Vampire Rain arvostelussa

Artoon on japanilainen pelinkehittäjä, joka parhaiten täällä Lännessä tunnetaan Xboxille julkaistuista peleistään Blinx: The Time Sweeper sekä sen jatko-osasta Blinx 2: Masters of Time and Space, joissa seikkaili aikaimurilla varustettu oranssi kissa Blinx. Pelit saivat aikoinaan vaihtelevanlaisia arvosanoja, tosin pääasiassa pelkkiä huonoja.

Ehkäpä siksi Artoon on nyt uudella pelillään ottanut käsittelyynsä kokonaan toisen peligenren ja samalla söpösöpö-meininki ja söpögrafiikka ovat saaneet tehdä tilaa synkistelylle ja synkälle grafiikalle. Esittelenkin teille nyt pelin nimeltä Vampire Rain!
Artoon on tällä kertaa pelin nimestäkin päätellen ottanut paljon helpommin myyvän aihepiirin, kuin mihin supersöpö Blinx-kissa koskaan pystyi; vampyyrit, tarkemmin sanottuna vampyyreistä edelleen kehittyneet nightwalkersit, joiksi torahampaisia kavereita pelissä kutsutaan. Kaikki Blade -elokuvien fanit siis kokoontukaapa kuuntelemaan, kun kerron teille millainen tämä peli on. Tai siis, vaan kaikki yksinomaan Blade – Trinity -elokuvan fanit kokoontukaa, sillä Vampire Rain on samaa tasoa kyseisen elokuvan kanssa, eli auttamatonta kuraa.

Pelin nimike kertoo jo suurin piirtein puolet siitä mitä tuote pitää sisällään: on vampyyreja, niitä on paljon(=sataa vampyyreja) ja sitten meillä on vielä vesisadettakin. Pureutukaamme(ho ho)kuitenkin vielä pintaa syvemmälle, jotta kukin saisi selkeän kuvan pelistä ja siitä mikä siinä on niin vialla. Pakko myöntää, että kertomisen aloittaminen on pitkästä aikaa vaikeaa, koska on niin paljon kerrottavaa pelin huonouksista. Itse asiassa taidankin tähän heti alkuun kertoa pelin hyvät puolet. Ne ovat hienonnäköinen vesisade yksinpelissä ja tyydyttävätasoinen moninpeli(ehkä mahdollisesti). Moninpelistä enemmän myöhemmin tässä arvostelussa.

Siinä siis olivat pähkinänkuoressa pelin hyvät puolet. Nyt kuitenkin upottakaamme hampaat syvälle kaulaan ja ryhtykäämme käymään peliä lävitse. Pelin tarinan mukaan miljoonia ihmisiä on kadonnut ja vihdoin syykin on saatu selville: peijakkaan vampyyrit. Pelin tapahtumat keskittyvät yhteen, pääasiassa vampyyrien kansoittamaan kaupunkiin, jonka kaduilla ja slummeissa laahustavat vampyyrit, odottaen uutta saalista. Vampyyrien päänmenoksi American Information Bureau(jonkin sortin wannabe-CIA)on perustanut pelkästään vampyyrien eliminoimiseen keskittyvän Black Ops-erikoisjoukon, jonka yksi jäsen pelaajankin ohjastama sotilas on.

Toisin kuin voisi kuvista ja pelin kuvauksista luulla, ei Vampire Rain ole 3rd person toimintapeli, jossa lahdataan vampyyrejä Blade-hengessä. Ehei, ollaan kaukana siitä. Vampire Rainia voisi ennemminkin kuvailla köyhän miehen Splinter Celliksi, jonka pääosassa häärii melkeinpä Solid Snaken näköinen heppu.

Peli ei muistuta Splinter Cell -pelejä vähän, vaan paljon ja jos siinä olisi kaikki Splinter Cell -peleistä tunnetut ominaisuudet toteutettu yhtä tasokkaasti, niin voisi melkein luullakin peliä yhdeksi sarjan peleistä. Pelaaja on siis erikoisjoukkojen jäsen ja aseitakin on aina mukana matkassa, mutta silti, Splinter Cell -pelien tapaan, pelaajaa ei nähdä suurinta osaa ajasta pyssy kädessä heilumassa ja ammuskelemassa vampyyrejä. Itse asiassa aseen käyttö on pelissä se vihoviimeinen juttu mikä kannattaa tehdä ja yleensä silloinkaan siitä ei mitään hyötyä ole elossa pysymisen kannalta.

Miksi? Siksi, koska peli on toteutettu siten, että mikäli vampyyrisetä tai täti huomaa pelaajan katolla hiipimässä tai putkea kiipeämässä, on pelaaja yhtä kuin kuollut. Eipä mene aikaakaan kun vilkaskinttuinen vampyyri juoksee pelaajan kiinni. Ei auta vaikka olisi katolla kymmenen metrin korkeudessa, koska vampyyrisetä(tai täti)hyppää sinnekin alta aikayksikön, kuin paraskin korkeushyppääjä konsanaan. Aseen voi toki tässä vaiheessa kaivaa esiin ja ryhtyä tulittamaan, mutta niinhän siinä käy, että vampyyri saa pelaajan kiinni ennen kuin tämän energia on ammuttu tyhjäksi, tai sitten käy niin, että pelaaja joutuu vaihtamaan lipasta aseesta, minkä jälkeen vampyyri onkin jo kaulassa kiinni. Pelaaja ei voi Resident Evil -pelien tapaan potkia tai työntää pelaajan kaulaan pillin tökännyttä vampyyria pois, vaan kun hampaat ovat kaulassa, on pelaaja kuollut.

Pelin kerrasta poikki meininki onkin yksi pelin rasittavimmista tekijöistä, osittain myös siksi, että poislukien vampyyrien tappotehokkuuden ne ovat aivan täysin aivokuolleita tekoälyltänsä. Niin kauan kun pelaaja pysyy poissa vampyyrin kuin vampyyrin tietyn kokoisesta näkökentästä, on kaikki hyvin. Pelaaja voi vaikka tanssia ripaskaa tai hakata päätänsä seinään, mutta vampyyri ei lähde juoksemaan pelaajaa kiinni, jos tämä ei ole näkökentän sisällä. Vampyyrin näkökentän rajojen sisäpuolelle joutumisesta pelaajaa havainnollistetaan näppärän näköisellä silmien välähdyksellä ruudussa, joka saa pelaajan nopeasti siirtymään hieman kauemmaksi. Jos silmät välähtävät tarpeeksi monta, eli muutaman kerran ruudulla, tulee vampyyri ja peli on ohitse. Vampyyrien aivokuolleisuutta ja paikallaan kököttelyä siitä huolimatta, vaikka pelaaja hiiviskelisikin aivan selän takana, selitetään pelissä jatkuvasti läsnä olevalla sateella. Tässä lainaus suoraan pelin takakannesta: “Onneksi rankkasade heikentää nightwalkersien aisteja ja parantaa taistelumahdollisuuksiasi!”.

Pelin idea, tehtävänannon ja tehtävätavoitteen saamisen jälkeen, onkin etsiä se juuri oikea reitti pelin pimeässä ja sateisessa kaupunkiympäristössä. Pimeys ja sade eivät haittaa pelkästään vampyyrien aisteja, sillä oikeasti välillä pelatessa on vaikea hahmottaa siellä katolla tai roskiksen takana kököttäessä sitä seuraavaa, oikeaa reittiä, eli toisin sanoen kiivettäviä tikkaita, putkea tai jotain tasoa, jolle nousta. Useimmiten tehtävät vieläpä alkavat siten, että pelaajan kolme muuta tiimikaveria milloinkin mistä tekosyystä päättävät kaikki kolme mennä eri reittiä kohteeseen, kuin pelaaja. Pelaajan onkin useissa tapauksessa etsittävä reitti aivan omin nokkineen. Erikoisjoukko mukamas, pah. Ennemminkin erikoisjoukko plus yksi rambo. No, onneksi apuna ovat lasit, jotka taitavat niin pimeännäön, kuin vampyyrinäönkin. Pimeännäkö on toki tuttu kaikille Splinter Cell -pelejä pelanneille, kun taas vampyyrinäkö paljastaa kaikki lasien näköetäisyydelle mahtuvat vampyyrit punaisena. Typeränä yksityiskohtana etenkään pimeänäköä ei voi pitää koko aikaa päällä, vaan siitä kuluu akku ja se sammuu itsestään jo muutaman kymmenen sekunnin jälkeen, kunnes sen voi taas itse laittaa takaisin päälle.

Varmasti yksi tehokkaimmista keinoista työntää pelaaja luotaan, on tehdä pelistä tylsä ja sitähän Vampire Rain juuri nimenomaan onkin, umpitylsää, mitäänsanomatonta pimeässä puurtamista ja sen seuraavan putken, tikkaan, tason tai muun kielekkeen etsimistä ja niillä kiipeilemistä. Olisi nyt edes jollain tapaa jännittävää tämä hiiviskely ja suojasta kohti putkea tai tikkaita juokseminen, mutta ei peli sitä yksinkertaisesti missään vaiheessa ole.

Liekö tähän vaikuttajana oikean tekoälyn täydellisen puuttumisen lisäksi pelin ankeannäköinen grafiikka, joka ei allekirjoittaneen mielestä millään tapaa näytä sitä mitä Xbox 360:llä pystytään saamaan aikaiseksi. Sen sijaan Vampire Rain on yleisilmeeltään pimeä(yöaikaisten tapahtumien vuoksi)karkea ja vaisu. Mitään hienoja yksityiskohtaisuuksia ei pelissä nähdä, poislukien se alussa mainitsemani, toinen pelin hyvistä ominaisuuksista, eli rankkasade, joka näyttää hienolta piiskatessaan katuja ja rakennuksia. Myös valaistusfektit ovat jotakuinkin kunnossa ja sopivat pelin synkkyyttä hakevaan tunnelmaan.

Kaikki muu, kuten ympäristöt, pelaajan joukkuetovereiden ulkoasu ja yleinen liikeanimaatio ovatkin kaikki sitten graafisuudeltaan vain tasoa keskinkertainen. Pelistä puuttuu se jokin säväyttävä, enkä nyt puhu pelkästään kunnon reunanpehmennyksen puutteesta. Etenkin pelatessa pistää silmään juuri tönkkö liikeanimaatio, joka Splinter Cell -peleihin verrattuna on todella kaukana hyvästä. Ja pakkohan tässä on SC -peleihin liikeanimaatiota verrata, kun kerran suurin osa liikkumisesta ja tempuista(muun muassa seinään liimautuminen ja vaakatasossa olevaa putkea pitkin heiluminen)muistuttavat niin paljon SC:eistä.

Kaikista naurettavinta visuaalisella saralla Vampire Rainissa on se, että yksi pelin pääelementeistä, eli ne vampyyrit, näyttävät hölmöiltä ja liikkuvat kuin idiootit. Ne muutamat vampyyrit, jotka oikeasti edes takaisin kentissä liikuskelevat, laahustavat kuin zombiet ja vieläpä samalla nopeudellakin. Ei kovin vampyyrimaista, vai mitä? Mutta kuin ihmeen kaupalla heti pelaajan nähtyään pystyvät vampyyrit sellaiseen vauhtiin, että oksat pois. Pelaajaa jahdatessaan verenimijät muistuttavat melkein kuin niitä vanhojen mustavalkopätkien ihmisiä, jotka liikkuvat nopeutettuina. Kaikkein hölmöin keksintö kuitenkin on ollut tehdä vampyyreistä vielä zombien näköisiäkin, joka ei allekirjoittaneen mielestä sovi lainkaan vampyyreiden ulkonäöksi.

Vielä ennen moninpelistä kertomista on aika sanoa sananen jos toinenkin pelin äänistä. Suurin osa niistä on huonoja, mutta senhän jo varmasti arvasittekin. Pelin ääninäyttely on parhaimmillaan vaan tasoa tyydyttävä ja huonoimmillaan tasoa “minä luen suoraan paperista kaiken” -tasoa. Taustamusiikkia on vähän ja eniten silloin, kun pelaajaa jahtaavat vampyyrit. Silloin taustalla soi jokin viulunvingutus. Aseet, silloin kun niitä kerran pari erehtyy käyttämään, kuulostaa suurimmaksi osaksi ponnettomilta. Pistooli ja rynnäkkökivääri päästävät samanlaista “piu piu” -ääntä, eikä niistä edes voi löytyä samalla tavalla potkua kuin Star Warsin vastaavista piu-piu-aseista. Toki aseissa ovat äänenvaimentimet, mutta on tainnut Artoonin pojilla nyt tainnut mennä ääni hieman liian vaimeaksi. Sateen seassa silloin tällöin jyrähtelevä ukkonen on hieno ja sopii hyvin taustalle, kunpa vain sopisi loputkin pelistä.

Ja nyt sitten moninpelin kimppuun, mikäli arvostelua vielä joku tässä vaiheessa lukee. Peli tukee maksimissaan kahdeksan pelaajan yhtäaikaista moninpeliä neljällä erilaisella moninpelikartalla. Erilaisia pelimuotoja on kahdeksan ja niiden peruspelimuotojen, kuten deathmatch, team deathmatch ja capture the flame ja team ctf pelimuotojen(melkein sama periaate kuin capture the flagissa)joukosta löytyy myös muutama edes hieman poikkeava pelimuoto. Näitä ovat destroy ja death or nightwalkers, sekä näiden tiimiversiot. Ensinnä mainitussa tulee tuhota tiettyjä kohteita toisen joukkueen puolustaessa näitä toisen hyökätessä. Hyökkääjät pelaavat vampyyreina ja puolustajat ihmisinä. Death or nightwalkersis on periaatteessa deathmatchia, yhdellä poikkeuksella. Pelaajat muuttuvat aina välillä vampyyreiksi ja vampyyreinä ollessaan on heidän mahdollista saavuttaa bonuspisteitä peräkkäisillä tapoilla.
Harmi, että pelin mielenkiintoisimpia, eikä oikeastaan mitään muitakaan pelimuotoja päässyt arvosteluhetkellä kokeilemaan, sillä pelaajia ei linjoilla tunnu roikkuvan muutamia. Moninpelissä saattaa olla pientä potentiaalia, mikäli riittävän moni innostuu peliä hankkimaan, mutta ottaen huomioon, että peli on ollut kauppojen hyllyillä jo melkein kuukauden, on epätodennäköistä, että määrä siitä enää yht’äkkiä räjähdysmäisesti kasvaisi.

Millaisia tuntemuksia Vampire Rain näin loppujen lopuksi kyseistä peliä pelaavassa henkilössä sitten saa aikaan? Etenkin yksinpelin osalta pelkästään ärsyyntyneisyyttä, tylsistyneisyyttä, sekä jotenkin ihmeen kaupalla hingun katsoa ensimmäinen Blade-elokuvan uudelleen.