Tomb Raider - Underworld

Tomb Raider - Underworld arvostelussa

Uusin Tomb Raider tuo faneille sitä mitä ovat kaivanneetkin; uuden juonen kera ryyditettyä toimintaseikkailua, jossa toiminnan vähyyttä on laskettu ja seikkailun, eli tutkimisen ja kiipeilyn osuutta lisätty. Varsin nautittava Tomb Raider -seikkailu kahden edellisen joukossa.

Teksti: Mikko Kosonen, 30.1.2009 Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia
Arvostelun Tomb Raider - Underworld kansikuva

Fiktiivisen arkeologineitosen, Lara Croftin tähdittämä Tomb Raider -pelisarja yksi niistä pidempi-ikäisistä pelisarjoista, joita pelimarkkinoilta löytyy ja samalla kyseessä on myös pelisarja, joka on kokenut niin ylä- kuin alamäkiäkin. Sarjan ensimmäisen osan ilmestyessä vuonna 1997, aikana jolloin 3D-kiihdyttimien ja samalla oikean 3D-grafiikan aika oli vasta alkamassa, oli ensimmäinen Tomb Raider -peli jotain mullistavaa. Legendaarisesta Prince Of Persia 2D-tasohyppelystä selkeästi vaikutteita imenyt 3D-muottiin istutettu Tomb Raider oli nautittava toimintaseikkailu, jonka pääosassa oli vieläpä naispuolinen hahmo, joka siihen aikaan oli melko harvinaista.

Pelikehittäjä Core loi tietämättään niin suuren menestyskaavan, että sarjaan alettiin debytoinnin jälkeen kovalla tahdilla uusia, jotka olivat enemmän tai vähemmän toinen toistensa kopioita. Sarja iskeytyi viimein pohjamutiin Angel of Darkness -pelin aikaan, joka oli niin kriitikoiden kuin pelaajienkin haukkuma. Core sysättiin syrjään ja asioita korjaamaan otettiin melko kokematon Crystal Dynamics, joka nosti pitkään suossa rämpineen pelisarjan uudelle tasolle Tomb Rader – Legend -pelin myötä, samalla antaen Croftille kasvojenkohotuksen. Vuonna 2007 juhlittiin Tomb Raiderin 10-vuotispäivää uudelleenlämmitetyn alkuperäispelin myötä varsin onnistuneesti. Kymmenvuotispeli onkin sarjan uusin tulokas, ennen uusinta, arvostelussamme nähtävää Tomb Raider – Underworldia.
Underworld jatkaa Tomb Raider -pelisarjaa Crystal Dynamicsin luotsaamana ja tuo faneille sitä mitä Legendistä asti ovat toivoneet; entistä enemmän tutkimista, kiipeilyä sekä kevyitä puzzleja ja entistä vähemmän taistelemista. Underworldissa Lara päättää lähteä etsimään King Arthurin viimeistä leposijaa sen jälkeen, kun saa vihiä siitä, että hänen edesmenneen äitinsä katoaminen saattaisikin liittyä jotenkin hänen isänsä traagiseen kuolemaan, jolla jäi Arthurin etsimiset aikoinaan kesken. Juonessa Lara liikkuu isänsä jättämillä jalanjäljillä tarkoituksenaan viedä isänsä aloittaman työn loppuun. Lisäksi peli valottaa muun muassa omaa teoriaansa siitä mikä antoi norjalaisen mytologian Thor-jumalalle hänen suuret voimansa. Pelin juonen sekaan mahtuukin siis aiempien pelien tapaan hieman ylitseampuvaa fantasiaakin.

Underworld alkaa näytävällä sukelluskeikkailulla Välimeren syvyyksiin, jonka aikana Laran fanit pääsevät ihailemaan tyttöstä märkäpuvussa. Seikkailu vie Laran Välimeren lisäksi muun muassa Thaimaan viidakkoon, Meksikoon, Croftin omaan kartanoon ja niin edelleen. Ympäristöt ovat kiitettävän erilaisia toisistaan ja pitävät siten vaihtelevuutta mukavasti yllä. Jos pelin uutta juonta ei lasketa mukaan, on sen sisältö varsin tuttua huttua kahta edellistä peliä pelanneille kontrolleja myöten.

Pääasiallisesti tyypillinen taso Tomb Raider – Underworldisssa kuluu varsin tuttuun tapaan; tutkitaan luolastoja, kiipeillään seinillä, väännellään vipuja, hypitään kuilujen ylitse ja niin edelleen, jotta päästäisiin aina vain eteenpäin ja eteenpäin ja lopulta katselemaan tarinaa edistäviä välianimaatioita. Vaikka kiipeilytelineitä, kielekkeitä sun muita saattaa toistensa läheisyydessä olla paljonkin, on peli silti etenemistavaltaan varsin lineaarista sorttia. Eli yleensä on ensin etsittävä juuri se oikea kieleke tai muu vastaava johon tarttua, jonka jälkeen varsinainen eteneminen voi alkaa. Paikoitellen hypyt tai kiipeilemiset saattavat olla tuottaa vaikeuksia ja tällöin pelaaja putoaa ja ellei kuole joutuu yleensä aloittamaan kiipeilytaipaleensa alusta.

Kuten muitakin aiempia Tomb Raider -pelejä, myös Underworldia vaivaa ajoittainen hahmottamisen vaikeus siitä mihin seuraavaksi tulisi mennä tai minne loikata siltä kielekkeeltä, jolla kullakin hetkellä roikkuu. Jotkin pelin pimeämmistä luolastoista ja koloista on myös yksinkertaisesti hieman liian pimeitä, eikä aina edes riittävästi apua ole Laran olkapäälle sijoitetusta taskulampustakaan, joka ei valaise paikkoja riittävästi. Hahmottamisen hankaluus on siis osittain peligrafiikan syytä, sillä ne elintärkeät tai kielekkeet saattavat joskus olla hitusen piilossa, mutta useimmiten syypäänä on kuitenkin pelin kamerakulma, joka kerta kaikkiaan ei riittävästi taivu tilanteissa, joissa tarvitsisi nähdä maisemaa vähän laaja-alaisemmin. Onneksi Lara sentään asennoi itsensä ikään kuin valmiustilaan, mikäli kuilun toisella puolella on kieleke, johon hän ylettää hyppäämään. Tällöin pelaaja tietää, että vaikka kamera ei antaisikaan myöten katsoa mitä toisella puolella on, on siellä joka tapauksessa jotain mistä saa otteen.

Kamerakulma voisi kuitenkin tästä huolimatta olla paremminkin suunniteltu tilanteissa, joissa ei kamalasti liikkumatilaa ole. Jos pelissä sattuu muutenkin jäämään jumiin eikä jostain syystä vain osaa hahmottaa oikeaa reittiä vaikkapa tietylle oviaukolle tai vipuvarrelle, ei avuksi ole oikein mitään käytännöllistä tarjolla. Kaikuluotainlaite, joka näyttää maisemat pelaajalle vihreänä ruudukkona mustaa taustaa vasten ei auta hahmottamisessa ketään, eikä Laran “kenttävinkeistäkään” ole mitään käytännönapua, kun avun laatu on tasoa “pitää palata paikkaan X”. Jos pelaaja on päästänsä pyörällä, eikä tiedä minne loikkia tai kiivetä seuraavaksi päästäkseen paikkaan X, on edellä mainitun kaltainen apu sama kuin heittäisi löylyä kylmille kiville. Onneksi pelissä esiintyvät hahmottamisvaikeudet ovat kuitenkin harvinaisempaa laatua ja pääosan ajasta paikkojen ja etenemisen hahmottaminen toimiikin melko sujuvasti.

Silloin kun pelaaminen toimii ilman ongelmia, on pelimaastossa kiipeily ja pelin maailman tutkiminen varsin hauskaa ja rentouttavaa puuhaa. Tällaisina hetkinä Tomb Raider -sarja onkin parhaimmillaan. Kaiken sen kiipeilyn ja tutkailun ohella pelaaja voi kerätä sinne tänne ripoteltuja aarteita, sekä pakonomaisesti joutuu myös silloin tällöin kohtaamaan vastarintaa, oli kyseessä sitten aseistettuja ihmisiä, taikka viidakon tiikereitä, liskoja tai lepakoita. Kuten pelintekijät ovat sanoneet, on taistelua todellakin aiempaa harvemmin, joka on vain hyvä asia, sillä kahden edellisen pelin taistelukohtaukset eivät ole olleet mitenkään kovin haastavia tai tuoneet mitään itse peliin. Underworldissa jatketaan samoilla linjoilla. Oli vastassa sitten ihminen tai tiikeri, on taistelut yhtälailla läpihuutojuttuja olemattoman heikon tekoälyn vuoksi, ellei sitten saa vastaansa suunnatonta ylivoimaa. Laran aseissa on automaattitähtäys, jolloin pelaajan tarvitsee vain räiskiä menemään ja ennen kuin huomaakaan onkin taistelu jo ohitse.
Audiovisuaalisesti peli toimii varsin hienosti. Pelin keskipiste, eli Lara on tavalliseen tapaan saanut kaiken huomion animoinnin suhteen ja niinpä neitosen sulava akrobaattiset liikkeet ovatkin varsin näyttävää katsottavaa, siinä missä neidon muut kurvit ja muodot ovat varsin hyvin kohdallaan ja noudattavat viime pelien tapaan samaa, “hillitympää povimuoto” -lookkia. Ympäristöt ovat vaihtelevan näköisiä ja samalla hienosti visualisoituja muistuttamaan ihan oikeita muinaisraunioita. Alun vedenalainen maailma on niin ikään varsin hieno kokemus sinänsä, vaikkakin kyseinen taso lukeutuu niihin pelin valaistuksen osalta pimeimpiin episodeihin. Äänet ja ääninäyttely on toimivaa; Lara kuulostaa siltä miltä pitääkin, kun taas ympäristöjen taustaäänet, kuten lintujen laulu tai taustalla kuuluva vaimea humina pelin luolastoissa, sekä silloin tällöin hiljaa taustalla soiva musiikki luovat tunnelmaa pelin seikkailemiseen.

Kokonaisuutena Tomb Raider – Underworld on varsin hauskaa ajanvietettä puzzlenratkonnan parissa, jota särkee nyt entistä vähemmän yksinkertaiset taistelukohtaukset, pelin sisältäessä entistä enemmän seikkailua. Vain ajoittaiset pikkuasiat särkevät pelin muuten varsin eheää pelikokonaisuutta.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • Kontrollit
  • Äänet
  • Visuaalinen ilme
  • Pääpaino puzzlejen ratkonnassa ja seikkailemisessa

Huonoa

  • Kameran kenkkuilu
  • Etenemisen ajoittainen vaikea hahmotus
  • Vihollisen tekoäly