Vielä joku jaksaa sinnikkäästi yrittää. Nimittäin Vietnam -aiheisten sotapelien parissa. Kuluvan vuoden aikana Vietnamin sotaa käsitteleviä toimintapelejä ollaan nähty jo ihan tarpeellinen määrä, mutta Illusion Softworksin kehittämälle Vietcong -sotapelille, joka muuten taisi olla SE ensimmäinen Vietnam-peli, ollaan nyt väännetty jatko-osa. Jatko-osaa ei kuitenkaan kaikkien odotuksien mukaisesti ole kehittänyt Illusion Softworks. Sen sijaan Vietcong 2 on muun muassa alkuperäisen pelin konsoliversion(ja melko huonon sellaisen)kehittäneen Pterodonin käsialaa.
Jos Pterodon kerran epäonnistui Vietcong -pelin konsolikäännöksen kanssa, niin voiko se mitenkään kehittää hyvää jatko-osaa PC:lle? Valitettavasti Vietcong 2 on yksi niistä peleistä, joita ei kovin montaa minuuttia tarvitse pelata huomatakseen valtaosan sen vioista. Turhautuminen iskee nopeasti.
Vietcong 2 eroaa muista Vietnam-kilpailijoistaan ehkäpä huomattavimmin siten, että se ei Codemastersin julkaiseman Operation Flashpoint -pelisarjan tapaan anna pelaajan ottaa turhan montaa iskua ennen kuin viikatemies tulee ja korjaa potin. Realistiset pelit ovat yhä enemmän ja enemmän tämän päivän juttu, mutta tähän pyrittäessä pelin kehittäjien tulisi myös muistaa yksi olennainen asia. Nimittäin se, että kyseessä on kuitenkin edelleen peli ja pelien tarkoituksena on kuitenkin edelleen käsittääkseni loppujen lopuksi olla hauskaa ajanvietettä kuin hermoja raastavaa pakkopullaa. Tulisi tavoitella sitä kultaista keskitietä, joka kulkee realismin ja hauskan/addiktiivisen pelattavuuden välimaastossa, jonka esimerkiksi juuri edellä mainittu Operation Flashpoint aikanaan onnistui juuri tavoittamaan.
Vietcong 2 ei kuitenkaan tässä valitettavasti onnistu. Rauhallisen, hahmogalleriaa pintapuolisesti raapaisevan, rauhallisen ja samalla jo pientä positiivista kuvaa pelistä antava “tutkimisosio” jenkkien tukikohdassa siirtyy nopeasti asiaan, eli räiskimiseen kun vietnamilaiset hyökkäävät jenkkien kimppuun. Tästä eteenpäin kaikki on selvää, ettei Vietcong 2 tule pokkaamaan mitään palkintoja millään saralla.
Peli on ulkonäöllisesti muihin kilpailijoihinsa, kuten esimerkiksi Men Of Valor -peliin nähden auttamattoman vanhentuneen näköinen. Graafisesti peliä ei voi kehua millään osa-alueella, enkä sitä tässä myöskään ala väkisin yrittämään. Grafiikan rumuus ei kuitenkaan estä peliä olemasta tehosyöppö, onhan se monesti nähty ja Vietcong 2 on juuri yksi tällainen tapaus. Testikoneella peli pyöri vain tyydyttävästi 800×600 resoluutiolla ja 16 bittisillä väreillä. On sitä aikoihin eletty. Usein sotapeleissä puolet tunnelmasta luovasta vahvasta äänimaailmasta taasen ei ole tietoakaan. Äänimaailma on kauttaaltaan varsin tuhnuisen kuuloinen ja äänet yleisesti ottaen vaisuja aina aseista räjähdyksiin ja ääninäyttelyyn, joista jälkimmäinen suoriutuu parhaiten, tosin vain kelvollisesti sen Ok tasoisten ääninäyttelijöidensä ansiosta.
Entäpä pelin pääasia, eli itse sotiminen sitten? Yksinkertaisesti sanottuna: ei ole hauskaa. Kuten jo aiemmin tuli osittain mainittua, eivät pelin realismin tavoittelu ja yleinen toteutus kulje käsi kädessä riittävän hyvin antaakseen pelaajalleen tyytyväisyyden tunteen. Raskas grafiikka vaikuttaa siihen, että pelattavuus on jollain tapaa viivemäistä ja paikoitellen rasittavan nykivääkin jopa. Eniten ottaa aivoon kuitenkin pelin tekoäly, joka on taas kerran yksi niistä tapauksista, joka on umpityhmä, ei aina reagoi pelaajaan, kököttää paikallaan, mutta silloin kun hoksottimet toimivat, ampuvat nämä murhaavan tarkasti ja vieläpä tappavat pelin “realistisuuden” ansiosta jo muutamien luotisarjojen jälkeen.
Asiaa ei auta yhtään se, että peliin on kopioitu Brothers In Arms -tyylinen varsin yksinkertainen komennussysteemi, jolla omia, lähes yhtä tyhmiä sotakavereita voidaan komentaa ja juoksuttaa haluttuun paikkaan. Adrenaliinintäytteisiä toimintakohtauksia yritetään matkan varrella rakentaa useita, mutta pääasiassa pelin tekoälyn takia esimerkiksi keskellä tietä seisoskelevien(tai kyykkivien) vietnamilaisten räiskyttely ohitse ajavan Cadillacin takapenkiltä, sekä oman tukikohdan puolustaminen suoraan pääportista sisään juoksevilta vihollisilta KK-pesäkkeen avulla ovat juuri sitä miltä kuulostavatkin, eli tahattoman koomisia ja typeriä. Mitään sen kummempaa kokemusta peli ei kuitenkaan yksinpelinsä osalta tarjoa missään vaiheessa. Ihan kiva ominaisuus on tietysti mahdollisuus pelata varmastikin ensimmäistä kertaa sotapelissä juonellista yksinpeliä myös jollain jenkkien vihollisella, joka tietysti tällä kertaa sattuu olemaan vietnamilaiset. Vietnamilaisilla pelaaminen toki tarjoaa hieman erilaisen perspektiivin Vietnamin sotaan ja erittäin harvinaisena mahdollisuutena on kiva räiskiä jenkkejä vihollisena, mutta mitään uutta perspektiiviä se ei pelin laadun sisällöstä kuitenkaan tule antamaan.
Moninpelinä Vietcong 2 on ehkä hiukan yksinpeliosiotansa parempi, joskin sitäkin vaivaa jonkinlainen aneemisuus. Toki sitä pelaa pahemman puutteessa, mutta jos tarjolla on paljon parempaakin, niin miksi tyytyä vain tyydyttävään, erittäin yksinkertaiseen ja yksitoikkoiseen perusmoninpeliin perusmoninpelimuodoilla, jossa on mukana myös yksinpelin realismitaso, eli parista iskusta olet jo kuollut. Kuka sitä kaipaa? Ilmeisesti ainakin joku, sillä pelaajia ja servereitä Vietcong 2:n moninpelin perinteisimmille moninpelimuodoille ainakin tuntui riittävän moninpeliä testattaessa. Tarjolla on myös pienenä erilaisuutena mahdollisuus ihmispelaajien lyöttäytyä yhteen tietokonebotteja vastaan jopa neljällä erilaisella kartalla, mutta kiinnostaako se ketään, kun tekoälykin on mitä on? Tietysti jos alkuperäisen Vietcong -pelin moninpeli kiinnosti saattaa Vietcong 2:nkin tehdä kauppansa, mutta yksinpeliä silmällä pitäen unohtaisin tämän virityksen kokonaisuudessaan.
