Uncharted 3 - Drake?s Deception arvostelussa
Uncharted 3 - Drake?s Deception on Naughty Dogin intensiivisen toimintaseikkailun tuorein osa. Se tarjoaa tutun tarinan tutussa formaatissa, mutta panostaa entistäkin enemmän hollywoodmaisen kerronnan ja peliosioiden yhdistelyyn. Lopputulos on ihka aito interaktiivinen elokuvakokemus, joka pitää pöhköstä juonestaan ja kaavamaisuudestaan huolimatta pelaajan pihdeissään lopputeksteihin asti.
Playstation 3:lle yksinoikeudella julkaistu Uncharted on pelisarja, josta ei puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Sarjan keulahahmo, Nathan Drake, on saanut nyrkistä päähän, luodista vatsaan, pudonnut kielekkeiltä ja selvinnyt romahtavasta kerrostalosta, junaonnettomuudesta sekä alas ammutusta lentokoneesta. Käteen on jäänyt kasa kultarahoja ja pari vesiperää. Pienet kolhut eivät miekkosta lannista, vaan veri vetää jälleen uuteen seikkailuun. Tällä kertaa tähtäimessä on legendaarinen Ubar – ?aavikoiden Atlantis? mittaamattomine aarteineen.
Jos Uncharted 3:n haluaa tiivistää muutamaan sanaan, voisi kritisoimatta ja liioittelematta sanoa sen olevan sama peli kuin Uncharted 2. Kyseessä on siis erittäin taitavasti toteutettu, Hollywoodin B-seikkailuelokuvia myötäilevä toimintapeli, jonka lainaa pelillisiä elementtejään niin Tomb Raiderin tasohyppelystä kuin Gears of Warin räiskinnästä.
Uncharted 3:n sielu tulee sen leffamaisuudesta. Lontoolaisesta pubista Rub? Al Khalin hiekoille kulkeva tarina on kerrottu pieteetillä, joka värjäisi keskiverron elokuvastudionkin kateudesta vihreäksi. Viimeisen päälle hiotuissa välianimaatioissa ja ammattimaisessa käsikirjoituksessa ei ole toki mitään uutta aiempien Unchartedien ystäville, mutta se missä kolmas osa onnistuu edeltäjiään paremmin on tarinankerronnan ja peliosuuksien yhdistely. Juoni ei ole enää taustalla rullaavan dialogin ja ennalta purkitettujen välinäytösten yksinoikeus, vaan pelaaja huomaa luotsaavansa Nathania enenevissä määrin läpi lineaaristen ja tarkoin rytmitettyjen kohtausten, joissa asiat tapahtuvat viime kädessä ohjaajan ehdoilla. Pienimmillään puhutaan lyhyistä animaatioiden päälle lisätyistä quick time eventeistä, pisimmillään koko tason mittaisista vauhdikkaista takaa-ajoista, jossa pelaajaa tökitään oikeaan suuntaan kuolemanpelolla. Kuulostaa pelillisessä mielessä ehkä hieman kovakätiseltä, mutta lopputulos häivyttää pelin ja kerronnan väliset rajat aivan ennennäkemättömällä tavalla. Kokonaisuus on niin saumaton, ettei pelaajaa tohdita häiritä edes latailutauoilla.
Hieno kerronta ei toki tarkoita automaattisesti hyvää tarinaa. Puhtaasti juonen kantilta, Uncharted 3 tuntuu kliseiseltä ja, suoraan sanoen, hieman kunnianhimottomalta. Hyvikset ja pahikset esitellään jo ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana ja aiempien Unchartedeja pelanneet tietävät tasan tarkoin, mitä pelin viimeinen kymmenminuuttinen tulee sisältämään. Käsikirjoittajat kiusoittelevat pelaajaa sinänsä aiheellisilla kysymyksillä, kuten kuka Nathan Drake oikeasti on ja saa mikä hänet riskeeraamaan itsensä sekä ystäviensä hengen muinaisten raunioiden metsästykseen, mutta ei kuitenkaan vaivaudu tarjoamaan kunnollisia vastauksia. Hahmot jäävät motiiveineen auttamattoman yksiulotteisiksi, mutta ovatpahan sentään aika karismaattisia. Jos tarinan haluaa nähdä positiivisessa valossa, tarjoavat Uncharted 3:n juonikliseet oivat puitteet juomapelille: naukku jokaisesta ?läheltä piti? -tilanteesta ja Draken pikkunokkelasta letkautuksesta pitää maksan ylikierroksilla läpi kymmentuntisen yksinpelin.
Varsinaisilta pelillisiltä avuiltaan Uncharted 3 – Drake?s Deception liikkuu tutuilla ja turvallisilla vesillä. Vaikuttavien mutta lineaaristen elokuvakohtausten ohella, tarjolla on räiskintää, silmiä hivelevää akrobatiaa sekä sopivalla tavalla haastavia ongelmanratkaisuosioita. Puzzlet tuntuvat piirun verran aiempia pelejä vaikeammilta, joskin Draken hännyksillä roikkuvilla sivuhahmoilla on paha tapa möläyttää ratkaisut ilmoille ennen aikojaan. Ammuskelu ja seinillä kiipeily eivät sinänsä ole kokeneet kummoista murrosta suhteessa sarjan aiempiin osiin ja miksipä olisivatkaan – molemmat osiot edustavat pelattavuudeltaan genreverrokkiensa parhaimmistoa. Uudistukset keskittyvät melko pieniin juttuihin, kuten lähitaisteluun ja Nathanin kykyyn viskellä takaisin vihollisten nakkelemia kranaatteja. Parannukset ovat vähäisiä, mutta tervetulleita.
Pelattavuus kaikin puolin toimivaa, mutta todellisen päähuomion vie jälleen kerran tasosuunnittelu. Kuvittelin edellisen Unchartedin nostaneen riman niin korkealle, ettei mikään enää yllättäisi, mutta hektiset minuutit kaatuvassa matkustajalaivassa ja huumeinen hortoilu pitkin Sana?an katuja todistivat toisin. Jopa pelisarjan tavaramerkkinä tunnetut muinaisrauniot tuntuivat tällä kertaa paremmin vähemmän pakkopullamaisilta ja paremmin rytmitetyiltä. Vaikka ympäristöt ovat paikoin sykähdyttävän komeita, eivät pelin tekijät ole rakastuneet luomuksiinsa liikaa, vaan maisemaa vaihdetaan sopivan tiiviillä tahdilla läpi pelin. Ainoana mieleen juolahtavana kritiikkinä voisi mainita tasosuunnittelun olevan hyvin lineaarista, mutta näin elokuvamaisessa pelissä tämä taitaa kuulua asiaan.
Vaikka Uncharted 3 on monin paikoin timanttinen kokemus, en menisi väittämään etteikö sillä olisi omat ongelmansa. V-käyrää nostavat etenkin muutamat överiksi vedetyt taistelut, jossa pelaajan niskaan ryöpytetään vihollisia näennäisen loputtomina aaltoina. Asetelma on usein sellainen, että taustalla patsastelevat kiikarikivääri- ja kranaatinheitinmiekkoset pitävät pelaajan aisoissa samalla kun vähäisempää itsesuojeluvaistoa omaavat pahikset ryntäävät suorinta reittiä iholle. Kyynisimpinä hetkinä tuntuu siltä, kuin pelin tekijät olisivat kompensoineet pätevän tekoälyn puutetta copypasteamalla eri vihollistyyppien aloituspisteitä – ja vieläpä aika rasittaviksi yhdistelmiksi.
Jos yksin pelaamisesta saa tarpeekseen tai juoni on koluttu muuten vaan läpi, jatkuu muinaisaarteiden metsästys verkon puolella. Tarjolla on liuta eri pelimuotoja vaihdellen jaetulla ruudulla yhteistyöpelinä pelattavasta minikampanjasta 10 pelaajan joukkuedeathmatchiin. Nettipelin tiimoilta Uncharted 3 edustaa valitettavasti sitä Online Pass -koulukuntaa, joka kohtelee käytetyn kopion ostajia kakkosluokan kansalaisina. Kuten jo Resistance 3:n arvostelussa vihjasin, mikään peli joka suhtautuu nettipelikomponenttiinsa kuin DLC:hen ei ansaitse tulla moninpelinsä osalta arvioiduksi – ei vaikka latauskoodia jaeltaisiinkin uusien pelikopioiden kylkiäisenä.
Loppujen lopuksi Uncharted 3 on kuin Uncharted 2, jonka volyymia on tuupattu kaakommaksi sekä presentaation että sisällön määrän osalta. Vaikka asioita on tällä kertaa enemmän ja ne on tehty keskimäärin paremmin, on Drake?s Deception niin tuttu, ettei se räjäytä galakseja aivan samalla tavalla kuin edeltäjänsä. Kyseessä on toki yhä loistava peli – yksi PS3:n parhaista, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei ensimmäisestä osasta saakka kierrätetty seikkailukaava alkaisi hiljalleen näyttää kulumisen merkkejä. Ennalta-arvattava tai ei, Uncharted 3 – Drake?s Deception on ehdottomasti läpipeluun arvoinen ja lämpimästi suositeltava kokemus.
