Arvostellut: Mikko Kosonen, 1.elokuu 2018

Peliarvostelu

The Spectrum Retreat

Pelin nimi: The Spectrum Retreat
Alusta: PlayStation 4
Kehittäjä/Julkaisija: Dan Smith Studios/Ripstone
Pelaajamäärä/Moninpeli: 1 pelaaja, ei moninpeliä
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun The Spectrum Retreat kansikuva

The Spectrum Retreat on monella tapaa tuttu reitti indiepelijulkaisulle. Rakennetaan jonkinlainen mystinen ympäristö, annetaan pelaajalle hahmo, joka ei muista tai ei tiedä kuka on ja heitetään tämä FPS-kuvakulmassa ratkomaan erinäisiä puzzleja.

Jotta jotain jännitystä ja mielenkiintoakin olisi näitä puzzleja ratkoa, on mukaan ympätty mystinen ja pala palalta raottuva taustatarina. Kuka pelaaja on? Miksi hän on paikassa X? Lisäksi pelaajan seurana on yleensä joku taustalla puhuva ääni, jonka identiteettiä tai ystävä/vihollinen -suuntausta ei ainakaan heti paljasteta. Ääni opastaa ja yleensä yrittää auttaa pelaajan hahmoa pakenemaan paikasta, jossa tämä seikkailee. Tämä kaava on tuttu jo Portal-pelien ajoilta.

Kutakuinkin samanlainen tapaus on The Specrum Retreat. Kun aluksi kokeilin peliä – en ollut katsellut pahemmin mitään trailereita. Herätessäni yhdestä Penrose hotellin huoneesta, ajattelin että kyseessä olisi jonkinlainen ”kävelysimulaattorien” genreä edustava peli, joka vie pelaajan hotellin käytäville tutkimaan paikkoja. Käy nopeasti ilmi, että pelaajan nimetön hahmo seikkailee tekoälyrobottien ylläpitämässä hotellissa, johon on kirjautunut sisään vieraaksi.

Päivät tyhjässä, muita vieraita vailla olevassa hotellissa toistuvat samanlaisina kuin Päiväni Murmelina -elokuvassa, kunnes Cooper -niminen ”tyttöhakkeri” ottaa yhteyttä ja neuvoo pelaajaa pakenemaan, jotta vältyttäisiin siltä hiustenkuivaaja kylpyammeessa -skenaariolta. Hotellin käytävältä löytävä hissi on avain kaikkeen ja viidenteen kerrokseen asti pitäisi nousta. Hissi ei kuitenkaan toimi noin vain, vaan kohti vapautta edetään kerros kerrallaan ja jokaisen uuden kerroksen myötä pitäisi ratkoa kymmenkunta puzzlehuonetta, kunnes heräillään taas omasta huoneesta, valmiina uuteen päivään ja uuteen kerrokseen.

Jokainen uusi kerros vaatii ensin puzzlehuoneen oven avaavan ovikoodin, joka pitää metsästää hotellista sen paikkoja vähän aikaa tutkimalla. Sinänsä hotellin autioilla käytävissä on jotain kummaa tunnelmaa kuin Hohto-elokuvassa konsanaan, eivätkä kasvottomat tekoälytyöntekijätkään ole sen lämminhenkisempiä. Turhan hitaasti käytävillä lipuva pelaajan hahmo alkaa kuitenkin pidemmän päälle puuduttamaan ja sitä toivoo koodin löytyvän nopeasti. Osittain siksikin, että minkäänlaista interaktiivisuutta tai tekemistä hotellin puolella ei juurikaan ole. Jostain syystä pelaajan hahmo liikkuukin sitten puolet nopeammin puzzlehuoneiden puolella.

Pelin muu tarina ja yksityiskohdat avautuva puzzlejen ratkomisen lomassa, mutta pääasiassa hotellin tilojen puolella, vaikka jotain pientä raotusta tarjoillaan puzzlejenkin luona.

Itse puzzlehuoneet ovat pääasiassa synkempiä ja vähemmällä valaistuksella toteutettuja ”minivankiloita” pullollaan valolaatikoita sekä energiakenttä -tyylisiä ovia ja kuilujen ylittäviä siltoja. Ideana olisi sytytellä valkoisia laatikoita muun muassa oranssilla ja vihreällä väreillä. Laatikoiden värien vaihteleminen sammuttaa näitä energiakenttäovia, jossa onnistuminen mahdollistaa etenemisen oviaukoista. Joskus yhden exit-oven edessä saattaa olla useampikin energiakenttä estämässä, joten puljailua useamman laatikon ja värin kanssa joutuu harrastamaan. Pidemmälle mentäessä mukaan tulee myös sininen laatikkoväri, teleporttailu sekä esimerkiksi painovoiman kanssa leikkiminen huoneita ”käänneltäessä”.

Kaikki yhden kerroksen puzzlet ratkotaan peräkkäin, jonka jälkeen sitten avataan lisää tarinaa. Tarina ei ole mikään järjettömän syvä ja koska sitä myös avataan pelaajalle lähinnä vain puzzlejen jälkeen, käy käytännössä pelkkien laatikoiden muuntelu ja ovien availu hieman monotoniseksi puuhaksi. Saman genren muut yllä mainitut peli, kun pitävät pelaajan enemmän otteessaan myös puzzlejen aikana.

Pelattavaa The Spectrum Retreatissa riittää muutamiksi tunneiksi, riippuen siitä kuinka kauan kussakin yksittäisessä puzzlessa ja kokonaisessa kerroksessa kuluu aikaa. Lisäminuutteja kelloon paukuttaa hotellin käytävillä hitaasti liikuskeleminen ovikoodien perässä, mutta myös se, että puzzlet eivät aina ole ihan läpihuutojuttuja.

Käytännössä mekaniikka puzzlejen ratkomiseen on melko yksinkertainen: sytytellään valolaatikoita eri väreillä ja katsotaan kun energiakenttäovet muuntuvat kiinni-asennosta aukinaiseen asentoon. Kontrollien osaltakaan pelaamisen ei pitäisi olla mitenkään vaikeaa; pelaajan hahmo osaa X-nappulalla hyppiä (jota harvoin tarvitaan) ja oikealla liipaisimella värjätään tähtäimellä osoitettuja laatikoita ja otetaan värejä talteen siirrettäväksi toisiin laatikoihin. Siinä ne kontrollit, jos liikkumiseen tarvittavia tatteja ei lasketa.

Joskus oikea ratkaisu tuntuu tulevan lähes heti ja osa puzzleista onkin helppoja, kun taas välillä saadaan vastaan haastavia ja välillä jopa sellaisia, jotka tuntuvat jossain määrin epäselvältä ja epäloogisiltakin. Laatikoiden kanssa joutuu puljaamaan paikoin turhautumiseen asti ja joskus puzzlen voi saada jopa jumitilaan, niin että se on aloitettava alusta valikon kautta. Jotkin puzzlet vaativat pelaajan käymistä useampaan osaan jaetun huoneen kaikissa tiloissa tai huoneessa. Joistain huoneista löytyy esimerkiksi kaksi kerrosta. Edes takaisin ravaamista tulee pakostakin, mikäli puzzlen ratkaisu ei ala millään hahmottua.

Jossain pienessä huoneessa valmiiksi värjättyjen laatikoiden värit pitäisi saada energiakentän toiselle puolelle. Värejä liikutellaan yleensä pienten ikkunoiden kautta, koska laatikoita ei voi maalata eikä muuttaa valkoisiksi avoimenakaan olevan energiakentän lävitse. On oltava joko kokonaan samassa tilassa laatikon kanssa, tai sitten pienen ikkunan kautta ”imettävä” värejä omaan taskuun R2-nappulalla tai vastaavasti maalattaessa laatikoita.

Pelin perimmäinen idea – laatikoiden värjääminen – muistuttaa jossain monella tapaa loistavaa ja koukuttavaa Q.U.B.E. 2 -peliä. Kyseinen peli imaisi sisäänsä jo muutaman puzzlen jälkeen ja pelin ”logiikka” iskostui selkäytimeen mahdollistaen vaikeampienkin puzzlejen järkeilyn aina loppusuoralla saakka. The Spectrum Retreat ei oikein saavuttanut sitä samaa allekirjoittaneen osalta edes vielä pelin toisessa ”kerroksessa”. Laatikoiden vekslaaminen ja oven auki saaminen tuntuukin joidenkin puzzlejen osalta kuin sattumalta, siinä missä osa ratkeaa selkeämmällä logiikalla. Siksi pelin pelaaminen tuntui paikoin työläältä, ei niinkään nautinnolta, jota haluaisi jatkaa puzzletolkulla putkeen.

Q.U.B.E. 2:ssa laatikoiden värjääminen antoi niille erilaisen ominaisuuden (esimerkiksi sininen on trampoliini ja oranssi mahdollistaa laajenemisen), kun taas The Spectrum Retreat avaa väreillä pelkästään pääosan ajasta niitä ovia. Vaikka uusia juttuja tulee kerrosten myötä vastaan, ei puzzleissa ole oikeastaan riittävästi vaihtelua olemaan yhtä koukuttavaa hupia kuin saman genren parhaimmat puzzlepelit.

Verrattuna muihin suhteellisen puzzlehuonepeleihin Q.U.B.E. 2:n lisäksi, on peleillä kuten Portal 2, Statik sekä esimerkiksi Esper se oma juttunsa. The Spectrum Retreat onnistuu myös tässä, eli siitä löytyy riittävästi omaa juttua, joka erottaa sen riittävästi muista kilpailijoistaan.

Järjettömän mielekkäitä puzzlet eivät kuitenkaan ole ja pimeät ratkomisympäristöt ovat nekin vähän omiaan latistamaan tunnelmaa sekä turhan hitaanpuoleisesti raottuvaa tarinaa. Hotellissa seikkailtaessa mitään taustamusiikkia ei ole, mutta kun astutaan pimeän puzzlehuoneen suljettuun maailmaan, alkaa taustalla soida jännitystä luova ihan toimiva musiikki, joka kuitenkin ikävä kyllä toistaa liikaa itseään. Kun jonkun puzzlen ratkomisessa kestää ja kestää, alkaa toistuva musiikki häiritsemään keskittymistä.

Vajaalla kolmentoista euron hintalapullaan The Spectrum Retreat ei kuitenkaan ole mikään mahdottoman huonokaan hankinta. Jos pidät arvostelun ohessa mainitun kaltaisista puzzlepeleistä, kannattaa tekoälyhotelliin kirjautumista harkita.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • - Penrose hotellin käytävillä on jotain kummaa tunnelmaa
  • - Se oma puzzleidea
  • - Simppelit kontrollit ja pelimekaniikka
  • - Osa puzzleista nokkelia

Huonoa

  • - Hotellissa liikuskelu hitaanpuoleista ja vailla tekemistä
  • - Tarina raottuu turhan verkkaisesti, eikä lopulta ole niin järisyttäväkään
  • - Pelkkä puzzlejen ratkominen putkeen puuduttaa
  • - Muutamat puzzlet epäloogisia ja sekavia
  • - Puzzle voi jäädä jumiin
  • - Puzzlehuoneiden musiikki toistaa itseään