TopSpin 2K25 arvostelussa
Olin innoissani, kun kuulin, että 2K Gamesin aikoinaan Microsoftilta hankkima Top Spin -tennispelinimike olisi tekemässä paluun. Tennispelien fanit ovat saaneet nuolla näppejään (tai tyytyä pelaamaan oikeaa tennistä) koska pitkälti viimeisin kunnollinen ja laadukas tennispeli on ollut juurikin Top Spin 4 vuodelta 2011. Pelisarja on siis ollut tauolla kutakuinkin kolmetoista vuotta.
2K Gamesin tuorein Top Spin on liitetty vahvemmin osaksi urheilupelien kategoriaa ja niinpä nimeämispolitiikkana on käytetty muotoa TopSpin 2K25 – julkaisijan paini, koris- ja golfpelien tapaan. Kehittäjänpallille on istahtanut tällä kertaa muun muassa viimeisimmästä Mafia-pelistä tuttu Hangar 13, johon Top Spin 4 -pelin kehittänyt 2K Czech (entinen Illusion Softworks) sulautettiin vuonna 2011. Voisi ainakin siis olettaa, että samaa porukkaa on ollut nytkin mukana uutta tennistä tekemässä.
Kovasti kehuttu Top Spin 4 jäi allekirjoittaneelta aikoinaan väliin, mutta Top Spin 3:sta muistan nauttineeni paljonkin – arvosteluni 4.5/5 arvosana puhukoon puolestaan. Eikä sinänsä ihme, kun pelin kehitti originaalin Microsoft-tenniksenkin työstänyt PAM Development.
Ikävä kyllä TopSpin 2K25 on ottanut askeleita väärään suuntaan. Sisältönsä puolesta täysihintaiseksi kuudenkymmenen euron (perusversio) urheilupeliksi, josta kenties rakentuu jatkossa jokavuotinen julkaisu, on tarjonta niukkaa. Tätä kirjoittaessa 2K on jo ”uhkaillut” pelin online-toimintojen sulkemisella muutaman vuoden päästä, joten sekin nakertaa ajatusta siitä, että pelistä maksaisi mielellään täyttä hintaa – pelin mycareer -uramoodi kun ei toimi ilman yhteyttä pelin servereihin. Jotkut pelaajat ovat kärsineet yhteysongelmista, mutta itse en näitä tullut kokeneeksi. Ongelma on kuitenkin olemassa, mustana pilvenä horisontissa.
Yksinpelimoodeihin lukeutuu edellä mainittu ja suolana toimiva varsin perinteinen (ehkä jopa toteutukseltaan turhan vanhahtava) my career -nimeä kantava uramoodi. Muita vaihtoehtoja paikallispelaamiseen on pikamatsin mahdollisuus tekoälyä tai kavereita vastaan, joko 1vs1 tai 2vs2 -tyyppisesti. Luonnollisesti kaksinpeli kaveria vastaan on aina yhtä toimivaa ajanvietettä.
Tenniksen perusteita voidaan opetella John McEnroen akatemiassa, jonka kasariversio isolla tukalla löytyy pelaajarosterista. Akatemiamoodissa tennislegenda höpöttelee ja opastaa pelaajaa kaikkiaan päälle parinkymmenen harjoitteluskenaarion aikana, joissa läiskitään palloa eri lyöntitekniikoita opettelemalla. Harjoitusmoodi on sinänsä ihan kätevä, mutta McEnroen samat muutamat jankutukset alkavat jäytämään pahasti korvaa mitä enemmän skenaarioita pelaa. Yksinpelin osalta tarjonta onkin sitten siinä.
Siinä missä ainakin Top Spin 3:n uramoodi oli miellyttävää, tasaisesti vaikeutuvaa käyrää, otetaan pelaajalta luulot heti pois jo TopSpin 2K25:n uramoodin alussa. Oletuksena pelissä on normal-vaikeustaso päällä, mutta pärjääminen on todella hankalaa ja vastustaja onnistuu lähes aina osumaan palloon ja tappioputki alkaa heti kasvaa, kun vastapuoli keräää suhteellisen vaivattomasti pisteitä itselleen. Pelissä tärkeää roolia näyttelee staminamittari: hutilointi ja liiallinen pallon perässä juokseminen kentän laidasta toiseen väsyttää pelaajan, mutta sen tekee myös voimakkaat lyönnitkin. Vastapainoisesti hyviä tai täydellisiä lyöntejä tekemällä voidaan horjuttaa vastapuolta ja saada tätä väsytettyä ja lopulta toivon mukaan onnistutaan myös voittamaan pallo.
Erilaisia lyöntejä edustavat kolmio, neliö, X sekä R2. Näitä voidaan pitää myös pohjassa, jolloin pallon muotoiseen voimamittariin alkaa kertyä energiaa ja kun mittari on punainen, ollaankin jo maksimissa. L2-nappulaa käyttämällä voidaan tehdä rystylyöntejä.
Lyöntien oikeaoppisuutta varten pelissä on käytössä voimamittarin ohella puolelta toiselle nopeasti heilahtava mittari, jonka indikaattori pujahtaa vihreälle silloin, kun pelaajan pitäisi lyödä palloa (silloin kun pallo on vyötärön korkeudella, sanoo McEnroe.) Jos lyö liian aikaisin peli sanoo siitä ja jos lyö myöhään, peli antaa visuaalista palautetta siitäkin.
Alkuun pelaaminen menee vahvasti mittarin ja palautteen tuijotteluun – jopa niin häiritsevästi, että kunhan jotenkuten olin alkanut oppia pelaamaan reilun vuosikymmenen tauon jälkeen virtuaalitennistä, kytkin sekä lyöntimittarin, että tekstipalautteen pois päältä häiritsemästä. Matsien pelaaminen on paljon virtaviivaisempaa, kun mittareita ei enää tule tuijottaneeksi. Tämä ei kuitenkaan takaa menestystä, koska tekoäly pelaa lähes virheettömän hyvin, ellei sitä onnistu väsyttämään.
Normaalitasolla saakin istua tiiviisti sohvanreunalla jännittäen, etenkin sellaisella mycareer-hahmolla, joka ei ole vielä noussut yhtäkään tasoa. Jokaisen tasonnousun myötä pelaaja saa kuusi taitopistettä, joita voi ripotella pelaajan eri osa-alueiden ylle. Näitä ovat muun muassa lyöntien tarkkuutta ja voimakkuutta parantavat sarakkeet, mutta myös nopeus ja stamina. Uramoodissa kaikki tekeminen, harjoittelu, erikoistapahtumat kuin turnausotteluidenkin pelaaminen ja sitä varten eri maihin virtuaalilentsikalla lentäminen kuluttaa pelaajan energiaa.
Energiaa on alussa 100%, mutta esimerkkinä useamman matsin turnaukset pokaalia tavoiteltaessa kuluttavat pelaajan kokonaisenergiaa ja finaaliottelussa saattaakin enää olla alle 50% energiaa. Väsymys iskee herkemmin ja lähes tyhjiin valunut staminamittari värjäytyy punaiseksi. Jokaisen pelatun pallon jälkeen staminaa saadaan takaisin, mutta turnauksessa väsyneen pelaajan stamina kuluu nopeammin. Jokaisen pelatun turnauksen jälkeen, jos jaksamisenergiaa on reilusti alle sata prosenttia, on syytä antaa alokkaan levätä.
Jokseenkin hölmösti lepääminen kuluttaa aina yhden kokonaisen kuukauden kalenterista ja palauttaa noin 50% energiaa. Jos arvot ovat matalalla, voi joutua lepäämään jopa kaksi kokonaista kuukautta, että saa sataset takaisin. Kausi kuluu ja turnauksia jää pelaamatta. Eikö viikko tai kaksi olisi riittänyt? En muistakaan koska viimeksi olisin pelannut uramoodia, jossa kaudet kuluivat niin nopeasti. Joka tapauksessa TopSpin 2K25:ssä voitin ensimmäisen yksittäisen otteluni vasta toisen kauden lopussa ja ensimmäinen turnausvoitto ja pokaali lähti matkaan neljännellä kaudella.
Tämä saattaa olla realistista, mutta hauskaa se ei uramoodia grindaavalle pelaajalle ole. Etenkin kun juurikaan muuta tekemistä uramoodissa ei ole. Harjoittelu on tylsää ja liian tarkaksi menevää nysväämistä, kun pitäisi osua tiettyihin kohtiin kentällä – joskus kellon kanssa, joskus ilman. Uramoodin treenaaminen ei ole samalla tapaa toimivaa kuin McEnroen akatemiassa. Toinen sivupuuhasteltava on ”erikoistpahtumat”, joka kuitenkin käytännössä on vain yksittäinen matsi, joka pelataan ja joka ei vaikuta pelaajan maailmanrankingiin ja otteluitakin on vain se yksi kerrallaan.
Olipa kyseessä sitten turnaus tai yksittäisottelu, on tappioihin kuitenkin syytä totutella, samalla kun totuttelee pelaamaan vastaan pelaajia, jotka ovat lähes järjestäen puolet parempia. Pelaajan hahmon taitoalueet ovat 30-tason luokkaa alussa, kun maksimi on 70. Vastaan tulevat pelaajat ovat osa-alueineen kuitenkin jo heti valmiiksi siellä 40/70 tai 60/70 -tasolla, joten haastavaa on.
Peli kyllä tarjoaa useamman vaikeustason, joista kaksi vaikeinta on alkuun lukittuna. Normal-taso antaa alkuun jopa liiallista haastetta, mutta eivät easy ja very easy ole nekään helppoja vasta-alkajalle. Suosittelenkin lyöntimittarin ja palautteen poiskytkemisen ohella aloittamaan suosiolla very easy -tasosta, jonka jälkeen haastekäyrää voi pikkuhiljaa alkaa nostamaan, kun pelaaminen alkaa luonnistumaan. Helppoja matsit eivät silti koskaan ole. Vaikeustasoissa saisikin olla enemmän balanssia ja helpot vaikeustasot saisivat oikeasti olla helpolta tuntuvia. Vaan eihän se kävisi, että pelaaja pärjäisi ja nauttisi.
Koska kyseessä on pelejään vahvasti tänä päivänä monetisoiva 2K, ei TopSpin 2K25 ole sekään säästynyt julkaisijan nykypolitiikalta. Jo alkuun tarjolla on kaksi eri versiota pelistä, deluxe on se kalliimpi. Iltavalaistuksen areenoillekaan ei esimerkiksi ole asiaa ilman ennakkotilaajan DLC-pakettia. Päävalikot ovat nykypäivän pelien kaltaisesti rumat ja isolla mainostetaan kausipassia ja 2K:lle tuttuja VC-kolikoita. Urheilukaupasta voidaan ostaa kosmeettista sälää hahmolle kolikoilla, joita pelaamalla ja voittamalla kertyy XP:n tapaan erittäin hitaasti. Sivupuuhastelun harjoittelusta ja yksittäismatseista saa niistäkin XP:tä, mutta voi kun kaikki tienesti on niin vähäistä – peli ei arvosta pelaajan peliin käyttämää aikaa.
VC-kolikoita voidaan ostaa oikealla rahalla isompia läjiä, mutta myös kertakäyttöisiä matsiboostereita, jotka tuplaavat XP:n ja kolikoiden kertymisen kassaan, voidaan ostaa – oikealla rahalla tietysti. Grindaukseen koukuttamiseksi tarjoillaan rojua avaavaa battlepassia, mutta nekin avautuvat hitaasti. XP:n kertymistä voidaan nopeuttaa ilman lompakon vilauttamista sillä, että nostetaan vaikeustasoa ja valitaan ottelumuodoiksi pidempikestoisia pelejä. Oletuksena valittuna on dynaaminen asetus, joka tekee matseista melko lyhyitä, mutta peleistä saadaan pidempiä eri moodeilla ja jopa ihan ”oikea tennis” -asetuskin löytyy. Pitkät matsit ovatkin todella pitkiä, mutta samaan aikaan voittaminen on niin paljon palkitsevampaa (henkisesti) kun matsin oikeasti onnistuu voittamaan.
Nettipuolella tarjolla on pikapeli, josta on tarjolla myös ranked-versio. Turnausmoodikin löytyy. Nettipeli sinänsä tuntui toimivan ihan hyvin, mutta linjoille ei aloittelijoilla ole oikeastaan mitään asiaa. Oman hahmonsa voi valita pikapelissä niin yksin- kuin nettipuolellakin vanhempia Top Spin -pelejä selkeästi vähäisemmän 26 tennispelaajan valikoimasta. Mukana on uransa lopettaneita legendoja, kuten Serena Williams, Roger Federer, Pete Sampras, Andre Agassi ja Maria Sharapova, mutta myös uusia tähtiä, kuten Frances Tiafoe, Iga Swiatek, Coco Gauff ja Naomi Osaka.
Ei liene mitään syytä miksi pelaajia ei olisi voinut olla mukana vähän enemmänkin, mutta toisaalta määrä on sama kuin Top Spin 4 -pelissä ja hieman enemmän kuin TS3:ssa, joten on vaikea valittaa. Erilaiset ja eriväriset virtuaalikuosit eivät kuitenkaan aja samaa asiaa kuin isompi määrä pelaajia. Vaihtoehtoisesti matseissa voi käyttää omaa mycareer-hahmoaankin urapelin ulkopuolella ja samalla kerätä hieman XP:tä mittariin siinä sivussa. Jos mycareer-hahmo kuitenkin on vielä aivan pohjatasoa, tulee turpiin niin, että heiluu, koska vaikka matchmaking löytyy, ovat kaikki vastaantulijat (tässä vaiheessa pelin elinkaarta) jo maksimitasolla 30.
Ei kuitenkaan liiemmin tunnu auttavan, vaikka ottaisi ohjattavakseen oikean tennisstaran, kuten vaikkapa Serena Williamsin tai vaikkapa Federerin, kun selkään matseissa tuntemattomia ihmisiä vastaan tulee silti. Netissä on pyörinyt huhuja siitä, että ainakin PC-pelaajat olisivat kaikki huijareita, mutta tappioita tulee, vaikka cross play- ruksin ottaa pois päältä. Lähes järjestäen vastaan saatavat pelaajat tekevät leveän aloituksen toiseen laitaan, jonne pelaaja sitten rynnii epätoivoisena perässä, lyöt pallon takaisin vastapuolelle ja boom nettipelaaja paukauttaa pallon aivan toiseen laitaan, kuin missä pelaaja on. Tämä toistuu ja toistuu ja toistuu. Matsit jäävät muutaman minuutin mittaisiksi selkäsaunoiksi ja jättää pelaajan raapimaan päätään, mitä olisin voinut tehdä toisin. Tämä pelkästään rankkaamattomassa pikamatsissa – ranked-ottelut ovat jo sitten oma lukunsa.
Kaiken kaikkiaan onlinekokemus osoittautuu nopeasti pettymykseksi ja sitä haluaa karttaa. Kokonaisuutena TopSpin 2K25 on vähän kaksiteräinen miekka: tennispelit ovat palanneet (jee!) mutta uramoodin tylsä grindaus tylsästi pelaavan tekoälyn kanssa ei pidä otteessa pitkiä aikoja kerrallaan, vaikka peruspelattavuus kontrolleineen onkin sinänsä aika hyvällä mallilla – kunhan ottaa ne lyöntimittarit pois päältä.
Audiovisuaalisella tasolla yritystä ei liiemmin ole ollut ja peli ei muistuta tämän päivän pelijulkaisua graafisesti. Matsit pyörivät tasaisesti ja areenoiden visuaalisuus on sinänsä toimivalla tasolla ja joskus jopa laskevan auringon tekemä valaistus osaa näyttää ihan kivalta, mutta pelaajananimaatiot ja näiden lähishotit ovat tönkköjä ja robottimaisia, katsomon elottomia NPC-hahmoja unohtamatta. Uusinnoissa ei ole juurikaan mitään hurraamista, kun kaikki näyttää niin vaisulta ja tennistähdetkin osa enemmän itseltään, toiset vähemmän. Williams ja Federer muistuttavat esikuviaan, mutta esimerkiksi Sharapovan naamavärkki on vain etäinen versio aidosta.
Vaikuttaakin melkein siltä, kuin koko paketti olisi kyhätty kasaan 2011-vuoden pelimoottorilla. Itse asiassa kun katsoin pätkää Youtubesta Top Spin 4 -pelistä, oli mukana joitain täysin samoja pelikatkojen aikaisia animaatioita, joita löytyy myös TopSpin 2K25:sta, joten ehkä tämä ei ole kaukaa haettuakaan. Äänipuolella homma toimii. Pallon lyömiset kuulostavat mukavalta, pelaajat ähisevät ja areenaesittelyt sekä OUT! Ja FAULT! -huudot ovat toimivia ja yleisö elää reaktioineen hienosti tapahtumien mukana. Pelin uravalikossa esiintyvät podcastin juontajat sen sijaan ovat täysin yhdentekeviä, eivätkä hölötyksineen lisää yhtään mitään koko peliin. Mieluummin kunnon selostus otteluihin olisi mukavampi. Hauskana innovatiivisena pikku yksityiskohtana pelaajan omat ähinät ja mailan äänet tulevat oletuksena PS5-ohjaimen kaiuttimesta, joka lisää hitusen immersiota pelaamiseen.
Loppusanat
TopSpin 2K25 on tutun tennispelisarjan paluu reilun vuosikymmenen tauon jälkeen. Perusasiat ovat kunnossa, mutta visuaalisesti vanhahtavan tennispelin sisältömäärä on niukanpuoleista ja uramoodikin muuttuu melko nopeasti puuduttavaksi ja vaikeustasoltaan ailahtelevaksi grindaamiseksi. Täynnä rankaisevia pro-pelaajia oleva nettipuoli ei ole sekään juuri mielekkyyttä pelastamaan ja ainoa huipentuma onkin käytännössä paikallinen moninpeli.
