TT Isle Of Man: Ride on the Edge 3 arvostelussa

Kolmen vuoden tauon jälkeen TT-ajot ovat täällä taas. Tutusti nimetty TT Isle of Man: Ride on the Edge 3 ei ole enää ranskalaisen Kylotonnin käsialaa, vaan kehitysvastuu on vieritetty Naconin omistuksessa olevalle Raceward Studiolle, joka taasen kehitti muun muassa RiMS Racing -pelin muutama vuosi sitten.

TT Isle of Man: Ride on the Edge 3 kuitenkin käyttää syystä tai toisesta pohjanaan Kylotonnin KT Engineä, joten yhtäläisyys edeltäjiin on melko selkeä.

Kolmisen vuotta sitten kun kakkosen arvostelua naputtelin, jylläsi pandemia pahimmillaan ja oikeat TT-ajot peruuntuivat. Tätä kirjoittaessa maailma on taas ainakin vähän enemmän mallillaan ja tänä vuonna TT-ajot alkoivat maanantaina 29.05.2023 ja päättyvät toissa päivänä, 11.6, loppukilpailuun.

Ride on the Edge 3 julkaistiin kuukausi sitten, eli hieman ennen 2023 kauden kisoja. Hieman hölmösti pelin tarjoamat superbike- ja supersport-luokat pitävät kuitenkin sisällään 2022 kokoonpanon, ainakin mikäli vuosilukemaan on uskomista. Kuskeja on 38 ja erilaisia pärriä 21 superbike-luokassa ja 17 toisessa. Eroa luokilla on se, että superbiket yltävät huippunopeudessa yli kolmensadan ja ovat painavampia hallita, siinä missä supersportit ovat kevyempiä ja huippunopeus noin 250 km/h.

Tapahtumapaikkana toimii tietysti Mansaari ja sen valtavat etäisyydet. Peliin on mallinnettu autenttisesti ja virtuaalistakin ajettavaa onkin ihan kiitettävästi noin parisen sataa kilometriä jaettuna 32 erilaiseen kisapätkään. Virtuaalisen maailman voi havaita helposti, sillä jokainen kisa kestää yleensä kymmenestä viiteentoista minuuttiin. Mukana ovat myös aika-ajot ja vapaat harjoitukset – aika-ajojen merkitys korostuu interval-lähdöissä, sillä kun kympin sakissa ajetaan, ei ole mukava jäädä viimeisille sijoille silloin, kun matkaan lähdetään mies kerrallaan, kymmenen sekunnin tauotuksilla.

Suunnittelunsa osalta Raceward on yrittänyt puhaltaa TT Isle of Man: Ride on the Edge 3 -peliin jotain uutta. Heti ajamisen alkeet opastavan tutoriaalin jälkeen pelaaja jätetään oman onnensa nojaan Mansaaren maisemiin. Hetken kummasteltuaan pelaaja tulee ymmärtäneeksi, että Racewardin versio Mansaaresta onkin eräänlainen vapaasti tutkittava open world -maailma, jossa voi vapaasti tutkia ja harjoitella ajamista ja kun halutaan kisaan, ajetaan joko vastaavan merkin luokse, tai sitten karttaruudun kautta pikamatkataan kisapaikalle.

Kartalta löytyy kisojen ja aika-ajojen ohella myös faktaruutuja, jotka avaavat pelin päiväkirjasta uusia sivuja. Tarjolla on myös 1vs1 -kisoja. Viimeisenä pelistä löytyy ajastettuja haasteita, joissa vastassa ovat muut pelaajat ja leaderboardit. Ajastetuissa haasteissa, joissa aina siis ajetaan sitä parasta aikaa omassa rauhassa, on simulaation taso valmiiksi valittu pelintekijöiden toimesta. Joskus se saattaakin yllättää, kun siirryt helposta simuloinnista haasteeseen, jossa onkin vaikein päällä – kaatumisia tulee ja paljon, ennen kuin älyää ottaa varovaisemmin.

Myös yksinpelisisältö löytyy samalta kartalta. Pelaaja voi aloittaa molempien pärräluokkien ajokaudet samaan aikaan, valitsemalla tallin ja kuskin – aktiivista luokkaa voi sitten vaihdella silloin kun siltä tuntuu. Molemmilla luokilla on samanlainen urapolku, jossa ajetaan kahdeksan epävirallista aika-ajoa sekä kahdeksan epävirallista kisaa, kunnes lopuksi päästään ajamaan virallinen aika-ajo sekä täysi ympäriajokisa.

Kisamenestyksestä kertyy XP:tä joka nostaa ajajatasoa, mutta myös kehitysrahaa tienataan, joista jälkimmäisellä saadaan pultata pyörään uutta parempaa tehopalikkaa RiMS Racing -pelin tapaan. Vaikka pärrän päivitys toimiikin porkkanana ajamiselle ja menestymiselle, on kokonaistoteutus jotenkin väsynyt ja vähän tylsä, mielikuvitukseton.

Kokonaisuutena pelin sisällön suunnittelukin on hieman hämmentävä – karttaruutu aukeaa PS5-ohjaimen kosketuslevyä painamalla ja päävalikko start-nappulalla. Koko ajan kuitenkin ollaan pärrän selässä valmiina vapaaseen ajoon. Päävalikosta sitten voi luoda custom-kisoja, eli pikapelin ja valikosta löytyy myös ”päiväkirja”, jonne aukeaa erinäistä melko turhaa faktatietoa TT-kisasta ja sen kuskeista ja historiasta – jos kiinnostaa lukea sitä pelistä eikä internetistä.

Valikosta löytyy myös kymmenen pelaajan nettipeli, mutta edeltäjänsä tavoin vastassa on päivä toisensa jälkeen kuollut peliaula, joista saattaa löytää yhden pelaajan, jolla on huono signaali. Kakkospelistä löytynyt paikallispelaamiseen tarkoitettu hot seat -moodi toisen pelaajan haamua vastaan on pudotettu kokonaan pois – mitään paikallista moninpeliä ei ole. Sadekelikin pelistä löytyy, mutta se ei ole dynaaminen – pelaaja voi itse asettaa pientä lisähaastetta vaihtamalla vuorokauden aikaa ja keliä kuivasta sateeseen, silloin kun haluaa. Sade on jossain määrin liukkaampi ja haastavampi ajaa, niin kuin sopia olettaisikin.

Oletusasetuksilla TT Isle of Man: Ride on the Edge 3 on edeltäjiensä tapaan erittäin vaikea ohjattava, eikä siihen tarvita edes sitä lisähaastetta antavaa sadetta. Pienikin pitkäksi mennyt mutka tai mutkanjälkeinen liian aikainen kaasutus johtaa lähes aina kaatumiseen.

Simulaatiotasoja pelissä on kolme: itse tyydyin kokeiluiden jälkeen ajamaan helpoimmalla tasolla, joka ei sekään ole vielä helppo – virheisiin kun ei ole silti varaa kun ajetaan lähes kolmeasataa kapeilla teillä ja kylien lävitse, jossa pienikin kosketus kävelytien reunaan tai mökin kulmaan heittää kuskin ja pärrän pitkin pöpelikköä. TT Isle of Man: Ride on the Edge 2 -pelin robottimaisen täydellisen virheettömän tekoälyn sijaan kolmonen tuo onneksi mukanaan tekoälyn, joka on sekin taipuvainen virheisiin ja silloin tällöin näkeekin jonkun kaatuneena. Kuskit voivat kolaroida myös keskenään, vaikka itse kuskin läpi pyörä meneekin, jotta ei tarvitse mallintaa gorea, niin moottoripyörään osuessa on kaatuminen usein taattua.

Oletusasetuksella tekoälyn taso on 40 prosentin luokkaa ja tätä voi nostaa halutessaan pykälä kerrallaan. 40-asetus on melko helppo ja jo aloituksessa pääsee kutakuinkin kaikkien ohitse, kun alkaa vähän oppia ajamaan, mutta suurin haaste onkin yleensä se, että pystyy ajamaan kisoja kaatumatta ja mokailematta liikaa.

Yleensä kaatuminen johtaa siihen, että melko tasaisesti ajava tekoälylauma tulee kokonaisuutena ohitse – elleivät itse töppää kaatuneeseen pelaajaan tai mokaile myöhemmin edessäpäin. Peli kuitenkin tuntuu liian helpolta vielä 70-asetuksellakin.

Kokeilin piruuttani vääntää tason täyteen sataan prosenttiin ja tämä kokeilu paljasti sen, että pelin tekoälyssä on – päivitysten korjauksista huolimatta – jotain kummallista vialla. Ajoittain 100-prosenttinen tekoäly huristaa niin lujaa karkuun, että sitä ei ole mitään saumaa saada kiinni, mutta yleensä koko porukan ohitse pääsee jo lähdössä vaikka viimeiseltä sijalta ja mikäli siististi kaatumatta ajelee, on kisa ylihelppo voittaa tai ainakin päästä kolmen sakkiin.

Toisinaan 100-tekoäly saattaa jäädä edellä aivan kuin hidastelemaan ja kertaalleen jopa eräässä 1vs1 -kisassa päästi ohitseni, kun jäi itse lämmittelemään renkaitaan käärmeliikehdinnällä. Jonkinlainen kumma säätöbugikin löytyi, sillä ainakin kerran ylöspäin ruuvaamani vaikeustaso oli palautunut takaisin 40-lukemaan.

Muitakin bugeja löytyy. Peli on tätä kirjoittaessa saanut osakseen jo kolme pätsiä ja yleisiä bugeja, kaatuilua, juurikin tekoälyä kuin ruudunpäivitystäkin on korjattu monen muun ohella. Siltikään peli ei ole täysin terve – yllä mainitut tekoälyn outoudet ja ailahteleva haastavuus ovat yksi. Kertaalleen peli nimittäin jopa kaatui itsellänikin PS5-työpöydälle ja eräs kisa, jossa maaliin tulin kahdeksantena näyttikin lopputilastoissa ykkössijaa ja kokemuspisteitä ja kehitysrahaa tuli sen mukaisesti. Toisessa kisassa taas ajoin sataprosenttista tekoälyä vastaan ja innoissani otin maalisuoralla kolmossijan vastaan, vaikka selkeästi olin vierellä ajanutta kuskia pyörän verran taaempana. Oikea sija olisi siis ollut neljäs, mutta peli lätkäisi lopputilastoon sijan kuusi. Mitä ihmettä Raceward?

Pelin epätasainen ruudunpäivitys on sijoitussekoilun ohella eniten peli-iloa rikkova tekijä. Pääasiassa mennään siinä kuudenkymmenen kuvan sekuntivauhtia ja vauhdintunne parhaimmillaan onkin huikea ja yksi pelin parhaita puolia – mutta kun se vauhdikkuus ei ole tasaista. Mitä enemmän yksityiskohtaa ja objekteja ruudulle tulee, sitä enemmän peli kyykkää. Ahtaissa keskustoissa, joissa tarkkuus olisi elintärkeää, ryhtyy peli kyykkäilemään ja kuvakin repeilee (ilmeisesti vsyncin puutteesta). Ohjata pitäisi millintarkasti, mutta peli rikkoo immersiota ja pelaajan keskittymiskykyä, eikä sekään yhtään auta, että edeltäjänsä tavoin aidat kuin puskatkin piirtyvät ja pompsahtavat suoraan pelaajan näkökenttään ja puiden muoto muuttuu lennossa – nämä häiritsevät keskittymistä.

Sateen kanssa peli kyykkäilee ajoittain vielä useammin, joten kukapa sitä haluaisikaan vapaaehtoisesti päälle laittaa. Efektinäkään sade ei ole mikään kovin hieno, vaikka vesipisarat ruudulla ihan hienosti valuvatkin. Radalla sade kuitenkin näyttää satavan vain pärrän edessä ja liikkuen sitä mukaa kun pelaaja liikkuu, eikä perästä tule minkäänlaista vesisuihkua. Laimeaa – sade-efekti näytti itse asiassa samalta RiMS Racing -pelissä, joten liekö siinäkin ollut KT Engine käytössä, jonka saisi heivata jo mäkeen pikkuhiljaa.

Visuaalisestikaan kun TT Isle of Man: Ride on the Edge 3 eri näytä miltään PS5-peliltä. Pärrä ja ajohaalareistaan hajoava ja kaatumisen myötä likaantuva kuski on ihan kivannäköinen ja tietekstuuri sekin, mutta ympäröivä grafiikka usein ei. Etenkin vuori- ja peltomaisemat kauempana keskuksista ovat paikoin todella karua katsottavaa. Peliä vaivaa myös ylenpalttinen kirkkaus ja välillä taas näyttää, kuin pelissä olisi päällä jonkin ”viileä” värifiltteri, joka saa kaiken näyttämään haalistuneelta. Kenties kyseessä on HDR, mutta tätäkään ei saa säätää mistään, eikä gamman kanssa leikkiminen pelin valikossa juurikaan korjaa asiaa.

Simulaationa takuulla itseään pitävä TT Isle of Man: Ride on the Edge 3 ei myöskään vakuuta täysin yhdentekevän ja geneerisen renkutusmusiikkinsa kanssa, joka oletuksena pauhaa valikon ohella jopa ajamisen taustallakin häiriten keskittymistä. Kun sen ottaa pois ja etenkin jos pelaa peliä kuulokkeilla, voi keskittyä kuulemaan pärrien ihan toimivan äänen sekä tuulen huminan. Ajoluokat kuulostavat sopivan erilaisilta.

Hauskana yksityiskohtana Raceward on laittanut renkaan sutinat ja kolarointiäänet kokonaan PS5-ohjaimen kaiuttimeen ja se tuottaa hauskan lopputuloksen. Etenkin, kun ohjaimen haptisia tunnistimiakin on hyödynnetty ihan kivasti – Ajamaan lähdettäessä liipaisimiin ilmaantuu eräänlaista raskautta, mutta myös vaihteiden vaihtaminen tuntuu liipaisimissa pienenä potkaisuna, kuin myös pakoputken paukekin.

Loppusanat

TT Isle of Man: Ride on the Edge 3 on sisältönsä puolesta ohkainen moottoriurheilutuote, jonka konseptissa videopelinä on potentiaalia. Parhaimmillaan vauhdin tunnetta riittää kapeilla teillä ja kujilla pujoteltaessa, mutta kokonaisuuden särkee tökkivä ruudunpäivitys, ailahteleva tekoäly, bugit sekä nettipelin kuolleisuus. Reunalla ratsastamisen kolmosversiota on vaikea sen nykytilassaan suositella TT Isle of Man: Ride on the Edge 2 -pelin ollessa hieman parempi jo alelaarihintaan ehtinyt vaihtoehto.