UFC Undisputed 3 arvostelussa

Merkillisestä nimestään huolimatta, UFC Undisputed 3 on THQ:n julkaiseman vapaaottelupelisarja UFC Undisputedin tuorein osa. THQ:n pelisarjan debyytti kantoi pelin ilmestyttyä nimeä UFC Undisputed 2009 ja sen seuraaja ja paranneltu versio odotetusti vuotta 2010, muiden urheilupeleistä tehtävien vuositasolla tapahtuvien julkaisuiden kaltaisesti. Sarjan kolmas peli on nyt kuitenkin pelkkä “kolmonen”.

UFC Undisputed 3 tuo mukanaan ison nipun uudistuksia, joista kenties merkittävin on UFC:n omistavan Zuffan vuonna 2007 itselleen ostama japanilaisen vapaaottelusarjan, Priden lisääminen pelin sekaan. UFC Undisputed 3 tarjoaakin pelaajalle siis sekä tuoreimman UFC-kokoonpanon, kuin myös Pride-sarjan ottelijat. UFC-puoli on lisäksi saanut riveihinsä painoluokat höyhenenkevyt sekä bantamweight, joista jälkimmäinen on 52 kiloisten ottelijoiden ?kääpiösarja?. UFC:n höyhenenkevyen- sekä kääpiöpainoluokkien , sekä Pride-sarjan mukaantulon myötä tappelijoiden kokonaismäärä UFC 3:ssa on noussut mukavaan 150:een. Valinnanvaraa tappelijoissa ainakin riittää siis. Toiseksi merkittävimpänä uudistuksena voitaneen pitää uudistuneita kontrolleja, joista on nyt tarjolla Pro ja Amateur-vaihdoehdot ? ne jotka haluavat peliltään monimutkaisemmat tarrautumiskontrollit, voivat valita pro-vaihtoehdon.
Pelattavaa sisältöä löytyy pikapelinä toimivan näytösottelun lisäksi kuuden pelimuodon verran. Tarjolla on perinteisen uramoodin lisäksi pelivaihtoehdot title, title defense, tournament, ultimate fights sekä event. Uramoodissa pelaaja luo oman märkäkorvatappelijansa pyrkimyksenään kivuta pohjalta aina UFC:n huipulle ja mestariksi. Tittelissä sen sijaan kivutaan arcadetyylisesti tappelu tappelulta korkeammalle kohti voittoa, mutta kolme tappiota ja peli on ohitse.

Tittelin puolustusmoodissa sen sijaan lähdetään puolustamaan omaa mestaruuttaan ja tässä pelimuodossa ei varsinaista loppua tai voittoa ole: pelaaja puolustaa titteliään niin kauan kuin vain jaksaa pelimuotoa pelata ? kyseessä onkin pikemminkin eräänlainen ?survival-moodi?. Turnausmoodissa pelaaja voi osallistua joko UFC:n tai Pride-sarjan turnaukseen, jossa voi maksimissaan olla 16 osanottajaa. Turnausvaihtoehdoista Priden versio on mielenkiintoisempi, koska se pitää sisällään oikeanelämän PRIDE Grand Prixin, jossa finalistit ottelevat kaksi matsia saman illan aikana: ruhjeet ja vammat eivät siis ole ehtineet toipua toiseen koitokseen. Pelissä tämä ominaisuus on läsnä. Ensimmäisessä ottelussa ruhjeita saanut pelaaja on heikommassa kunnossa seuraavaa koitosta varten.

UFC Undisputed 3:n Ultimate fights sen sijaan on kokoelma oikean elämän ?kovimpia tappeluita? uudelleenelettäväksi, joita on kaiken kaikkiaan kolmekymmentä kappaletta. Event taasen mahdollisuus pelaajan itsensä luomien tapahtumien tallenteluun, jossa pelaaja voi itse valita areenan jossa tapellaan sekä oteltavien matsien määrän, joka on maksimissaan kahdeksan. Pelattavaa siis riittää ihan mukavasti ja jo pelkän urapelinkin parissa aikaa kuluu useampi ilta ja viikko.

Kaikki ei kuitenkaan ole UFC 3:n kohdalla pelkkää ruusuilla tanssimista ? pelin osalta Yuke’s on tehnyt useita idioottimaisia teknisiä ratkaisuja, joita voi vain ihmetellä. Kun peliä ensi kertaa käynnistellään, peli tyrkyttää naamalle peleissä nykyään silloin tällöin nähtävän onlinepääsyn aktivointia ? jos et aktivoi, et voi pelata Livessä muita vastaan kuin maksimissaan seitsemän päivän pituisen ?koeajan?. Jos ostat pelin käytettynä tai viet sen kaverillesi lainaan aktivoituasi kertakäyttöisen pääsyn ensin omalla konsolillasi, ei Liveen ole mitään asiaa jollei osta uutta onlinepääsyä. Olen tästä jo jauhanut useampaan otteeseen, mutta onlinepääsyt ovat syvältä, eikä niitä olisi pitänyt kenenkään koskaan edes keksiä.

Peli valittaa päävalikossa myös ? joka ikinen kerta ennen kuin asialle jotain tekee ? siitä, että markkinapaikalla saattaa olla peliä varten ladattavaa sisältöä. Kyseinen ilmainen ja täysin turha sisältö koskee ladattavia lisätaistelijoita (jotka ovat maksullisia). Peliä kun ei voi netissä pelata muita sellaisia vastaan, jotka ovat ladanneet ja ostaneet itselleen lisätappelijapaketteja, ennen kuin lataa yhteensopivuuspaketteja konsolin kovalevylle. Näitä paketteja on neljä ja yhdessä ne vievät monta sataa megaa kovalevyltä. Missä järki? Miksi peli ei ole yhteensopiva ilman näitä paketteja? Peliä voi toki pelata ilman näiden lataamistakin muita sellaisia vastaan, joilla ei myöskään lisätappelijoita ole, mutta tässä tapauksessa peli ruikuttaa joka ikinen kerta siitä, että lisäsisältöä pitäisi käydä latailemassa.

Mitä ilmoituksiin tulee, peli myös tykkää ihan joka ikinen käynnistyskerta ilmoittaa pelaajalle siitä, että peli osaa tallentaa automaattisesti jokaisesta matsista uusintakuvaa, mutta jotta ominaisuus toimisi tälle pitää varata tietty määrä tilaa Xboxin kovalevyltä. Ilmoitus tulee myös silloinkin, vaikka olisi kytkenyt uusintojen tallentamisen pois päältä pelin valikoista. Kyseisestä ilmoitusruudusta ei yksinkertaisesti pääse eroon.

Myös ultimate fights-pelimuoto on saanut osakseen typeriä ratkaisuja. Kuten mainitsin aiemmin erilasia matseja kyseisssä pelimuodossa on tarjolla 30, mutta vain jos olet hankkinut kaikki maksulliset, 400 MS-pisteen hintaiset DLC-sisällöt. Matseista neljä kyllä on pelattavissa valikoista, mutta muiden kahdenkymmenenkuuden päällä onkin sitten lukko ja mikäli niitä klikkaa tulee ilmoitus ?lunasta DLC-sisältö ensin markkinapaikalta?.

Käytännössä tarjolla on siis lähes kokonaan turha pelimuoto, koska mukana tulevaa pelattavaa ei juurikaan ole. Vähän sama kuin ostaisit jalkapallopelin kaupasta, mutta joukkueita olisikin vain kaksi ja lopuista pitäisi maksaa ja lisäksi ne pitäisi vielä ladata.

Melko sanattomaksi vetää tämänkaltainen pyöristyttävä toiminta, jossa pelit tunnutaan nykypäivänä julkaistavan osina kokonaisuuksien sijaan.

Are you ready to fight?

Miltä peli näin muuten sitten tuntuu ?

Jos ultimate fights-pelimuotoa ei lasketa mukaan pelitarjonta on varsin viihdyttävää sorttia. Pikapelin parissa viihtyy silloin kun kaverit ovat kylässä, kun taas vastaavasti urapeli on pelimuodoista se, joka koukuttaa pidemmäksi aikaa. Uramoodin alussa luodaan oma tappelija aina kasvonpiirteitä ja suorityskykyä myöten, mutta nämä kaikki saa myös halutessaan valita satunnaisgeneraattorillakin, mikäli ei mieli käyttää aikaa hahmon yksityiskohtaiseen luomiseen. Niille, joka haluavat tosin, on tarjolla erittäin kattava hahmoeditori. Valinnanvaraa on todella paljon ja lisukkeeksi tappelijalleen voi laittaa tatuointeja, arpeja ja niin edelleen. Myös oman logon ja bannerin suunnitteleminen on mahdollista.
Kun hahmo on luotu, tulee läpikäytävä perushommat opettava tutoriaali pelaajan suorittaessa vaadittuja liikkeitä eri osa-alueilla. Uran pakollinen tutoriaali on jokseenkin hölmö, sillä peli suosittelee samaa tutoriaalia jo ennen kuin mitään pelimoodeja on edes kerennyt kokeilemaan. Ei sillä, että tutoriaali olisi turha ? päinvastoin ? se on todella kattava ja siinä läpikäydään kontrollit lävitse tarkasti ja kattavasti, mutta silti olisi säästänyt aikaa, jos sen olisi saanut ohittaa. Pelin monipuolinen, mutta silti melko helposti opittava kontrollisysteemi vaatii kuitenkin ainakin sen kerran sitä opastusta pelin saloihin, joten jos sitä ei heti ensipelaamisellaan käynyt lävitse, on se hyvä käydä läpi uraa aloitettaessa.

Siinä missä vasen tatti hoitaa liikkumisen, käytetään oikeaa tattia tarrautumiseen sekä maton pinnassa liikkumiseen. X, A. Y ja B hoitavat erilaisten lyöntien ja potkujen virkaa ja kun näitä yhdistellään LB-nappulan kanssa, saadaan aikaan erilaisia, tehokkaampia iskuja. LT-liipaisinta perusnappuloiden kanssa käytettäessä sen sijaan mahdollistetaan iskut alavartaloon, siinä missä pelkät perusnappulat keskittyvät keski- ja yläkroppaan. Kun pelaaja on tarrautunut toiseen, voi tämä yrittää myös vastustajansa selättämistä matolle.

Kun pyöritään matolla, on ideana esikuvansa mukaisesti ensin ?pehmittää? taisteluparia pieksemällä tätä mahdollisimman paljon. Lopuksi voi yrittää alistamista klikkaamalla oikeaa tattia, jonka jälkeen ruudulle tulee iso renkula, jonka sisästä löytyy sininen ja punainen viiva. Tarkoitus on oikealla tatilla yrittää liikutella oma viiva vastustajan pakenevan viivan päälle ja saada pidettyä se siinä, mahdollisimman nopeasti. Jos omaa saa pidettyä toisen päällä riittävän kauan, alistus onnistuu ja vastustaja luovuttaa. Lähes aina alistus ei kuitenkaan onnistu ja toinen pääsee irtaantumaan otteesta matsin jatkuessa. Toinen tapa lopettaa ottelu nopeasti on yrittää tyrmäystä. Kovat iskut päähän jaloin kuin käsinkin ovat yleensä tehokkaita, mutta liiallisena vaarana on se, että liiallinen huhkiminen väsyttää oman pelaajan ja voimat ehtyvät. Jos tästä joutuu vielä matolle altavastaajaksi, ovat näkymät heikot, koska pelaajan tappelija ei jaksa kunnolla puolustautua.
Uratutoriaalin jälkeen päästäänkin sitten itse asian äärelle. Pelaajan päätoimisena työkaluna toimii eräänlainen otteluruutu, josta valitaan haluttu vastustaja seuraavaa ottelua varten. Ennen seuraavaa omaa ottelua taistelevat myös tekoälytappelijat keskenään ja otteluita voi siirtyä joko seuraamaan tai sitten pikasimuloida ne kaikki kerrallaan tai yksitellen. Ennen omaa matsia pelaaja pääsee sparraamaan oman hahmonsa taitoja paremmiksi yhdessä kuntotestissä per matsi. Tarjolla on seitsemän erilaista sparrausvaihtoehtoa aina nyrkkeilysäkistä renkaankääntöön patjojen pieksemiseen.

Kukin erilainen treeni kohottaa pelaajan hahmon taitoja vain tietyllä osa-alueella, joten treeni kannattaakin valita harkiten. Minipelin tyylisen treenisession voi pelata itse, tai sitten sen voi antaa mennä automaattisenakin pelin hoitamana. Myöhemmin pelissä mukaan kuvioihin tulevat myös sponsoreiden hankkiminen, sekä kuntoleirit, joista jälkimmäisessä voi oppia uusia liikkeitä tai kehittää jo olemassa olevia tiettyjä taistelukikkoja entistä paremmiksi ja tehokkaimmaksi. Sponsoreista sen sijaan hyötyy sen, pelaaja saa jokaisen voitetun ottelun jälkeen sponsoriltaan rahaa palkinnoksi. Summa ja rahan maksaja riippuvat siitä, että kenen merkkejä housuissa tai hanskoissa on ollut ja kuinka näkyvästi. Erilaisia sponsoreita voi ostaa itselleen urapelissä tienaamillaan rahoilla. Urapelin ulkopuolella ? muun muassa Livessä pelaaja tienaa menestymisellään pisteitä, joita taas voi käyttää pelin päävalikosta löytyvässä virtuaalikaupassa. Kaupasta voi ostaa tappelijalleen kuteita, sisääntuloanimaatioita, lempinimiä, kuin myös videonpätkiä oikeanelämän UFC:stäkin.

Uran alussa pelaaja valitsee itselleen myös vaikeustason, joita on tarjolla viisi. Helpoimmalla pelaaminen on melko lailla läpihuutokamaa, mutta ehkäpä suositeltavaa aluksi, kun vielä opettelee pelin kontrolleja. Seuraavalla vaikeustasolla saakin sitten jo enemmän vastusta ja niin edelleen. Tappelut tekoälyäkin vastaan ovat parhaimmillaan äärimmäisen tiukkoja ja nautittavia pelata, eikä hommaa olekaan pakko viedä Liveen, mikäli fyysiset kaverit puuttuvat kunnon vastuksen saamiseksi.

Kehässä meno on kovaa ja iskut sattuvat. UFC 3:n presentaatio tukee tätä hienosti. Peligrafiikka on todella hieno ja yksityiskohtaista. Viime vuoden painokseen nähden mukaan on nyt tullut liikeanimointi, joka on tehty suoraan oikeita tappelijoita apuna käyttäen. Sen näkeekin lopputuloksessa, mikä on todella sulavaa ja liikkeet ja iskut varsin aidonoloisia. Koko hommaa ryydittää hyvin liikkuva, televisiolähetyksen tyylinen pelikamera, sekä varsin luontevasti toteutettu selostus ja kommentointi, joka ei kuulosta lainkaan miltään yhteen liimatuilta kasoilta erilaisia äänipätkiä. Pride-sarjan mukana ovat tulleet myös oikea selostaja sekä kommentaattori Bas Rutten sekä Stephen Quadros. Visuaalista yksityiskohtaisuutta sen sijaan löytyy etenkin tappelijoiden osalta, niin kuin olettaa sopisikin. Virtuaalimiesten tapellessa kehässä ne hikoilevat, vuotavat verta, sekä saavat ympäri kroppaansa vuotavia haavoja, sekä ruhjeita, joista pahimmat voivat keskeyttää ottelun oikean elämän tapaan Tätä kaikkea hienoutta voi tarkastella näyttävien uusintojen kautta.
Kun urapelit on mätkitty ja tittelikin saavutettu title modessa ja sitä puolustettu riittävän pitkään title defensessä, on aika kenties viedä tappeleminen nettiin, koska pidemmän päälle pelkkä turnausmoodi ei jaksa innostaa. Livestä löytyy näytösottelu sekä fight camp. Näytösottelussa pääsee ottelemaan pikamatsin muodossa jotain toista pelaajaa joko ranked- tai player-muotoisena otteluna. Ensinnä mainittu laskee tai nostaa pelaajan sijoituksia. Fight camp on ikäänkuin eräänlainen UFC 3:lla tarkoitettu klaaniominaisuus, jossa pelaajat voivat luoda omia ?leirejä?, tai liittyä olemassa oleviin. Leiriläiset voivat sitten treenata yhdessä, tapella toisiaan vastaan ei-rankatuissa matseissa sekä matsata ranking-otteluissa oman leirinsä ulkopuolella olevien kanssa, sekä chattailla maksimissaan viiden pelaajan ryhmissä.

Online pass-ominaisuuttaan lukuun ottamatta Live-osio toimii varsin mallikkaasti ja tarjoaa lisää elinaikaa pelille, jonka nettimoninpelistä löytyy kiitettävä määrä tasokkaita pelaajia. Kokonaisuutena UFC Undisputed 3 onkin ehdottomasti nuorehkon pelisarjansa paras osa ja tuo riittävästi uutta mukanaan, etunenässä Pride-sarjan tappelijat sekä parannellut kontrollit, jotka helpottavat pelin sisäistämistä nopeammin etenkin niille, jotka eivät aivan mieltyneet kahden edellisen pelin kontrolleihin. Visuaalisesti hienoa ja hyvin selostettua vapaaottelupeliä särkee oikeastaan vain ja ainoastaan typerät suunnittelumokat, sekä DLC-hölmöilyyn yhdistettävä ahneus.