Thief arvostelussa

On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun edellisen kerran näimme mestarivaras Garrettin videopelimaailmassa. Paljon on tapahtunut maailmassa niiden vuosien jälkeen, eikä vähiten pelimaailmassa. Teknologiassa ollaan tehty isoja harppauksia eteenpäin ja vuonna 2004 konsoleillekin ilmestyneen Thief ? Deadly Shadowsin kehittänyt pelitiimi Ion Storm on ajautunut konkurssiin aikapäiviä sitten ja pelin julkaissut Eidos tuli ostetuksi Square Enixin toimesta. Niin ja onhan edetty ensimmäisen Xboxin aikakaudelta jo kolmanteen Xbox-konsoliinkin.

Nyt sarja on näiden isojen muutoksien myötä hyvällä tekosyyllä ?rebootattu? monien muiden pelisarjojen (Tomb Raider esimerkiksi) tapaan ja sarjassaan neljäs Thief-peli kulkee pelkästään nimellä ?Thief?, eikä jatka sarjan tarinaa aiemmista peleistä, vaan aloittaa oman itsenäisen lukunsa, mikä toki on pelkästään hyvä juttu sellaisille, jotka eivät sarjan peleihin ole aiemmin perehtyneet.
Thiefin tarina sijoittuu tutusti ?The City? -nimiseen kaupunkiin, joka kuitenkin periaatteessa voisi aivan hyvin olla eräänlainen fantasiaversio keskiaikaisesta Lontoosta. Ihan siksikin, että Garrett pitää piilopaikkaansa Big Benin kaltaisen kellotornin sisuksissa, mutta myös kaupungin yleisvaikutelma huokuu brittilää.

Pelin alussa Garrett on tärkeällä missiolla varastamassa asiakkaalleen tärkeää esinettä, mutta kaikki menee lopulta pieleen ja Garrettin mukaan lyöttäytynyt varastajatar Erin katoaa, koko The City tuntuu muuntuvan paljon synkemmäksi paikaksi ja vuosi Garrettin elämästä katoaa kuin tuhka tuuleen. Niin ja kaiken lisäksi yövartio The Watch ottaa kaupungin Paronin käskystä rautaisen nyrkkinsä valvontaan, samalla kun Mustan Surman kaltainen epidemia tuntuu vaivaavan koko kaupunkia ja pudottavan ihmisiä kuin kärpäsiä.

Näistä asetelmista kutakuinkin varsinainen peli alkaa. Tapahtumapaikkana toimii siis kokonainen kaupunki, mutta eipä sitä periaatteessa sellaisena pelaaja tule kokemaan. Kyseessä ei ole ikävä kyllä ? vaikka peli on kehitetty PS4:lle ja Xbox Onellekin ? mikään uuden next gen-raudan taidonnäyte, sillä Thief ei ole hiekkalaatikkopeligenren kaltainen, avoimen pelimaailman peli, kuten esimerkiksi Batman ? Arkham City tai vaikkapa GTA V.

Thiefissä oleellista totta kai on pysytellä siinä FPS-kuvakulmassa edellä mainittujen 3rd person pelien sijaan, koska muutoin homma alkaisi tuntua vähän liikaa Splinter Celliltä tai juurikin Batman Arkham -sarjan peleiltä.

Ensisilmäyksellä Thief vaikuttaa todella lupaavalta. Peli pyöri testilaitteistolla suhteellisen jouhevasti täysillä grafiikka-asetuksilla ja 1080p-resoluutiolla, joskin suosittelisin keskusmuistin määräksi kuuden gigatavun sijaan kahdeksaa, joka varmasti vähentää arvostelun aikana kohdattua hetken kestävää latailua ja töksähtelyä jokaisen lataustauon jälkeen.

Thiefissä esitetty synkkä kaupunki ?The City? näyttää paikoin erittäin tunnelmalliselta ja etenkin valaistus ja varjot luovat vahvaa tunnelmaa, eikä sisätiloissakaan pääasiassa ole valittamista, mutta muutamia hieman heikompia esityksiäkin vastaan sattuu. Ei Thief millään tavalla riko visuaalisia rajoja ainakaan PC:llä, mutta onpahan silti varsin nätti näky pääosan ajasta.

Garrettin hahmokin on kuin suoraan hienoksi HD:ksi päivitetty versio Deadly Shadows-pelin varsin mustanpuhuvaan nahkaan pukeutuneesta Garrettista, jota näytetään pääasiassa hienosti tehtyjen välianimaatioiden aikana. Hienoa visuaalista puolta tuetaan hienosti painostavalla ambient-raidalla, joka etenkin hektisissä tilanteissa muuttuu todella jännittäväksi. Ääninäyttelykin on varsin toimivaa, vaikka alkuperäinen Garrettin ääninäyttelijä ei olekaan mukana.

Ikävä kyllä visuaalisesti hieno The City on lopulta kamalan lineaarinen maailma, eikä kaupunki ole kooltaan mikään kovin iso. Pääjuonen tehtäviä suoritettaessa etenemisreittejä on usein vain yksi, parhaimmillaan kaksi. Monet pelissä nähtävät ovet eivät ole interaktiivisia ja vain tiettyjen seinien ja korokkeiden ylitsekin voi kiivetä ? yleensä tätä ilmaisemaan on sipaistu pienesti valkoista maalia sellaiseen objektiin aivan kuten uusimmassa Tomb Raiderissa.

Garrettin hyvältä ystävältä kaupungissa voi ottaa suoritettavaksi muutamia sivutehtäviä pääjuonen lisukkeeksi, jolloin eteneminen näiden tehtävien haluamalle paikalle on hieman vapaampaa, mutta silloinkin on lopulta mentävä tietyistä ovista ja ikkunoista sisään.

On myös hieman huvittavaa, että kymmenen vuotta vanhan Thief ? Deadly Shadowsin tavoin myös tämän uunituoreen Thiefin pelimaailma on pätkitty pienemmiksi paloiksi. Useimmiten tietyistä ?hohtavista? ovista mentäessä peli kysyy ensin ?haluatko varmasti mennä tästä ovesta?? ja myöntävän vastauksen jälkeen seuraa lataustauko.

Luulisi, että kahden konsolisukupolven jälkeen tämä maailman pätkiminen paloihin olisi jäänyt jo kauas historiaan, mutta ei. Lataustauot kun särkevät hieman pelin eheää tunnelmaa. Parempi ratkaisu olisi mielestäni ollut kätkeä latailut esimerkiksi Max Payne 3:n tapaan välianimaatioiden taustalle.

Etenkin kun välillä tuntuu siltä, että Square Enix pitää kovasti välianimaatioiden tekemisestä ja pelin muuntamisesta enemmänkin Hollywood-henkiseksi katselukokemukseksi niissä parhaissa kohtauksissa, jotka olisi ehkä kenties kiva pelata itsekin.
Pelillisesti Thief on pääpiirteittäin ihan mukavaa ja jännittävääkin pelattavaa ja kontrollitkin ovat PC:llä kutakuinkin samat kuin edellisessä pelissä: oikea hiiren nappi avaa ovia ja nappaa mukaan objekteja, X-nappulasta Garrett kyykkää, ctrl laittaa hiipimään äärimmäisen hitaasti, mikä on hyödyllistä etenkin lasinsirpaleiden päällä ja veden seassa, jotta ei lähtisi ääntä. Space-näppäimellä taasen kiivetään laatikoiden ja muiden esteiden ylitse, tartutaan tartuttaviin seiniin ja roikkuviin naruihin.

Ajoittain ei Batman-tunteelta kuitenkaan voi välttyä. Garrettin tärkein varuste aiempien pelien tapaan on hänen jousipyssynsä, jolla voi vesinuolia, tavallisia tappavia nuolia, tylppäpäisiä nuolia kuin esimerkiksi kaasupanoksiakin vihollisvartijan pään sekoittamiseksi. Vesinuolilla voidaan sammuttaa soihtuja, jolla luodaan varkaalle ihanteellista lisäpimeyttä samaan tapaan kuin kynttilöiden sammuttamisella ja samalla kenties hämätään vartijat sytyttämään sammunut lyhty uudelleen, sillä välin kun Garrett hiiviskelee näiden ohitse. Vartijoita voi myös hämätä heitettävillä laseilla ja pulloilla, joista lähtevä särkymisen ääni seinään osuessa houkuttele vartijan heittopaikalle. Myös hetkellistä sokaisua aiheuttavat valoräjähteet tulevat tutuiksi.

Pelaaja voi tietä tasoitettuaan sitten hiiviskellä vartijan selän taakse, mahdollisesti näpistää tämän selässä roikkuvan kukkaron ja lopuksi iskeä tältä tajun kankaalle. Vanhoista peleistä poiketen, enää ei tarvitse itse välttämättä virittää tai edes heilauttaa pamppua hiiren painalluksella, vaan nykyajan pelien tapaan pelkkää Q:ta painalla voi antaa Garrettin suorittaa täydellisen iskun itse.

Sääli sinänsä, sillä nämä nykyajan suositut ?pikatoiminnot? vievät peliltä hitusen jännitystä. ?Osunko kunnolla vai en?? -tyyppiset mietteet jäävät Q:n avulla historiaan. R-näppäimellä vanhaa kunnon pamppua kuitenkin saa vielä onneksi käyttää. Ja on pampusta muutakin hyötyä; sillä voi pitää mekkalaa vaikkapa laatikon takana, mikäli haluaa houkutella vihollisen lähemmäksi.

Tainnutetut vartijat voi tuttuun tapaan raahata uteliaiden silmien alta piiloon, mutta oikeastaan sillä ei loppujen lopuksi ole väliä tekeekö niin vai ei, koska vartijat menettävät ensihavaintonsa jälkeen mielenkiintonsa kollegansa maassa makaavaan ruhoon, eikä enää lopulta jaksa siitä tahi pelaajasta kiinnostua ? ennen kuin jotain taas tapahtuu.

Vaikka osittain pelaaja pääsee jälleen uppoutumaan tähän tuttuun Thief-tunnelmaan, murenee se välillä kuitenkin kun taas kontataan ilmastointikanavissa ja kiipeillään pitkin rautaisia putkia pelkillä käsivoimilla. Putkia kiipeillessä kuvakulma vaihtuu ensimmäisestä persoonasta selän taakse, jotta pelaaja näkisi paremmin mihin kiivetä seuraavaksi. Putkien kiipeily ja ilmastointikanavat ovat omasta mielestäni jotain, minkä olisi kenties voinut jättää johonkin toiseen peliin, olkoonkin että kyseessä on fantasiaversio keskiaikaisesta varastelijasta fantasiakaupungissa.

Mitä tekoälyyn tulee, on se kutakuinkin samaa tasoa kuin monissa muissa stealth-genren peleissä, kuten Splinter Cell, Batman Arkham-pelit sekä niin ikään Square Enixin peli, Deus Ex ? Human Revolution. Erilaiset tilanteet useimmiten ovat sellaisia, että pelaajan tulee hiiviskellä paikasta A paikkaan B mahdollisimman vähällä huomiolla. Etenkään Garrett ei kestä iskuja, joten suora yhteenotto yövartijoiden kanssa päättyy usein huppupäisen mestarivarkaan kuolemaan jo muutamasta miekan sivalluksesta, joten on siis luotettava omaan nokkeluuteen ja etenemisen suunnitteluun. Varjot ja pimeys ovat pelaajan paras ystävä tälläkin kertaa ? suojassa olemisesta kertoo elinenergian vieressä ruudulla näkyvä valkoinen pallukka, joka syttyy palamaan silloin kun Garrett ei ole pimennossa.

Jos ja kun viholliset lopulta saavat vihiä pelaajasta silloin tällöin, menettävät ne monesti liian herkästi mielenkiintonsa ? samalla tapaa kuin käy tainnutettujen tai tapettujen vartioiden kohdalla. Ketään ei tunnu kiinnostavan hetken kuluttua miksi mies makaa maassa tai kuka sen listikään, jos syyllistä ei heti löydy. Kerran kävi jopa niin, että ammuin varjojen suojasta kaasunuolella vartijaa suoraan päähän. Vartija alkoi köhiä ja yskiä, minkä jälkeen vannoi löytävänsä tekijän ? tuijottamalla seinää muutaman minuutin sen kummemmin liikkumatta minnekään muualle. Kaasun hälvennyttyä vartija jatkoi vartiointiaan.

Tekoälyllä on pelissä omat hetkensä ja aiemmin mainitsemani painostava ambient-raita edesauttaa tätä pahassa paikassa olemisen illuusiota, mutta hieman liian usein vartijoiden tekoäly on kuitenkin aivan liian ennalta-arvattavaa sorttia ja samaa tasoa kuin kymmenen vuotta sitten Thief ? Deadly Shadows-pelissä. Oman sekoituksensa vihollisen joukkoihin luovat uutuutena nähtävät linnut ja koirat, jotka vaistoavat ihmisvartijoita paljon herkemmin ylimääräiset äänet. Koirat alkavat haukkua ja linnut sekoilla häkeissään, joka herättää vartijoiden valppauden ja saa ne etsimään elukoiden hermostuttanutta hiiviskelijää. Koirat ja linnut eittämättä tuovat oman pienen lisäripauksensa tilanteisiin, joissa niitä on, mutta ne voi myös yksinkertaisesti ampua nuolella ja pienen ihmettelyn jälkeen vartijoita ei enää kiinnosta kuka ne päästi hengiltä.

Paikasta A paikkaan B pääsemisen ohella (jota havainnollistetaan oletusmuotoisesti pienellä ilmassa leijuvalla merkillä) pelaaja voi tutkia kaupunkia, kerätä talteen kaikki epähuomiossa kansalaisilta jälkeen jääneet tavarat, kuten lompakot, kynttilänjalat, kultaiset juomalasit ja niin edelleen. Myös muutamiin ja harvoihin asuntoihin voi tehdä ikkunan kautta murtoja, mutta hieman epärealistisesti kukaan ei koskaan tällaisissa asunnoissa ole kotona Garrettin astuessa sisään. Missä tahansa sisätiloissa ? muuallakin kuin viattomien kansalaisten asunnoissa ? voidaan sitten availla pöytälaatikostoja ja kaapistoja arvotavaroiden löytämiseksi.

Joskus kalliit perintösakset saattavat lojua yksinkertaisesti pöydällä ja joskus ne ovat lukittuina tiirikoitavan lukon taakse. Tiirikointi toimii kutakuinkin samaan tapaan kuin Thief ? Deadly Shadows -pelissä, eli hiirtä liikutellaan hitaasti edestakaisin, jotta oikea kohta lukossa löytyisi. Siltikin, tämä on helpompaa uusimmassa Thief-pelissä. Deadly Shadowissa kun joutui tiirikoimaan pidempään ja katsomaan tarkemmin lukon liikehdintää, kun taas tässä uusimmassa heilutellaan vähän hiirtä ja odotetaan, että vihreä pallo ilmestyy ympyrän sisään.

Arvotavarat kerryttävät Garrettin hallussa olevan kokonaiskullan määrää ja kullalla taasen ostetaan tehtäviä varten tarvittavia tuikitärkeitä välineitä, kuten juuri esimerkiksi niitä erilaisia nuolityyppejä. Nuolia ja muuta myyviltä kauppiailta voi myös ostaa unikonkukkia, joilla ruoan tapaan täytetään energiaa, tosin unikoilla täydennetään Garrettin focus-energiaa, joka on visuaalisena efektinä vähän samankaltainen ?kissannäkö? kuin mikä Riddickillä oli Escape From Butcher Bay -pelissä.

Focuksen ollessa aktiivinen paljastaa se siniharmaasti hohtavina kaikki kiipeilyyn sopivat paikat, ansat, salakytkimen sisällään pitävän kirjahyllyn sekä pimeyteen helposti hukkuvat vartijat, mikä kaikki tietysti helpottaa pelaajan reittisuunnittelua. Itse koin focuksen pikemminkin eräänlaiseksi huijaamiseksi, joten suurimman osan ajasta peliä arvostellessani yritin olla käyttämättä sitä.

Focuksen ohella Garrett saa lisäapua hahmopäivityksistä. Aivan, myös Thiefissä on tarjolla pientä hahmonkehitystä, eikä mestarivaras olekaan niin mestari alussa kuin voisi olettaa. Päivitykset jakautuvat focus-päivityksiin ja muihin sekalaisiin päivityksiin, joista jälkimmäiset pitää ostaa kauppiaalta. Esimerkkinä parempi paita takaa isomman energiamittarin, onnenkolikko kasvattaa focusmittarin kokoa, parempi laukku kasvattaa unikkojen ja ruoan määrä, jonka voi kantaa mukanansa ja niin edelleen.

Lisäksi kauppiaalta voi ostaa uusia ?työkaluja?, kuten pihdit, joilla katkoa ansojen johdot sekä erilaisia päivityksiä muun muassa jousipyssyyn, sekä parannuksia Garrettin nahkatossujen äänettömyystasoon. Garrettin ominaisuksia ja työkaluja parantavat päivitykset pitää ostaa rahalla siinä missä focus-pisteitä kertyy vain silloin tällöin ja focus-päivitykset lunastetaan näillä kyseisillä pisteillä.

Focus-päivitykset parantavat muun muassa Garrettin hiiviskelytaitoja sekä tainnutustaitoja. Mukana on jopa niinkin älytön päivitys, jonka avulla Garrett voi focuksen ollessa aktiivisena poistua varjosta ja hetken ajan käyttää varjon suomaa näkymättömyyttä vielä hetken valossakin, eikä vihollinen huomaa pelaajaa. Kyseinen päivitys ja sen käyttäminen ikään kuin kannustaa pelaajaa huijaamaan, mikä omasta mielestäni ei ole aivan niin hyvä juttu.

Kokonaisuutena Thiefin uusi tuleminen ei ole niin hieno paluu, kuin mitä fanit varovaisesti varmasti uskalsivat odottaa. The City ei ole ihan niin kaupunkimainen kuin alussa luulla saattaisi ja pelin jatkuvat lataustauot ja pelaamisen pelaajan käsistä ottavat välianimaatiot nakertavat kokemusta eheästä seikkailusta. Kulta- ja hopeaesineiden varasteleminen ja pimeissä paikoissa hiippaileminen äänien välttämiseksi on luonnollisesti sitä pelin parasta antia, mutta niitä hetkiä on loppujen lopuksi kenties hieman liian vähän ja liian paljon pelissä halutaan pelaajan kiipeilevän esteitä ja pomppivan katoilla kuin mikäkin lepakkomies.

Kaiken kukkuraksi niitä parhaan tunnelman saavuttavia hiiviskelyhetkiä hieman latistaa tekoäly ja sen kehnohko taso ja jonka arvattavuus ja epänormaali käytös uhkaavissa tilanteissa on välillä jopa naurettavanpuoleista. Pelin juonestakaan ei aina tahdo saada selvää, mutta silti pelissä mennään kahdeksan luvun, eli kahdeksan tason pidemmän tason verran (jos kaikki lataustauot lasketaan mukaan) yhden jos toisenkin ihmisen ja tämän asioiden perässä. Mahtuu peliin mielenkiintoistakin vaihtelua kaupungissa rymyämiseen, kuten mielisairaalasaarella seikkaileminen, joka tuntuu melkeinpä kokonaan toisenlaiselta pelikokemukselta ja sitä kautta toiselta peliltä. Amnesia ? The Dark Descent lähinnä etunenässä tuli mieleen. Pituudeltaan pelin tarina ei kuitenkaan ole järin pitkäkään ja luvut pelaa noin kymmenessä tunnissa tai vähän sen päälle lävitse.

Moninpeliä ei ole tarjolla ja hyvä niin, en olisi edes nähnyt sellaisen lisäämiseen mitään oikeaa syytä. Sen sijaan lisukkeena tarjoillaan yksinpelattavaksi challenge modea muita leaderboardilla olevia pelaajia vastaan. Challenge mode pitää sisällään kaksi pelikarttaa (kolmas pitää ilmeisesti ostaa erikseen) sekä kolme eri variaatiolla tehtyä haastetyyppiä.
Kaikissa kolmessa on kuitenkin sama pääidea: kerätä saalista mahdollisimman nopeassa ajassa ja yrittää ketjuttaa kerättyjä esineitä, jotta kertoimet kasvaisivat. Samalla yritetään välttää vartijoiden valvovaa silmää. Kuolema tai kierrosajan loppuminen lopettavat pelin, jonka jälkeen nähdään oma huipputulos. Challenge modelle varmasti löytyy omat faninsa, mutta itse en jaksanut siitä hetkeä pidempään innostua, etenkään kun karttojakin on niin tajuttoman vähän.

Mikäli olet Thief-sarjan fani, kannattaa tämä Thief ehkä kenties jättää väliin ja suunnata katse kenties alkuperäisen Thief-sarjan hengelliseen seuraajaan, Dishonorediin (jollet jo aiemmin ole) joka pelinä on paljon laadukkaampi tapaus ja tätä nykyä saatavissa jo varsin edulliseen hintaan PC:lle kuin konsoleillekin. Toisaalta jos taas olet nostalgiannälkäinen Thief-sarjan suhteen, löytyvät ainakin steamista Thief-pelisarjan kolme ensimmäistä osaa.