto

Lähes virheetön

Hyvää

  • - Grafiikka modernisoitu läpikotaisin
  • - Tarina ja kerrontatyyli kestäneet aikaa
  • - Rutkasti pieniä uudistuksia aina tekoälystä permadeath-tilaan
  • - Ottaa saavutettavuuden vakavasti

Huonoa

  • - Pääsylipun hinta tuntuu kovalta PS4-version kertaajille
  • - Moninpelimoodi puuttuu