Peliarvostelu

The Quarry

Pelin nimi: The Quarry
Lajityyppi: Kauhupelit
Alusta: Xbox Series X
Kehittäjä/Julkaisija: Supermassive Games/2K Games
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Mikko Kosonen, 2.7.2022 Arvioitu lukuaika: 6 minuuttia
Arvostelun The Quarry kansikuva

Vuonna 2015 päivänvalon näki varsin mielenkiintoinen, Sonyn julkaisema 3rd person kauhupeli Until Dawn, jota saattoi pitää jonkinlaisena survival kauhun ja Telltale Gamesin valintapelien sekoituksena.

Pelissä porukka nuoria matkasi mökille ja kauhuelokuvan tapaan, kukin kohtasi kohtalonsa – jos kohtasi. Pelaajan omat valinnat sekä oikea- tai vääräaikaiset reaktiot QTE-kohtauksissa tarinan edetessä vaikuttivat siihen, kuka sai elää ja kuka kuolla. Kun aamu lopulta valkeni kauhujen yön vetäessä viimein verhonsa sivuun, nähtiin pieni yhteenveto siitä, mitä kellekin tapahtui. Uusi tehokkaampi pelikerta antoi mahdollisuuden siihen, että menetetyt nuoret saataisiin ehkä sittenkin elävänä auringonnousua katsomaan, kun tarpeeksi oikein valittiin ja riittävästi toiminnan aikana reagoitiin. Arvostelijamme Petteri antoi pelille neljä tähteä ja vuotta myöhemmin pelasin itsekin pelin lävitse – päätyen kutakuinkin samoihin ajatuksiin.

Sittemmin pelin kehittänyt brittiläinen Supermassive Games on pysynyt kiireisenä – pysyessään lestissään ja toistaessaan Until Dawnin menestyksekästä kaavaa. Bandai Namcon kanssa kun aloitettiin antologiasarja The Dark Pictures Anthology, jota tätä kirjoittaessa on tehty jo kolme episodia – neljäs olisi tulossa tänä vuonna. Yhteistyötä laajennettiin 2K Gamesin pariin ja nyt arvostelussa oleva, 2K Gamesin julkaisema The Quarry onkin Supermassiven uusin elokuvamainen 3rd person kauhupeli.

Pääosassa on jälleen joukko viehättäviä nuoria – tällä kertaa mökillä (tai mökkikylässä) nähdään niitä kliseisiä leiriohjaajia. Juonta spoilaamatta, kahden kuukauden kesäleiri päättyy siihen, että ohjaajat, kaikkiaan kahdeksan hahmoa, jäävät vielä yhdeksi yöksi vanhan kaivoksen maille perustetulle ja Hackettin perheen omistamalle leirialueelle, josta muodostuu kaikille se Kohtalon ilta. Tarkempana tapahtumapaikkana toimii New Yorkin osavaltioon sijoittuva, mielikuvituksellinen North Kill -pikkukaupunki. Kuinka ollakaan.

Alkuunsa tarina vaikuttaa jopa mielenkiintoisemmalta hahmojensa osalta kuin Until Dawn – The Dark Pictures Anthologya en ole pelannut. The Quarryssa hahmojen taustoja ja persoonallisuutta veistellään kivasti kuin Life is Strange -peleissä konsanaan ja hetken aikaa tuntuu jopa siltä, että ihmissuhdekuviot olisivat kaiken keskiössä, mutta loppujen lopuksi The Quarry on kuin Until Dawn – tai mikä tahansa Stephen Kingin parhaista romaaneista.

Ensin tarjotaan maailmanrakennusta, dialogia ja kokijan ajan viemistä, jonka jälkeen hahmoista pitää päästä tavalla tai toisella eroon tai ainakin käsikirjoittajan naputella niille jonkinlaiset veriset kohtalot. Peli on jopa niinkin paljon Until Dawnia, että jokaisen pelatun luvun jälkeen vieraillaan ennustajaeukon luona tapahtumia ennakoivia tarot-kortteja katsomassa, siinä missä Until Dawnissa höpöteltiin psykiatrin kanssa ja tulkittiin Rorschachin kuvioita.

Yhteiskauhua

Mikäli Supermassiven aiemmat pelit ovat jääneet tyystin kokematta, voi The Quarry kuitenkin olla jopa uniikkikin kokemus – etenkin kun tavallisen yksinpelitilan ohella pelistä löytyy eräänlainen yhteistyöpelitilakin, jota voi maksimissaan pelata jopa kahdeksan kaverusta ohjainta vuorotellen – ei muuta kuin kippo popparia ja porukka sohvalle jännäämään! Kukin pelaaja saa co-opissa yhden nuoren ja tälle eteen tulevat valinnat ohjattavakseen. Mikäli pelaajia on vähemmän tai vain kaksi, joutuu yksi pelaaja ottamaan useamman hahmon. Yksinpelissä pelaaja vuorottelee kaikilla hahmoilla, mikä on varsin mukavaa vaihtelua.

Koko tarinan voi halutessaan tai esimerkiksi toisella läpipeluukerralla jättää pelaamattakin ja sen sijaan valikossa valita kullekin hahmolle erilaisia luonteenpiirteitä ja sen jälkeen laittaa koko tekele matkaan elokuvamuodossa, jolloin kaikki peliosiot jäävät pois ja hahmot reagoivat tilanteisiin pelaajan asettamien parametrien mukaisesti, tekoälyn ohjastamana. Tarina etenee lineaarisesti kohti loppuaan ja joku kuolee, joku selviää. Elokuvamoodi tarkoittaa kuitenkin käytännössä hyvin pitkän ”elokuvan” katsomista, ellei katso ja koe sitä osissa.

Omalla normaalilla yksinpelitarinallani kun oli kestoa vajaa kahdeksan tuntia, eli vaikka mistään pitkästä pelistä ei ole kyse, on se elokuvaksi turhan pitkä. Ilmeisesti mikäli muutama hahmoista tai jopa kaikki säilyy pidempään hengissä, tulee tarinastakin vähän pidempi kuin seitsemän tai kahdeksan tuntia.

Hidastettua juoksemista

Silti, pelissä on paljon hetkiä, joissa olevinaan olisi hätä ja kiire, mutta kun hahmot eivät halua eivätkä osaa juosta. Tuli on persuksen alla ja uhka lähestyy, mutta ei kun kävellään nämä portaat kuitenkin tarkasti ylös ettei vaan kompastuta. Hahmot eivät myöskään voi olevinaan jutella keskenään silloin kun pelaajalla on ohjaus, vaan jutustelu käydään heti, kunhan peli päättää kesken pelaamisen ottaa ohjat ja laittaa välipätkän pyörimään, jolloin kamerakulmaa pyöritellään ja zoomaillaan hahmoihin. Hahmot jäävät usein myös juttelemaan paikalleen, vaikka kiire olisi. Peli ainakin tuntui myös lineaarisemmalta kuin Until Dawn, siinä mielessä, että peli ottaa todella usein ohjat itselleen ja pelaajan tehtäväksi jää QTE-painalluksien ja muutaman valinnan jälkeen katsoa kun tarina etenee itsekseen. Vaikka et siis elokuvamoodia valitsisikaan, on silti tiedossa paljon ohjain kädessä odottelua.

Luonnollisestikin kun parhaimmillaan varsin näyttävään The Quarryyn ja sitä varten palkattuihin ja mallinnettuihin näyttelijöihin on kaadettu kottikärrykaupalla rahaa, halutaan hahmojen kasvoja ja elehtimistä esitellä kunnolla ja tarkasti. Unreal-moottorilla tehty The Quarry on parhaimmillaan todella näyttävä, mutta harmillisesti tämä koskee oikeastaan ainoastaan hetkiä, joissa nimenomaan hahmot liikkuvat ruudulla tai niiden kasvoja näytetään läheltä.

Jos Until Dawnista löytyi sittemmin maineeseen kirinyt Rami Malek sekä konkari Peter Stormare, niin The Quarry virtualisoi muun muassa legendaarisen Lance Henriksenin, Ted Raimin, Scream-veteraani David Arquetten sekä ohjaaja David Lynchin vakionäyttelijöihin kuuluvan, aina yhtä loistavan Grace Zabriskien.

Ikävä kyllä kaikki eivät saa niin paljoa ruutuaikaa, kuin olisi toivonut, koska pääosassa ovat totta kai ne nuoret. Nuorten nimien joukossa on mukana muun muassa The Orvillessa nähty Halston Sage sekä Modern Family -sarjan lähestulkoon kaikissa jaksoissa näytellyt Ariel Winter. Yksi pelin hauskimmista hahmoista on mielestäni etäisesti Ryan Reynoldsia muistuttava ja vuorosanoiltaankin samalla tavalla sarkastista läppää heittävä Dylan. Häntä näyttelee toiseksi uusimmassa Halloween -elokuvassakin loppunsa kokenut Miles Robbins – Tim Robbinsin ja Susan Sarandonin poika.

North Killin Outo laakso

Kaikki näyttävät lähes poikkeuksetta upeasti omilta itseltään, vaikkakin kasvojen liikeanimoinnissa tuntuu edelleen olevan vaikeuksia saada aikaiseksi täysin luonnollista suuta ja silmiä. Paikoin, mutta onneksi kuitenkin harvemmin, lopputulos saa kaikki hahmot näyttämään naamaansa väänteleviltä ihmiskummajaisilta, eivätkä ajoittain bugailevat ja vapisevat hiuksetkaan luo immersiota intensiivisissä kohtauksissa, joissa se olisi erityisen tärkeää.

Maisemien puolesta – koska koko peli sijoittuu käytännössä yöaikaan – hukkuu ikävä kyllä suuri osa visuaalisen silmänruoan potentiaalista. Toki yö on otollista kauhulle, mutta jatkuva, jopa liiallinen pimeys sekä tapahtumia ympäröivät tylsät metsämaisemat lähinnä syövät mielenkiintoa kävellä hitaasti maisemien läpi, vain jotta päästäisiin seuraavaan välipätkään QTE-painallukseen tai tekemisen valintatilanteeseen. Hahmojen kännykkäfikkareista ole juuri avuksi. Välillä seikkaillaan jossain leirialueen isommassa tai pienemmässä mökissä, jotka tarjoavat onneksi sentään vähän parempaa miljöötä tarinalle.

The Quarryn tarina alkaa mielenkiintoisesti, mutta tuntuu ettei kirjoittajakolmikko ole aivan keksinyt miten narut pitäisi vedellä siististi yhteen ja lopulta kaikki hahmot juoksentelevat valtavan leirintäalueen metsämaisemissa sinne tänne ja kliseiseen tapaan välillä hajaannutaan ja ollaan liikkeellä pienemmällä porukalla, josta seuraa vaan ja ainoastaan se, että peli katkoo pelikohtauksia turhan tiuhaan mustan ruudun säestämänä, heittäessä pelaajaa osittaisen hahmoryhmän parista toiseen, tai ottaessa ohjat itselleen.

Myös osa vastaan tulevista vakavista tilanteistakin selviää sellaisella tavalla, että uskottavuus ropisee kuin vanha joulukuusi. Toisaalta kyseessä on slasher-elokuvien genreä myötäilevä tuotos, jolle jopa mestari Wes Craven halusi aikoinaan nauraa ensimmäisen Screamin (ja vielä enemmän sen jatkojen) myötä, joten kenties The Quarry ei kaiken aikaa ota itsekään itseään vakavasti. Mene ja tiedä, mutta silti laiskaa kirjoittamista osa tarinan ratkaisuista on.

Monsteritkin ovat harmillisesti alun jännän tunnelmanrakentamisen jälkeen hieman liian tutunnäköisiä tylsäkkeitä, eikä A-nappulan pohjassa pitäminen (hengityksen pidättäminen) ole yhtä jännää, kuin aikoinaan Until Dawnissa, kun PS4-ohjaimen valoa (eli koko ohjainta) piti yrittää pitää paikallaan tietyssä kohdassa, jotta hirviö ei havaitsisi pelaajan hahmoa.

Loppusanat

Kokonaisuutena The Quarry pitää otteessaan loppuun asti, mutta välillä pelin selvästi hidastellessa ja venyttäessä kohtauksia, meinaa haukotus iskeä, minkä lisäksi joillekin ennalta-arvattaville kohtauksille tulee pyöriteltyä silmiä. Hahmojen kirjoitus sekä animointi on kuitenkin jo sillä tasolla, että pelin melkeinpä voisi jaksaa katsoakin elokuvamoodissa parissa osassa lävitse, mikäli rajattu survival horror ei innosta.

Toisaalta taas pelkäksi elokuvaksi lähes täysihintainen The Quarry on aivan liian kallis ja pelinä kertakäyttöistä hupia, ellei toden teolla halua ja jaksa vääntää kaikkea sitä uudelleen vain, jotta kaikki ehkä selviäisivät. Pelin tekijöiden mukaan tarjolla olisi jopa niinkin huimat kuin 186 erilaista loppua (mikäli mainospuheet tehoavat) ja ennustajamummon luokse voi kiikuttaa löytämiäään tarot-kortteja, joita ei varmasti kaikkia löydä heti ensimmäisellä peluukerralla. Alelaarista The Quarry onkin sitten jo varteenotettavampi ostos. Supermassive osaa melko hyvin tarinankerronnan, vielä kun uudistaisivat pelimekaniikkaansa ja antaisivat pelaajalle enemmän vapautta tehdä ja toimia.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - Kahdeksan persoonallista päähahahmoa sekä ne muut starat
  • - Tarjolla myös elokuvamoodi ja yhteistyöpeli
  • - Visuaalisesti hahmot ovat erittäin eläväisiä..

Huonoa

  • - ..Mutta pimeät maisemat jäävät hieman patsioon
  • - Hahmot eivät juokse eivätkä kiirehdi
  • - Tarina on lyhyt..
  • - .. ja osittain kliseinen ja ratkaisuiltaan kömpelö
  • - Useampi hahmo saa liian vähän ruutuaikaa
  • - Kertakäyttöistä hupia sadoista erilaisista lopuista huolimatta