Kuin varkain hiljattain sitten lopultakin näkivät päivänvalon Valve Softwaren pitkään odotetut peliuutuudet; Half-Life 2 -pelin ja sen ensimmäisen lisäepisodin jäljiltä tarinaa jatkava Episode 2, sekä moninpelaamiseen keskittyvä Team Fortress 2, joista jälkimmäinen ehti työn alla olla huimat yhdeksän vuotta vuodesta 1998 alkaen. Joten eipä ole siis ihme, että Valven fanit ovat riemuissaan.
Muun muassa nämä kaksi edellä mainittua peliä on nyt pakattu yksiin kuoriin “The Orange Box” nimeä kantavan kokoelman sisään. Kokoelma on saatavilla sekä PC:lle, että Xbox 360:lle ja tullaan vielä marraskuun lopulla julkaisemaan myös PS3:lle. Etenkin konsoliversiona kokoelmansa hankkivat voivat riemuitsemisen lisäksi kirmatakin, sillä The Orange Boxin sisältö ei rajoitu pelkästään uusiin Half-Life 2 – Episode 2 ja Team Fortress 2 -peleihin.
Kokonaisuudessaan The Orange Box onkin käytännössä melkolailla ultimaalinen Valve-pelien kokoelma. Pakkaus nimittäin sisältää edellä mainittujen pelien lisäksi ensi kerran vuonna 2004 julkaistun, alkuperäisen Half-Life 2 -pelin, viime vuonna julkaistun Episode 1:n sekä eräänlaisen lyhyen puzzlepelin, Portalin. Eli toisin sanoen ostaessa The Orange Boxin saa viisi peliä yksissä kansissa. Ottaen huomioon vielä sen, että koko kokoelma maksaa vain yhden normaalipelin verran, saa kyseisen kokoelman hankkimalla aivan takuuvarmasti vastinetta rahoilleen, ehkä jopa enemmän kuin koskaan aiemmin minkään peliostoksen kohdalla?
Koska The Orange Box sisältää useamman pelin, on tämänkertainen arvostelumme lukuselkeyden säilyttämiseksi jaoteltu useampaan alaotsikkoon, joista kukin käsittelee kokoelman eri peliä. Kannattaa myös huomioida, että koska Game Reality on jo aiemmin arvostellut Half-Life 2 ja Half-Life 2 – Episode 1 -pelien, emme tule käsittelemään näitä kahta peliä tässä arvostelussa aivan niin perinpohjaisesti kuin mitä alkuperäisissä arvosteluissamme. Alkuperäiset arvostelut näistä kahdesta edellä mainitun pelin PC-versioista on luettavissa täällä ja täällä, mikäli haluaa lukea vielä hieman tarkempaa tietoa.
Half-Life 2
Half-Life 2 jatkaa jotakuinkin siitä mihin alkuperäisen Half-Life pelin tarina jäi, mutta sijoittuu ajallisesti ilmeisesti noin kymmenen vuotta alkuperäisen pelin tapahtumien jälkeen, tai ainakin näin sanovat fanisivustot. Tutkimuskeskus Black Mesassa portaalikokeilun yhteydessä valloilleen päässeet alienit ovat HL 2:n alkaessa levittäytyneet ja vallanneet koko rakkaan maapallomme. Siinä sivussa eräs suuruudenhullu on ottanut Maassa vallan Combineksi kutsutun monimuotoisen armeijansa avulla. Kaupungit ja kylät on tuhottu, eikä ihmisistä saatikka asutuksista ole enää paljoa jäljellä, poislukien sinne tänne linnoittautuneet vastarintataistelijat, jotka pyrkivät kaikin keinoin saamaan aikaan vallankumouksen. Tuttu sankari, tiedemies nimeltä Gordon Freeman saapuu jälleen hätiin, tapahtumien sijoittuessa tällä kertaa jonnekin Itä-Eurooppaan, kaupunkiin nimeltä City 17, jossa sopivasti toimii myös Combine-joukkojen päämaja. Gordonin on jälleen otettava sorkkarauta kovaan käteensä ja pelastettava maailma pahalta.
Pelin seikkailu koostuu 14 luvusta ja vaikka se kuulostaakin lyhyeltä, on Half-Life 2 kuitenkin oikeastaan kiitettävän pitkä kokemus(tai ainakin tuntuu siltä), koska pelin luvuista moni venyy loppujen lopuksi melko pitkiksi. Jo pelaamisen alkumetreillä Half-Life 2 tuntuu tutulta ja vahvatunnelmaiselta vanhan kunnon Half-Lifen maailmaan sijoittuvalta peliltä niin kuin pitääkin. Samalla kuitenkin HL2 tuntuu aivan kuin joltain hyvältä scifi-elokuvalta, jossa on oikea, kunnolliselta tuntuva tarina.
Half-Life 2 pitää sisällään alusta loppuun saakka mukana jännittävän tunnelman, joka vaihtelee pelottavasta painostavaan ja häkeltyneestä adrenaliinintäytteiseen, “lataudu nyt jo hemmetin ase!” -tyyppiseen tunnelmaan. Pelin ehkäpä ikimuistoisempia kohtia ovat autiossa ja alieneiden kansoittamassa pimeässä pikkukylässä seikkaileminen, sekä rannikolla kävely kivien ja erilaisten esineiden päällä erittäin tarkoin varoen hiekalle astumista, ettei vaan mikään äkkäisi pelaajaa ja nousisi hiekasta?
Freemanin tavaramerkiksi muodostuneen sorkkaraudan kaveriksi saa pelin edistyessä yhä tehokkaampia ja tehokkaampia aseita. Valikoimaa kertyy pelin kuluessa pistoolista haulikkoon ja kranaateista sinkoon. Pelin ehkäpä mielenkiintoisin asetuttavuus on noin pelin puolivälissä käsiin saatava Gravity gun, joka tekee pelin fysiikanmallinnuksesta entistä mielenkiintoisemman leikkikaverin. Aseen avulla voi heitellä esimerkiksi laatikoita, rautapalkkeja, autonrenkaita ja vastaavia kohti vihollisia.
Räiskinnän ohella ajoittain vastaan tulee tilanteita, joissa pelaaja joutuu hieman käyttämään aivonystyröitään edetäkseen pulmallisen kohdan ohitse. Kovin vaikeiksi pulmat eivät kuitenkaan muodostu ja niistä selviää yleensä joko vääntämällä jotain vipua tai sitten hieman mielenkiintoisemmin hyödyntämällä ongelman ratkaisemisessa pelin realistista fysiikanmallinnusta.
Half-Life 2 – Episode 1
Pelillisesti Episode One on tuttua kauraa alkuperäistä Half-Life 2 -peliä pelanneille heti alusta alkaen aina asearsenaalista lähtien.
Liikaa taustoja spoilaamatta voitaneen sanoa, että pelaaja ottaa jälleen tutun sankarin, Gordon Freemanin roolin, jonka lisäksi mukaan kuvioihin lyöttäytyy jälleen tuttuja hahmoja, kuten esimerkiksi nätin neitokaisen Alyxin. Alkuperäisestä pelistä poiketen pelaajan rinnalla roikkuukin valtaosan ajasta nyt Alyx, joka osaa piestä vihollisia tehokkaasti siinä missä pelaaja itsekin.
Alkupuolella pelaaja joutuu enimmäkseen turvautumaan painovoima-aseella leikkimiseen, mutta kun matka etenee tarttuu käteen tutut pistooli, pumppuhaulikko, sorkkarauta ja niin edelleen. Taistelua Maan valloittajia vastaan käydään jälleen kerran City 17 -nimisessä Itä-Eurooppalaisessa kaupungissa(tai sen raunioissa) ja vastaan tulevat niin broilereita muistuttavat headcrabit sekä näiden “kulkuvälineinä” toimivat ihmis-isännät kuin Combine-joukotkin, sekä Antlion nimen saaneet, lentävät ja Starship Troopers -elokuvan mieleen tuovat jättihyönteiset. Uutena tuttavuutena tavataan “Zombine” nimellä kulkevia vihollisia, jotka ovat siis headcrabien uhreiksi joutuneita Combine-sotilaita ja eroavat “peruszombeista” siten, että liikkuvat paljon nopeammin ja kantavat usein mukanaan kranaattia kamikazehengessä
Half-Life 2 – Episode Onen sisältö jakautuu viiteen lukuun ja kaiken kaikkiaan peli tarjoaa pelattavaa noin neljäksi tunniksi. Peli aloitetaan siis samoista miljöistä mihin alkuperäinenkin peli jäi, eli pilvenpiirtäjän korkuisen Citadelin tiloista ja matkaa jatketaan aina pimeän parkkihallin kuin aution sairaalankin lävitse tarkoituksena kukistaa valloittajat. Peliympäristöt ovat kiitettävän vaihtelevia ottaen huomioon, kuinka lyhyt peli on ja oikeastaan ainut luku, joka ei allekirjoittanutta niin kovin paljoa innostanut oli heti ensimmäinen, jossa joutui tosiaan turvautumaan yksinomaan painovoima-aseeseen Alyxin hoitaessa ampumiset. Ensimmäisen luvun jälkeen peli onneksi nostaa päätään ja saavuttaa sen tiukan toiminnan, jota alkuperäispelistäkin löytyi paljon.
Half-Life 2 – Episode 2
Episode 1:ssä tarina jätettiin aivan täysin kesken, jopa vielä enemmän kesken kuin mitä alkuperäisen Half-Life 2 -pelin ja Episode 1:n välillä. Hieman yli vuosihan tässä Episode 2:ta odotellessa vierähti, mutta nyt on odotus palkittu. Episode 2:n myötä meno jatkuu jälleen ja jälleen kerran pelaajan ohjastama Gordon Freeman, sekä Alyx lyöttäytyvät yhteen pahan Combine-armeijan kukistamiseksi. On Episode 2:ssa toki muutakin tuttua kuin Freeman ja Alyx. Tapaamme jälleen myös tuttuja vihollisia Combine-joukkojen lisäksi, kuten tavallisia alieneita ja zombineita, isoja antlion-ötököitä, jonka lisäksi Half-Life sarjassa aiemminkin nähty mystinen G-mies tekee pelissä jälleen cameon. Täysin uutta Episode 2:ssa ovat antlionien poikaset, sekä Combine-joukkojen nopealiikkeiset Hunter-yksiköt, jotka ovat kuin miniversioita Half-Life 2 -pelissä tutuksi tulleista Strider-jäteistä.
Kokonaisuudessaan Episode 2 on seitsemän luvun mittainen peli, eli hieman pidempi pelikokemuksena kuin mitä Episode 1 neljällä luvullaan oli. Episodi 1:n tapaan on jälleen tiedossa varsin tiiviiksi pakattua toimintaa. Tämänkertainen taival vie meidät Antlionien pesästä ja kaivoksista kapinallisten White Forest -nimiseen tukikohtaan. Tuttuun HL2 -pelien tyyliin tiedossa on jälleen räiskimistä mukavalla asearsenaalilla, sekä muutamia fysiikkapainotteisia puzzleja ratkottavaksi päätoimisesti jo alkuperäisestä HL2:sta tutuksi tulleella Gravity gunilla.
Räiskimisen ja kevyen puzzlenratkonnan ohella sekaan mahtuu vielä autolla köröttelyäkin. Episode 1:ssä ajoneuvokohtia ei ollut lainkaan kuulemma niiden tylsyyden vuoksi, mutta Episode 2:ssa tämä ominaisuus tekee jälleen paluun. Pelaaja pääsee kurvailemaan pelin aikana maita ja mantuja hieman kustomoidulla jenkkiraudalla muutamaankin otteeseen. Siinä missä pelin lopussa tapahtuva taistelu Srider-Hunter laumoja vastaan on ehdottomasti Episode 2:n parasta ja hektisintä antia, on alun antlionien pesässä/kaivoksissa poukkoilu ehkäpä turhankin pitkäksi venytettyä touhua. Kunhan pesästä/kaivoksista pääsee vihdoin pois, alkaa peli samantien nostaa päätään ja pitää sen ylhäällä aina pelin yllättävään loppuun saakka.
Half-Life 2 – Episode 2 onkin varsin nautittavaa jatkoa Episode 1:lle, tuo HL2-faneille lisää sitä hyvää samaa, hieman erilailla maustettuna ja jättää innolla odottamaan kyseisen episodisarjan kolmatta osaa.
Ilmestyessään PC:lle vuonna 2004 alkuperäinen, Valven omalla Source-moottorilla työstetty Half-Life 2 oli niitä nätimpiä pelejä mitä oltiin siihen saakka nähty ja luonnollisesti peli oli myös siihen aikaan niitä tehosyöpöimpiäkin. Nyt kun eletään vuotta 2007, on kehitys mennyt eteenpäin ja luonnollisesti monella on jo nykyään nopeammat tietokoneet pelien pelaamiseen. Pelaamiseen tosin edelleenkin PC:llä tarvitaan tehokasta rautaa etenkin isoimpien resoluutioiden, sekä efektien, kuten HDR-valaistuksen tai useampikertaisen reunanpehmennyksen sujuvaan pyörittämiseen. Visuaalisesti Half-Life 2, sekä sen kaksi jatko-episodia ovat edelleen varsin nätinnäköisiä ja etenkin pelihahmot ja näiden ilmeet ja eleet ovat edelleen varsin näyttäviä. The Orange Boxin Xbox 360-version HL2-pelit eivät visuaalisuudessaan yllä aivan samalle tasolle PC-version kanssa. Vaikka peli onkin nätti myös 360:lläkin, oli kyseisessä konsoliversiossa tekstuurit selkeästi matalatasoisempia, minkä lisäksi jotkin tekstuurit olivat myös osittain erilaisten värivirheiden sävyttämiä, joka hieman ihmetytti.
Audiopuolella niin ikään kukin kokoelman HL2-peleistä on varsin toimivia niin PC:llä kuin Xboxillakin. Shown varastaa luonnollisesti Ääninäyttely on ammattimaista ja toimivaa ja silloin tällöin soiva taustamusiikki luo sitä oikeanlaista tunnelmaa. Muut ääniefektit eivät nekään jää paitsioon, vaan oikeastaan melkeinpä jopa välillä varastavat pääosan itselleen. Niin PC:llä kuin Xbox 360 -konsolillakin ääniefektit ovat erittäin muhkeat ja välillä jopa ehkä hieman liiankin muhkeat.
Team Fortress 2
Team Fortress 2 on siis se Valven ikuisuusprojekti, joka tosin ei aivan samaan ikään nyt julkaisunsa myötä ehtinyt kivuta, kuin 3D Realmsin Duke Nukem Forever-projekti, jonka julkaisu antaa vieläkin odottaa itseään, vuodesta 1997 lähtien. Team Fortress 2 on eräällä tapaa The Orange Box-kokoelman tasapainottaja siinä mielessä, että siinä missä kaikki muut kokoelman pelit ovat yksinpelaamiseen suunniteltuja, on TF2 pelkkää moninpelaamista alusta loppuun.
Team Fortress 2:ta voi Xbox 360:llä pelata joko Livessä tai system linkin kautta. Jaetun ruudun moninpelaamista tarjolla ei ole, kuin ei myöskään ole mahdollisuutta harjoitella pelaamista bottimatsein. Ainut tapa “harjoitella” onkin pelata ensin pelaajapohjaisia matseja, ennen kuin lähtee yrittämään onneaan ja nousuaan maailmanlistoilla ranked-peleissä.
Räiskimistä Team Fortress 2:ssa pääsee valitettavasti harjoittamaan hieman valitettavasti vain kourallisella karttoja, joissa jokaisessa on vieläpä se oma lukittu pelimuotonsa. Pelimuotoa ja karttaa ei siis voikaan vapaasti yhdistellä, vaan mikäli haluaa esimerkiksi pelata lipunryöstöä, on valittava lipunryöstökartta ja niin edelleen.
Erilaisia pelimuotojakaan TF2:ssa ei turhan montaa ole. Pelin eri pelimuodot koostuvatkin vain lipunryöstöstöstä, control pointista, territorial controlista sekä attack&defense -pelimuodoista. Lipunryöstö on varmasti kaikille tuttu ja attack/defensen pelityyli paljastuu jo nimestäkin. Tuttuja alkavat olla myös kaikenlaiset variaatiot alueiden valtaus -ja puolustus-pelimuodoista, joita control point ja territorial control taasen edustavat.
Muiden modernien moninpeliräiskintöjen tapaan myös TF2 sisältää erilaisia hahmoluokkia joista valita. Tarjolla olevat yhdeksän erilaista hahmoluokkaa on jaettu kolmeen ala-kategoriaan: hyökkäykseen, puolustukseen ja tukeen. Hyökkäysluokan hahmot ovat luonnollisesti ne kaikkein jykevimmin aseistetut, kun taas puolustuksesta löytyy esimerkiksi pioneeri, joka osaa pystyttää rakennuksia, sekä teleportteja. Tukiluokasta sen sijaan löytyy muun muassa lääkintämies ja vakooja, joista viimeksi mainittu osaa muuttua lyhyeksi aikaan näkymättömäksi, sekä jopa naamioitua toisen joukkueen pelaajaksi. Kaikki hahmoluokat ovat ominaisuuksiltaan kiitettävän erilaisia ja näin ollen varmasti jokainen löytää sen omansa tarjolla olevien joukosta.
Arvosteluhetkellä ainakaan TF2:n Xbox 360-versiosta ei löytynyt pelaajia kuin muutamia, kun taas vastaavasti PC-puolelta pelaajia tuntui löytyvän paljon enemmän.
Portal
Episode 2:n tapaan minipeli Portal on myös projekti, josta Valve ehti puhua noin vuoden verran ennen kuin se nyt sitten vihdoin ja viimein saatiin valmiiksi ja ulos. Portal on, kuten nimikin kertoo peli, jossa portaalit ovat pääosassa. Pelin mekaniikka on melko yksinkertainen; on oranssi portaali ja on sininen portaali. Kun menet sinisestä sisään, tulet oranssista ulos ja toisinpäin. Portal koostuu 19 erilaisesta tasosta, joista jokainen on toisistaan eroava ja mitä pidemmälle edetään, sitä enemmän tarvitaan ongelmanratkontaan aivonystyröitä. 19 kentän jälkeen avautuu vielä kuusi vielä vaikeampaa lisäkenttää, jotka todella pistävät miettimään oikeaa ratkaisua.
Kaikki tasot kuitenkin noudattavat samanlaista logiikkaa, joten liian erilaisiksi pelattavuudeltaan eivät tasot onneksi pääse. Helpoimmasta päästä oleva esimerkki Portal-pelin puzzlesta on varmastikin seuraavanlainen; korkealla ylhäällä on ovi ja portaali. Ovesta pitäisi päästä ulos, joten ammunpa vieressäni olevaan seinään toisen portaalin ja menen siitä sisään, jonka jälkeen voin kävellä myös ovesta ilman ongelmia ulos. Ongelmat vaikeutuvat edellä mainitusta esimerkistä tasaisesti tasoissa edetessä ja eniten luovaa ajattelua tarvitaankin sitten jo 14-19 tasojen kohdalla. Myöhemmissä tasoissa mukaan tulevat portaalien ohella mukaan erilaiset objektit, sekä nappulat joilla kaikilla on oleellinen merkitys kunkin puzzlen ratkaisemisessa.
Kokonaisuutena Portal on varsin hauska pikkupeli ja mukavaa ajanvietettä vakavamman pelaamisen välissä. Pelin käyttöliittymäkin on varsin simppeli; liipaisimista ammutaan portaaleja, olkapäänappulasta hypätään tarvittaessa ja X-nappulalla painellaan nappuloita. Muita toimintoja pelissä ei ole.
Portal ja Team Fortress 2 -pelit niin ikään ovat, jos ei nyt aivan samaa tasoa visuaalisesti HL2-pelien kanssa, niin ainakin omaperäisiä grafiikoiltaan. Portal on visuaalisesti varsin simppeli, mutta silti erittäin toimiva. Team Fortress 2 sen sijaan jossain vaiheessa sen kehitystyötä koki visuaalisen muodonmuutoksen ja otti täysin erilaisen suunnan graafisuudessaan. Niinpä Team Fortress 2:n lopullinen versio onkin erään hieman tuntemattomamman piirtäjän käsialaa ja lopputolos on erittäin sarjakuvamainen, mutta myös erittäin toimiva ja antaa pelille ikään kuin humoristisen tunnelman, jota Valve varmasti on myös hakenutkin, jos katsotaan pelin eri hahmoluokkia(esim. saksalainen, pähkähullun näköinen lääkintämies). Äänipuoli Portalissa on varsin onnistunut erilaisine efekteineen ja etenkin pelaajan “ohjaajana” toimiva, vääristyvä ääni on varsin hauskan kuuloinen.
Kaiken kaikkiaan voisi kai näin lopuksi todeta, että The Orange Box on erittäin laadukas kokoelma pelejä, jotka pitävät pelaajan liimaantuneena ruudun ääreen pitkiksi aikaa. Harmillisesti vain kokoelman PC-version toteutus ei ole niitä parhaita mahdollisia ja se toteutus liittyy nimenomaan pelin asentamiseen.
Jo Half-Life 2:n alkuperäisjulkaisu vaati internet-yhteyden toimiakseen Valven kehittämän Steam-palvelun vuoksi eikä The Orange Boxin internet-vaatimus varmasti yllätyksenä tule nytkään. Mutta se, että pelaaja, joka ostaa paketin kaupan hyllyltä olettaa, että myös saa asentaa kyseiset pelit kyseisen paketin mukana tulevilta DVD-levyiltä, mutta ei. Ainakaan allekirjoittaneen arvostelukappaleessa ei ollut minkäänlaista keinoa asentaa pelejä suoraan levyltä, vaikka kuinka etsi.
Sen sijaan levyiltä sai asentaa ainoastaan Steam-ohjelmiston, jonka jälkeen piti luoda tili/kirjautua sisään kyseiseen palveluun, aktivoida kokoelma Steamissa ja sen jälkeen sai mahdollisuuden ladata kokoelman kyseiset pelit Steam-palvelun servereiltä. Kyllähän se niin on, että jos pelin kuin pelin ostaa kaupasta, niin ei sitä enää pitäisi joutua erikseen lataamaan netistä ja vieläpä monta päivää(ellei sitten pidä konetta yötä myöten päällä). Toteutustapa onkin suorastaan raivostuttava, eikä välttämättä hieman kokemattomammat pelaajat tästä osaa suoriutua lainkaan, ottaen huomioon kuinka huono ja vieläpä vääriä ohjeita antava ohjeläpyskä kokoelman mukana toimitetaan verrattuna Xbox 360-version kokonaiseen manuaaliin. PC-pelaajat sen sijaan joutuvat lataamaan Steamista kyseisen kokonaisen manuaalin, mikäli haluavat sellaisen. Pelien aktivointi ja liittäminen tiettyyn käyttäjätiliin nyt vielä menettelee, mutta kaupasta ostettujen pelien(ja niiden manuaalien)pakkolataaminen netistä ei. Ei todellakaan.
Mikäli kotoa löytyy tehokas PC ja Xbox 360, suosittelisinkin hankkimaan The Orange Box -kokoelman Xbox 360 -konsolille(tai myöhemmin ilmestyvän PS3-version), sen helppokäyttöisyytensä vuoksi, jotta kotona ei sitten tarvitsisi kasvattaa turhaan niitä harmaita hiuksia.
