Trials Fusion arvostelussa

Kummallisista mielleyhtymistä kummallisimpana kotimaisen RedLynxin mainio moottoripyöräpeli, Trials, tuo mieleeni kesän ja mökkeilyn. Syykin on kohtuullisen selvä: päätökseni pakata eräälle elokuiselle mökkiretkelle mukaan jo edesmennyt Xboxini muutti suunnitellun viikonloppukaljoittelun parin vuorokauden intensiiviseksi videopelimaratoniksi, jossa mökkiin linnoittautunut miesporukka yritti kädet hiessä ja silmät verestäen luotsata fysiikkapohjaista moottoripyörää kuskeineen läpi kivenkovien kaksiulotteisten ratojen. Peli oli tietenkin vuonna 2009 Xbox 360:lle julkaistu Trials HD, joka nousi läsnäolijoiden keskuudessa jonkinmoiseen kulttimaineeseen ja on omissa silmissäni pysynyt tähän päivään asti eräänä edellisen konsolisukupolven parhaista peleistä. Pakkomielteisyyteni tiedostaen jätin Trials Evolutionin odottamaan parempia aikoja, mutta juuri kun sopiva hetki näytti saapuvan, siinsikin horisontissa jo uuden polven konsoleille julkaistava Trials Fusion.

Trials Fusionin peruskonsepti on vanha tuttu. Kyseessä on siis fysiikkapohjainen moottoripyöräpeli, jossa huristellaan läpi kaksiulotteisten temppuratojen, tavoitteenaan päästä maaliin mahdollisimman nopeasti ja vähillä kaatumisilla. Pelaaminen on periaatteessa yksinkertaista: pyörä kaasuttaa ja jarruttaa liipaisinpainikkeista ja kuskin nojaa voi kallistaa eteen tai taakse vasemmanpuoleisesta analogiohjaimesta. Yksinkertaisten kontrollien alle kätkeytyy monipuolinen ja taitoa vaativa pelimekaniikka, jossa hioutuminen kysyy päivien jos ei viikkojen harjoittelua. Ero keulimisen ja kuperkeikan välillä on hiuksen hieno ja pienikin virheliike tasapainossa tai nopeuden hallinnassa maksaa usein arvokkaita sekunteja tiimalasissa. Olen käyttänyt Trialsin pelattavuudesta joskus sanapartta ?helppo omaksua, vaikea hallita? ja se kuvaa mielestäni osuvasti myös Fusionia.

Loistavasti toteutettua pelattavuutta täydentää onnistunut tasosuunnittelu, joka tarjoaa vaihtelua täysin triviaaleista läpihuutoradoista hermoja raastaviin Extreme-rutistuksiin. Trials HD:n kolkot teollisuushallit saivat kenkää aikaa sitten ja Fusion jatkaakin Trials Evolutionin viitoittamalla tiellä värikkäine ja valoisine ulkoilmaratoineen. Temaattisesti Fusion luottaa turhankin hajuttomaan ja mauttomaan scifiin, mutta pelimekaanisina rakennelmina Fusionin futuristiset kaupungit, lomakylät ja luonnonpuistot ovat erittäin toimivia. Radat tuntuvat yksilöllisiltä ja hypyt, pudotukset, silmukat, checkpointtien asettelu sekä muut elementit korreloivat niin täydellisesti ratojen vaikeustason kanssa, että hyvää suunnittelua erehtyy pitämään liki itsestäänselvyytenä. Ainoa asia joka jäi lievästi harmittamaan olivat pelaajalle pakotetut tutoriaalitasot, jotka ainakin Trials-veteraanin näkövinkkelistä tuntuivat tunkeilevilta ja hieman ärsyttäviltä hidasteilta. Näitä ei onneksi tarvitse pelata kuin kerran.

Trials Fusionin uudistuksista eittämättä kohutuin ja kritisoiduin on mahdollisuus tehdä ilmalentojen aikana temppuja sekä tämän ympärille rakennettu FMX-stunttimoodi. Hahmon saa vääntymään aikana hurjiin asentoihin vääntämällä oikean- sekä vasemmanpuoleista analogiohjainta samanaikaisesti eri suuntiin. Mitä pidempään saa pidettyä asentonsa tai mitä useamman tempun saa ketjutettua putkeen, sitä paremmin rapsahtaa pisteitä. Touhu on oikeastaan aika hauskaa, mutta kieltämättä hieman liian epätarkkaa istuakseen täysin luonnollisesti Trialsin muutoin veitsenterävään pelattavuuteen. Hahmon liikuttelu perustuu muun pelin tavoin fysiikkaan, jolloin esimerkiksi temppuasennosta palautuminen saattaa kiepsauttaa koko pyörän tahattomasti nurin. Toisinaan pelillä tuntui olevan myös vaikeuksia temppujen rekisteröinnissä. Ilmeisistä ongelmista huolimatta en jaksa liittyä siihen valittajien kuoroon, jonka mielestä puhtaasti temppuiluun varatut FMX-kilpailut olivat huono idea, sillä ne ovat loppujen lopuksi aika viihdyttäviä sekä riittävän helppoja kompensoidakseen pelattavuuden epätarkkuuksia.

Muutoin Fusionin uudistukset tuntuvat melko vaatimattomilta. Moottoripyörien ohella osa Fusionin radoista taitetaan peruspyöriä raskaammalla ja vakaammalla mönkijällä, tasojen taustalla kulkee huumorisävytteinen juoni ja pelin rakenne on muuttunut enemmän ison budjetin videopelejä myötäileväksi. Esimerkkinä viimeisestä, yksinpeli on puettu vaikeustaso kerrallaan aukeavaan uramoodiin, joka pitää sisällään paitsi FMX-kisat, myös muinoin taitopeleinä tunnetut hauskuutukset, kuten keulimis- ja mäenkiipeämisikilpailut. Yksinkertainen vaikeustason tai pelityypin mukaan järjestelty lista palvelisi paremmin kaltaisteni Trials-veteraanien tarpeita, sillä tavoitteenahan on lopulta vain minimoida konsolin käynnistyksen ja pelin aloittamisen väliin jäävää aikaa. Kenties uramoodin tarkoitus on tehdä uusien tulokkaiden olo kotoisammaksi.

Sisältöä Trials Fusionissa piisaa valtavasti. Yksinpelikilpailuja löytyy reilut viitisenkymmentä ja mikäli mielii läpäistä vaikeimmat Extreme-radat, saa urakkaan varata päiviä. Perfektionistit löytävät tekemistä myös ratoihin kätketyistä lisähaasteista: jos kultamitalin saa liian helposti, niin miltäpä kuulostaisi uusi yritys päästämättä irti kaasusta tai viidellätoista voltilla? Yksinpelin ohella pelistä löytyvät muun muassa jo Evolutionista debytoinut rataeditori, yhdellä koneella pelattava moninpeli sekä omien ratojen jakeluun tarkoitettu Track Central. Varmentamattomien huhujen mukaan myös verkkomoninpeli tekisi tuloaan päivitysten myötä. Track Centralista löytyi arvostelun kirjoitushetkellä noin kymmenisen tuhatta rataa ja lisää tulee päivittäin. Runsaudesta huolimatta tasokkaiden ratojen löytäminen oli helppoa valmiiden kategorioiden ja sisäänrakennetun hakutoiminnon avulla. Moninpelattavia Supercross-ratoja ei tosin näkynyt missään.

Audiovisuaalisena kokemuksena Trials Evolution on miellyttävä, joskaan ei nyt ehkä ihan siinä määrin seuraavan sukupolven teos, kuin vaikkapa uusi InFamous tai Killzone. Arvosteltu PlayStation 4 -versio pyöri 1920*1080 kuvapisteen teräväpiirtotarkkuudella ja mikä tärkeintä ? sulavat 60 kuvaa sekunnissa. Silmiin osuu hetkittäin myöhässä latautuvia tekstuureja, tyhjästä ponnahtelevia taustaesineitä ynnä muuta pientä, mutta pääasiassa huomio kiinnittyy positiivisiin asioihin, kuten dynaamisiin varjoihin ja miellyttävään värien käyttöön. Äänistä on vähemmän sanottavaa. Ne ajavat erittäin hyvin asiansa, mutta käytännössä juoneen liittyvä dialogi ja musiikki tuli kytkettyä pois heti ensimmäisellä pidemmällä pelisessioilla. Tämä kertoo kenties enemmän kuitenkin session pituudesta kuin dialogin tai musiikin laadusta.

Loppujen lopuksi Trials Fusionin peruspelattavuus on niin vahva, että teemasta tai valikkorakenteesta kitiseminen tuntuu vähän yliampuvalta. Fusion on monin puolin mainio peli ja ehdottomasti jokaisen euronsa arvoinen. RedLynxillä ja Trialsilla on kuitenkin edessään ihan todellinenkin haaste: kuinka parantaa liki täydellistä konseptia merkityksellisellä tavalla etenkin kun sisältöäkin on tarjolla jo enemmän kuin riittävästi? Tätä kysymystä on hyvä pohtia Trials Fusionin äärellä vaikkei olisikaan vielä mökkikausi.