The Lord Of The Rings - The Third Age arvostelussa

LucasFilmin legendaarisen Star Wars elokuvasarjan kolme ensimmäistä osaa ovat unohtumattomia elokuvia ja edelleen erittäin hyviä. Lisäksi, että kyseisestä elokuvasarjasta on julkaistu jo kaksi uudelleen painettua versiota on elokuvien pohjalta tehty jos jonkinmoista krääsää, kuten figuureja, sarjakuvia ja lukuisia pelejä.

Samanlaista kohtaloa voisi povata jokin aika sitten viimeisen osansa saaneelle The Lord Of The Rings(suomeksi Taru Sormusten Herrasta)elokuvatrilogialle. Tähän mennessä Taru Sormusten Herrasta on tehty jo kuusi peliä, joista viisi on ollut toimintapelejä ja yksi strategiapeli. Electronic Arts on nyt päättänyt sovittaa elokuvat myös ensi kertaa vuoropohjaiseen roolipelimuottiin pelissään The Lord Of The Rings: The Third Age.
Peli seuraa elokuvien tapahtumia, mutta edellisistä Taru Sormusten Herrasta peleistä poiketen pääosassa eivät ole elokuvista tutut päähahmot vaan sen sijaan pelissä pelataan muilla hahmoilla. Peli aloitetaan Berethor nimisellä ihmisellä, joka lähtee sormuksen saattueen perään löytääkseen Boromirin. Pelin kuluessa Berethorin seurueeseen liittyvät myös haltija Idrial, jousipyssysankari Elegost, kääpiö Hadhod sekä kuningas Rohanin joukkoihin kuuluvat Eaoden ja Morwen.

Peli koostuu yhdeksästä luvusta, joiden aikana tarkoituksena olisi suorittaa neljästä kymmeneen tehtävää per luku. Haasteisiin voi lukeutua muun muassa tiettyjen esineiden tai paikkojen löytäminen tai vaikkapa jonkin tietyn vihollisen kukistaminen. Haasteiden suorittamisen lomassa Pelissä yritetään saada kiinni sormuksen saattuetta ja arvattavastikin peli kuljettaa pelaajan seuruetta samojen maisemien halki missä sormuksen saattue trilogian elokuvissakin vaelsi.

Jotta pelaajan pää ei kuitenkaan menisi pyörälle valtavankokoisissa ja paikoitellen erittäin aukeissa maisemissa pyörittäessä on EA valitettavasti sortunut kenttäsuunnittelussaan putkimaiseen ratkaisuun. Eri paikoissa liikuskeltaessa nopeasti tulevat tutuksi näkymättömät seinät, jos jonkinlaisin asioin tukitut vaihtoehtoiset kulkutiet ja silkka mahdottomuus pudota esimerkiksi kielekkeiden reunalta. Etenkin Morian kaivoksissa putkimaisuus on paikoitellen ahdistavankin tiivis. Vaikka valtavat maisemat muuta voisivat ehkä väittääkin, ei pelissä mahdollisia etenemisreittejä ole kuin yksi muutamia poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Silloin kun pelissä parisen kertaa useampaa reittiä kulkemaan pääsee, opastaa ruudulla jatkuvasti killuva kartta näpsäkästi oikealle reitille.

Matkallaan kohti oikeaa suuntaa pelaaja kohtaa tuon tuosta elokuvistakin tuttuja vihollisia, kuten örkkejä, goblineita, trolleja, wargseja, uruk-haita sekä nazguleita. Pahojen voimien erittäin suuri lukumäärä tietää sitä, että Lotr: The Third Agessa on paljon taistelua. Itse asiassa peli koostuu juuri siitä ja hahmonkehityksestä. Elokuvista tutuissa maisemissa liikuskellaan uljaassa yksinäisyydessä 3rd person kuvakulmasta käsin, jolloin taustalla ei näy lainkaan vihollisia, eivätkä omat kaverit kulje vierellä. Vapaamuotoista liikuskelua ei kuitenkaan paljoa pelissä ole, sillä noin 30 sekunnin välein pelaaja joutuu yllättäen uuteen vuoropohjaiseen taisteluun vihollisia vastaan.

Useimmiten jokin meneillä luvun olevista haasteista ratkeaa voittamalla jonkin tietyn taistelun Jokaisen suoritetun haasteen ja taistelun jälkeen pelaajaa palkitaan kokemuspisteillä sekä erilaisin tavaroin, kuten esimerkiksi paremmilla haarniskoilla ja aseilla, sekä parannustarvikkeilla ja muilla “taikaesineillä”. Pelaaja voi koska tahansa halutessaan pelin aikana pompata valikkoon varustelemaan omia hahmojaan uusilla tavaroilla, jotka tuovat lisää suojaa sekä parempaa iskukykyä. Kokemuspisteitä voidaan niin ikään jaella hahmoille valikon kautta. Jokaisen hahmon taidot jakautuvat viiteen osa-alueeseen, joita ovat energian määrä(hit points), toimintapisteiden määrä(action points), tarkkuus, väistökyky ja nopeus.

Aina välttämättä edes hahmojen valpas päivittäminenkään uusilla ja paremmilla tavaroilla tai kokemuspisteillä ei riitä vihollisen päihittämiseen. Osassa pelin taisteluista nimittäin vastaan tulee enemmän kuin kolme vastustajaa, joskus jopa viisikin ja koska pelaaja ei voi peluuttaa kuin kolmea hahmoa kerrallaan on selvä asia, että pelissä tulee käytyä taisteluita tuon tuosta alivoimallakin. Onneksi jokainen hahmo omaa erilaisia hyödyllisiä liikkeitä, joista on kiitettävästi apua taistelussa. Esimerkiksi Berethor voi antaa seurueelleen hetkellisesti lisää iskuvoimaa Leadership kyvyllään, kun taas Elegost osaa ampua kahta vihollista yhden vuoron aikana Arrow flurry iskullaan, Hadhod taitaa parhaiten goblinien rökittämisen Goblin banen avulla ja niin edelleen. Jokaisella hahmolla on yksi perusisku, joka ei vie lainkaan action pointseja, mutta muut erikoisemmat iskut sitten vievätkin hieman enemmän tai vähemmän. Lisää AP:tä voi toki varastaa viholliselta taistelun aikana vaikkapa esimerkiksi Idrialin Drain inspiration kyvyllä. Erilaisia erikoiskykyjä pelissä on tarpeeksi ja hahmot oppivat niitä automaattisesti pelin kuluessa lisää.

Jos yksi tai kaksi omista kaatuu taistelun aikana, ei hätä ole tämän näköinen sillä viimeinen jäljellä oleva voi herättää muut henkiin ja takaisin taistelemaan. Omia taistelijoita voi myös lääkitä kesken taistelun, mikä tietysti tosin kuluttaa kyseisen hahmon pelivuoron.

Joskus kuitenkin käy niinkin, että kaikki kolme omaa taistelijaa kaatuvat kovasta yrittämisestä huolimatta ja peli on ohitse. Tällöin ei voi muuta kuin ladata tuoreimman pelitallennuksensa ja yrittää kyseistä kohtaa uudelleen hieman sisukkaammalla otteella. Lotr: The Third Age käyttää konsolipeleille hyvin ominaista tallennustapaa, eli peliin on sinne tänne ripoteltu erillisiä tallennuspaikkoja, joissa tallentaminen onnistuu. Harmi kyllä näitä on taisteluiden runsauteen nähden liian vähän.

Tästä aiheutuukin aika ajoin harmaita hiuksia, kun pelaaja joutuu esimerkiksi pelaamaan neljästä viiteen taistelua uudelleen päästäkseen takaisin samaan kohtaan missä oli. Eikä pelin välianimaatioitakaan millään edes ohittaa. Onneksi tähän kuitenkin voi ainakin osittaisena helpotuksena pitää sitä, että pelin valikoista voi muuttaa vaikeustasoa milloin huvittaa ja näin ärsyttävän vaikeiksi äityvät taistelut voi pelata helpoimmalla vaikeustasolla ja sen jälkeen muuttaa vaikeustaso takaisin normaaliksi. Tietysti hyökkäysanimaatioiden ohittamismahdollisuuskin olisi ollut ihan kiva, jottei niitä tarvitsisi katsoa sataan kertaan jokaisen pelisession aikana.

Roolipelille ominaisesti on hahmonkehitys erittäin oleellista, sillä ilman hahmojen taitoihin paneutumista pelissä pidemmälle pääsy on erittäin vaikeaa pidemmällä vastaan tulevien voimakkaampien vihollislaumojen takia. Hahmonkehitys onkin oikeastaan yksi niitä puolia mikä pelissä mielenkiintoa pitää yllä, sillä jatkuvasta taistelusta taisteluun siirtyminen on pidemmän pelisession päälle rasittavaa ja melko itseään toistavaa puuhaa.

Peliä voi pelata myös yhdessä kaverin kanssa, mutta pelkästään tätä varten ei välttämättä kannata käydä kaupasta toista peliohjainta ostamassa, sillä vuoropohjainen kaksinpeli ei eroa käytännössä mitenkään siitä, että pelaisi peliä samalla ohjaimella vuoronperään. Moninpelin ohella kun vähintään yksi luku on pelattu yksinpelistä lävitse voi pelaaja kokeilla pelin Evil pelimuotoa. Tämä pelimuoto mahdollistaa siirtymisen Sauronin joukkojen puolelle örkkejä komentamaan, mutta hauskaa se ei kuitenkaan oikeastaan ole, sillä tässä pelimuodossa on mahdollista yksinkertaisesti pelata joka ikinen tavallisessakin yksinpelissä vastaan tuleva taistelu, tosin kaikki peräperään ja siis örkkeinä. En usko, että sellaista kukaan tervejärkinen kovin pitkään jaksaisi. Itse en ainakaan jaksanut.

Audiovisuaalisesti The Third Age on hyvin uskollinen esikuvanaan toimiville kolmelle Taru Sormusten Herrasta -elokuvalle. Pelin tapahtumapaikat on näyttävästi ja autenttisesti mallinnettuja paikkoja elokuvissakin nähdyistä paikoista, kuten Morian kaivokset Minias Tirith, Helmin Syvänne ja niin edelleen. Erityisen vaikuttava on esimerkiksi Moriassa sijaitseva Khazad-dumin valtava kivisilta, jolla Gandalf taisteli jättimäistä Balrog-tulihirviötä vastaan trilogian ensimmäisessä osassa. Myös itse pelaaja Gandalfin avustuksella pääsee ottamaan osaa Balrogin kukistamiseen.

Pelin pääsankarit, vaikka eivät elokuvista tuttuja olekaan ovat siitä huolimatta nekin varsin hienosti mallinnettuja. Useat pelissä kohdattavat hirviöt, sekä elokuvista tutut muutamat hahmot, kuten Gandalf ja sen sijaan muistuttavat hienosti elokuvien esikuviaan. Pelin tarinaa kuljetetaan eteenpäin pelin omalla moottorilla tehdyillä hienoilla välianimaatioilla, sekä trilogian kolmesta elokuvasta otettujen pätkien avulla.
Elokuvapätkät täydentävät hienosti pelin audiovisuaalisuuden rakentamaa hyvää ja aidonoloista Taru Sormusten Herrasta tunnelmaa ja elokuvissa Gandalfia näytelleen herran ottaminen pätkiin eräänlaiseksi tarinankertojaksi on ollut viisas veto. Pätkiä näytetään koko pelin keston ajan ja kaiken kaikkiaan videonpätkiä onkin yhteensä 109 kappaletta. Gandalfin äänen lisäksi myös pelin sankareiden ääninäyttely on varsin laadukasta ja Sormusten Herran maailmaan hyvin soveltuvaa. Taisteluissa kuultavat örkkien ja muiden örähtelyt ja mörähtelyt, sekä miekkojen kilahtelu ovat omiaan lisäämään tunnelmaa, joskin tuhanteen kertaan kuultu sama vihollisen tai oman ääni saattaa jossain vaiheessa alkaa ottamaan päähän.