Too Human arvostelussa

Too Human on Silicon Knights -pelitalon ikuisuusprojekti, jonka kehitystyö aloitettiin alun perin vuonna 1999, tarkoituksena julkaista peli alkuperäiselle Playstation-konsolille. Hanke kuitenkin kuopattiin sen jälkeen, kun Silicon Knights sopi Nintendon kanssa yksinoikeussopimuksen useiden pelien kehittämisestä GameCubelle, joista Too Human -pelin piti olla yksi. Tämäkin hanke kuopattiin lopulta. Vuonna 2005 projekti herätettiin uudelleen eloon Microsoftin kautta, kun alettiin puhua yksinoikeudella Xbox 360-konsolille julkaistavasta Too Human trilogiasta. Tämäkään projekti ei aivan mutkitta lähtenyt käyntiin, sillä Unreal 3 -pelimoottorinsa Too Humanin kehittämistä varten lisensoinut Epic haastoi Silicon Knightsin oikeuteen, joka johti pelimoottorin hylkäämiseen, jonka jälkeen peliä varten kehitettiin aivan oma moottori. Kaiken tämän jälkeen peli on nyt julkaistu, mutta oliko Too Humanin rämpiminen suossa sen kaiken arvoista? Onko peli varteenotettava pelitapaus?

Peli tuo jo alkuasetelmiltaan vahvasti mieleen Biowaren varsin nautinnollisen avaruusseikkailuin Mass Effectin teemansa lisäksi myös tarinansakin osalta, ainakin osittain. Pelissä ohjastetaan Baldur -nimistä sotilasta, jota on paranneltu kyberneettisillä osilla. Itse asiassa koko peli kietoo tavallaan scifiteemansa ja maailmansa norjalaisen mytologian ympärille, sillä pelissä kaikki kyberneettiset “supersotilaat” ovat saaneet nimensä norjalaisten jumalien mukaan ja jumalina Too Humanin maailman supersotilaita tavallisten ihmisten keskuudessa pidetäänkin, niiden uskomattoman voiman ja sietokyvyn vuoksi. Nimet, kuten Thor, Loki, Heimdall ja Tyr tulevat kaikki tutuiksi peliä pelatessa.

Too Humanin maailma asettaa vastakkain kolme eri rotua, joita ovat ihmiset, ihmisten henkikultia halajavat koneet, sekä nämä “jumalat”, jotka seisovat ihmisten ja koneiden välissä, suojellen ihmisiä pahaa tahtovalta, mutta älykkäältä konerodulta. Peli alkaa siitä, kun koneet julistavat ihmisille sodan, samalla saaden osan muista “jumalista” paitsi muun muassa pelin päähenkilön Baldurin kyseenalaistamaan tarpeellisuuden suojella typeriä ihmisiä ja liittymään koneiden puolelle suuressa sodassa. Baldurin epäonneksi loikanneet jumalat eivät myöskään pidä miehestä, sillä heidän mielestään Baldurissa on liikaa ihmismäisiä piirteitä, kyberneettisistä osista huolimatta, tehden pelin sankarista “Too Humanin”. Alkaa vihollisen puolelle loikanneiden jumalten jahti. Peli vaikuttaa siis paljolti samankaltaiselta juonensa kanssa kuin Mass Effect, jossa pelaajan täytyi estää galaksin Neuvostosta pahojen koneiden puolelle loikanneen erikoissotilaan aikeet maailmankaikkeuden tuhoamiseksi yhdessä koneiden kanssa. Pelin tarinassa sinänsä on kyllä potentiaalia, mutta tuntuu kuin se olisi hukattu, sillä pelin tapa kertoa tarinaa on tylsä ja ehkä osittain tarinan sankaritkaan eivät ole niin kovin kiinnostavia henkilöhahmoja.

Pelattavuudeltaankin Too Human muistuttaa niin ikään Mass Effectiä, sillä onhan kyseessä myöskin kevyt roolipeli. Ennen pelin aloittamista pelaaja valitsee itselleen haluamansa hahmon viidestä eri vaihtoehdosta. Kukin hahmo eroaa toisistaan jonkin verran erikoistumiseltaan. Itse pelissä pelaajan hahmo taistelee ja siitä kertyy kokemuspisteitä. Kokemuspisteitä voidaan sitten sijoittaa taitopuuhun, jolloin olemassa olevat kyvyt paranevat, samalla kun on mahdollista oppia kokonaan uusiakin. Siinä missä Mass Effect sisälsi toimintaa sekoitettuna kunnollisen ja vahvan tarinan sekaan, sekä runsain mitoin dialogia ja eri dialogivaihtoehtoja, on Too Humanin sisältö pääasiassa pelkkää toimintaa tehtävästä toiseen.

Toimintaa kyllä ryyditetään ajoittain nähtävillä, väliin tungetuilla pelin omalla moottorilla työstetyillä välipätkillä, mutta itse tehtävärakenne Too Humanissa on rasittavan puuduttava. Puuduttava siksi, että tehtävät kestävät ikuisuuden, jonka aikana laitetaan kasaan satoja peltiheikkejä. Kerta toisensa jälkeen pelaaja etenee kulloinkin kyseessä olevassa scifimaisemassa muutaman metrin ennen kuin vihollisrobotit taikovat itsensä ilmasta suoraan pelaajan eteen. Ei muuta kuin robotit halki poikki ja pinoon, uudelleen, uudelleen ja yhä uudelleen. Robottilaumat koostuvat useimmiten heikoista, helposti tapettavista tusinaroboteista, sekä muutamista hieman kovemmista roboteista, joiden tappamiseen menee pidempi aika. Pelaajalla on usein apunaan tavallisia ihmissotilaita, mutta näistä heikoista ja heikkoälyisistä ukkeleista ei juuri apua taistelussa ole kuin murto-osan verran. Usein jääkin pelaajan tehtäväksi piestä kaikki robotit hengiltä. Pelissä ei siis saa matkaansa pelin edistyessä uusia tuttavuuksia, joista riittäisi juttuseuran lisäksi kunnon apua taisteluissakin. Ja miksi saisikaan, sillä onhan pelaaja jumalaksi luokiteltu hahmo, jonka tulisi pystyä voittamaan isotkin pahat yksinään. Paperilla ihan hyvä idea, muttei niinkään käytännössä. Robotit ovat yleensä kaikki pelaajan kimpussa, joten mittavan ylivoiman kanssa taisteleminen jatkuvalla syötöllä väsyttää. Väsymiseen tosin vaikuttaa myös osaltaan pelin epämukavat kontrollit. Kun kerran halutaan lähteä ammuskelu/hack’n’slash -linjalle, niin miksi ei sitten kopioida suoraan joitain toimivimpia kontrollimalleja muista vastaavanlaisista peleistä?

Too Humanin kontrollit, etenkin miekkojen, kirveiden ja vastaavien käytön suhteen ovat todella typerästi toteutettu. Se, että Electronic Arts on onnistunut useamman pelinsä kanssa luomaan toimivan “skill stick” -systeemin, ei tarkoita sitä, että se automaattisesti toimisi jokaisessa peligenressä, tai että sitä ylipäätään kaikki automaattisesti osaisivat tuosta noin vain apinoida. Too Human käyttää siis pelkästään ohjaimen oikeaa tattia taistelemiseen kirveillä, miekoilla ja muilla vastaavilla. Voi hyvin kuvitella, kuinka uuvuttavaa on piestä satoja robotteja tökkimällä ohjaimen tattia pelkän peukalon voimin, kun tyypillisissä hack’n’slash peleissä pääsee hyödyntämään useampaa sormea. Tarjolla on jopa jos jonkinlaisia liikekombojakin tattiohjailua varten, mutta niitä on rasittava toteuttaa ärsyttävän kontrollitoteutuksen ansiosta. Aseilla ammuskelu sujuukin sitten paljon paremmin.

Pienempiä aseita, eli käsiaseita saa molempiin käsiin ja tällöin molemmat liipaisimet toimittavat yhden aseen virkaa. Isompien aseiden kanssa, kuten plasmatykkien kohdalla oikea liipaisin on ensisijainen tulitustyyli ja vasen toissijainen. Aseilla pelaaminen on paljon hauskempaa, mutta aseiden latauspakon vuoksi on pakko välillä turvautua tattitaisteluun robottilaumojen puskiessa väkisin päälle. Kaikki asetyypit eivät myöskään toimi kaikkiin “robottilajikkeisiin”. Joku ase mikä toimii hyvin toiseen, ei välttämättä toimi lainkaan toiseen ja niin edelleen. Välillä onkin hieman rasittavaa poukkoilla valikoissa eri aseita kokeillen, sillä vihollistyypeistä ei suoraan selviä, mitkä aseet niihin parhaiten uppoavat.

Pientä vaihtelua muuten niin itseään toistavaan toimintaan saadaan toki runsaalla asevalikoimalla, joka koostuu ampuma-aseista, sekä kattavasta käsirysyvalikoimasta, johon lukeutuu muun muassa miekkaa, kirvestä kuin jättimäistä sotanuijaakin. Pelin edetessä ja robotteja pieksäessä pelaaja saa uusia aseita, kuin sitten vaatetustakin, kuten panssaria ja kypärää joilla voidaan luonnollisesti sitten varustautua paremmin yhä vahvempia ja vaikeammin kukistettavia vihollisia vastaan. Aina ei kuitenkaan auta panssarit eikä aseet. Vihollisylivoima kun takoo pelaajaa väsymättä, niin ei siinä kukaan kestä ikuisuutta. Pelaajan kuollessa “metallienkeli” taivaista saapuu noutamaan pelaajan, jonka jälkeen meno jatkuu, joskus samasta paikasta, joskus pidemmän matkan päästä, mutta koskaan ei tarvitse onneksi kukistaa jo tuhottuja robotteja uudelleen. Eli jäljellä vastassa ovat siis ainoastaan ne, jotka kuolinhetkelläkin pystyssä olivat. Tämä eliminoi kokonaan tarpeen latailla pelitallennuksia ja odotella sen minuutin pari, vaikka tosin edellä mainittu “enkelihetki” kestääkin sen minuutin jokaisella kerralla, eikä sitä voi ohittaa mitenkään. Ensimmäisellä kerralla tämä pieni yksityiskohta on hieno, mutta kun sen näkee saman tehtävän aikana toistakymmentä kertaa, niin alkaa hermoja arvatenkin raastamaan.

Se mikä Too Humanissa eniten kuitenkin menee pieleen on puuduttavan toiminnan lisäksi se, ettei pelissä tunnu juuri muuta sisältöä olevankaan. Taistelukohtauksia taisteluiden perään, sekä liikuskelua jättimäisen kokoisissa paikoissa, joissa ei oikeasti välillä tiedä, minne seuraavaksi pitäisi mennä, ennen kuin se seuraava robottilauma putoaa taivaasta ja tietää jälleen olevansa oikealla reitillä. Harhailua lisää eniten se, että pelistä puuttuu tyystin ruudulla killuva minikarttta, josta olisi ollut todella paljon apua. Tällaisenaan rauhallisetkin hetket saattavat välillä muuttua hermoja raastaviksi, kun turhaa aikaa kuluu edes takaisin pyörimiseen.

Hermojen menettämisen mahdollisuutta lisää myös lukittu kamerakulma. Koska ohjaimen oikea tatti on varattu taistelemista varten, ei kameraa saa normaaliin 3rd person tyyliin pyöritellä. Itseasiassa kameraan ei saa vaikuttaa lainkaan, paitsi kääntämällä sen eteenpäin, mikäli kamera on huonossa asennossa. Kaiken kukkuraksi pelillä on tapana muuttaa kamerakulmaa välillä “elokuvamaisuutta” luodakseen ja joskus kamera muuttuukin sivulta kuvatuksi tai sitten loittonee todella kauas. Tämä rasittaa, sillä kameran poukkoilu sekoittaa ajoittain suuntavaistoa ja vaikeuttaa pelaamista. Välillä joutuu käväistä kyllästyttävän päälleliimatun oloisesti kyberavaruudessa kaatamassa esimerkiksi vaikkapa puun runko, joka sitten oikeassa maailmassa tarkoittaakin lukittua ovea, joka yllätykseksi onkin sitten maagisesti auennut, kun takaisin normaaliuteen palataan. Muiden pelin päähahmojen kanssa – jotka eivät ikinä mukana tehtävissä edes ole – ei voi keskustella, eikä oikeastaan kenenkään muunkaan tietokoneen ohjastaman, ystävällismielisen hahmon kanssa. Ellei sitten laske mukaan A-nappulan painamista ja valmiiksi sanellun turhanpäiväisen jorinan kuuntelua hahmojen välillä, silloin kun pelillä on halu edistää juonta. Pelistä löytyy kyllä eräänlainen kaupunkikeskus Mass Effectin tapaan, mutta siellä liikuskelevien siviilihahmojen kanssa ei voi jutustella, eikä muutoinkaan tarjolla ole sivutehtäviä tai muuta juonen ohella suoritettavaa, joka kokemuspisteitä tai ylipäätään pelikiinnostusta nostattaisi. Mass Effect -tyyliin tarjolla ei myöskään ole näin ollen mahdollisuutta ratkaista eteen sattuvia pikkukonflikteja hahmojen välillä vaikkapa vain taivuttelemalla osapuolet sopimaan asian.

Se mikä tuntuu tylsältä, näyttää myös siltä. Ainakin Too Humanin kohdalla. Pelin grafiikka ei ole mitenkään loisteliasta, vaikka ei suoranaisen rumaakaan. Hahmot näyttävät jokseenkin hyvätasoisilta, mutta grafiikan yleisilme on kokonaisuutena varsin kulahtanut ja vailla loistetta, eikä vedä vertoja esimerkiksi juuri Mass Effectin upealle ulkoasulle. Lisäksi pelin moottorilla työstetyt välianimaatiot liikkuvat ikään kuin alhaisen ruudunpäivityksen voimin, joka kertoo viimeisen päälle tehdyn optimoinnin puutteesta. Niin eikä se itse pelinaikainen ruudunpäivityskään aina niin putipuhdasta ole. Ehkä Unreal-moottori olisi kuitenkin toiminut paremmin pelin pohjana? Äänimaailma ei juuri sen parempaa kritiikkiä ansaitse. Tunnelmaa luovaa taustamusiikkia ei juurikaan ole muuta kuin välianimaatioissa, eikä hahmojen ääninäyttelijöistä yksikään nouse muiden ylitse siten, että olisi loistavasti onnistunut. Äänityöskentely toimii, mutta moni peli on tehnyt asiat paljon paremmin. Äänimaailma onkin parhaimmillaan vain tasoa keskinkertainen. Koomisena huvittavuutena robotit päästävät kuollessaan välillä aivan identtisiä äänivingahduksia kuin Duke Nukem 3D:n poliisisiat aikoinaan. Eivät taida robotit ja siat kuitenkaan ihan samaa maata olla…

Kuivaa yksinpeliä ei välttämättä kuitenkaan ole pakko kohdata yksin, sillä pelistä löytyy yhteistyöpelimoodikin, jonka avulla kaksi pelaajaa voivat lyödä viisaat päänsä yhteen ja käydä robottien kimppuun yhteistuumin. Hyvänä asiana yksinpelissä kerätyt kokemuspisteet ja varusteet kulkevat sellaisenaan mukanaan myös moninpelipuolellekin. Yhteistyömoninpeli on paljon parempi ja hauskempi vaihtoehto yksin vääntämiselle, kunhan vain omantasoistaan peliseuraa löytää, mutta ei se silti peliä puutteiltaan pelasta. Arvosteluhetkellä tuli arvostelijakollegani kanssa törmättyä moninpelissä myös yhteen bugiinkin, joka käytännössä estää pelin etenemisen, mikäli tietyssä kohtaa peliä onnistuu molemmat kuolemaan. Tällainen toiminta peliltä, jolle itseasiassa arvosteluhetkellä julkaistiin jo yksi päivityskin, on anteeksiantamatonta.

Too Human on norjalaisen mytologian ympärille itsensä kietova scifi-toimintapeli, joka valitettavasti ei pääse toisen scifihenkisen Xbox 360 -pelin, Mass Effectin tasolle lähimainkaan, ei tarinassaan eikä pelattavuudessakaan. Kokonaisuutena Too Human onkin varsin keskinkertainen esitys ja mikäli tästä vielä tämän ensimmäisen osankin jälkeen ollaan kokonaista trilogiaa suunnittelemassa, olisi hieman tasokkaampi toteutus paikallaan. Tällaisenaan pelin nimi kun voisi olla vaikka Too Boring.