Wanted: Dead arvostelussa

Wanted: Dead on japanilaisen Soleil-studion kehittämä 3rd person toimintapeli, jonka riveistä löytyy useita Team Ninjan entisiä työntekijöitä. Wanted: Deadin tarina sijoittuu tulevaisuuden Hong Kongiin, jossa pelaaja omaksuu poliisin Zombie Unit -mellakkaosaston bossin, Hannah Stonen roolin.

Katanan ja tuliasein androideja vastaan taisteleva Stone on varsinainen bad ass, maailmassa jossa megakorporaatio Dauer Synthetics on kuin Blade Runnerista tuttu Tyrell Corporation. Pelin alkuintron aikana kerrataan ihmiskunnan sotaisaa historiaa, samalla kun kerrotaan, että Dauer alkaa kehittää androidejaan.

Dauer on pelissä niinkin suuri yritys, että se päättää palkata tuomittuja sotarikollisia juurikin poliisin erikoisjoukkoihin. Ihmiset ovat itsekin niin täynnä implantteja ja muita parannuksia, että androidien ihmisenkaltaisuus ja heidän haluamat yhdenvertaiset oikeudet August-androidin johtaman kapinan voimin ovat suuri kysymysmerkki. Sitä klassista ja kliseistä, hauskaa scifiä.

Wanted: Deadin kehittäjistä huomaa, että ei peli ota itseään liian vakavasti, vaan pelin tekemisen – eritoten studionkin perustaneen Sergei Kolobashkinin kynäilemän tarinan ja sen keskeisten hahmojen kanssa – on osattu pitää hauskaa. Maserateilla ajeleva erikoisryhmä vastaa tekemisistään paikallisen poliisilaitoksen pomolle, joka on etäisesti Danny Gloveria muistuttava klassinen raivoava tumma poliisipomo. ”Taas olette laittaneet kaupungin remonttiin niinkö?” Poliisiasema itsessään sen sijaan ei ole mikään aivan tavallinen ilmestys, vaan nurkat ovat väärällään siellä täällä kuljeksivia kissoja! Kyllä, poliisiasemalla on karvaisia asukkeja.

Hahmoihinkin on osattu puhaltaa persoonallisuutta. Porukan lääkäri ”doc” tarvitsee aina apua naisjutuissaan, yksi heppu on kokonaan mykkä (harvinaisempaa videopeleissä)
Pelaajan itsensä ohjastama sveitsiläinen Stone on entinen elinkautiseen tuomittu sotarikollinen ja eräänlaisen kansalaiskelpoisuuskurssin käynyt, poliisiksi sittemmin koulutettu nainen, jolla on amputoidun käden korvikkeena liipaisinsormen kanssa auttava vahva metalliproteesi. Stone saa ajoittain kummallisia heikotuskohtauksia ja ajautuu takautumiin, jolloin peli heittää ruudulle välipätkiä, joka ei olekaan enää lainkaan samasta pelistä, vaan kokonaan animea ja hahmotkin ovat täysin toisia. Mitä nämä kohtaukset ovat ja mistä ne yrittävät kertoa? Peli osaa todella yllättää pelaajansa.

Tehtävien välissäkin muistetaan vapaalla ottaa rennosti ja käydään porukan kanssa joko nuudelilla paikallisessa ravintolassa, tai sitten laulamassa karaokea tai pelaamassa arcadepelejä, jonka jälkeen tarinaa taas jatketaan. Kaikki nämä pelaaja kokee minipelien muodossa. Arcadessa pelataan yksinomaan Wanted: Deadia varten kehitettyä sivuttain scrollaavaa shooteria (julkaistiin myös ilmaisena standalone-versiona) kun taas nuudelinsyönti ja karaoke ovat nappulanpaineluhetkiä rytmipelin muodossa. High scorenkin saa tallennettua kaikista minipeleistä ja näitä kaikkia voi jälkikäteen myös pelata Hannahin hengaillessa poliisiaseman tiloissa.

Käytännössä pelin toimintamekaniikka ja tehtävät sekä tarina soljuvat eteenpäin perinteisen Gears of War -peleistä tutun ja pian jo retroksi ehkä luokiteltavan, mutta yhä toimivan ja tutun suojaudu ja ammu -meiningin turvin. Stonen terävä katana tuo pelaamiseen oman mukavan lisämausteensa, kun androideja pääsee pilkkomaan ja raajoja rikkomaan.

Koska katanan väärällä puolella olevat eivät ole aivan ihmisiä, on hauska yksityiskohta se, että viholliset voivat monissa tilanteissa vielä toimia yhden käden avulla ja raajarikkonakin saattavat vielä nykäistä esiin sen viimeisen kranaatin tai yhä ampua aseellaan, mikäli asekäsi on tallella.

Erilaisia aseita on sopivasti haulikosta kranaatinheittimeen ja Stonen vakiovarustukseen kuuluu rynnäkkökiväärin ja katanan lisäksi ainoastaan Y-nappulan kautta toimiva käsiase. Katanan ja käsiaseen kanssa on mahdollista tehdä muutamia erilaisia näyttäviä ja toinen toistaan tehokkaampia liikekomboja. Tarantinon Kill Bill tulee hetkittäin mieleen veren ja raajojen lentäessä, Stonen ihonvärin vaihtuessa alati verenpunaiseksi.

Tehtävien aikana ei anneta tallentaa, mutta pelistä löytyy checkpointeja, joista jatketaan silloinkin jos game over sattuu eteen. Silloin, kun koko remmi on mukana, auttaa lekuri elvyttämään kaatuneen pelaajan kerran, mutta toista ei tule. Useimmiten koko porukka ei muutenkaan ole mukana ja joskus pelaaja on jopa ihan yksinäänkin – peli ei asiaa sen kummemmin yleensä selittele. Hetki sitten oli vielä yksi tai kaksi kaveria matkassa, mutta hei seuraavan kohdan vedät yksin.

Jatkuvia lisäenergiantarpeita varten löytyy mukana kannettavia lääkeruiskuja kolmesta neljään. Lääkeruiskuja harvoin löytyy maasta lojumasta, mutta uusia aseita ja ammuksia sen sijaan jossain määrin. Usein käy kuitenkin niin, että ainakin hard-tasolla pelatessa ammukset aseista loppuivat usein. Sen jälkeen on luotettava katanan viiltävään voimaan ja niihin pariin kranaattiin, joita pelaajalla on vakiona mukanaan.

Päätin ottaa hieman haastetta pelaamiseen ja otin heti ensi alkuun hard-tason käyttöön – ”japanilaisen vaikea” aukeaa vasta pelin läpäisyn jälkeen. Hard-tasolla pärjää kyllä aika kivasti, kunhan vain ensin oppii sen, että katanalla, lekoilla ja muilla lähitaisteluaseilla varustetut viholliset ovat niitä pahimpia ja tekevät eniten tuhoisaa jälkeä, jos pääsevät mosauttamaan.

Sanoisin kuitenkin, että pelin hard-taso on hieman rasittava: useimmiten pelaaja saa vastaansa ison ylivoimalauman: tekoäly ei pelissä juurikaan loista, vaan laumat tulevat useimmiten päälle ja vähät välittävät pelaajan luodeista. Monesti viholliset jopa tulevat tulitaisteluiden aikana ottamaan suojaa pelaajan omiin asemiin, mikäli pelaajan tekoälykavereita on matkassa. Niin hassua.

Ainoa, jossa pahikset erityisesti erottuvat on niiden kyky juosta karkuun pelaajan kranaatteja, kuin kärpänen lähestyvää kättä – usein räjähteet menevätkin siksi harakoille. Isommistakin pahislaumoista kuitenkin selviää kun tarpeeksi opettelee pelaamaan ja väistelemään. Jos ei ensimmäisellä tai toisella yrittämällä mene jokin kohtaus läpi, niin kolmannella yleensä.

Rasittavan hard kuitenkin tekee pelistä siksi, että ajoittaiset välibossitaistelut ovatkin sitten vaikeita potenssiin kaksi: kaiken pitää käytännössä mennä täydellisesti, jotta niistä selviää. Toistoa tulee ja paljon ja bossitaistelut tuovatkin ikävän ja turhan vaikeuspiikin pelaamiseen, koska balansointikysymyshän tämä käytännössä on. Voisinpa melkein laittaa pääni pantiksi (mutta en katanan alle) että samanlainen ajoittain päätään nostava vaikeuspiikki vaivaa varmasti myös normaali-vaikeustasollakin pelaavia.

Hölmösti käytössä olevaa vaikeustasoa ei myöskään enää saa vaihtaa, kun kampanja on kerran aloitettu, eikä pelin päävalikossakaan ole mitään chapter select -ominaisuutta, josta voisi hypätä suoraan tiettyyn lukuun pelissä ja jatkaa siitä. Seinän tullessa vastaan on siis aloitettava koko peli alusta tai git gud.

Pelaajan pärjäämismahdollisuuksiin positiivisemmin vaikuttaa pelin skillipuu. Pisteitä kertyy androidipahisten tappamisesta ja mitä näyttävämmin listii, sitä enemmän pisteitä per tappo. Kun adrenaliinimittari täyttyy hiljalleen kasvavasta body countista, saa pelaaja myös mahdollisuuden aktivoida bullet time -efektin, jonka avulla Stone saa pistää useamman pahiksen Y+B -lopetusliikkeen avulla nippuun ja pisteitä ropisee.

Taitopuu tarjoaa ihan mielenkiintoisia uusia skillejä ja etenkin opittavasta juoksupotkusta tuli oma suosikkini siinä missä katanaankin saa uusia erilaisia paloitteluliikkeitä. Myös väistökierähdys on erikseen hommattava päivitysliike – oletuksena tarjolla oleva sivuttaisliike ei pidemmän päälle riitä. Perinteisempiä päivityksiä ovat sitten kranaattien ja lääkelaukkujen isompi kantomäärä ja Stonen iskujen sietokyky ja sen sellaiset.

Jokaisen checkpointin kohdalla paikalle saapuva poliisidrone tarjoaa myös mahdollisuutta kustomoida pelaajan pääaseita uusilla palikoilla. Parempaa tähtäintä tai käsigrippiä ynnä muuta. Kaikki osat vaikuttavat joihinkin arvoihin, joko positiivisesti tai negatiivisesti. Onko pelaajalle tärkeää tarkkuus vai latausnopeus, vai kenties rekyylinsietokyky tai kantomatka. Kas siinäpä pulma, kaikkea kun ei voi saada tappiin yhtä aikaa. Pientä taktikointiakin voi yrittää: mikäli edessä häämöttävä kohtaus käydään ahtaissa tiloissa, ei kantaman välttämättä tarvitse olla aseessa kovin isolla prosentilla, jolloin voidaan panostaa muuhun ja niin edelleen.

Kaiken kaikkiaan nautiskelin Wanted: Deadin pelaamisesta. Sen suurimpia riippakiviä on kuitenkin sen ajoittain kehnonpuoleinen ruudunpäivitys, joka sotkee muutoin nopeatempoista kuudenkymmenen kuvan sekuntivauhtia. Unreal-moottorilla kehitetty Wanted: Dead ei muutenkaan ole oikeastaan missään vaiheessa järjettömän kaunis XSX-peliksi – paikoitellen nätti kyllä – mutta useimmiten se muistuttaa enemmän edellisen sukupolven konsolipeliä. Vaikka olevalta videolta sitä on vaikea havaita, yksinkertaisemman oloisesta grafiikastaan huolimatta pelin ruudunpäivitys kuitenkin tahmaili ja töksähteli aika ajoin, oikeastaan aika usein ja tämä ei ole hyväksyttävää 70 euron hintaiselta peliltä.

Puskin siitä huolimatta Wanted: Deadia taistelukohtauksesta ja tehtävästä toiseen, koska peli on fiilikseltään niin omaleimainen, Stonea ja katanaa unohtamatta. Pelin äänipuolellakin usein on kuultavissa jos jonkinlaista hassua musiikkia (tai odottamatonta musiikkia) minkä lisäksi ääninäyttelijät hoitavat hommansa tunteella, vaikka pelin asenne ei täysin vakava olekaan. Hannah Stonen äänestäkin vastaa ihan oikea sveitsiläinen, tuntematon tähti, Fee Marie Zimmermann, joka itse asiassa hieman jopa näyttää Stonelta ja joka erikoisen englantiaksenttinsa kera luo varsin erikoisen luonteen Hannahille.

Loppusanat

Wanted: Dead on jälleen yksi japanilaista alkuperää oleva eriskummallinen tapaus – hyvällä tavalla.
3rd person -toimintaan nojaava scifiteemainen peli tarjoilee hauskaa katananheiluttelua ja persoonallisen hahmopossen ja pelin omintakeinen fiilis pitääkin siksi mukavasti otteessaan. Ikävästi ruudunpäivitys tahmailee turhan usein tehden pelaamisesta ajoittain vähän rasittavaa, vaikkei peli visuaalisestikaan ole mikään maata järisyttävä tapaus.

Olisikin hienoa, jos Soleil saisi laitettua pikapikaa ruudunpäivitysongelmat korjaavan päivityksen ulos – ja kenties mahdollisuus vaihtaa vaikeustasoa kesken pelin olisi myös tervetullut.