The Settlers – New Allies on epäilemättä strategiapeli, jota on odotettu kauan. The Settlers III sekoitti pakkaa 25 vuotta sitten (onko siitä todella niin kauan) loistavan kakkososan jälkeen ja toi mukanaan uudistuneen, tarkemman ja samalla söpömmän grafiikan, sekä manuaalisesti liikuteltavat sotajoukot. Samalla poistui mahdollisuus rakentaa itse polkuja tavarankantajille. Nämä muutokset järkyttivät faneja (allekirjoittanuttakin) mutta niihin lopulta totuttiin. The Settlers IV:n aikoihin Blue Byte siirtyi itsenäisestä studiosta Ubisoftin haltuun. S4 oli pelinä pitkälti lisää samaa, joskin kovin buginen julkaisu se oli vielä lisälevyjensäkin aikaan, eikä lukuisilta päivityksiltä vältytty.
Ilmeisesti paine uudistua riepotteli Blue Byteä heti nelosen jälkeen ja The Settlers: Heritage of Kings oli jälleen useita askeleita pois pelisarjan juurilta. Silmiinpistävin oli jälleen uusiksi laitettu peligrafiikka, joka oli mielestäni rumaa ja kömpelöä 3D:tä jo uutena, kun taas pelattavuutta oli yksinkertaistettu ja samalla viedä liikaa roolipelimäiseen suuntaan. En muistaakseni demoa enempää peliä koskaan jaksanut pelata. Harvat mediat peliä kehuivat. Kuudes peli näyttäisi olleen pitkälti samaa maata vastaanoton osalta: yksinkertaistettu ja buginen.
Vuonna 2010 julkaistiin The Settlers 7: Paths to a Kingdom. Peli sai kahteen edelliseen nähden jo ihan kohtalaisen vastaanoton, mutta kopiosuojauksen always online -vaatimus nakersi mainetta. Kahdeksas peli kuopattiin kokonaan suljetun betan negatiivisen palautteen vuoksi ja tuotos julkaistiin myöhemmin toimintaroolipelinä Champions of Anteria.
Kaiken pölyn laskeuduttua uusi The Settlers oli viimein määrä julkaista vuonna 2019. Julkaisua kuitenkin lykättiin seuraavalle vuodelle, jonka myötä projektiin mukaan saatu sarjan luoja, Serf City -pelillä aikoinaan aloittanut Volker Wertich löi hanskat tiskiin. Mies suunnittelee tätä nykyä omaa hengellistä Settlers-tuotosta, Pioneers of Pagoniaa.
Kahdeksannen The Settlers -pelin 2020 julkaisu vaihtui 2022 alkuun ja kun suljetun betan pelaajat (jälleen!) antoivat negatiivista palautetta, lykättiin julkaisua toistamiseen. Vielä syyskuussa 2022 betatestaajat olivat foorumeilla raivoissaan ja tyytymättömiä pelin tilaan. Toisaalta, Ubisoft on ollut haastavan paikan edessä, kuin pitkään soittaneet bändit konsanaan: toiset fanit vaativat sitä vanhaa hyvää, kun taas toiset haluavat sitä tuoreinta settiä. Osa halusi jatkoa The Settlers 7 -pelille ja osa halusi pelin kuten The Settlers II.
Kantapään kautta voittoon?
Nyt, New Allies -lisänimenkin samalla saanut peli on kuitenkin viimein valmis. Ubisoft on tuupannut tuotoksen ulos ikään kuin hissun kissun, samaan aikaan kun jättijulkaisija tavoittelee parin sadan miljoonan säästöjä. Mikä on uuden The Settlersin kohtalo?
Pintapuolisesti The Settlers – New Alliesin sisältö on jotain sellaista mitä sarjan peliltä voisi odottaakin. Mukana on kolme kansaa erilaisine rakennuksineen sekä ominaispiirteineen. Poissa ovat kuitenkin antiikin roomalaiset, viikingit ja muinaiset egyptiläiset, jottei kulttuureja vahingossakaan loukata(?)
Fantasian puolelle lipsahtanut New Allies tarjoaa sen sijaan kansat Maru, Elari ja Jorn. Meneehän se näinkin, mutta mystiikka ja muinaishistorian kiehtovuus rapisee fiktion mukana pois ja tämä on pelin ensimmäinen kompastuskivi. Saarilta löydettävät temppeleiden rauniot eivät enää tunnu samalla tavalla jännältä, koska ne eivät ole millään tavoin sidoksissa omaan historiaamme, eivätkä rakennukset jäljittele muinaishistorian oikeita rakennustyylejä. Kaikilla kansoilla on sentään muutama ominaisuus, joka erottaa niitä toisistaan, eikä ero siten jää pelkän visuaalisen ulkonäön tasolle. Silti, kansat ovat yleisellä tasolla pettymys.
Yksinpelaajalle on tarjolla alkeet opastava viisiosainen tutoriaali sekä tarinavetoinen kampanja, jossa mennään tehtävä tehtävältä eteenpäin, uudisasukkaiden paetessa vallatusta kotipaikastaan avomerelle ensimmäisen tehtävän aikana, toiveena löytää uutta kartoittamatonta maata ja turvaa kansalaisille. Tarinatehtävien aikana pelaajalle annetaan yleensä aina jotain tiettyjä tavoitteita, jota kohti sitten rakennellaan ja kerätään resursseja. Välissä sitten klikkaillaan rakennusten ylle ilmaantuvia videokuvakkeita ja katsotaan pelin moottorilla tehtyjä välipätkiä, joissa ”päähahmot” juttelevat keskenään löydöksistä tai mitä seuraavaksi tehdään. Tarinallisesti peli on melko yhdentekevä ja pelin tylsät ja kömpelöt välipätkät ylipäätään ovat melko turhia. Pelkkä The Settlers II:n kaltainen tarinaa edistävä tekstilaatikkokin olisi varmasti riittänyt ja säästänyt pelintekijöiden aikaa ja vaivaa.
Skirmish-moodi tarjoaa tarinavapaata pelailua hiekkalaatikkomaisesti, joko tekoälyä vastaan tai sitten crossplay-tuen kera PvP-tyyppisesti. Matseja voi pelata joko toisia ihmispelaajia vastaan tai sitten ihmistiimeinä tekoälyä vastaan 1vs1, 2vs2, tai 4vs4 -muotoisesti.
Haastemoodikin ajastettuine ja vaihtuvine haasteineenkin löytyy, josta onnistunutta pelaajaa palkitaan kristalleilla ja XP:llä, mutta nämä haasteet ovat nimensä mukaisesti vaikeampia läpäistä. Mitä ovat kristallit? Niillä voidaan ostaa omaan profiiliin erilaisia turhia bannereita ja muuta kosmeettista roinaa oman nettiprofiilinsa ehostamiseksi. XP:llä nostellaan pelaajatasoa ja saadaan matchmakingissa oman tasoista peliseuraa vastaan. Kristalleita on melko vaikea saada kerättyä riittäviä määriä ja niinpä ihana Ubi on tuonut mukanaan mikromaksut – osta kristalleja oikeilla euroilla! Boostereitakin olisi tarjolla rahaa vastaan, jotka boostaavat XP:tä ja kristallien kertymistä. Kerrassaan turhia ominaisuuksia.
Uudet merituulet puhaltavat
Jo oikeastaan ensimmäisen tarinatehtävän aikana tulee huomattua, että pelillisesti moni asia on muuttunut. On selvästi yritetty miellyttää vähän kaikkia – etenkin kun peli on nyt julkaistu vieläpä konsoleillekin. New Allies onkin mahdollisimman laajalle yleisölle tehty julkaisu, ilman kunnon kohdeyleisöä ja siinä piileekin kenties sen suurin suunnittelumoka.
Kartat ovat pienikokoisempia ja samaan aikaan rakennusten koko ja niiden vaatima rakennustila on kasvanut. Enää ei riitä yksi ruutu pienimmille rakennuksille, vaan puunhakkaajakin vaatii kaksi ruutua ja isoimmat paljon enemmän. Ympäröivää kalliota ja vuoria on useimmiten paljon, joten pelaajan vapaa rakennusala jää eittämättä aina pienemmäksi kuin vanhoissa peleissä, eikä mitään ruudun täyttäviä kyläverkostoja pääse syntymään.
Visuaalisesti New Allies on tasoa ”ajaa asiansa”, mutta vuonna 2023 julkaistuksi 60 euron hintaiseksi peliksi, se on grafiikaltaan kovin geneerinen eikä niinkään The Settlers: next gen. Mitään ooh tai aah – fiiliksiä ei juurikaan pääse syntymään. Pelimaailma ei kiehdo visuaalisesti kiehdo eikä innosta sitä juuri ihastelemaankaan.
Maastotekstuurit sekä ympäröivä merivesi ovat uudessa The Settlersissä kenties kaikkein parhainta antia ja rakennukset – fantasiapohjaisuudesta huolimatta – näyttävät riittävän yksityiskohtaisilta. Sepät, leipurit, metsurit ynnä muut ovat saaneet osakseen kivasti pihoillaan tapahtuvaa ”työanimaatiota”, mutta samaan aikaan ne ruudulla vilisevät pikku-ukot eivät tuota samanlaista tunnetta kuin The Settlers II-IV -pelit aikoinaan.
Visuaalisen suunnittelun osalta näyttää siltä, että Ubisoft on yrittänyt pysytellä enemmän sarjan viimeisimpien osien ”realistisemman” suunnittelun parissa, mutta samaan aikaan hahmoista on kadonnut kaikki viehätys. Tähän voisi auttaa, jos kameraa saisi zoomata vielä pykälän tai pari lähemmäksi, mutta ei. Pelaaja melkein erottaa jotain kivaa tarkasteltavaa, mutta ei aivan. Visuaalinen hajuttomuus ja mauttomuus alkaa oikeastaan jo pelin tylsäksi suunnitellussa päävalikossa, mikä on modernin pelkistetty, mutta silti siihen on saatu ihmeen kaupalla ängettyä kolmen palkin verran rumia mainoslaatikoita.
Samaa suunnittelua jatketaan pelin aikana mielikuvituksettomien käyttöliittymän palkkien ja harmaiden laatikoiden osalta, joista suurinta osaa ei saa kytkeä edes pois näkökenttää häiritsemästä. Käyttöliittymän olisi varmasti voinut tehdä kansakohtaiseksi omine kivoine teemoineen, mutta ei. Ja mikä kumma on ruudun vasemmassa ylälaidassa roikkuva ja elävä wifi-signaalipalkki? Tämä ei itselleni selvinnyt, ruma se silti oli. Oletusasetuksella ruudulla killuvat palkit ja laatikot ovat muutenkin turhan suuria, mutta onneksi valikoista sai kaiveltua esiin skaalausominaisuuden, jonka avulla kaiken minikarttaa myöten saa minimalistisen pieneksi.
Musiikin osalta mahtipontisen eeppinen soitanta on sekin poissa. Jälleen mainitsen osat II-IV, joiden taustamusiikit kertoivat pelaajalle, että rakennellaan rauhassa, mutta ”valmistaudu tulevaan, älä hukkaa aikaa.” Neljään ensimmäiseen peliin hienot musiikit säveltänyt Haiko Ruttmann ei ole ollut mukana uusimmassa pelissä.
The Settlers – New Alliesin musiikki onkin surkeaa, geneeristä tunnelmamusiikkia, joka voisi aivan hyvin soida vaikka uusimmassa Farming Simulator -pelissä – niin hajutonta ja mautonta se on. Kaiken lisäksi musiikin jatkuva turhan rauhallinen tempo tuudittaa pelaajan pelailemaan liiankin rauhallisesti, kunnes vihollinen vyöryy valmistautumattoman pelaajan pihalle. Raitojakaan ei taida oikeasti olla kuin yksi tai kaksi – vaikea sanoa kun ne kuulostavat molemmat samalta. Ihan kokeeksi heitin jossain vaiheessa pelin omat musiikit pois päältä ja laitoin youtubesta taustalle soimaan The Settlers III -ääniraidan: tunnelma parani heti pykälän jos toisenkin. Tästä kokeilusta pätkä myös ohessa olevalla videolla.
Vanhaa vai uutta
Pelimekaanisesti New Allies edustaa osittain sarjan klassisinta tyyliä, eli pelaajalla on päämajanaan toimiva päämajan virkaa toimittava alkuvarasto, jonka ympärille sitten aletaan rakentamaan tarvittavia rakennuksia yhteisön perustamiseksi. Ideana tuttuun tapaan olisi laajentaa omia alueita samalla, kunnes kohdataan toinen kansa, kasataan sotajoukkoja ja nujerretaan ne. Aiemmissa peleissä tähän väliin on kuulunut tavarankuljettelun oravapyörä, joka alkaa ruoantuotannosta kaivoksille ja päättyy siihen, että pelaaja saa loihdittua sotavarusteita sotilaille, jotta alueita laajentaviin sotamökkeihin saadaan ukkoja.
Uudessa pelissä tätä kaavaa on muutettu. Enää omia rajoja ja alueita ei laajenneta lainkaan sotamökkejä kartalle rakentamalla. Sen sijaan rajakivien liikuttelusta vastaavat pioneerit, eli samat tyypit, jotka aiemmissa peleissä rakensivat rakennukset. Pioneerien roolia on laajennettu vielä siitäkin, sillä erillistä geologiakaan ei enää tarvita, vaan kaivosmaaperää nakuttelemaan menevät pioneerit.
Uusia pioneereja voidaan karttaa kirjaimellisen pilviverhon alta paljastavien tiedustelijoiden ohella kouluttaa uudessa (turhassa) kiltatalossa. Pioneerit ja tiedustelijat olisi aivan hyvin voinut luoda samassa harjoittelukeskuksessa sotilaiden kanssa. Pioneerit osaavat kerätä reppuihinsa myös sieltä täältä löydettävät ylimääräiset raaka-ainevarastot ja voivat myös varastaa naapurin pihalta tuhotuista rakennuksista jäljelle jääneitä materiaaleja. Uusi rakennus on myös asuntolat, joita tarvitaan, jotta pelaajalla olisi vapaita käsiä kantamaan raaka-aineita. Sitä mukaa, kun työpajoja rakennetaan, katoaa vapaita käsiä, koska ne menevät töihin pajoille. Joskus pelisarjan veteraanille (kuten allekirjoittanut) voi käydä niinkin, että unohtaa kokonaan rakentaa asuntoloita, jolloin vapaita kantajia onkin enää vain muutama, samalla kun keskeneräisiä työmaita olisi useampi: koko kuljetusketju hidastuu dramaattisesti tai pysähtyy kokonaan. Hyvänä yksityiskohtana kahden asuntolan rakentaminen kiinni toisiinsa tuottaa +2 kantajaa.
Perusrakennukset ovat edelleen puunhakkaaja, lautaa valmistava saha, kivenlouhija sekä metsänistuttaja. Jostain kumman syystä tähän kaavaan on kuitenkin haluttu kajota – vain puunhakkaaja, saha ja louhija voidaan rakentaa heti pelin alkaessa. Metsänistuttajan maja kun vaatii syystä tai toisesta kiven ja laudan sijaan kiviä, kymmenen pölliä ja vielä neljä vasaraakin. Luonnollisesti puunhakkaaja tuottaa näitä pöllejä, mutta vasaroiden teettäminen vaatii työkalupajan.
Välillä pelaaja saattaa huomata vasta liian myöhään, että kaikki vapaat pöllit ovat ennättäneet menneet sahalle. Jäädään lopulta kokonaan ilman metsänistuttajaa ja kappas, pelaajan tontilta loppuivat kaadettavat puutkin. Uutta lankkua ei enää saada lainkaan ja rakentaminen tyssää siihen, mikäli seuraava metsä on liian kaukana puunhakkaajista. Jos ei varaa rakentaa uutta puunhakkaajan mökkiä on peli aloitettava alusta. Tuhotuista mökeistä kun ei jää jäljelle mitään resursseja.
Muukin tekemisen kaava on hieman muuttunut, mutta kaikki muutokset eivät välttämättä ole huonosta – niiden toteutus vain ontuu. Omasta mielestäni olisi ollut sinänsä älytöntä tehdä New Alliesista uusi klassinen The Settlers vain hieman uusitulla grafiikalla ja fantasiakansoilla, koska saimme vuonna 2006 remaken The Settlers II -pelistä, siinä missä Ubisoftin muutama vuosi sitten julkaisemat History Edition -versiot kaikista vanhoista peleistä palvelevat varsin hyvin loputonta remasterointi-trendiä.
Ruokkia vai ei ruokkia?
Kenties eniten mielipiteitä jakavin muutos kuitenkin on The Settlers 7 -pelistä mukaan otettu ominaisuus, ruokaboostaus. Tämä tarkoittaa sitä, että kaivokset eivät enää välttämättä tarvitse ruokaa toimiakseen, vaikka ruokaa tuottavia rakennuksia, kuten leipomo, kalastajan sekä metsästäjän mökki ovatkin yhä olemassa. Possufarmi ja aasifarmi ovat nyt yhdistyneet ja sieltä saadaan siten niin ulos lihatuotantoa kuin kuljettamista helpottavia aasejakin – kärryt tehdään hölmösti erillisessä pajassa. Kokonaan uusi ruoantuottaja on marjanpoimija, joka kerää maastosta marjaa Age of Empires -pelien tapaan.
Kaivosten pakollisen ruokkimisen sijaan lähestulkoon kaikkia tuottavia rakennuksia (myös kaivoksia) voidaan boostata ruoalla, mutta vain tietty ruoka kelpaa kullekin työpaikalle. Jotkut ottavat vastaan kalaa, toiset leipää ja kolmas marjoja ja yksi lihaa.
Kun boosti ruksataan rakennuskohtaisesti päälle, alkavat kantajat roudata ruokaa ovelle ja padat lähtevät porisemaan työmaalla. Työnteko nopeutuu: yhden tuotteen sijaan boostattu mökki tuottaakin kaksi esinettä kerrallaan. Uutta on myös se, että kussakin rakennuksessa on nyt yhden työntekijän sijaan kaksi tai kolme tekemässä töitä. Näin ollen ei välttämättä tarvita useita kappaleita samaa kaivosta tai montaa aseseppää: boosti päälle ja rakennukset tuplaantuvat ikään kuin virtuaalisesti. Tämän vuoksi kartoista on voitu tehdä pienempiä, kun pelaajan ei tarvitse rakentaa kaikkea tuplasti tai triplasti – ominaisuus joka kuitenkin on ollut pelisarjan keskeisimpiä asioita.
Voisi kuvitella, että aiemmasta poikkeavan useamman työntekijän ja boostin käytön voimin pelistä tulisi supernopea, mutta ei. Pelaaminen tuntuu silti hitaalta, paikoin liian hitaalta. The Settlers – New Allies antaa jälleen The Settlers II:n tapaan pelaajalle mahdollisuuden itse rakentaa kävelypolkuja kantajille. Ihan fiksuna ajatuksena kantajat voivat viedä ja tuoda tavaraa täysin ilman teitäkin, nurmikon poikki kulkien, mutta erikseen rakennettu hiekkapolku nopeuttaa ja mikäli jaksaa vielä mukulakivettää näitä reittejä, nopeutuu askellus entisestään. Näiden pintojen välillä erot ovat kuitenkin melko pieniä ja pikku-ukkojen tavaroiden kantamistahti on hitaanpuoleista.
Toinen hitaalta tuntuva asia on niiden rajojen laajentaminen. Vaikka rajatolppia siirtelemään laittaisi viisi pioneeria yhtäaikaisesti, on niiden tekemän työn katseleminen silti paikoin tuskaisan hidasta, eikä pelaajalle itselleen monesti jää oikeastaan mitään muuta tehtävää odotellessa, kun kaikki hoituu taustalla.
Kaivoksia ei enää tarvitse vahtia, porukka kävelee tarvittaessa nurmikollakin, jos polkuja ei ole ja kalat spawnaavat takaisin mereen, jolloin kalastajankin mökki voi olla siellä minne se on kerran laitettu. Hyökkäyksen kohteena olleet, ehjänä säilyneet rakennukset paranevat nekin itsekseen ja niin edelleen.
Kantajien kyky olla vaatimatta lainkaan teitä johti välillä siihen, että asetettuani esimerkiksi kalastajanmökin meren rantaan, unohdin kokonaan rakentaa polun sinne. Pioneerit marssivat paikalle vasaroineen ja rakennusmateriaalikin kannetaan sinne, vaikka polkua ei olisi. Vapaat kansalaiset taikovat nekin oitis itselleen ongen (ammattityökaluja ei enää erikseen valmisteta) ja menevät työpaikalle tekemään töitä, mutta jos tien rakentaminen unohtuu, jää tuotettu tavara syystä tai toisesta makaamaan paikalleen ja äkkiäkös työkohteen tilakiintiö täyttyy ja työntekijät jäävät seisomaan tumput suorina.
Ennen pitkää pelaaja itsekin haahuilee hiiren kanssa pitkin karttaa etsien jotain tekemistä, mutta sitä ei liiemmin löydy, koska kaikki on niin automatisoitua ja sitä The Settlers -sarjalle ominaista mikronysväämistä ei kovin usein tule. Pelaajan suurimmaksi rooliksi kaikkien oleellisten rakennusten jälkeen jääkin naksuttaa sotilaanluontinappulaa sitä mukaa, kun varusteita saapuu varastoon ja koota sotajoukkoja RTS-pelien tapaan seuraavaa tehokasta iskua varten.
Mitä tulee sotimiseen, ei pelissä valloiteta enää edes vastapuolen linnakkeita, koska pelaaja ei niitä itsekään rakenna. Sotajoukot koostuvat sotilaista ja parantajahahmoista, sekä kahdesta erilaisesta torneista, joita ovat puolustustorni, joka ampuu nuolia automaattisesti ja parantajatorni, joka parantaa lähellä olevia sotajoukkoja. Mitään valloitettavia linnoja ei ole. Hämäykseksi voi maastoon rakentaa ryhmän puusotilaita, jolla laitetaan hetkeksi vihollisen sotilailta päät pyörälle.
Tavernassakaan ei juoteta sotilaille enää olutta koska panimorakennusta ei ole – sen sijaan taverna on parin sotilastyypin palkkaamista varten oleva rakennus, jossa näitä tyyppejä ostetaan kultakolikoilla ja timanteilla. Timanttikaivos onkin uusi juttu, siinä missä kultakaivos ja rahapaja toimivat edelleen samalla tavalla kuin ennenkin. Tässäkin kohtaa tavernan olisi voinut kokonaan unohtaa ja mahdollistaa kaikkien sotayksiköiden luomisen saman harjoittelurakennuksen kautta. Toki jos kaikki ”turhat” rakennukset poistettaisiin, ei pelaajalle jäisi juuri mitään rakenneltavaa.
Aika nopeasti
Yksi pelin ongelmia ehdottomasti on myös se, että siinä ei ole lainkaan ajannopeutusta mukana. Tämä on käytännössä korvattu muilla tavoin, mutta ne korvaavat ominaisuudet eivät silti aja samaa asiaa, kuin mahdollisuus manuaaliseen ajankulun moninkertaistamiseen.
Pelaaja joutuu katselemaan hitaanpuoleista tepastelua ja virtuaaliukkojen työntekoa. Tarinatehtävien kuin yksin tekoälyä vastaan pelattavien skirmish-matsienkin läpipelaamiseen menee helposti tuhottomasti turhaa aikaa, oli pelaajan kylässä sitten hiekkapolut tai mukulakivet. Kyllästyäkin kerkeää ja sekös ottaa pattiin jos vielä sattuu häviämään pelin viholliselle.
Teiden rakentaminen ja kivettäminen sekä ruokaboostaus nopeuttaa asioita vain vähänlaisesti ja vaikka ruokaboostaus ei ideana ole täysi susi, vie samalla viimeksi mainittu ominaisuus pelaamisesta samalla keskeisen elementin pois. Pelistä löytyy muiden ohella akatemiarakennus, joka mahdollistaa tutkimustyön ja se toimittaa käytännössä taitopuun virkaa. Rakennuksen rakentamisen jälkeen pelaaja voi parannella erinäisiä asioita, kuten sotajoukkojen iskutehoa ja terveyden määrää ja rakennusten iskukestävyyttä. Myös pioneerien liikkumistahtia voidaan nopeuttaa yhteensä 50 prosenttia. Taitojen päivittely maksaa aina jotain resursseja, joita kantajat sitten vievät yliopiston ovensuuhun.
The Settlers – New Alliesin kenties suurin ongelma hukassa olevan kohderyhmän ohella onkin se, että kaikki pelissä on turhan automatisoitua. Ironista sinänsä, että paras The Settlers II -pelin automatisoitu ominaisuus ja samalla aikoinaan koko pelisarjan omaleimaisin ominaisuus, eli sotajoukkojen liikkuminen kartalla on yhäkin sitä manuaalista reaaliaikastrategian sorttia.
Bugien riivaamat uudisasukkaat
Viimeisenä mainittakoon, että New Alliesia tuntuivat riivaavan erilaiset bugit. Tutuksi tulivat ajoittaiset kaatumiset työpöydälle sekä noin joka toinen kerta peli jäi myös pelin sulkemisen jälkeen jumiin pelin valikkoon – ohjelma piti aina tällöin manuaalisesti sulkea Windowsin tehtävänhallinnan kautta. Välillä sulkeutui kiltisti, mutta siinä sivussa peli meni ja muutti työpöydän resoluution ja virkistystaajuudenkin ilman lupaa.
Myös pelinaikaiset ääniefektit katosivat kertaalleen tallennuksen lataamisen yhteydessä, jättäen päälle vain sen tylsän musiikin. Nettipeliä kokeilin sen verran, että peliseuran löytämiseen kului useita minuutteja ja kun viimein seuraa löytyi, päättyi yksi matsi serveriyhteyden katkeamiseen noin neljänkymmenen minuutin pelaamisen jälkeen. Hyvässä vauhdissa ollut yhteisön rakentelu kaivoksineen tyssäsi siihen. Moninpeli sai jäädä. Tätä kirjoittaessa ensimmäinen kaatuilua ja muuta vikaa korjaava hotfix on julkaistu, mutta moninpelin kaatuminen tapahtui vielä päivityksen jälkeenkin.
Loppusanat
The Settlers – New Allies on useamman viivästyksen kokenut kauan odotettu uusi peli klassikkosarjaan. New Allies yrittää olla kaikille faneille jotain ja samaan aikaan se haluaa olla myyvä moderni RTS myös konsoleillakin. Pelillä ei ole oikein omaa kunnon persoonallisuutta, vaikka pelintekijät varmasti ovat kovasti yrittäneet. Lopputulos on puolivillainen RTS, jossa pelaaja saa katsella pitkälti automatisoitua toimintaa ja kokea pelin erinäisiä bugeja.
