The Sum Of All Fears arvostelussa

RedStorm Entertainment yllättää jälleen kerran pelaajat totuttuun tapaan tuomalla ulos Tom Clancyn uusimpaan kirjaan jotenkuten perustuvan taktiikkaräiskintäpelin, jonka nimi on tällä kertaa The Sum Of All Fears. Nimi varmastikin on monelle jo ennestään tuttu, sillä onhan myös samaan kirjaan perustuva elokuva tullutkin jo ulos jenkkilässä. Suosittujahan RedStormin pelit ovat olleet, mutta voidaanko The Sum Of All Fearsin kohdalla oikeasti puhua pelaajien yllättämisestä, eli siis käytännössä onko mukana uusia ominaisuuksia ja tehtäviä joita ei olla jo aikaisemmin koettu? Valitettavasti näin ei oikeastaan ole ja peli yrittääkin nimenomaan rahastaa elokuvan maineella imemällä elokuvasta pitäneiden rahat.

Peliasetelma The Sum Of All Fears on varsin tuttu RedStormin edellisestä pelistä Ghost Reconista, onhan kyseessä vieläpä jopa sama pelimoottorikin kuin mitä GR käytti. Ainoana erona voidaan pitää sitä, että TSOAF:n tehtävien aikana liikutaan enemmän sisä- kuin ulkotiloissa Rainbow Six pelien tyyliin siinä missä Ghost Recon keskittyi enimmäkseen ulko-ilma ympäristöihin. The Sum Of All Fearsissa tarjolla on 11 tehtävän pituinen yksinpelikampanja, jonka aikana pelaajat pääsevät rutiininomaisen vihollisten eliminoinnin lisäksi muun muassa pelastamaan panttivankeja, keskeyttämään asekaupan, asentamaan räjähteitä, noutamaan tärkeitä dokumentteja ynnä muuta mukavaa.
Mitä pelin porkkanaan, eli juurikin yllämainittuun yksinpelikampanjan tulee, niin on sen pituus on ainakin omasta mielestäni jopa RedStormilta todella säälittävä esitys ottaen huomioon että samaisen pelitalon edellinen Ghost Reconin: Desert Siege lisälevy sisälsi 8 tehtävän pituisen yksinpelikampanjan joka ei kovin paljoa vähempää ole. Voihan tietysti olla myös niinkin, että peli piti nimen omaan saada ulos yhtä aikaa elokuvan kanssa ja niinpä pelin tekijöillä oli suunnaton kiire saada paketti kasaan eikä enempää tehtäviä peliin ehditty väsätä… Niin tai näin niin miinuksia tästä kyllä rapisee, ottaen huomioon että hintakin on ihan mukavan suolainen.

Kun lyhyt yksinpelikampanja on kahlattu läpi on yksinpelaajille jäljellä vielä hieman Ghost Reconin tyyliin Firefight ja Lone Wolf pelimoodit, joista ensinnä mainitussa käydään deathmatchiin koneen ohjastamia vihollisia vastaan ja jälkimmäisessä olisi sitten tarkoitus päästä ehjin nahoin yhdestä paikasta toiseen loputtomien vihulaisten vaaniessa nurkkien takana. Tämä on RedStormilta tavanomaista ja ainakin omasta mielestäni huonohko yritys paikata sisällön puutetta.

Pelillisesti Ghost Reconista poiketen TSOAF:ia on muokattu paljon yksinkertaisemmaksi todennäköisesti juuri siksi, että elokuvasta pitäneet ja siten mahdollisesti myös peliversiosta kiinnostuneet pääsisivät peliin helposti sisälle. Yksinkertaistamisen myötä on käytöstä poistunut mahdollisuus valita omat taistelijansa tehtäviin ja niinpä jokaisessa tehtävässä onkin mukana aina kolme liikuteltavaa hahmoa, jonka lisäksi pelaajan “apuna” häärii sitten muutamia tietokoneen ohjastamia pieniä ryhmiä. Poissaolollaan loistaa valitettavasti myös GR:ssä mukaan tullut hyvä hahmonkehitysominaisuus jonka avulla pelaaja pystyi palkitsemaan taistelijoitaan taitopisteillä suorittamiensa tehtävien jälkeen. Edellä mainittu on korvattu automaattisella systeemillä, jonka ansiosta laiskempien pelaajien ei tarvitse päätään moisella taitojen hiomisella vaivata ja peli palkitseekin joukkoja itse mitaleilla jos siihen kunkin keikan jälkeen tarpeeksi aihetta on. Massoille suunnatusta tuotteesta kertoo sekin, että pelissä ei tarvitse eikä edes pysty suunnittelemaan omia kulkureittejään ja vakiona päällä olevan automaattitähtäimenkin saa pois päältä ainoastaan jos pelaa hard vaikeustasolla, jolloin vihollisia saa vastaansa moninkertaisen määrän.

Paria edellä mainittua asiaa lukuunottamatta asiat ovat säilyneet lähes ennallaan Ghost Reconin lisälevyyn Desert Siegeen verrattuna ja valitettavasti tämä koskee myös pelin tekoälyä. Tekoäly ei loista pelin aikana kertaakaan puolin eikä toisin. Onkin välillä todella turhauttavaa katsoa kun oman joukon kaikki jäsenet tapattavat itsensä samaan läjään tai jäävät jumiin oviaukkoon yrittäessään päästä seuraavaan huoneeseen. Tämän jälkeen ei jää muuta mahdollisuutta kuin mennä kaverin taakse ja työntää se ovesta sisään.

Vihollisenkaan tekoäly ei siis loista ja pelaajan rynnätessä vihulaisten kimppuun ne usein alkavat juoksennella edes takas ja yrittävät epätoivoisesti väistellä luoteja yrittäen piiloutua laatikoiden tai vastaavien taakse. RedStormin tyyliin vihulaisten tekoäly on korvattu yli-inhimillisellä reagointinopeudella ja niinpä usein käykin niin kun pelaaja näyttää edes pikselin verran nurkan takaa naamaansa, niin alkaa armoton räiskiminen vihollisen toimesta. Yritä siitä tilanteesta sitten päästä vihollisen niskan päälle. Pahimmassa tapauksessa saattaa käydä niin, että omat kaverit tulevat myös kurkkimaan vierelle ja saavat napin hyvin nopeasti otsaansa.
Graafinen puoli pelissä on sitä samaa kuin Ghost Reconissakin pelimoottorin ollessa sama kummassakin pelissä, mutta ehkäpä kumminkin The Sum Of All Fearsia varten moottoria on hiottu hieman, sillä ainakin omasta mielestäni peli oli jonkin verran paremman näköinen ainakin tekstuurien suhteen.. Tosin voihan olla että olen väärässäkin tämän asian suhteen. Peli pyöri ihan sulavasti testikokoonpanolla 1152×864 resoluutiolla, 32 bittisillä väreillä ja kaikilla detaileilla, tosin sitä Ghost Reconissakin esiintynyttä töksähtelyä pelissä esiintyi jonka tuttuun tapaan sai poistettua laittamalla pelihahmojen ja ajoneuvojen varjot pois päältä.

Äänipuolelta mitään uutta taikka mullistavaa ei löydy, eli luvassa on käytännössä se sama köyhä äänimaailma kuin GR:ssäkin. Tuttuun tapaan valikoissa soi ihan mukiinmenevää “amerikkalaista sotilasmusiikkia” ja sitten kun päästään itse peliin on luvassa lähinnä vaimeita aseiden ääniä, harvoin kuultua radiokeskustelua sekä vihollisten kuolonkoriniota. Ehkä jotkut pitävät tälläisissä taktisissa räiskintäpeleissä hieman mitäänsanomattomammasta äänimaailmasta, mutta itseäni se ei ainakaan missään vaiheessa vakuuttanut.