Valtaosalle tuttu The Simpsons piirrossarja on pyörinyt jo täällä Suomessakin yli kymmenen vuotta. Hartaimmat fanit ovat nähneet tähän mennessä siis jo melko monta jaksoa Simpsonin perheen kommelluksia näiden kotikaupungissa Springfieldissä. Sarjan pitkäikäisyyttä selittää luonnollisesti se, että sillä on ollut koko ajan valtavat määrät katsojia ympäri maailmaa. Näin ehkä siksi, että koska kyseinen animaatiosarja on enemmänkin aikuisen kuin lapsen makuun, tai ainakin sarjan vitsit aukeavat paljon paremmin aikuiselle.
Sarjan suosioon ja pitkäikäisyyteen nähden Simpsoneista on tehty melko vähän erilaisia videopelejä. Simpsons-pelejä julkaistiin eniten Nintendon ja Supernintendon valtakauden aikoihin, jolloin ilmestyi muun muassa sellaiset pelit, kuin Bart Vs. The Space Mutants, Bart Vs. The World, Bartman Meets Radioactive Man sekä Bart’s Nightmare.
Edellä mainittujen jälkeen oli käytännössä pidempään hiljaiseloa, kunnes Electronic Arts julkaisi Xboxille viime vuoden alussa Radical Entertainmentin pelin nimeltä The Simpsons: Road Rage. Peli oli tyyliltään Segan Crazy Taxi-muottiin naamioitu Simpsons-peli, jossa siis Crazy Taxin tapaan kuljetettiin Springfieldin porukkaa ympäriinsä autolla. Peli oli keskinkertaista hupia ja keräsi myös median keskuudessa sen tyylisiä arvosanoja, mutta peliä kuitenkin ihme kyllä ostettiin yhteensä jopa noin miljoona kappaletta.
Radical Entertainment päätti suosion siivittämänä yrittää Simpson-aiheisen pelin parissa toisen kerran, mutta tällä kertaa Vivendi Universalin siipien suojista. Peli jonka katsastamme nyt on nimeltään The Simpsons: Hit & Run. Hit & Run heittää pelaajan jälleen kerran Springfieldiin ja sen sijaan, että peli jälleen kerran muistuttaisi Crazy Taxia, muistuttaakin peli nyt erittäin suosittua Grand Theft Auto kaavaa jota aika moni on jo ehtinyt matkimaan.
Pelissä pelaaja voi ottaa haltuunsa minkä tahansa auton pysäyttämällä liikenteen, joskaan hieman GTA-peleistä poiketen pelaaja ei oikeasti varasta autoa itselleen vaan hyppää pelkääjän paikalle kyytiin. Mitään aseita ei pelissä käytetä, mutta osaavat pelihahmot kuitenkin potkia, mutta vaikka ohikulkijoita potkia voikin, ei niille käy kaatumista kummemmin. Potkimista käytetäänkin pääasiassa esineisiin, kuten laatikoihin ja limuautomaatteihin. Kuitenkin tarpeeksi kauan kun kaupungilla riehuu ja potkii tai ajelee miten sattuu samalla rikkoen esimerkiksi lyhtypylväitä, täyttyy ruudun oikeassa alakulmassa killuva mittari ja heittää ruudulle tekstin Hit & Run, jonka jälkeen pelaaja saa poliisin kannoilleen. Poliisit eivät tosin yritä ampua pelaajaa tai muutenkaan tappaa, vaan yksinkertaisesti pysäyttää ja antaa tälle viidenkympin sakot, jonka jälkeen pelaamista voi taas jatkaa vapaasti. Jos kuitenkin vähääkään osaa ajaa pelissä autoilla, pystyy poliisia pakenemaan helposti ja mittarinkin saa tyhjenemään kunhan vaihtaa vain autoa.
Pelin tarina menee siten, että kaupunkiin ilmestyy ulkoavaruudesta iso parvi eräänlaisia mehiläisiksi naamioituja vakoilukameroita. Viimeinen tikki on se, kun Homer huomaa talonsa ulkopuolelle parkatun mustan ja salaperäisen pakettiauton(Flowers By Irene)Näitähän ei tietenkään hyvällä katsota Springfieldissä ja siten jää taas kerran Simpsonien perheen asiaksi hoitaa nämä ampiaiset ja muut outoudet pois päiväjärjestyksestä. Oikeasti edellä mainittu on vain varsinaisten pelitehtävien sivussa hoidettavaa hommaa, josta enemmän edempänä.
The Simpsons: Hit & Runissa pelaajat pääsevät ohjastamaan Homeria, Bartia, Lisaa, Margea ja Apua Springfieldissä. Jotta homma ei menisi liian itseään toistavaksi, pelataan jokaisella hahmolla hieman eripuolilla Springfieldiä. Homerilla pelataan Simpsonien talon lähiympäristössä, Bartilla enemmän keskikaupungilla, Lisalla satamassa ja niin edelleen. Yksinpelinä toimii eräänlainen tarinamoodi, jossa on pelattavana seitsemän jaksoa, joista jokainen taas sisältää kahdeksan lyhyempää tehtävää plus bonustehtävät. Koska pelihahmoja on vain viisi, päästään Homerilla ja Bartilla pelaamaan kaksi jaksoa. Tavallisimpien tehtävien lisäksi pelistä löytyy vielä katukisojakin ympäri Springfieldiä, joissa yksinkertaisena tarkoituksena on voittaa muut kisaajat. Kaiken kaikkiaan pelattavaa kertyy sellaiset 49 tehtävää, seitsemän bonustehtävää ja 21 katukisaa.
Tavallisissa tehtävissä on usein tarkoituksena esimerkiksi ajaa jotain takaa, tuhota joku esine/ajoneuvo, ehtiä paikasta A paikaan B ennen toista autoa tai sitten vaikkapa vain kerätä joitain ympäriinsä leviteltyjä esineitä talteen. Kaikkia tehtäviä yhdistää useimmiten aikarajoitus, joka tikittää jatkuvasti pelaajan kaahatessaa ympäriinsä. Aikarajoituksesta huolimatta pelin vaikeusaste on suhteellisen helppo, sillä aikarajoitukset eivät ole mitään turhan tiukkoja. Melkeinpä jokaisen pelin tehtävistä pystyykin pelaamaan ensiyrityksellä lävitse mikä vähentää pelin elinikää sellaiseen muutamaan päivään jos oikein jaksaa tahkota. Ainoat tehtävät missä meinaa välillä palaa hermo ovat ärsyttävät katukisat ja siitä syystä, että tekoälykuskit ajelevat pelaajan kylkeen surutta ja usein siinä käykin sitten niin, että pelaaja päätyy seinään kun itse törmäilijä jatkaa vain matkaansa. Hyvällä tuurilla kisan voi voittaa siten, että tekoälykuski jää autonsa kanssa jonnekin seinään jumiin, jolloin voi vain kaasutella rauhassa karkuun.
Jokaisessa tehtävässä tarvitaan usein kumijalkaa ja jos ei kadulla tahdo tulla vastaan yhtään kunnon koslaa, voi pelaaja etsiytyä lähimmän puhelinkopin viereen ja tilata siitä itselleen jonkin omistamistaan autoista käden käänteessä. Tiellä vastaan tulevat autot ovat varsin tusinakamaa, sillä erilaisia autoja on vain muutama, mutta puhelinkopista voi tilata esimerkiksi Homerin pinkin sedanin, Oton koulubussin, Barneyn Plow King lumiauran, paloauton tai vaikkapa donitsikärryn.
Erilaisten menopelien määrän kartuttamiseen pelaajan täytyy usein ostaa autoja muilta Springfieldin asukkailta. Autojen ostamisen lisäksi pelaajan on mahdollista kävellä sisälle muutamiin rakennuksiin, kuten Kwik-E-Mart kauppaan tai Moen kapakkaan. Joskus niissä pitää käydä tehtävien yhteydessä, mutta voi niissä käydä myös tehtävien suorittamisen välillä ostamassa esimerkiksi pelihahmolleen uuden vaatetuksen, jotka ovat kaikki tuttuja TV:ssä nähdyistä jaksoista. Oma suosikkini oli ehdottomasti muumuu-asuste(eräänlainen iso, kukilla koristeltu mekko) Homerille. Koska tavarat maksavat, on pelaajalla oltava siis rahaa. Rahaa saa onneksi kasaan melko helposti ympäriinsä kaupunkia leviteltyjä kolikoita keräilemällä ja potkimalla niitä aiemmin mainittuja limuautomaatteja ja laatikoita, joista myös saa rahaa.
Tehtävien suorittamisen ohella pelistä löytyy kyllä muutakin puuhattavaa, nimittäin pelin kaupunkiin on piilotettu ympäriinsä kaikenlaista löydettävää joiden löytämiseen yhdestä jaksosta meneekin sitten hieman enemmän aikaa, joskaan kaiken löytäminen ei ole pakollista päästäkseen seuraavaan jaksoon. Löydettäviin asioihin lukeutuu ne aiemmin mainitut ampiaskamerat, mutta myös keräilykortit ja “pääsiäismunat”. Ampiaskameroita on piilotettu jokaiseen jaksoon 20 kappaletta ja jotka tuhoamalla saa rahakolikoita. Keräilykortteja keräilemällä sen sijaan saa avattua Bonus-pelin(toiselta nimeltään moninpelin)sekä siihen lisää ratoja. Pääsiäismunia pelistä löytyykin ihan kivat 84 kappaletta ja ne ovat yksinkertaisesti vain joitain pikkupiloja, jotka kuitenkin kaikki ovat viittauksia tavalla taikka toisella telkkarissa nähtyihin jaksoihin. Varmastikin sarjan fanit osaavat tätä ainakin arvostaa.. Itse sarjan ystävänä pidin niistä ja oli muutenkin vain hienoa huomata, että ovat Radicalin pojat ainakin Simpsoninsa katsoneet. Omasta mielestäni piilotettujen asioiden löytäminen pelistä oli paikoitellen jopa hauskempaa, kuin varsinaisten tehtävien suorittaminen, joskin edellä mainittu Bonus-peli, jonka hommasta palkinnokseen saa ei ole oikeastaan sen arvoista.
Yksinpelin jälkeen tarjolla on vielä nimittäin neljän pelaajan moninpeli. Moninpeli Hit & Runissa olisi voinut olla jotain todella hauskaa, ellei sitä olisi vesitetty täysin. Radical ei ole tehnyt moninpeliä siten, että pelaajat olisivat voineet nelisten lähteä hurjastelemaan Springfieldin kaduille samaan tapaan kuin itse yksinpelissäkin. Ehei, alun hinku päästä kokeilemaan pelin moninpeli-osuutta lopahtaa kokonaisuudessaan siinä vaiheessa kun tajuaa, että tarjolla on vain surkean yksinkertainen, ylhäältäpäin lintuperspektiivistä kuvattu kisailu pikkuruisenkokoisilla autoilla suljetuilla radoilla tyyliin Death Rally tai Slick ‘n Slide. Se siitä moninpelistä sitten.
Jotta peliin olisi mahdollisimman helppo jokaisen Simpson-sarjan fanin päästä sisään, on kontrolleista tehty mahdollisimman helpot oppia, jonka lisäksi Bartin spiikkaama alun kattava tutoriaali auttaa tässä vielä enemmän. Vasemmalla tatilla liikutetaan hahmoa/autoa, kun taas oikealla tatilla onnistuu kameran vapaa kieputtaminen. A-napilla hoituu kaasu/hyppiminen jalan, B-napilla juokseminen ja pakittaminen autolla, Y-napilla muille hahmoille jutteleminen ja autoon meneminen, X-napilla käsijarru ja potkiminen. Vaikka oikealla tatilla saakin kieputtaa kameraa, ei se aina toiminut niin hyvin kuin sen olisi kuulunut. Kamera ei jostain syystä suostunut kääntymään haluttuun suuntaan, jos pelihahmon takana oli esimerkiksi jokin rakennus tai ajoneuvo liian lähellä. Kamera ei toisin sanoen haluunut ikäänkuin kääntyä objektien lävitse ja tämä aiheutti välillä ongelmia näkemisen suhteen ja tietysti tämä otti hieman hermoille.
Graafisesti The Simpsons: Hit & Run näyttää siltä kuin oltaisiin otettu GTA kolmosen pelimoottori ja heitetty Simpsons-aiheiset tekstuurit kaiken päälle. Peli muistuttaakin hyvin paljolti esikuvaansa, joskin pelihahmot näyttävät enemmän niiltä simpson-muovinukeilta joita joskus vielä myytiin, kuin niiltä millaisena sarjan hahmot telkkarissa ollaan totuttu näkemään. Joka tapauksessa hienosti mallinnetussa Springfieldin kaupungissa on kiva kurvailla ympäriinsä ja nähdä telkkarisssa nähdyistä jaksoista tuttuja paikkoja ja temmeltää niissä vapaasti. Ainahan sitä tietysti on jotain pahaakin sanottavaa ja niin on tälläkin kertaa, mutta ei mitään kovin suurta. Pelin ruudunpäivitys nimittäin nytkähtelee paikoitellen ja varsinkin silloin sen huomaa kaikkein eniten kun oman auton konepellin alta alkaa puskemaan mustaa savua, kun sillä on kolaroinut tarpeeksi. Onneksi pelissä onkin tarjolla useampi pelikuvakulma ajamista varten ja siinä vaiheessa kun auto alkaa savuttamaan on hyvä vaihtaa ajokuvakulma “first person” kuvakulmaan, jolloin savua ei piirretä ollenkaan ruudulle.
Visuaalisen puolen tukena on hieno äänimaailma, jonka tekee autenttiseksi erityisesti pelin ääninäyttely. Pelin ääninäyttely on erittäin tasokasta, sillä löytyyhän pelistä kaikki oikeat äänet oikeille hahmoille ja ne on vieläpä näytelty yhtä ammattitaidolla kuin telkkarissakin. Laadukasta ääninäyttelyä kuulee hahmojen välisten keskustelujen lisäksi myös esimerkiksi auton ratissa, kun jokainen pelattava hahmo päästelee suustaan varsin hauskoja simpsons-tyylisiä one-linereitä.
Pelin jokaiselle viidelle pelihahmolle on tehty myös omat musiikitkin, jotka eivät tosin kaikki olleet niin hyviä. Homerilla pelatessa alkaa muutaman samanlaisen, suhteellisen ärsyttävän biisin toisto ottamaan päähän, kun taas Bartilla pelatessa jaksaa kaiuttimista kuuluvaa rokkia kuunnella hieman pidempään. Musiikki on kyllä ihan hyvää kauttaaltaan, mutta sitä olisi ehkä saanut olla hieman enemmän, sillä tällaisenaan pidemmät pelisessiot alkavat ottamaan päähän ehkä eniten juuri taustalla soivan musiikin takia.
