Welcome to ParadiZe on ranskalaisen Eko Softwaren kehittämä peli. Studio on perustettu vuonna 1999 ja tunnetaan muun muassa vuonna 2019 julkaistusta ja varsin vaihtelevan vastaanoton saaneesta Warhammer Chaosbane -toimintaroolipelistä.
Studion uusinta uutta edustaa Welcome to ParadiZe, eräänlainen postapokalyptinen selviytymisroolipeli, jonka viistomainen yläkuvakulma tuo mieleen vanhat Fallout-pelit. Ensikokeilulta Welcome to ParadiZe vaikuttaa ihan hauskalta pikkupeliltä: se on selvästikin kieli poskessa väännettyä zombieteemaista toimintaa roolipelielementein – peliä voisi ajatella melkeinpä reaaliaikaisena Fallout-pelinä, jota on sitten maustettu Capcomin Dead Rising -pelisarjan kaltaisella zombiehuumorilla. Samankaltaista maailmanlopun hassuttelua voisi löytyä myös esimerkiksi Double Finen viiden vuoden takaisesta RAD-pelistä.
Welcome to ParadiZen alussa valitaan muutamasta vaihtoehdosta oma pelihahmo ja hypätään toiminnan keskelle, eli ParadiZe-puistoon. Tapahtumapaikka on ihmiskunnan viimeisiä selviytymispaikkoja, puisto Jurassic Parkin kaltaisine portteineen päivineen – paikka jossa zombiet laitetaan palvelemaan ihmistä vaikka väkisin. No kaikkihan muistavat, kuinka aurinkoinen päivä dinopuistossa vietettiin…
Kun peli ja sen melko ohueksi jäävä pohjatarina lähtee viimein rullailemaan, käy ilmi, että ParadiZen perustaja, Jeff Tusk, on paennut kuuhun kryouneen laitetun neropatti-isänsä, Elon.. siis Allan Tuskin kehittämän Moon-W -yhtiön ja sen suoman teknologian voimin. Loppuosa ihmiskunnasta ei olekaan tuomassa pelastusaluksia Maassa kituuttavien ihmisselviytyjien avuksi, vaan on otettava ohjat omiin käsiin rakentamalla oma raketti ja lennettävä kuuhun. Tätä projektia varten tarvitaan laukaisualustan lisäksi läjäpäin osia itse rakennettavaan rakettiin. Siitä siis pelin keskeinen porkkana ja tavoite.
Pelimekaniikka pyörii vahvasti erilaisen craftaamisen sekä XP:n keräämisen ja pelihahmon kykyjen parantamisen taitopisteiden avulla, samalla kun yritetään suorittaa pelin antamaa pääjuonta ja siihen liittyviä pienempiä sivutehtäviä, joissa esimerkiksi pitäisi mennä henkilön X juttusille, varastaa aidasta pari pellin palaa rakettia varten tai taistella sirkuksen zombienorsua vastaan.
Mitä enemmän valtavaksi rakennettua, mutta lineaariseksi tuuheilla kuusimetsillä sekä kallioilla kuin rakennuksillakin jaettua pelimaailmaa tutkaillaan, sitä enemmän löytyy ParadiZesta toinen toistaan haastavampia alueita, joita varten pelaajan olisi kehitettävä itseään sekä aseitaan, ennen kuin alueille kannattaa mennä. Alussa hitaasti ampuva ja latautuva sekä vähän vahinkoa tekevä värikuula-ase ja peruskeppi hakkaamiseen kelpaavat ihan hyvin, mutta tehokkaampi varsijousi, haulikko tai vaikkapa käristävä liekinheitin tekevät nopeammin selvää jälkeä zombielaumoista. Varsijousen nuoliakin voi keräillä toiminnan jälkeen, kuin Daryl Dixon parhaimpina päivinään, eikä Neganin terävämpi pesäpallomailakaan jää unholaan.
Yksi pelin isommista jipoista, ellei se kaikkein keskeisin, on pelaajan mahdollisuus värvätä itselleen zombieapuri, zombot. Eräänlaisella hypnotisointikypärällä (joka oli koko ParadiZen toiminnan keskeinen idea) lähes mikä tahansa vaeltava epäkuollut voidaan ”kaapata” ja saada seuraamaan pelaajan mukana ystävällisenä palvelijana.
Zombotti voidaan myös käskeä auttamaan taistelemisessa sekä keräämään maahan pudonneita raaka-aineita, joita käytetään craftaamiseen. Ei muuta kuin pesari zombotin käteen ja vaikkapa kropasta läpi työnnetyt puiset seipäät lisädamagea kylvämään liian lähelle uskaltautuville. Liikoja ei toki sovi odottaa epäkuolleeltakaan, mutta aina tekoäly ei ole kaikkein parasta mahdollisinta sorttia ja apuri saattaa jäädä oviaukkoon jumiin, eikä seuraa mukana ja toisinaan kaveria saa käskyttää toimimaan enemmän kuin huvittaisi – apu taistelussa on vähän ailahtelevaa.
Joskus zombotti suoriutuu paremmin, joskus tuntuu kuin sitä ei olisi lainkaan mukana. Zombottikin voi kuolla ja sitten vaan uutta zombieta kaappaamaan. Erään taitopäivityksen myötä oman zombotin voi aina elvyttää takaisin mukaan peliin, joten uuden kaappaaminenkin jää vähäisemmäksi. Kun pelaaja itse kuolee, voi valita spawnataanko takaisin omaan leiriin, vaiko lähelle – lähimmälle aktivoidulle pikamatkustuspisteelle. Kuollessa pelaaja menettää kerätyt XP:t, mikäli joutuu zombien tappamaksi ja useimmiten tämä on se syy. Spawnattuaan takaisin pelimaailmaan voidaan palata kuolinpaikalle ja listiä pelaajan zombieklooni, jolloin ZombiU-pelin tavoin saadaan menetetty XP-könttä onneksi takaisin. Toisinaan tätä kloonia ei kuitenkaan löydä ja menetetyt XP:t katoavat kuin tuhka tuuleen.
XP:n virka on luonnollisesti toimia valuuttana taitopuun kanssa. Oksia pelin taitopuulla on kolme, jotka liittyvät zombotin paranteluun, sekä omaan taistelu- ja selviytymiskykyyn. Isompaa terveysmittaria, parempaa perusdamagea tuliluikuille kuin lyömäaseillekin ja sen sellaista.
Pelin aikana päästään rakentamaan myös pientä leiriäkin, jonka rakennuksista raketin laukaisualustan ja sen päälle rakennettavan raketin ohella keskeisin lienee työpaja, jossa varusteita päivitellään. Myös eräänlaisia Super Marion mentäviä viemäriputkia, Megahooppeja, voidaan aktivoida ja niitä voidaan käyttää pikamatkustuspisteinä. Hyvä niin, sillä isoa, mutta lineaarisen putkimaiseksi viriteltyä pelimaailmaa on paikoitellen puuduttava navigoida, kun pitäisi päästä paikasta A paikkaan B, mutta näiden välillä onkin valtava metsä, joka pitää kiertää annettuja polkuja pitkin. Onneksi juoksunappulakin löytyy ja hahmoa paranneltaessa staminan kulutustakin saa pidemmän päälle pudotettua alemmalle tasolle.
Welcome to ParadiZea voidaan pelata joko yksinpelinä zombotin juostessa perässä, tai vaihtoehtoisesti pelaaminen onnistuu myös cooppina, joko netin välityksellä maksimissaan neljän porukassa tai hauskan harvinaisesti saman tietokoneen ääressä kaksinpelinä, niin että esimerkiksi toinen pelaa hiiri-näppäimistö -yhdistelmällä tai molemmat peliohjaimilla.
Welcome to ParadiZe on tätä kirjoittaessa ollut tasan kuukauden saatavilla, mutta peliseuraa ei netistä onnistu juurikaan löytämään. Arvostelun tekohetkellä peliä ylipäätään pelaamassa näytti SteamDB:n mukaan olevan 60-150 henkilöä ja kautta linjan lukemat ovat pysyneet samalla tasolla koko kuukauden ajan, jonka peliä olen pelaillut.
Onnistuin arvostelua tehdessäni liittymään yhteen ainoaan nettisessioon mukaan, joka julkisena sattui kerta toisensa jälkeen näkymään ja se nettipelaaminen sinänsä ihan kivasti (vailla lagia tai bugaamista) vaikka pelaamassa olikin määrällisesti allekirjoittaneen lisäksi vain sessiota pyörittänyt isäntä – nelinpeli jäi siis kokematta. Nettipelissä pelataan isäntäpelaajan pelitallennusta. Paikallinen kaksinpeli on ehdottoman tervetullut ihan senkin vuoksi, että nettipeli on jo tässä vaiheessa pitkälti elävä kuollut. Yksinpelinäkin peliä kuitenkin yllättävän hyvin jaksoi tahkota.
Pelaaminen on simppeliä, mutta silti jotenkin omalla tavallaan viihdyttävää ja loottikrääsän kerääminen listittyjen vihollisten ruhoilta on addiktiivista ja erilaisten aseiden craftaaminen ja parantelu pitää mielenkiintoa yllä sopivina annoksina.
Miinuksia kuitenkin tulee muutamista bugeista, joita kohtasin. Kenties niitä on enemmänkin, joskin pelin muutamat pätsit ovat varmasti korjanneet suurimman osan. Kertaalleen peli jäi jumitilaan ja piti sulkea alt-tabilla: kuolin, mutta en saanut respawnata takaisin peliin, en leiriini enkä pikamatkustuspisteelle. Toisella kertaa olisi pitänyt päästä siitä yhdestä ja ainoasta mahdollisesta portista ulos jatkamaan matkaa, mutta porttipa olikin kiinni, eikä auennut. Muutaman kerran kun pikamatkusteli alueelta pois ja takaisin, avautui portti viimein niin kuin kuuluikin.
Ruusuja ei saa myöskään pahimmillaan suorastaan kamalan rujo grafiikka, jonka taso tuntuu vaihtelevan samaan tahtiin pelin muuttuvan vuorokauden ajan kanssa. Eko Sofwaren vanha peli How to Survive vuodelta 2013 näyttää visuaalisesti kuin pelikuvakulmaltaan pitkälti samanlaiselta tapaukselta kuin Welcome to ParadiZe – liekö jälkimmäisessä käytössä hitusen muunneltu sama vanha pelimoottori, joka selittäisi visuaalisen herkuttomuuden maailmanlopun paratiisissa.
Welcome to ParadiZen tekstuureissa ei etenkään päiväsaikaan ole aina hurraamista ja ainakin pelaajan hahmon perässä liiteli usein ylimääräistä varjokuvaa liikuskeltaessa. Päivävalaistus saa pelin näyttämään monesti todella karulta – etenkin paikoissa, joissa on ”todella kuuma” – niin kuuma, että pelaajan pitää muistaa tankata vettä tai lämpöhalvaus vie mennessään – muuttuu valaistus superkirkkaaksi puskiessaan turhan paljon kontrastia ruudulle. Efekti ei ole kaunis, vaan syö kaiken värin peliltä.
Kun päivä alkaa hämärtyä, alkaa myös visuaalinen ulosanti parantua. Yöaikaan peli onkin useimmiten graafisesti varsin toimivaa tasoa ja ehkä koko peli olisikin kannattanut sijoittaa pelkkään yöaikaan, kun kerran taskulamppukin vakiona varusteista löytyy. Pimeällä nähtävä tunnelmallisempi kuunvalo, joka puskee kuusien lävitse hienoina säteinä, on paikoitellen näyttävän näköinen efekti. Pelin yöllä ja päivällä onkin kirjaimellisesti eroa kuin – yöllä ja päivällä. Tuntuu kuin peli ei osaisi päättää, haluaako se olla liian kirkas vai liian pimeä. En muista milloin viimeksi olen joutunut ylipäätään leikkimään pelissä kirkkausasetuksen kanssa alkusäätöjen jälkeen, mutta Welcome to ParadiZe pakotti pomppimaan valikossa useamman kerran.
Pelin omalla moottorilla tehdyt välipätkät näyttävät useimmiten karuilta, käsinpiirrellyt 2D-pätkät sen sijaan istuvat pelin huumorifiilikseen. Hahmomallit sen sijaan ovat aika pökkelömäisiä, eikä huulisynkkaa juurikaan ole. Ääninäyttely ajaa asiansa ja on sekin kieli poskessa tehtyä ja musiikki on sekin omalla tavallaan ”ei oteta tätä juttua tosissaan” -tasoista kitaransoittelua, mutta toiminnan alkaessa taustalla jokaisella kerralla käynnistyvä, hieman vaihteleva, mutta jo muutaman kuuntelukerran jälkeen samana toistuva renkutusmusiikki käy pidemmän päälle hermoille.
Hintaa pelin perusversiolle (Zombot editiosta saa pulittaa kympin enemmän) tulee noin nelisenkymmentä euroa ja ei peli ehkä aivan ole pyyntihintansa väärti, mutta alennusmyynneistä löydettynä Welcome to ParadiZe voi olla varmasti ihan rahansa arvoista pelailua – kunhan ei odota pelin langanohuelta tarinalta liikoja.
Loppusanat
Welcome to ParadiZe on Fallout-henkinen postapokalyptinen toimintaroolipeli, jonka simppeli, mutta toimiva pelattavuus, aseiden craftaaminen sekä hahmon päivittely pitävät ihan kivasti otteessaan pienempinä annoksina. Kaksinpelin cooppi boostaa mielenkiintokerrointa sekin, mutta nettipeliseuraa on melko vaikea löytää.
