The Lord Of The Rings - War In The North

The Lord Of The Rings - War In The North arvostelussa

The Lord Of The Rings - War In The North on kevyehköillä roolipelielementeillä varustettu hack 'n' slash peli, jossa seurataan kolmen Taru Sormusten Herrasta -henkisen sankarin edesottamuksia. Peli ei ole onneksi ole tyypillinen lisenssipeli, sillä sitä ei ole työstetty elokuvien pohjalta orjallisesti. Sen sijaan War In The North tarjoaa ihan mielenkiintoista, joskin melko toiminnantäyteistä pelattavaa, jota jaksaa yksinpelinä hieman pienempinä annoksina ja isompina annoksina mahtavan co-op pelitilansa ansiosta.

Teksti: Mikko Kosonen, 1.12.2011 Arvioitu lukuaika: 8 minuuttia
Arvostelun The Lord Of The Rings - War In The North kansikuva

Taru Sormusten Herrasta -elokuvatrilogian ensimmäisen osan Suomen ensi-illasta tulee tässä kuussa kuluneeksi hurjat yksitoista vuotta (kylläpä aika on rientänyt nopeasti). Nimenomaan elokuvien eikä niinkään itse Taru Sormusten Herrasta kirjojen innoittamana on tehty näiden yhdentoista vuoden aikana lukuisia pelejä. On nähty tosiaikastrategiaa, massiivimoninpeliä, kuin perinteisempää 3rd person toimintapeliäkin. Peleistä kaikki ovat olleet enemmän toimintapohjaisia, mikä sinänsä on hassua, kun ajattelee ettei kirjoissa eikä elokuvissakaan ole ollut kyse pelkästään elokuvissa massiivisista ja loputtomista miekanheilutteluista. Toisaalta, tehtiinhän tummasävyisen, sekä mukavan puhuttelevan yhteiskuntakriittisen Fight Club elokuvankin pohjalta aikanaan yksinkertainen tappelupeli, joten kaipa kaikki on mahdollista. Taru Sormusten Herrasta peleistä — siis näistä uusista, ei 90 -ja 80-luvulla tehdyistä peleistä, kuten War In Middle Earth — on vastannut Electronic Arts.

Ainoastaan Vivendi Universal Games sai vuonna 2004 julkaista EA:n kanssa rintarinnan enemmän seikkailupelihenkisemmän pelin Taru Sormusten Herran tarinan pohjalta, sillä nojalla, että se perustui kirjoihin, ei filmasointeihin. Harmi vain, että peli ei ollut kovin menestyksekäs, tai kovin pelattavakaan. Battle For Middle Earth II jäi EA:n viimeiseksi peliksi aiheesta. Sen jälkeen markkinoilla nähtiin onlinepelaamiseen keskittyvä Codemastersin julkaisema Lord Of The Rings Online. Pelin kehittänyt Turbine ostettiin Warner Bros. elokuvayhtiön toimesta, joka pisti pystyyn oman peliosastonsa. Nyt Warner Bros. omistaa oikeudet Taru Sormusten Herrasta pelilisenssiin, joka on sinänsä hassua, kun miettii että näinkin suuren koukeron kautta se toteutui: Warner Brosin kun sattuu omistamaan megakorporaatio TimeWarner, joka omistaa myös toisen elokuvayhtiön, New Line Cineman. Viimeksi mainittu sen sijaan oli vastuuussa Peter Jacksonin ohjaamasta elokuvatrilogiasta.
Mutta asiaan. The Lord Of The Rings – War In The North on Warner Bros. Interactiven ensimmäinen näkemys Taru Sormusten Herrasta pelistä. Vaihteeksi tällä kertaa on valittu jälleen tuttu ja turvallinen 3rd person toimintapeli, johon on sekoitettu hieman roolipelaamistakin. Alusta alkaen peli tuntuu ja pelittää paljolti samalla tavalla, kuin esimerkiksi EA:n Dragon Age: Awakening. Toisaalta, jos asiaa ajatellaan: kuka keksi örkit ja haltijat, jollaisina ne tänäpäivänä mielissämme monesti kuvitellaan? Se oli J.R. Tolkien, Taru Sormusten Herrasta kirjojen luoja — joten Dragon Age sinänsä on enemmän velkaa Tolkienille tarinoissaan ja hahmoissaan, kuin mitä The Lord Of The Rings – War In The North on velkaa Dragon Agelle.

Ennen yksinpelitarinan aloittamista pelaaja saa valita yhden kolmesta mahdollisesta pelattavasta hahmosta. Hahmoista kukin on tuttuja hahmotapauksia itse tarinoiden sivuilta: valittavina on kääpiö haltija, sekä ihminen. Kääpiöllä on kirves, ihminen on melkein kuin ilmetty Legolas jousipyssynsä kanssa ja haltija on hahmoluokka, joka muistuttaa voimakkaan sauvansa ja taikojensa kanssa enemmänkin Gandalfia-velhoa, kuin jotain elokuvien haltijahahmoista.

Siinä missä esimerkiksi EA:n roolipelit — ne toiminnallisimmat — tyytyivät toistamaan elokuvia ja peluuttamaan elokuvastakin tuttuja roolihahmoja, kuten Legolasia ja Aragornia, pelataan War In The Northissa keksityillä hahmoilla. Tarinakaan ei ole elokuvista tai kirjojen sivuilta, vaan sen sijaan kaikki on keksittyä, mutta määränpää sama: Sauronista ja tämän pimeyden voimista on lopulta päästävä eroon. Samalla aikaa kun Frodo ja kumppanit yrittävät selviytyä valtavasta taakastaan viimeisen sormuksen kuljettamisen kanssa, yrittää pelin sankarikolmikko hankkiutua eroon Sauronin kaverista Agandaurista ja tämän armeijasta. Agandaur kohdataan myös pelin lopussa, joten juonikuvioita ei kirjoiteta tällä tapaa uusiksi. Pelissä alkuperäisestä tarinasta on muistuttamassa lähinnä pelin alkukohtaus, jossa pelin sankarit kohtaavat Pomppivan Ponin majatalossa, Breen kylässä Aragornin, samaan tapaan kuin Frodo, Sam ja kumppanukset ennen sankareiden saapumista.

On kenties hyvä, että kerrankin ei lähdetä orjallisesti toistamaan juonikuvioita, etenkään elokuvien juonikuvioita, jotka on jo useampaan kertaan peleissä koettu, vaan sen sijaan koetaan jotain “omaa”. Varjopuolena tästä ovat pelin hahmot jokseenkin vailla karismaa, eikä niistä jaksa innostua alun jälkeen, vaikka ovatkin periaatteessa varsin aidonoloisia ja näköisiä hahmoja, jotka istuvat esikuvansa hahmokaartin joukkoon. Farin vaikuttaa kovin paljon Gimli-henkiseltä ja onkin selkeästi hahmoista mielenkiintoisin ja parhaiten näyteltykin, mutta muutoin hahmoihin syventyminen sekä niiden persoonallisuudet jäävät pinnallisiksi: haltija Andriel vaikuttaa jokseenkin aivokuolleelta naiselta ja ranger Eradan on kamalan ponneton mieheksi.

War In The Northissa jahdataan läpi Keski-Maan siis Agandauria aina Breen kylästä Fornostiin, Rivendelliin kuin Nordinbadiinkin. Matkan aikana kohdataan laumoittain ja laumoittain örkkejä sekä muita vihollistyyppejä. Kaikki vastaan tuleva pitää piestä hengiltä miekalla, kirveellä, sauvalla, tai jousin — riippuen siitä millä hahmolla peliä kulloinkin pelaa. Taisteluista vihollisten kukistamisesta kertyy kokemuspisteitä, joiden kasaantuminen johtaa lopulta hahmon tasonnousuun. Tasonnousun yhteydessä pelaaja saa itselleen kolme pistettä ripoteltavaksi “yleiskuntoon” ja yhden erikoisominaisuuksiin. Yleisiin taitoihin ja kykyihin lasketaan kestävyys, elinenergian- sekä taika-energian palautumisnopeus, sekä muun muasssa lähitaistelun ja kaukotaisteluaseiden tehokkuus. Lisäksi pelissä on erikoistaitoja, joita niitäkin pääsee hankkimaan uusia ja sekä parantelemaan tehokkaimmiksi.

Pelissä pääasiallisina toimintanappuloina ovat X ja Y, joista ensimmäisellä saadaan aikaan perusisku ja Y:llä tehokkaampi isku. Vasemman liipaisimen kun vetää pohjaan, voi käyttää kaukoasettaan, kuten jousipysyä tai haltijan sauvaa, jolla voi ampua salamoita. Sen sijaan ohjaimen oikea liipaisin yhdistettynä B, X tai Y-nappulan kanssa tuottaa kukin erilaisen erikoisliikkeen, jotka ovat kaikilla kolmella pelin hahmolla erilaisia. Pääpiirteittäin peli soljuu eteenpäin siten, että pelaaja seuraa eteenpäin ennalta määritettyä sekä tiukkalinjaista reittiä, josta ei juuri muualle poiketa. Tuon tuosta eteneminen jokseenkin keinotekoisesti estetään ja pelaajan on kumppaneineen yksinkertaisesti piestävä kaikki viholliset ennen kuin pääsee jatkamaan. Normaalisti tämä olisi todella puuduttavaa ja itseääntoistavaa — ja sitä se tavallaan on myös War In The Northissakin. Useista muista hack ‘n’ slash peleistä poiketen pelaajan ei tarvitse kohdata vihollisia yksin, eikä edes heikkoälyisten tiimikavereiden kanssa. Pelissä kaksi muuta tietokoneen ohjastamaa hahmoa todella osaa taistella (joskus pelaajakin paremmin) mutta myös tulla pelaajan apuun silloin kun tämä makaa maassa ja kaipaa “elvytystä” takaisin taisteluun. Joskus kuitenkin koittaa vaikeitakin hetkiä, jolloin kaikki kolme kaatuvat ja silloin on aloitettava viimeisimmästä automaattisesta tallennuspisteestä, joka tosin ei koskaan ole liian kaukana, eikä pelissä siten koe kovin suuria turhautumisen hetkiä.

Pelaajan omaa taistelukestävyyttä parantaa matkan varrella käteen tarttuvat jos jonkinlaiset esineet. Osa esineistä on parempia suojia, kuten kypärää, saappaita, haarniskaa ja niiin edelleen, kun taas osa on ammuksia jousipyssyyn, hopearahaa, sekä erilaisia timantteja, puteleita ja muita rohtoja. Vetämällä parempia kuteita ylleen, nousee pelaajan kestävyys, samalla kun puteleita juomalla voi saada väliaikaisia, esimerkiksi minuutin tai kahden minuutin kestoisia erikoiskykyjä tai mahdollisuuden vaikkapa hidastaa vihollisen liikkumista. Pelissä voi myös yhdistellä erilaisia rohtoja, joista sitten syntyy erilaisia tarpeellisia esineitä, kuten vaikkapa juuri erilaisia puteleita.

Silloin tällöin pelaaja pääsee myös hengähtämäänkin taisteluiden välissä esimerkiksi pikkukylissä, mikä on ihan kiva loppumattomalta tuntuvien nappulanhakkaussessioiden jälkeen. Kylissä on tarjolla kevyttä roolipelimäistä keskustelua muiden hahmojen kanssa sekä yksinkertaisia sivutehtäviä tyyliin “etsi kasvi X hahmolle X ja tuo se takaisin”. Vapaaehtoisten sivutehtävien suorittamisesta palkitaan rahalla ja kokemuspisteillä. Sivutehtävät eivät kuitenkaan ole kovinkaan mielenkiintoisia, eivätkä kohdattavat pelihahmotkaan, joten keskustelut muiden kanssa jäävät yleensä hyvin pinnallisiksi ja mieluummin ne melkein kokonaan ohittaakin, kuin jää kuuntelemaan yhtään pidemmäksi aikaa kuin tarvitsee. Hopearahalla voi ostaa itselleen kylissä uutta roinaa, kuten parempia suojia, sekä puteleita, minkä lisäksi yleensä siellä missä voi ostaa voi myös myydäkin tavaraa. Pelaajan seikkaillessa ja tutkiessa paikkoja, kuten ruukkuja, laatikoita ja aarrearkkuja tarttuu käsiin erilaisia aarteita, joilla ei tee mitään muuta, kuin että ne voi myydä. Rahaa pelissä tarvitaankin, sillä peli vaikeutuu pikkuhiljaa ja onkin siksi tärkeää, että pelaaja panostaa omaan suojautumiseen, mutta ennen kaikkea siihen, miten käyttää ansaitsemat kokemuspisteensä.

Kun kampanjaa pelataan pelkästään yhdellä hahmolla pitkään (jokaisen episodin osan jälkeen on mahdollista vaihtaa hahmoa) kertyy tietokoneen ohjauksessa oleville hahmoille myös taitopisteitä. Jos ja kun pelajaa päättääkin esimerkiksi seuraavalla pelikerralla valita toisen hahmon, tai valita toisen vaikkapa episodin osan jälkeen, pääsee tuota hahmoa päivittelemään isolla kokemuspistepotilla, eikä tällä tavoin yhden hahmon peluuttamisella häviä mitään muiden kustannuksella. On muutoinkin aivan loistoidea, että kampanjaa ei ole pakko pelata pelkällä yhdellä hahmolla, vaan että sitä saa vaihtaa niin monesti kuin haluaa.

Mikäli War In The North alkaa yksinpelinä kyllästyttämään, on tarjolla myös jaetun ruudun co-op pelitila kahdelle pelaajalle, sekä Liven kautta onnistuva, maksimissaan kolmen pelaajan co-op. Livessä pelaaja voi joko etsiä olemassa olevia pelejä joihin liittyä, tai sitten luoda kokonaan omansa, joko julkisen tai yksityisen pelisession. Kampanjaa pääsee Live-pelissä pelaamaan siten, että pelaaja itse on yksi hahmoista ja kaksi muuta ihmispelaajaa omaksuvat kaksi muuta. Pelaajan ollessa isäntä saa pelaaja itse ensin valita hahmonsa, mutta jos liittyy toisen peliin ei välttämättä valinnanvaraa enää ole, etenkin jos linjoilla odottelee jo kaksi pelaajaa.

Yhteistyömoninpeli on kokonaisuutena todella hyvin toteutettu: moninpelissä pelataan aina isäntäpelaajan pelitallennuksesta eteenpäin. Jos mukaan liittyvän pelaajan oma pelitallennus on taaempana kuin peli, johon liittyy, ei peliä pääse tällä tavoin “huijaamalla” tallentamaan pidemmälle. Sen sijaan jos oma peli on samassa vaiheessa, kuin johon liitytään, pääsee myös liitttyvä pelaaja tallentamaan etenemistä omalle kovalevylleen. Kukin pelaaja saa matkan varrella myös kerätä itselleen kaikki mahdolliset aarteet mitä vastaan tulee. Toisin sanoen, kukaan ei voi itsekkäästi tutkia yksinään co-op pelitilassa kaikkia laatikoita ja ryövätä niistä kaikista sisällöt, vaan saman sisällön saavat kaikki kolme pelaajaa — kunhan muistaa vain käydä hakemassa omansa pois.

Co-op pelitila on myös erittäin tervetullut asia siinä mielessä, että yksin pelatessa — vaikka pätevä tekoäly pelaajan rinnalla onkin — käy loppujen lopuksi melko puuduttavaksi. Lisäksi pelin vaikeimmat kohtaukset, joissa on paljon vihollisia ja vielä isoja sekä vaikeasti voitettavia sellaisia, hoituu paremmin kun rinnalla taistelee kaksi ihmispelaajaa. Live-pelissäkään ei ole lainkaan viivettä tai muuta tökkimistä, joten pelaaminen on samantasoinen kokemus kuin pelaisi yksinpeliä.

Graafisesti The Lord Of The Rings – War In The North ei juurikaan puske Xboxin rajoja, mutta on siitä huolimatta ihan passelinnäköinen ja omasta mielestäni hituse ensimmäistä Dragon Age -peliä paremmannnäköinen, näin vertailunäkökulmasta. Pelin sankarit ovat riittävän yksityiskohtaisia ja viholliset vaihtelevia aina örkeistä trolleihin ja epäkuolleisiin. Ihmetystä sen sijaan herätti pelin musiikkipuoli. Luulisi, että Warner Bros. Interactiven, joka on itse elokuvatkin tehneen New Line Cineman tapaan TimeWarnerin tallissa, olisi saanut oikeudet käyttää elokuvien musiikkia pelissään. Ymmärrän kyllä, että peli ei ole suoranaisesti elokuviin perustuva lisenssipeli, mutta elokuvien musiikki kun oli melko mahtipontista ja toimivaa.
War In The North sen sijaan joutuu tyytymään vähän sinnepäin sovituksiin ja musiikkikin soi oikeastaan vain silloin kun käynnissä on taistelu, jolloin se melkein hukkuuu muiden ääniefektien alle ja muutoinkin toistaa liikaa itseään. Rauhallisina hetkinä musiikkia taas ei juurikaan ole ja muutenkin täysin kuolleen äänimaailman vuoksi taistelemisen välissä pääsee kuuntelemaan Xboxin levykelkan mukavaa hurinaa, mikäli omassa asunnossa siis näin muuten on hiljaista. Ääninäyttely pelissä on kauttaaltaan tasoa Ok, mutta lisää tunteenlujuua olisi saanut olla. Tällaisenaan ainoastaan kääpiö, Farin loistaa jotenkuten, muut ovat kuin lobotomiasta tulleita, eikä suuren uhankaan ollessa lähettyvillä hahmot saa suustaan ulos mitään kovin dramaattista tai taistelunnelmaa nostattavaa repliikkiä.

Kokonaisuutena The Lord Of The Rings – War In The North on mekaanisesti varsin eheä pelikokemus, mutta toistaa melkolailla yksinpelinä itseään ja pistää pelaajan taistelemaan vihollislauma toisensa jälkeen. Roolipeliosuus jää hahmokehitystä lukuun ottamatta melko ohueksi palaksi, sillä jutustelua ja muuta on pelissä varsin vähän. Pienempinä annoksina mukavaa ajanvietettä, kaksin- tai kolminpelinä vielä parempaa.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • Hahmokehitys sekä hahmojen eroavaisuus
  • Käytettävää hahmoa saa vaihdella kampanjan aikana
  • Tekoäly
  • Farinin ääninäyttely
  • Co-op pelitila

Huonoa

  • Vaisu musiikki
  • Taistelusta taisteluun -tyyppinen pelattavuus alkaa puuduttamaan