Peliarvostelu

Train Life: A Railway Simulator

Pelin nimi: Train Life: A Railway Simulator
Lajityyppi: Simulaattorit
Alusta: PlayStation 4
Kehittäjä/Julkaisija: Simteract/Nacon
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Mikko Kosonen, 1.10.2022 Arvioitu lukuaika: 6 minuuttia
Arvostelun Train Life: A Railway Simulator kansikuva

Kaikenlaiset simulaattorit ovat tänä päivänä trendikkäitä. Tunnetuin näistä on kenties lähes jokavuotinen Farming Simulator, mutta Microsoft pääsi myös yllättämään kehutulla uudella Flight Simulator X -pelillään.

Sitten on niitä muita simulaattoreita, kuten Bus Simulator tai ensi vuonna puolalaiselta Simteractilta ilmestyvä taksisimulaattori Taxi Life. Sitä ennen kuitenkin Simteract pääsee näyttämään maailmalle debyyttikyntensä ikiomalla junasimulaattorillaan, Train Life: A Railway Simulator, joka aloitti alkuvuodesta elämänsä Steamin early accessissa ja käännettiin sitten nopeasti myös konsoleillekin. Junienkin parissa vakiintunut yrittäjä kuitenkin löytyy jo, vaikka ei ehkä uskoisi.

Junailua

Vanhin raiteilla kulkevaa pelattavuutta yrittänyt studio lienee Kuju Entertainment, joka kehitti Microsoftin Train Simulator -pelin vuonna 2001. Menestyksekäs simulaattori poiki jatkoprojektin, mutta lopulta Train Simulator 2.0 hyllytettiin ja Kuju lähti EA:n matkaan. Kujun vuonna 2007 ilmestynyt uusi junapeli Rail Simulator ei kuitenkaan ollut arvostelijamme Petterin mieleen.

Surkea lopputulos vei junat pois Kujulta jo vuotta myöhemmin, Dovetail Games -nimeä kantaneelle brittistudiolle. Dovetail teki jatkoa Railworks-nimisenä ja jo Railworks 2 -pelin jälkeen sarja uusittiin käyttämään nimeä Train Simulator 2012. Joka vuosi ilmestynyt junapelisarja on tätä kirjoittaessa jo saanut uusimman TS 2022 -pelin. Dovetailille ei kuitenkaan tämä ole riittänyt ja junailuitaan kokonaan toiseen, Train Sim World -nimiseen pelisarjaan (TSW 3 julkaistiin alkukuusta) laajentanutta studiota voidaan ehdottomasti pitää oman simulaatioaihepiirinsä Giants Softwarena.

Onko Simteractilla mitään mahdollisuuksia kilpailla kokeneen konkarin kanssa? Peli yrittää kilpailla Dovetailin kanssa alhaisen hintalappunsa kanssa, joka PC:llä on pari kymppiä ja konsoleilla kympin enemmän. Se ei kuitenkaan välttämättä riitä kaatamaan vain hieman kalliimmin pelejään hinnoittelevaa kokenutta Dovetailia.

Aivan ensi alkuun on todettava, että allekirjoittaneella ei ole kokemusta Dovetailin junapeleistä, joten vertailua on mahdoton tehdä. Junat eivät aihepiirinä muutoinkaan juurikaan ole lapsuuden pienoisjunia lukuun ottamatta ollut suuri kiinnostuksen aihe, vaikka niitä aitoja toisinaan tarvitseekin arjessa.

Toisaalta, enpä ollut niin busseistakaan kiinnostunut, mutta kyllähän Bus Simulator ainakin näytti sen mitä kaikkea bussikuskin pitäisi osata ja muistaa isoa vonkaletta kaupungeissa pujotellessaan. Ammattiin tutustuminen koukutti, mutta tekninen toteutus tuskastutti.

Monesti näitä simulaattoripelejä nimittäin vaivaa yksi yhteinen seikka: audiovisuaalinen toteutus on vain joten kuten siedettävää, siinä missä itse kohde (tässä tapauksessa junat) on mallinnettu peliin pikkutarkasti ja kaikki mahdolliset nippelit ja nappelit ja muut muuttujat on otettu huomioon ja niitä pitäisi myös käyttää, jotta pelissä menestyy. Kaikki toiminnot ovat kuitenkin yleensä turhan monimutkaisten ja kömpelöiden tai epäselvien valikoiden takana. Train Life: A Railway Simulator ei ole mikään poikkeus.

Simteractin peli on muistutus siitä, että Unreal-moottorilla voidaan aivan hyvin tehdä rumiakin pelejä. Junat ovat pelin parasta antia, vaikka ei niistäkään ole saatu puristettua mitään suurta kauneutta ulos matalalaatuisilla tekstuureillaan. Kaikki muu ympärillä on visuaalisesti vielä ala-arvoisempaa, jopa PS4-peliksi.

Junakuskin elämää

Pelin paras ominaisuus on ehdottomasti se, että pelaaja voi ottaa junan ohjaksiinsa ja lähteä interreilaamaan kiskoilla aina Lontoosta asti ja sieltä muuhun Eurooppaan, Ranskan ja Saksan kautta vaikkapa Prahaan ja sieltä Amsterdamiin, keskeytyksettömästi. Matkan aikana voi nauttia maisemista, kuten ilmassa ajavista autoista ennen sillan ilmestymistä, yhtä matkaa junan kanssa syntyvistä meluaidoista tai vaikkapa kokonaisista kaupungeista, jotka kuin taikatemppuna ilmaantuvat nautiskelijan horisonttiin.

Junan kuski saa hänkin omansa kamppaillessaan näkyvyyden kanssa, mustien vesipisaroiden ropistessa lasille. Radalla kyykkiville eläimille on hyvä soittaa junan rätisevää äänitorvea, jotta ne älyäisivät ajoissa juosta pois radalta ja suoraan maaston lävitse. Viilennystarkoituksia varten matkustajat voivat työntää kätensä junan seinien lävitse.

On sanomattakin selvää, että Train Life on jälleen kerran sellainen ilmestys, jonka olisi pitänyt suosiolla pysytellä vielä early accessissa kuukauden tai toisenkin, koska peli tuntuu keskeneräiseltä edelleen. Mikäli junaan liitetään täysi kahdentoista matkustajavaunun mato, kyykkää ruudunpäivitys niin junan ulkopuolella, mutta ennen kaikkea ärsyttävästi ihan ohjaamossakin. Kaikki on kuin hidastettua elokuvaa, junakuskin hapuillessa kontrollejaan first person -kuvakulmassa.

Ruudunpäivitys ei oikeastaan missään vaiheessa ole herkkua, pienemmillä vaunumäärilläkään ja äänimaailma on sitä tuttua simulaatiopelien äänimaisemaa: musiikki on geneeristä country-jolkotusta (ehkä jopa rojaltivapaata sellaista) kun taas ehkä kenties se tärkein, eli junan ääni ei pelissä tunnu kuuluvan oikeastaan lainkaan, vaikka pelaaja pyörittelisi ja zoomailisi kamerakulman kanssa junan vierellä. Junan eläimiä varoittava torvi kyllä kuuluu, mutta olettaisinpa kiskojen ja junan pitävän jonkinlaista ääntä, kun se lähiöelämään olennaisena osana kuuluva kiskokolina kuuluu oikeassa elämässä jopa metsien lävitse. Pelin ääniefekteillä oli myös tapana ajoittain rätistä ja pätkiä, tosin en ollut varma alkoiko tätä tapahtua vasta 1.03 -päivityksen jälkeen. Peliä siis päivitellään, mutta tuntuu, että kaikki oleellinen jää paikkaamatta.

Pelillisesti Train Life on peruskauraa. Tarjolla on uramoodi eri vaikeustasoilla. Easy-tasolla saadaan oletusvaihtoehtoa enemmän starttirahaa, kun taas vaikeammat tasot antavat vähemmän. Sandbox-moodi on hauska, koska rahaa on loputtomasti ja pelaaja voi ostaa junan täyteen vedettäviä vaunuja ja reissata pitkin kiskoja huolettomasti ylinopeudella, sakkoja maksellen ja rahaa viskoen. Koska ehdottomasti, kiskoilla ja junien vapaassa liikehtimisessä peli on parhaimmillaan ja se ei ole paljoa se.

Uramoodin alkuun opastava tutoriaali on kattava, mutta unettava. Tutoriaali kuitenkin kertoo kaiken, mitä junien operoinnista tarvitsee tietää. Siitä sitten pikkuhiljaa aletaan kasvattamaan jalansijaa junamarkkinoilla, kun kuskataan porukkaa edestakaisin tai vaihdetaan rahtipuolelle kuljettamaan erinäistä tavaraa pikkutehtävien ja pikkurahan muodossa. Junia pitää muistaa jopa tankata ja huoltaakin.

Raiteilla tehdyt hätäpysähdykset kuluttavat junan jarruja. Aika ajoin onkin käytävä junahallissa huoltamassa, joka totta kai maksaa rahaa. Samasta paikasta voidaan myös ostaa uusia junia sekä vaunuja veturin jatkoksi. Uramoodi tarjoaa myös erilaisia skenaariotiloja, joissa pitäisi ajaa vaikkapa Pariisista Berliiniin tietyn ajan puitteissa. Hauskana elementtinä jopa höyryveturiakin pääsee kokeilemaan. Onnistuneesta skenaarioreissusta saa palkkioksi tukun rahaa.

Junakuskin roolia vakavasti pelleilemättä leikittäessä, on muistettava asiallinen ajaminen. Nopeusrajoitusta pitää normaalivaikeustasoilla noudattaa tai tulee sakkoa, ilman radion kautta pyydeltyjä lupia ei myöskään ole asiaa minnekään toisten ratapihoille tai tulee sakkoa. Joskus vastassa saattaa samoilla kiskoilla olla toinen juna, jolloin pitäisi vaihtaa raidetta tai odottaa toisen junan kulkua.

Oman junan raiteilta suistaminen (joka näytetään vain mustana game over ruutuna) on ikävämpi juttu. Pelaaja voi onnettomuuden jälkeen palata aiempaan tallennukseen, tai mikäli väkisin haluaa jatkaa siitä, missä oli ennen onnettomuutta, joutuu maksamaan tyyriin sakon. Easy-tasollakin se on päälle parikymmentä tuhatta dollaria, jotta saa jatkaa pelaamista. Aika ajoin pitää muistaa myös vaihtaa kiskoa sen mukaan mihin ollaan kulkemassa. Onneksi pieleen mennyt risteys ei ole niin vakava juttu, koska junalla voidaan peruutellakin.

Uramoodin pelaaminen ei ole oikeastaan missään vaiheessa kuitenkaan hauskaa, vaikka onhan pelissä peruspalikoita paikalleen saatukin. Erilaisia junamerkkejä on useampia, kuten ICE 3, ICE 4 ja NEWAG Griffin ja junakuskin koettavaksi eri maita on kaikkiaan kymmenen.

Ruma grafiikka, huono ruudunpäivitys ovat kuitenkin omiaan työntämään nopeasti pois pelin parista, mutta kun ne valikotkin on niin hemmetin tönköt, että kaikki säätäminen ja muokkaaminen on turhauttavaa puuhaa.

Älyttömyyksiäkin löytyy. Sen sijaan, että pelin toimintavalikko – josta löytyy henkilökunnan palkkausmenu ja maailmankartta – aukeaisi PS4-ohjaimen keskellä olevalla hipaisulaudalla, avataan tärkein menu sen sijaan ristiohjaimen ylänuolella. Ristiohjaimeen on valjastettu myös muita toimintoja, kuten lupien pyytely ja valojen säätö, joten helposti tulee aina paineltua väärää nappulaa, koska tärkeä menu ei ole sillä kaikkein loogisimmalla paikalla. Kosketusalustaa ei ole hyödynnetty pelissä itse asiassa lainkaan – sitä painettaessa ei tapahdu mitään. Useita välilehtiä sisältävä päämenu on kaiken lisäksi viiveellinen ja jokainen välilehden vaihtaminen tapahtuu noin sekunnin viiveellä. Peli myös kaatuili pariin otteeseen peliä arvostellessani.

Loppusanat

Train Lifen julkaisseesta Naconista tulee usein mieleen Suomestakin löytyvä, hongkongin tilalle tullut kauppaketju: myydään vähän kaikkea, ei välttämättä niin kovin laadukasta, ”mutta jos asiakas kysyy, niin voidaan sanoa että löytyy.” Train Life on esimerkiksi Overpass -pelin tapaan yksi sellainen Naconin peli taas. ”Onko teillä junapeliä?” On meillä.

Mitään ei Train Lifessä ole tehty kunnolla, vaikka yritys on varmasti ollut kovaa ja intohimoista Simteractin osalta. Kaikki peruspalikat ovatkin mukana, mutta ne ovat hujan hajan ja kokonaistoteutuksesta nauttiminen jää pelaajan oman sietokyvyn harteille. Mikäli Train Life olisi vielä early accessissa ja tämä arvosteluni olisi lyhyt esikatselu kehittyvästä pelistä, sanoisin, että hyvältä alkaa näyttää.

Yhteenveto

Heikko esitys

Hyvää

  • - Sandbox-vaikeustaso
  • - Junan peruskontrollit opettavat työnkuvaa
  • - Useita ostettavia junia
  • - Interreilaaminen pitkin Eurooppaa

Huonoa

  • - Ruma grafiikka ja huono ruudunpäivitys
  • - Ponneton ja rätisevä äänimaailma
  • - Vain yksi pelimoodi eikä moninpeliä
  • - Sekavat ja hitaat valikot
  • - Pelin kaatuilu ja keskeneräisyys