Unreal Tournament 2003 arvostelussa

Moninpelaaminen on nostanut valtavasti suosiotaan pelaajien keskuudessa parissa vuodessa ja noussutkin yksinpelaamisen rinnalle varsin tärkeäksi osa-alueeksi peleissä. Tästä on hyvä esimerkki se, että lähes aina peli kuin peli saa moitteita siitä että moninpeliä ei ole mukaan voitu laittaa ja peli saattaakin moninpelin puutteen vuoksi jäädä myyntilistoilla alemmille sijoille lähinnä juuri siksi, että useimmat nykypelajaat ajattelevat ettei pelillä ole tarpeeksi arvoa/elinikää jotta rahat siihen olisi kannattavaa upottaa. Tietystikään kaikkiin peleihin/pelityyppeihin moninpeli ei yksinkertaisesti sovi, mutta ainahan se on vain bonusta jos kaveriporukan keskenkin välillä pääsee peliä pelailemaan.

Moninpelin vuosien varrella nousseesta suosiosta kertoo sekin, että pelitalot ovat jopa kehittäneet useita eri pelejä jotka keskittyvät pääasiassa vain ja ainoastaan moninpelaamiseen. Parhaita esimerkkejä tällaisista koko kansan peleistä ovat varmasti siinä neljä kolme vuotta sitten julkaistut Quake III Arena, sekä arvostelussa olevan Unreal Tournament 2003 pelin edeltäjä, Unreal Tournament.
Pientä hiljaiseloa nämä moninpeliin pelkästään keskittyvät pelit tosin ovat viimeaikoina pitäneet ja moninpelaajien suosiossa ovatkin olleet lähinnä Jedi Knight II: Jedi Outcast, Return To Castle Wolfenstein ja Medal Of Honor: Allied Assault tyyliset pelit, jotka laadukkaasta moninpelistänsä huolimatta keskittyvät pääasiassa yksinpeliin.

Hiljaiselo on kumminkin nyt päättynyt “moninpeli-only” pelien osalta, sillä Unreal Tournament 2003 on nyt vihdoin ja viimein ilmestynyt ja hypännyt suoraan areenalle, jolta ei pahemmin tällä hetkellä muita uusia haastajia löydykään. Peli jatkaa alkuperäiselle Unreal Tournamentille varsin uskollisella linjalla ja niinpä tuttu scifimeininki ympäristöjä sekä aseitaan myöten on edelleen tallella. Tarjolla on yhteensä 29 kappaletta moninpelikarttoja joille muista ihmispelaajista on mahdollista päästä ottamaan mittaa netin tai lähiverkon kautta.

Kaikki kartat ovat varsin erilaisia ja toisistaan poikkeavan tyylisiä niin visuaaliselta ilmeeltään kuin myös pelattavuudeltaankin. Mielikuvitusta kentissä on käyetty runsaasti juuri oikealla tavalla. Parhaimmillaan kentät ovatkin juuri niin Unreal kuin vain olla ja voivat. Jos joku kysyisi, niin omiksi suosikeikseni voisin helposti nimetä ainakin Facing World 3, Citadel ja Magma -nimiset kentät. Ainut mikä kaikkia pelin karttoja yhdistää on niiden suhteellisen pieni koko, joka tietysti tarkoittaa hektisempää menoa ja meininkiä.

Karttojen koko ei kumminkaan noussut missään vaiheessa häiritseväksi tekijäksi, vaan päinvastoin peliä oli osittain jopa hauskempi pelata kun ei tarvinnut ravata niin pitkiä matkoja etsiäkseen vihollisia. Pelaajat jotka eivät ole tyytyväisiä karttojen kokoon tai karttoihin ylipäätään voivat tuttuun tapaan suunnitella omiaan mukana tulevalla UnrealEditillä, jolla pelin tekijätkin ovat kartat vääntäneet. Tämä on pelkästään hyvä juttu, sillä näin ammattitaitoiset kartantekijät pääsevät tässäkin pelissä omaan elementtiinsä ja samalla mahdollistavat pelin eliniän pitenemisen.

Pelimuotoja on tarjolla viisi kappaletta joiden joukosta löytyy niiden yleisimpien ja suosituimpien Deathmatchin ja Teamdeathmatchin lisäksi Capture the flag, Double domination ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisempänä mielenkiintoinen viritelmä nimeltään Bombing run.
Kahdessa ensimmäisessä pelimuodossahan käydään varsin tuttuun tyyliin keräämään yksinkertaisesti itselleen/tiimilleen tappoja ja lipunryöstönkin varmasti vähänkään moninpelejä ennen pelanneet tuntevat, eli käydään siis varastamassa vastustajien tukikohdasta heidän lippu ja yritetään kantaa se omaan tukikohtaan samalla yrittäen tietysti välttää saamasta omaan nahkaan vihulaisten luoteja. Double Dominationissa tarkoitus olisi tiiviillä “tiimityöskentelyllä” vallata kentästä löytyvät kaksi kontrollointipistettä ja yrittää pitää niitä kumpaakin hallussaan kymmenen sekunnin ajan ja mikäli tässä onnistuu saa tiimi itselleen pisteitä.

Pelin eittämättä mielenkiintoisin pelimuoto on hieman capture the flagia muistuttava Bombing run, jossa kaksi tiimiä käyvät vastakkain eräänlaiseen käsipallo-otteluun; Kentälle on pudottetu pallo joka pitäisi saada napattua itselleen ja käydä heittämässä vihulaisen maaliverkkoon. Bombing Runissa vaaditaan myöskin sitä tiimityöskentelyä, sillä ei sitä palloa kumminkaan noin vain käydä juoksuttamassa sinne maaliin. Jotta homma poikkeaisi pelkän pallon lisäksi lipunryöstöstä, niin on palloa hallussaan pitävillä pelaajilla mahdollista taktisesti heitellä palloa minne huvittaa tai vaikka syöttää se rinnalla juoksevalle kaverille, mikäli itsellään on esimerkiksi alhainen terveystaso ja vihulainen hengittää niskassa.

Pelimuotoja olisi kyllä mielestäni saanut löytyä ainakin muutama enemmän, sillä jos ajattelee asiaa niin pelimuodoista kolmehan on jo käytännössä jokaisesta vähänkään paremman moninpelin sisältävästä pelistä tuttuja Double Dominationinkin alkuperäisversion löytyessä ensimmäisestä UT:sta. Vaikka Bombing Run onkin periaatteessa uusi pelimuoto, niin on sekin kumminkin ainakin teoriassa eräänlainen Capture the flag variaatio.
Voinemme siis kai tässä hieman ilkeästi todeta, että pelistä ei varsinaisesti löydy yhtään uutta ja ennenkokematonta pelimuotoa. Ovathan kaikki viisi toki täysin pelattavia, ei siinä mitään mutta ei muutama pelimuoto lisää tai vaikkapa edes jonkinlainen useimmista nykypäivän moninpelin sisältävistä räiskintäpeleistä löytyvä objective pohjainen pelimuoto olisi tehnyt ollenkaan pahaa pelille.

Jo ennestään tutuista pelimuodoistaan huolimatta Unreal Tournament 2003:lla tuntui olevan ihan kiitettävän iso pelaajakunta ja niin servereitä kuin pelaajiakin löytyi yllin kyllin. Pelin nettikoodissakaan ei ollut mitään valittamista, ensinnäkin peliserverit löytyivät kätevästi pelin omalla sisäänrakennetulla serverinhakuohjelmalla Quake III pohjaisten pelien tapaan ja eikä muutenkaan nettisessioiden aikana ilmennyt mitään kovin suuria lagituksia vaan pelin pelaaminen oli mukavan ongelmatonta.

Pelkän moninpelin ohella Quake III Arenan ja alkuperäisen Unreal Tournamentin tapaan on UT 2003:llakin tarjota edes jotain niille yksinpeliä kaipaaville, nimittäin siis mahdollisuus käydä taistoon botteja vastaan. Yksinpeliin ei tietystikään mitenkään juonellisesti ole menty panostamaan, sillä sitä varten Infogramesilta tulee ilmestymään sitten erikseen monien odottama Unreal 2. Yksinpeli-osio on silti ihan hyvin toteutettu ainakin jos vertaa sitä muihin lajitovereihinsa. Homma toimii turnausmuotoisena, jossa pelaaja aloittaa tahkoamaan itseään läpi deatmatchturnauksen tarkoituksenaan tietysti lyödä kaikki vastustajat.
Onnistuttuaan tässä pelaajalle aukenee pelin tiimipohjaiset pelimuodot Capture the flag, Bombing run, sekä Double domination. Tiimihommaa kun ovat kolme edellä mainittua turnausta, niin annetaan pelaajalle kivana lisänä vapaat kädet koota oma joukkue ensimmäisessä turnauksessa voitetuista vastustajista. Mikäli pystyy selvittämään tiensä läpi kaikkien neljän turnauksen läpi, aukenee pelaajalle mahdollisuus koettaa onneaan mestaruuskierroksella tarkoituksenaan tietysti voittaa itselleen Unreal Tournamentin mestaruus.

Turnausmoodin lisäksi yksinpelaaminen onnistuu myös Instant Action pelimoodin turvin jossa saa vapaasti valita haluamansa pelimuodon, sekä bottien määrän ja niiden tekoälytason. Bottien kanssa pelaaminenhan on kehittynyt huimasti sitten ensimmäisen Quaken ajoilta ja UT 2003:ssa boteista saa jo keskivertotasollakin ihan hyvän vastuksen ja vielä kun ottaa huomioon että keskivertotasosta on vielä kuusi muuta vaikeusastetta valittavana, niin varmasti bottienkin kanssa pelaamisesta voi nauttia.. Ainakin jonkin aikaa.

Paljain käsin ei moninpeli- eikä yksinpelipuolellakaan tietystikään aleta sotimaan vaan tätä varten on tietysti jos jonkinlaista kättä pidempää. Pelin suhteellisen kattavasta asevalikoimasta löytyy kaiken kaikkiaan 12 erilaista asetta joiden joukosta mainittakoon muun muassa sen nimisiä tykkejä kuin Assault Rifle, Flak Cannon, Lightning Gun, Minigun, BioRifle, Rocket Launcher, Shock Rifle, Ion Cannon, sekä pelin tehokkain ja tämän vuoksi myös kertakäyttöinen Redeemer, joka sisältää yhden minikokoisen ydinkärjen joka ammuttuna oikeaan paikkaan oikeaan aikaan aiheuttaa paljon tuhoa. Löytyypä aseesta jopa toissijasena ampumametodina myös keino liikuttaa ohjus haluamaansa paikkaan sen laukaistuaan. Ainoa huono puoli tässä toki on se, että silloin pelaaja on erittäin haavoittuvainen muiden vihulaisten hyökkäyksille.

Omasta mielestäni aseiden määrä pelissä oli kyllä ihan kiitettävä, mutta ikävänä puolena peliä pelatessa oli koko ajan sellainen olo että asevalikoima oli aivan liian paljon epätasapainossa. Pelissä ei ollut oikeastaan yhtään keskihyvää asetta, vaan ne jakautuivat käytännössä tehottomiin ja hieman liian tehokkaisiin.
Näin ollen pelaajan pompatessa mukaan menininkiin tai herätessä henkiin kuoleman jälkeen varustuksenaan ainoastaan lähinnä lähitaisteluun tarkoitettu Shield Gun sekä pelin toinen perusase Assault Rifle, ei paljoa vahinkoa aikaan saa ja kun kenttien suhteellisen kompaktista koosta johtuen vastaansa saa vielä hyvin nopeasti jonkin itseään paremmin aseistautuneen pelaajan joka sitten alkaa räiskimään jollain singolla tai muulla tykillä, jonka kuteja ei paljoa esimerkiksi sisätilojen ahtailla käytävillä väistellä.

Liian tehokkailla aseilla viittaan siihen faktaan, että osa pelin aseista lukeutuu niin sanottuun kerrasta poikki kategoriaan, joka tarkoittaa sitä että kun kerran päsäyttää vihulaista tai vihulainen pelaajaa, niin siinähän sitten makaat aivot pellolla. 12:sta aseesta käytännössä seitsemän on enemmän tai vähemmän tällaisia järkyttävän tehokkaita tykkejä ja loput viisi melko tehottomia ainakin siinä vaiheessa jos vastaansa saa hepun jolta yksi niistä tehokkaammista tykeistä löytyy.

Visuaalinen näyttävyys on yksi Unreal Tournament 2003:n silmiinpistävimpiä puolia ja kuten kuvistakin varmasti näkyy niin vain ja ainoastaan positiivisessa mielessä. Pelin käyttämä moottori on yksinkertaisesti eittämättä tämän hetken näyttävin ainakin siihen asti kunnes Doom III ilmestyy.

Niin ulko- kuin sisätilatkin ovat ällistyttävän yksityiskohtaisennäköisiä aina tekstuureista aseisiin ja niiden efekteihin, sekä valaistuksesta varjoihin. Osa tekstuureista ja varjoista näyttää paikoitellen jopa lähes fotorealistisilta, eikä hyvin realistisesti toteutetulla valaistuksellakaan mitään hävettävää ole. Välillä toiminnan tiimellyksessä sitä meinasikin sitten vain jäädä niin sanotusti tuijottelemaan seiniä kun ne “seinät” vaan olivat yksinkertaisesti niin pirun kauniita katsoa. Kyllä siinä paikoitellen leuka loksahti kun näki pelin hienoimpien kenttien grafiikkaa. Parhaana esimerkkinä tästä mainittakoon Magma kartan laavakenttä. Tavallisesta kuvasta nyt ei varmastikaan saa parasta mahdollista käsitystä siitä miltä se livenä näyttää, sillä pelin aikana niin laava kuin taustalla näkyvä tulivuori, sekä myös taivas liikkuvat tavalla taikka toisella.

Pelin tekijöiden hehkuttama Karma fysiikkamoottorikin on sekin niin ikään hienoa katsottavaa; kyseisen moottorin ansiosta pelihahmot kuollessaan lentelevät näyttävännäköisesti pitkin kenttää samalla reagoiden itse ympäristön kanssa hyvin realistisesti.
Jos esimerkiksi hahmo kuollessaan putoa portaat alas, niin se ei jääkään rappusille makaamaan tönkkönä puoliksi ilmaan vaan alkaa todentuntuisesti valua alas rappusia samalla kierien ympäri jalkojen ja käsien (mikäli ne ovat tallella) heiluessa ja liikkuessa mukana. Harmi vain, että Karma näkyy pelissä juuri pelkästään kuolinanimaatioissa, sillä itse pelatessa se ei näy. Tulee silti olemaan mielenkiintoista nähdä mikäli muut pelintekijät hankkivat itselleen lisenssin UT 2003:n käyttämään pelimoottoriin, että mitä he keksivät peleihinsä laittaa Karman avulla.

Tietystikään tämä kaikki visuaalinen loisto ei tule ilmaiseksi ja niinpä näyttääkseen maksimaalisen hienolta, on pelaajalta löydyttävä myös asianmukaista rautaa. Testikoneella peli pyöri puhtaasti kaikilla detaileilla, tosin se oli hieman kenttäkohtaista ja niinpä peli myös hidastuikin joissain kentissä jo 1024×768 resoluutiota käytettäessä huomattavasti, vaikka vastassa ei olisikaan ollut kuin muutama pelaaja/botti. Sen lisäksi, että konehuoneessa on syytä olla potkua, vaaditaan myös hieman totuttua enemmän kovalevytilaa. Kuten minimivaatimuksista varmastikin näkyy, niin pelin näyttävä grafiikka vie myös jonkin verran sitä tilaakin, pelin vaatiessa kokonaisuudessaan kovalevyltä tilaa sellaiset kolme gigatavua. Poissa ovat kai lopullisesti ne ajat kun pelit vielä veivät alle megatavun…(hehe)

Kuten monet varmastikin tietävät, on Id Softwaren Quake III Arena pelin moottori ehtinyt toimimaan monen pelin sydämenä näyttävin tuloksin ja voin suoralta kädeltä sanoa, että UT 2003:nkin moottoria tullaan monessa pelissä näkemään ja sitä voikin vain odotella vesi kielellä minkälaista jälkeä muut pelitalot mahdollisesti saavat aikaan kyseisellä moottorilla.
Äänimaailmaakaan on tässä turha sen suuremmin ruveta haukkumaan, mitä nyt ehkä tällä osa-alueella ärsytti eniten taunttien Q3 tyylinen ääni, eli siis kun pelissä heittää vaikkapa vastustajalleen tauntin “Die bitch” tapettuaan hänet, niin siinä saakin sitten kuulla sellaista todella möreältä kuullostavaa ukon ääntä mistä ei meinaa edes saada selvää. Tätä pientä ja melkeinpä jopa yhdentekevää seikkaa lukuunottamatta äänet ovat varsin onnistuneet aina aseiden tarpeeksi munakkaista äänistä taustalla kuultavaan musiikkiin. Musiikin tyyli vaihtelee hienosti eri kartoissa kuhunkin karttaan ja sen teemaan hyvin istuvaksi, yleissaundin kumminkin pysyessä peliin istuvana hieman cyberpunkmaisena musiikkina. Äänipuolen laadusta kertoo jotain myös sekin, että UT 2003:sta löytyy tuki jopa Dolby Digital äänistandardillekin, joka on kyllä vielä aika harvinaista herkkua nykypäivän peleissä.