Tribes: Vengeance arvostelussa

Vuonna 1998 julkaistu Starsiege: Tribes räjäytti monen niihin aikoihin nettipelejä pelanneiden tajunnan täysin uudella pelimaailmallaan. Tuolloin Quake-pelin Capture the Flag sekä sen modina ehkä parhaiten tunnettu Team Fortress olivat jo tutustuttaneet useimmat pelaajat lipunryöstöön ja sitä kautta strategisesti erilaisten hahmoluokkien hyödyntämiseen. Saapuessaan Tribes kuitenkin onnistui luomaan tiimipohjaiselle nettiräiskinnälle täysin uuden ulottuvuuden mm. monimutkaisten tukikohtiensa, laajojen kenttiensä sekä erilaisten taisteluhaarniskoidensa avulla.

Tribes on aina perustunut erilaisten futuristisien heimojen väliseen kamppailuun. Ennen Vengeancea, Tribesit ovatkin olleet pelkästään nettipohjaisia first person shootereita, joissa tiimityöskentely näytteli keskeisintä roolia. Jonkin asteinen yksin pelattava osio on myös aiemmista Tribeseistä löytynyt, mutta se on etupäässä toiminut vain opastavana osana peliä, jossa pelaaja tutustutetaan pelin eri toimintoihin. Vengeancessa yksinpeli on ensimmäistä kertaa juonellinen ja kertoo tarinan kielletystä rakkaudesta kahden eri heimon edustajan välillä. Kaikista ennakkoluuloistani huolimatta juoni paljastui sangen monimutkaiseksi ja hyvin toteutetuksi.
Ainakin omalla kohdallani heräsi kysymys, josko kelpo yksinpeli olisi kuitenkin vaatinut veronsa moninpelin puolella. Yhtäläisyydet vanhaan kunnon Tribes-tunnelmaan kun tuntuvat olevan pitkälti enää erilaisten tukikohdassa sijaitsevien laitteiden, taisteluhaarniskoiden ulkonäön sekä muutaman muun pienen yksityiskohdan varassa. Esimerkiksi peliin lisätty hiihto-ominaisuus sekä yksiköiden nopeuttaminen on vaikuttanut siihen, etteivät esimerkiksi miehistön kuljetukseen soveltuvat ajoneuvot ole enää suosiossa. Erilliset sukset heimolaisten hiihtelyyn on kuitenkin jätetty lisäämättä.

Itse en valitettavasti Vengeancen klaanien välisiin sotiin päässyt tutustumaan, mutta ainakaan yleisillä servereillä pelatessa on turha haaveilla usean oman tiiminsä jäsenien kuljetuksesta vihollisen puolustuksen keskelle, sillä pelaajat saavuttavat itsekin vihollisen tukikohdan tuossa tuokiossa, jopa raskaimmalla taisteluhaarniskalla tallustaen. Tämän lisäksi Irrational Gamesilla on koettu parhaaksi toteutustavaksi laittaa lippu tyrkylle aivan tukikohtien edustalle, jolloin pelaajien ei tarvitse vaivata päätään suunnittelemalla monimutkaisia strategioita ahtaiden käytävien vyöryttämiseksi. Avoimien tukikohtien johdosta puolustukseen jäävät pelaajat ovat entistä herkempiä vastapuolen pommitukselle. Myös mahdollisuus jakaa käskyjä oman tukikohtansa syövereistä on joutunut tekemään tilaa kehityksen tieltä. Vengeancesta toki löytyy todella yksinkertaistettu sensori, jonka avulla voi tiirailla esimerkiksi tukikohtaa lähestyviä vihulaisten pelaajia.

Tribes-tunnelmaa latistavia tekijöitä lukuun ottamatta on Vengeancesta kuitenkin vaikeaa löytää pahaa sanottavaa. Pelissä on edelleen mukana kolme erilaista taisteluhaarniskaa, joilla jokaisella on omat heikkoutensa sekä vahvuutensa. Kevyin haarniska on luonnollisesti nopein ja se onkin haarniskoista ainoa, joka sallii esimerkiksi tarkka-ammuntaan tarkoitetun laser riflen käytön. Kevyen taisteluhaarniskan käyttö kuitenkin vaatii usein rautaisia hermoja sillä kovin montaa osumaa se ei kestä. Kaksi muuta vaihtoehtoa ovat keskikokoinen- sekä raskas taisteluhaarniska, joista jälkimmäiseen tuntuu pelissä törmäävän useaan otteeseen.

Vihollisen tukikohdan voi edelleen lamaannuttaa tuhoamalla sen generaattorit tai erilliset asemat. Sähkön ollessa pimeänä, vihollisten paikallistamiseen tarkoitetut sensorit sekä pelaajien varustamiseen tarkoitetut inventory stationit ovat luonnollisesti käyttökelvottomia. Jotta taistelu ei päättyisi laitteiden tuhoamiseen, löytyy jokaisen tukikohdan seinästä korjaukseen tarvittavat välineet. Ankaran pommituksen alla kuitenkin korjaustyöt usein osoittautuvat yllättävän haasteellisiksi ja pahimmassa tapauksessa ne saattavat jopa antaa vihulaiselle tilaisuuden viedä lipun useaan otteeseen ennen kuin tilanne on rauhoittunut.

Tukikohtaa puolustamaan jäävien pelaajien ei myöskään tarvitse notkua tukikohdan ulkopuolella hyökkääjiä odottelemassa, sillä myös laitteiden korjaus palkitaan. Laitteita korjaamalla pelaaja kerää puolustuspisteitä, joiden avulla voi välttää pistetilastojen häntäpäässä roikkumisen. Tukikohtiin kuuluvien, manuaalisten tykkitornien lisäksi niistä löytyy myös automaattisia kanuunoita, joita pelaajat voivat pystytellä mielensä mukaan. Tämä kuitenkin edellyttää sen, että pelaajan haarniska on riittävän suuri kanuunoiden kantamiseen.

Arsenaalin puolelta pelistä löytyy muun muassa vanha tuttu spinfusor, joka tuntuu edelleenkin olevan useimpien pelaajien vakiovaruste. Tarkka-ammuntaan suunnattu laser rifle on hieman menettänyt suosiotaan, sillä liikkumisen nopeutuksen myötä vaatii luonnollisesti yhä lahjakkaamman ampujan, mikäli mielii jotain saada hengiltä. Päähän kohdistuvat osumat tekevät tapansa mukaan enemmän vahinkoa, mutta taistelun päätyttyä myös ratkeaa mm. parhaan huippunopeuden saavuttaneen, eniten ilmassa kiekoilla osuneen lisäksi se, kuka on kerännyt kentän aikana eniten laser riflellä headshotteja tililleen.

Uusia aseita ja vekottimia pelistä myös löytyy. Näitä ovat esimerkiksi sähköinen kilpi, joka suojaukseen suuntautuvan ominaisuutensa lisäksi, toimii myös bumeranginomaisena heitettävänä kiekkona. Itse koin mielenkiintoisimpana uudistuksena grappling hookin, joka nimensä mukaisesti laukaisee vaijerilla varustetun koukun. Sen avulla voi esimerkiksi kiinnittäytyä lentäviin aluksiin ja parhaimmassa tapauksessa päästä riittävän lähelle tuhotakseen koko vekottimen. Tämän lisäksi se soveltuu mainiosti tilanteisiin, jossa energia ei enää riitä jetpackin käyttöön ja maahanlasku tietäisi kuolemaa, olettaen että lähellä on jokin seinämä johon voi tarrautua. Pelissä on sen edeltäjistä tunnetuiksi tulleet erilaiset joka miehen kokoonpanoon kuuluvat pakkaukset mukana, joilla voi useissa tilanteissa olla ratkaiseva merkitys. Vengeancessa on tehty dramaattinen muutos niiden osalta, sillä niistä löytyy sekä passiivinen, että aktiivinen toiminto sulautettuna yhteen. Pelaajan liittäessä haarniskaansa esimerkiksi speedpackin, vauhti lisääntyy automaattisesti ja aktiivinen osa vaikuttaa enää pelkästään tulinopeuteen.

Mukana on tällä kertaa neljä erilaista ajoneuvoa. Niitä ovat muun muassa yksin lennettävä suihkuhäkki, joka erikoisesta ulkonäöstään huolimatta on erittäin ketterä, nopea ja kohtuullisen tulivoimainen vekotin. Aiemmista Tribes-peleistä tuttu, miehistön kuljetukseen tarkoitettu alus on korvattu suurehkolla, kolmipaikkaisella pommittajalla. Sen avulla voi helposti kylvää tuhoa korkeuksista, vaikkakin nopeimmin liikkuviin vihollisiin on sillä usein hankala osua. Maan pinnalla liikkuvia ajoneuvoja edustavat kiituri sekä hyppytankki.

Kiituri on ajoneuvo, joka suuren nopeutensa lisäksi toimii myös varustamona sekä spawn-pointina. Liekö tämä sitten hieman vähemmän realistinen yritys paikata puuttuvan miehistönkuljetusaluksen luomaa tyhjiötä. Käytännöllisyydestään huolimatta en itse nähnyt kiituria käytettävän usein. Tämä toki voi johtua valitettavan vaisusta tiimityöskentelystä useimmilla julkisilla servereillä. Listan häntäpäässä keikkuu hyppytankki, jonka hyppyominaisuus yhdistettynä sen tulivoimaan osoittautuu usein sangen käytännölliseksi, vaikka se usein melko koomisen näköistä onkin.

Moninpelimuotoja on viisi erilaista. Arena, jossa tiimit ottavat toisistaan mittaa yhdeksän erän verran. Kuollessaan pelaaja joutuu Counter-Striken tapaan odottelemaan uutta erää ennen kuin pääsee jälleen taisteluun. Toinen pelimuoto on Ball, jossa pelaajat pyrkivät saamaan pallon vihollisen maaliin. Hieman epämääräisessä fuel-pelimuodossa pelaajat keräävät kentältä mahdollisimman nopeasti polttoainetta oman tiiminsä tankkiin. Rabbitissa pelaajat taas pyrkivät saamaan itselleen lipun, jonka jälkeen lipunhaltijan tehtävä on pysyä hengissä mahdollisimman pitkään. Ehdottomasti suosituin näistä viidestä on perus Capture the Flag, jossa tiimit pyrkivät nappaamaan vihollisen lipun ja kiikuttamaan se takaisin omaan tukikohtaansa.
Tribes: Vengeance käyttää Unreal-pelimoottoria ja visuaaliselta tasoltaan se on Unreal Tournament 2004 pelin kanssa samalla viivalla. Graafisesti peli ei ehkä ole terävintä kärkeä yhdessä Half-Life 2:n, Far Cryn ja Doom 3:n kanssa, mutta silti näyttävä paketti. Vengeancen yksinpelissä ilmenevä musiikki tuntuu sopivan sen erilaisiin tilanteisiin tunnelmallisesti melko hyvin. Pelin tekijät eivät ole kuitenkaan jaksaneet nähdä vaivaa panostaakseen moninpelin musiikilliseen puoleen, joten musiikillista moninpelitunnelmaa syventävät enää aseiden säestyksellä syntyvät sulosoinnut.