Hollanti tunnetaan paremmin tulppaaneista kuin peliteollisuudestaan. Sikäläisistä pelialan yrityksistä mieleen juolahtavat oikeastaan Killzoneistaan tunnettu Guerilla Games, indie-talo Vlambeer ja… No, siinähän se oikeastaan olikin. Ei siis mikään ihme, jos vuonna 2016 julkaistu öljyparonisimulaatio, Turmoil, on jäänyt huomaamatta, eikä sen vastikään ilmestynyt The Heat Is On -lisäosakaan ole sattunut silmiin. Nyt on hyvä hetki korjata virhe, sillä viattoman retroestetiikan ja pelkistettyjen pelimekaniikkojen takaa paljastuva Turmoil on kevyesti koukuttavin peli, johon olen tänä vuonna törmännyt.
Turmoil vie pelaajan villin lännen viimeisille vuosille – aikakaudelle, jolloin öljyteollisuus toi mieleen enemmän edistyksen ja talouskasvun kuin ilmastonmuutoksen ja nääntyneet jääkarhut. Pelaaja on yksi pienen uudisraivaajakylän neljästä nousevasta öljy-yrittäjästä. Tavoitteena on pumpata maasta enemmän barreleita kuin naapurinsa. Öljy muutetaan rahaksi, raha paremmaksi kalustoksi ja kalusto yhä suuremmaksi öljy- ja rahavirraksi. Lopullinen päämäärä on ostaa itsensä osake-enemmistöllä pormestariksi pormestarin paikalle.
Matka pienyrittäjästä pohataksi etenee vuoden sykleissä. Aluksi huudetaan mieluisaa vuokratonttia, seuraavaksi poraillaan öljyä ja kun vuosi melkein pulkassa, palataan kylille ostelemaan parempia varusteita sekä vuokraamaan uutta maatilkkua seuraavalle vuodelle. Varsinainen pihvi piilee porauksessa: mustaa kultaa maanitellaan näennäisen yksinkertaisessa, mutta petollisen taktisessa reaaliaikastrategiassa, jossa kartoitetaan maaperää, rakennetaan öljynporaustorneja ja säiliöitä, vedetään putkia sekä hankitaan riittävästi kuljetuskärryjä, ettei poraustorneihin kasautunut kauppatavara pääse lentämään ympäri piennarta. Pumpattu öljy myydään joko pelialueen laidoilta löytyville tehtaille tai varastoidaan säiliöihin odottamaan parempaa kauppahintaa. Liialliseen himmailuun ei kuitenkaan ole varaa, sillä litrat on muunnettava dollareiksi viimeistään vuoden loppuun mennessä tai ne menevät harakoille. Juju on siis saada bisnekset rullaamaan mahdollisimman vauhdikkaasti, mutta kuitenkin minimoiden kustannukset ja maksimoiden katteet. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä öljyn kurssi vaihtelee rajusti ja jonkinmoista kassavirtaa on käytännössä pakko ylläpitää huonoinakin hetkinä tai poraukset tyssäävät kuin seinään.
Turmoilin nerokkuus on siinä, että yksioikoista voittostrategiaa ei ole, vaan tuurille ja optimoinnille jää aina varaa. Öljyä on todella helppo myydä väärään hintaan, eikä ole koskaan ihan selvää, kuinka paljon dollareita kannattaa haaskata poraamisen vauhdittamiseen tai öljyn kuljetukseen ja varastointiin. Pelaaja on jatkuvien valintojen edessä: kannattaako valtavan esiintymän päälle rakentaa yksi vaiko kaksi tornia ja kannattaisiko rakentaminen rahoittaa lainalla vaiko myynnillä? Löytyykö maaperästä ylipäätään niin paljon öljyä, että suurempiin putkiin, kiviporaan tai isompiin öljykärryihin kannattaa investoida? Myös tarkkaavaisuutta tarvitaan: ruudun laidoilla majaa pitävistä asiakasyrityksistä toinen maksaa aina enemmän kuin toinen, ja jos innostuu pumppaamaan öljyä nopeammin kuin mihin kuljetusinfrastruktuuri taipuu, on seurauksena ankarasti sakotettu öljyvahinko.
Turmoilin addikoivassa rakenteessa ei ole kyse pelkästään omien taitojensa kehittymisestä, vaan myös onnella ja palkitsemisella on roolinsa. Käytännössä surkeatkin porauskeikat jäävät yleensä voitollisiksi ja pelin nopea tempo yhdistettynä käsinkosketeltavan hyödyllisiin kalustoparannuksiin houkuttavaa yrittämään saman tien uudestaan. Ehkä tulos olisi parempi jos putket saisi haaroittumaan, öljykärryjä olisi enemmän tai maaperätutkimuksessa käytetyt myyrät osaisivat noukkia myös jalokiviä? Pohjimmiltaan öljyesiintymien koot ja hintojen vaihtelut ovat täysin tuurista kiinni, mutta mitä pidemmälle peli etenee, sitä enemmän pelaajalle annetaan erilaisia maksullisia työkaluja asetelman hallitsemiseen. Esimerkiksi minimihinnat voi lahjoa korkeiksi, öljyvahinkojen sakot alhaisiksi, ja lisäksi lähibaarin partamies kertoo parhaat tonttivinkit, kunhan sille antaa timantin. Jossain välissä maahan alkaa putkahdella myös maakaasuesiintymiä, joilla voi nostaa sekä putkiston paineen että öljyn myyntihinnat hetkellisesti pilviin. Peli sirottelee onnistumisen tunnetta, progressiota ja kohtalonsa herruutta juuri sopivissa annoksissa, ettei hiirtä tahtoisi laskea kädestään hetkeksikään. Yksittäiset pelit ovat vieläpä juuri sen verran lyhyitä, että “vielä yhteen poraukseen” tarttuu ilolla, vaikka tosielämän kello tikittäisi jo nukkumaanmenoajan tuolla puolen.
The Heat Is On
The Heat Is On -lisäosa laajentaa Turmoilia uudella kampanjalla, joka tuo mukanaan pääasiassa hienosäätöä menestyskaavaan. Konsepti on pysynyt pääpiirteittäin ennallaan: kyse on yhä heroiiniakin koukuttavammasta tonttihuutokaupan, porausten ja varustelun ympärillä pyörivästä silmukasta. Tällä kertaa liikkeelle ei lähdetä aivan nollista, vaan kilpakumppanit aloittavat 200000 dollarin pesämunalla, joka mahdollistaa pitkälle kehittyneet varusteet jo heti ensimmäiselle porauskeikalle. Uudistus on fiksu, sillä se luo selvää jatkumoa kahden kampanjan välille ja saa lisäosan tuntumaan heti kättelyssä tuoreelta.
Varsinaiset pelilliset muutokset iskevät lähinnä öljykentillä. Näkyvin ja ilmeisin ovat maan alle kätkeytyvät laavapesäkkeet, jotka ovat alkuun pelkkiä esteitä, mutta joita pääsee myöhempien keksintöjen myötä hyödyntämään öljyvirran nopeuttamiseen sekä kaasutaskujen laajentamiseen. Pelillisesti merkittävämpi muutos on se, että maaperän maakaasuvarat ovat hyödynnettävissä heti alusta lähtien, ilman ylimääräisiä investointeja. Kaasu toimii kuten ennenkin, mutta koska aloituskustannuksia ei ole, muuttuu sen pumppaaminen öljyn hintaan kuriositeetista aivan olennaisen tärkeäksi strategiaksi. Peruspelissä oli ihan tyypillistä myydä öljynsä heti ensimmäisen hintapiikin iskiessä, siinä missä The Heat Is On kannustaa selvästi enemmän varastointiin ja viime hetken hintamanipulaatioon. Voitot ovatkin lisäosassa tyypillisesti paljon peruspeliä suurempia, mutta toisaalta myös tekoäly kilpailee kovemmin.
Lisäosasta löytyy myös tukku pienempiä ja neutraalimpia uudistuksia. Tavernassa voi pelata uhkapeliä, öljyn myynnistä voi akuutin rahapulan selättämiseksi solmia vuoden mittaisen yksinoikeussopimuksen, kylillä myydään laavan hyödyntämiseen liittyviä keksintöjä ja niin edelleen. Ainoastaan yksi muutos tuntui kyseenalaiselta: parhaita öljyapajia paljastavalle partamiehelle ei nimittäin riitä enää yksi timantti, vaan siihen vaaditaan koko sarja erilaisia maan sisältä kaivettuja aarteita. Jo timanttien etsiminen tuntui paikoin melkoiselta tuuripeliltä, ja nyt kun peli pyytää triplaamaan onnensa, ei parhaiden tonttivinkkien tavoittelu tunnu enää vaivan arvoiselta.
The Heat Is On onnistuu kaikesta huolimatta parantamaan Turmoilin lähes täydelliseksi hiottua kaavaa, mutta ei tunnu superkoukuttavan peruskampanjan perään pelattuna enää aivan yhtä mullistavalta. Se tarjoaa kuitenkin erinomaista jatkumoa erinomaiselle konseptille ja tuplaa käytännössä pelin keston. Yhteensä noin viidentoista tunnin pelikokemuksella uskaltaisin väittää, että The Heat Is On on pakko-ostos Turmoilin ystäville ja Turmoil hyvien pelien ystäville. Suositus ja riippuvuusvaroitus!
