The Moment Of Silence arvostelussa
The Moment Of Silence on jännittävällä tarinalla varustettu tulevaisuuteen sijoittuva point&click seikkailupeli, joka vie pelaaja keskelle salaliiton, korruption ja globaalisen vallankäytön pyörrettä. Suositellaan lämpimästi seikkailupelifaneille, sillä kyseessä on helposti yksi viime vuoden parhaita seikkailuja.
Muun muassa Leisure Suit Larry, Monkey Island ja King’s Quest pelisarjoista aikanaan suureen suosioon nousseet seikkailupelit eivät enää tänä päivänä kukoista kuin parhaina päivinään, sillä kyseessä oleva hidastempoinen peligenre on hukkunut muiden nopeatempoisempien ja ylimarkkinoitavien massapelien. Tuskin kukaan enää edes puhuu seikkailupeleistä nykyisin hardcore pelaajien yhteisöjen ulkopuolella.. Jos nyt ei siis lasketa mukaan näitä heppuja, jotka väittävät Half-Life 2:n olevan seikkailupeli.
Nykyisin seikkailupelien määrä verrattuna esimerkiksi räiskintäpeleihin onkin varsin mitätön. Tämän johdosta moni seikkailupelifani(kuten allekirjoittanut)on ajan saatossa joutunut melkeinpä olosuhteiden pakosta vaihtamaan omaa suosikkigenreään evoluution myllerryksessä. Kuitenkin joka kerta, kun jostakin uudesta seikkailupelistä nousee pinnalle uutisia, tulee niitä seurattua mielenkiinnolla ja samalla toivottua ettei myös seikkailupeli X joutuisi yhdeksi lakkautetuista seikkailuprojekteista, kuten esimerkiksi Full Throttle II, Sam & Max 2: Freelance Police ja Project Jane sitä aiemmin.
The Moment Of Silence sysää pelaajan lukuisista scifielokuvista lainatun oloiseen vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen New Yorkiin vuoteen 2044. Pelaajan Peter Wright niminen roolihahmo on alkoholisoitunut, perheensä lentokoneturmassa menettänyt kommunikaatiosuunnittelija, joka asuu eristyksissä muista päivä kerrallaan eläen. Eräänä päivänä Peterin kotitalon kerrokseen tekee rynnäkön joukko Swat-poliiseja ja vievät voimaa käyttäen naapurin miehen mukanaan. Peterin tiedustellessa naapurin vaimolta ja poliisilaitokselta syitä tähän mitään vastauksia ei tunnu löytyvän; vaimo ei tiedä ja poliisi ei ole koko asiasta edes tietoinen. Mitä oikein on tekeillä? Minne naapurin mies oikein on viety? Asiasta kiinnostuneena Peter aloittaa oman henkilökohtaisen salapoliisileikkinsä, joka vie pelaajan yhä lähemmäs ja lähemmäs totuutta… Pelin tarina lähtee ehkäpä hieman tylsästi liikkeelle, mutta mitä pidemmälle peliä pelaa sen jännittävämmämksi ja mielenkiintoisemmaksi se muuttuu.
The Moment Of Silence voisi hyvinkin siis olla kuin jokin scifielokuva, mutta siitä huolimatta peli toimii hyvin myös perinteisen seikkailupelin muottiin istutettuna. Koko paketti on koottu 3D-hahmojen, esirenderöityjen taustojen ja point&click käyttöliittymän ympärille. Pelin puzzlet ovat alusta loppuun melko loogisia ja selkeitä, kunhan vain niiden ratkaisemiseen jaksaa oikeasti kunnolla keskittyä. Pulmien ratkontaan liittyvä tavaroiden hallinta ja yhdistely on erittäin yksinkertaista ja toimivaa selkeän ja simppelin inventaariosysteemin ansiosta, eikä näin ollen ainakaan vaikeuta pelaamista. Pelin tapahtumapaikkana toimiva New York jakautuu pelillisesti hieman yli kymmeneen erilaiseen tapahtumapaikkaan, joihin lukeutuu muun muassa Peterin ja tämän naapurin asunnot, lentokenttä, tietokonehakkereiden salapaikka ja Peterin työpaikka. Useiden paikkojen välillä pompataan pelin aikana pariinkin otteeseen.
Perinteiseen seikkailuun kuuluu toki myös dialogia ja sitä pelissä on ihan riittävästi. Pelistä löytyy useita eri hahmoja joiden kanssa voi ja tuleekin keskustella, mikäli mielii edetä seikkailussa. Dialogia tukemaan on jokaiselle pelihahmolle nykypelien standardien mukaisesti nauhoitettu omat pulinat, mutta valitettavasti ja hieman yllätyksettömästi pienemmällä budjetilla kehitetyn The Moment Of Silencen ääninäyttely ei ole sitä samaa A-luokkaa kuin esimerkiksi LucasArtsin seikkailuissa ollaan totuttu kuuntelemaan.
Ääninäyttely on kuitenkin ihan kohtalaista, joskaan ei mitään mieleenpainuvan upeaa. Pelihahmoista päähenkilö pärjää ääninäyttelyllään kaikkein parhaiten, joskaan oikein mitään tunnetta ei kaveri hahmonsa vuorosanoihin ole osannut puhaltaa. Järkyttyneet reaktiotkin ovat esimerkiksi luettu melkeinpä sillä samalla tyynellä äänellä kuin muu osakin dialogista, mikä saa tämäntapaiset kohdat pelissä kuulostamaan hassuilta. On pelissä päähenkilön lisäksi muitakin, jotka osaavat äännellä ihan kohtuu hyvin, mutta valtaosan pelihamoista on äännellyt yksi ja sama heppu mikä hieman särkee illuusiota, sillä vaikka tämän kaverin näyttelemillä hahmoilla hieman eroavia sävyjä äänissään olisikin niin ne kuitenkin tunnistaa yhdeksi ja samaksi. Ääninäyttelyä paikkaa hieno ja tunnelmainen taustamusiikki, joka vaihtelee paikasta toiseen liikuttaessa kuitenkin sopien kuhunkin peliympäristöön mainiosti samalla luoden oikeanlaista mysteerin selvittämisen tunnelmaa.
Perinteistä p&c-seikkailua arvostavat ovat varmasti kuin kotonaan pelin käyttöliittymän kanssa, mutta tästä huolimatta pelillä on omat pienet tekniset ongelmansa, joita on oikeastaan on kaksi. Ensimmäinen koskee joidenkin interaktiivisten(lue: otettavien/käytettävien) esineiden löytämistä staattisesta taustasta. Paikoitellen nimittäin on hyvinkin vaikeaa löytää kulloinkin kriittisen tärkeitä esineitä, joka johtaa pelissä etenemisen tyssäämiseen. Sana pikselinmetsästys tuleekin myös The Moment Of Silencessä melko tutuksi joissain kohdissa. Pelin tekijät ovat kuitenkin älynneet sisällyttää peliin mukaan hyvän hotspot-avustajan, jonka avulla pelaaja voi halutessaan H-nappulaa painamalla nähdä kulloisessakin ruudussa olevat mahdolliset kohteet joiden kanssa jotain voi tehdä. Tämä tietysti periaatteessa on huijaamista ja ominaisuutta kannattaakin varmasti hyödyntää vasta sitten kun ei todellakaan enää keksi yhtään mitään mikä saisi pelin jälleen etenemään.
Tämäkään ei kuitenkaan aivan kaikkea ratkaise sillä pelin toinen ongelma niin ikään saattaa ajoittain johtaa etenemisen tyssäämiseen. Tämä ongelma on nimeltään ennalta määritetyt kamerakuvakulmat tyyliin Resident Evil. Välillä on vaikea klikata hiirellä juuri sinne minne haluaisi kaverin menevän ja paikoitellen sitä tuleekin klikattua “väärin” ja pelaajan hahmo lähtee esimerkiksi kävelemään väärän suuntaan. Koska pelaajan hahmo ei paikoitellen tunnu haluavan mennä joihinkin paikkoihin ollenkaan, olettaa pelaaja helposti, että tänne ei ilmeisesti ole tarkoituskaan päästä ja näin ollen jättää asian sikseen. Tämä johtaa taas siihen, että melkeinpä pakostikin muutamat jumiin jäämiset johtuvat siitä, ettei vielä ole yksinkertaisesti “löytänyt” sitä paikkaa jonne olisi seuraavaksi tarkoitus mennä.
Vaikka pelin esirenderöidyt taustat aiheuttavatkin yllämainitun kaltaista päänvaivaa ajoittain, on peli siitä huolimatta onnistuneen näköinen ulkoisesti. Tai no pelihahmot ovat hieman yksinkertaisen näköisiä ja yksityiskohdattomia, mutta pelin taustat sen sijaan näyttävät hyviltä ja saa pelihahmotkin jotenkuten sulautumaan niiden sekaan. Pelin visuaaliseen antiin on varsin onnistuneesti sekoitettu nykyisyyttä ja tulevaisuutta ja näin syntyy toimiva tunne siitä, että todellakin ollaan enemmänkin lähitulevaisuudessa kuin, että oltaisiin tuhannen vuoden päässä nykyajasta.
