Arvostellut: Petteri Hemmilä, 13.heinäkuu 2019

Peliarvostelu

Warhammer – Chaosbane

Pelin nimi: Warhammer – Chaosbane
Alusta: Xbox One
Kehittäjä: Eko Software
Julkaisija: Bigben Interactive
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Warhammer – Chaosbane kansikuva

Vaara uhkaa vanhaa maailmaa. Kaaoksen joukot tunkeutuvat Nulniin ja vangitsevat ihmiskunnan pelastajana pidetyn Magnuksen voimakkaalla loitsulla. Tapahtumien keskelle ajautuu tietenkin pelaaja – kääpiötaistelija Bragi, ihmissotilas Konrad, haltiamaagi Elonthir tai metsähaltia Elessa – jonka taakaksi lankeaa koko sotkun (ja siinä sivussa oman maineensa) siivoaminen. Geneerisistä lähtökohdista ponkaisee geneerinen fantasiatarina, joka tuskin vakuuttaa uusia tulokkaita Warhammerin hienoudesta, mutta älkööt kukaan antako yhdentekevän juonen ja harrastelijateatterimaisen ääninäyttelyn estää hauskanpitoa: Warhammer – Chaosbane on nimittäin erinomaisen viihdyttävä toimintaroolipeli, joka pitää otteessaan vielä tarinan jälkeenkin, jos sille vain antaa mahdollisuuden.

Warhammer – Chaosbane on hirviöiden lahtaamiseen keskittyvä kevytroolipeli, jota voisi kutsua kansantajuisesti Diablo-klooniksi. Pelin idea on äärimmäisen suoraviivainen: pelaaja tai pelaajat luovivat tehtävästä toiseen mätkien satapäisiä vihollislaumoja, hamstraten kokemusta sekä aarteita ja kehittäen hahmojaan. Tehtävien välillä käydään kylillä lepäilemässä sekä kuulostelemassa juonenkäänteitä. Kun jakso lähestyy loppuaan, hoidetaan paikallinen loppuvastustaja pois päiväjärjestyksestä. Konseptia ei voi kehua turhan omaperäiseksi, eikä sen tarvitse sitä ollakaan, sillä mekaniikat toimivat ja peliä on yksinkertaisesti mukava pelata. Vaatimaton kehitysbudjetti paistaa satunnaisgeneraattorilta haiskahtavassa tasosuunnittelussa ja tragikoomisen suureellisessa ääninäyttelyssä, mutta nämä ovat oikeastaan pelkkiä sivuseikkoja siinä vaiheessa, kun peli tempaisee toden teolla hirviöjahdin makuun.

Toimintaroolipelien herkullisin ydin piilee yksilöllisissä hahmoluokissa sekä progressio- ja pelimekaniikoissa – niin myös Chaosbanen. Neljän valittavan päähenkilöpersoonan taakse kätkeytyy oikeastaan melko perinteinen jako maagiin, tankkiin, jousiampujaan ja barbaariin. Hahmot tuntuvat kiitettävän erilaisilta: maagi ja jousiampuja vaativat hajuraon pahimpiin ruuhkiin, siinä missä sotilas ja kääpiötappaja ovat parhaimmillaan keskellä toimintaa. Hahmojen kyvyt jakautuvat aktiivisiin hyökkäystaitoihin ja passiivisiin statsiparannuksiin. Taidot eivät itsessään maksa mitään, mutta niiden käyttöönotto sitoo tietyn määrän rajallisia taitopisteitä. Systeemi toimii ikään kuin varusteiden painorajat ja on siinä mielessä erinomainen, että se antaa pelaajalle vapaat kädet kokeilla erilaisia yhdistelmiä ilman pelkoa virhevalinnoista. Kokeiltavaa kieltämättä myös riittää, sillä erilaisia kykyjä löytyy laskentatavasta riippuen joko toistakymmentä tai liki viisikymmentä per hahmo, vaihdellen monenkirjavista hyökkäysloitsuista osumapiste-, puolustus- ja jopa aarteenlöytymisprosentin parannuksiin. Omaksi lempparitaidokseni valikoitu ylimielisen haltiamaagin taikoma pyörremyrsky, jonka tehokas käyttö vaatii pelaajalta aktiivista ohjaamista oikealla analogitikulla samalla, kun vasen käsi pitää hahmoa vaarojen ulottumattomissa.

Perustaitojen ohella, hahmoilta löytyy myös hieman traditionaalisempi jumaltaitojen puu, jossa ostellaan erilaisia vapaaehtoisia taitoja sekä sekundäärisiä statsibonuksia jalokivin ja palveluspistein. Kaksinkertainen kustannus tuntui jokseenkin oudolta, sillä jalokiviä pursuaa joka taskusta siinä missä allokoitavia palveluspisteitä voi saada maksimissaan vain viisikymmentä per peli. Niin ikään omituiselta tuntuu varustepuoli, joka typistyy erilaisista esineluokitteluista ja muusta hämäyksestä huolimatta yksinkertaisten hyökkäys- ja puolustusprosenttien vertailuun. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä pelaajan ei tarvitse oikeastaan edes miettiä, mikä panssari, kypärä tai saapaspari kannattaa vetää ylleen ja koko homman olisi oikeastaan voinut automatisoida tai leipoa annetut pisteparannukset osaksi tasonnousua. Myöskään tavaran varastointi tai parantelu ei tuntunut erityisen mielekkäältä, vaikka kumpaankin tarjotaan mahdollisuus. Oma arvaukseni on, että varusteiden kanssa puljaus on alkujaan suunniteltu monimutkaisemmaksi, mutta budjetti- ja aikataulurajoitteet ovat pakottaneet oikomaan mutkia. Samoin lienee käynyt myös rahan kanssa: rahalla ei nimittäin ole mitään muuta käytännön funktiota kuin haihtua pelaajan taskusta kuoleman yllättäessä. Vasta päätarinan jälkeen tarjoutuu mahdollisuus ostaa grindausprosentteja parantavia aarrekarttoja.

Jos pitäisi poimia yksi asia, jonka Warhammer – Chaosbane tekee ylitse muiden, olisi se epäilemättä pelattavuus. Chaosbane saavuttaa liki täydellisen tasapainon pelaajan voimaannuttamisen ja vaikeustasonsa välillä. Hirviöt, kaaoskultistit ynnä muut örisevät friikit kestävät ja jakavat juuri sopivasti vahinkoa tuntuakseen heikoilta omillaan, muta vaarallisilta yhdessä. Pelaaja saa kokea itsensä liki voittamattomaksi tappokoneeksi kylväessään tuhoa valtavien vihollislaumojen keskellä, mutta kuolema vaanii lopulta aina virheen tai parin päässä. Varomaton teleporttaus väärään suuntaan tai terveysjuoman kulauttaminen huonolla hetkellä saattaa koitua kohtalokkaaksi. Mitä pidemmälle pelissä edetään, sitä pienemmäksi virhemarginaali kapenee. Valehtelisi, jos väittäisin Chaosbanea erityisen haastavaksi tai keskittymistä vaativasti peliksi, mutta jos on valmis ripustamaan aivonsa hetkellisesti narikkaan, tarjoaa se huoletonta viihdettä koko rahalla.

Audiovisuaaliselta tai tekniseltä toteutukseltaan Chaosbane ei ole herätä erityisiä intohimoja suuntaan taikka toiseen. Ympäristöt ovat kauniita, joskin melko yksitoikkoisia ja hahmot palauttavat mieleen väläyksiä edelliseltä konsolisukupolvelta. Yhtäaikaisten hahmojen määrä on suurehko ja loitsutehosteissa on juuri sopivasti potkua. Lopputulos ajaa asiansa enemmän kuin hyvin, joskin kaikkein hektisimmät kohtaukset saivat Xbox One X:n yskähtelemään ja joskus jopa kaatumaan. Audiopuolella huomion kiinnittyi lähinnä kahteen asiaan: geneeriseen orkesteriraitaan sekä vihollisten örähdyksiin. Erilaisia karjahduksia, ynähdyksiä ja örinöitä on suorastaan pökerryttävä määrä, ja vaikka uskon nauhoituksissa olleen vilpittömän hauskaa, ei kuuntelusta voi varsinaisesti sanoa samaa. Ehkä epämääräiset karjaisut kuuluvat genreen, mutta kannattaa varata kuulokkeet lähettyville, ellei satu asumaan yksin. 

Warhammer – Chaosbane on kaikkiaan melko onnistunut toimintaroolipeli, joka jaksaa pitää otteessaan alusta loppuun. Kokemus ei ole järin pitkä, vaikka mukana onkin kohtuullisesti “end game”-sisältöä aina loppuvastustajien kertauksesta aarteenetsintään. Lystin voi tosin tuplata tai vaikka nelinkertaistaa paikallisen moninpelin kautta ja tekijät ovat lisäksi lupailleet rutkasti ilmaista lisäsisältöä. Warhammeria tai ei, Chaosbane tarjoaa viihdettä kenelle tahansa Diablo- tai Dark Alliance -henkisestä mätöstä kiinnostuneelle. Oivallinen valinta esimerkiksi sateiselle kesäviikonlopulle.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - Pelattavuus toimii ja grindaus koukuttaa
  • - Voimaannuttaa pelaajaa olematta kuitenkaan liian helppo
  • - Hahmot tuntuvat aidosti erilaisilta

Huonoa

  • - Tasosuunnittelu toistaa itseään
  • - Käsikirjoitus ja teatraalinen ääninäyttely naurattavat vääristä syistä
  • - Varusteet pelkkiä prosenttiparannuksia, eikä rahalla tee mitään