Mercedes-Benz on varmasti yksi sellainen automerkki, jota joko inhoaa tai sitten ihailee. Saksalaisen Synetic-pelitalon pojat varmastikin ihailevat sillä ovat menneet vääntämään kyseisestä merkistä kokonaisen pelinkin. Alunperin nimeä Mercedes-Benz World Racing kantanut World Racing peli tarjoaa alkuperäisen nimensä mukaisesti kasan mersuja joilla pelaaja pääsee kurvailemaan. Muita automerkkejä pelistä ei löydy. Onko se sitten hauskaa? Miksei, kyllähän sen esimerkiksi Electronic Arts on jo ehtinyt todistaa Need For Speed: Porsche Challenge pelillään, jossa ajeltiin pelkillä Porscheilla. Mitä sitten World Racingillä on tarjota PC-pelaajalle ja onko siitä yhdeksi varteenottettavista autopeleistä, joita ei todellakaan näinä päivinä liikaa löydy PC:lle? Siitä otamme tässä arvostelussa selvää.
Pelihän ehti ensimmäisenä ilmestyä Xboxille ja PC-versio onkin käännetty Xboxilta. Koska nykyään kaikenlainen “exclusive-materiaali” on valttikortti peleissäkin, on Synetic niin ikään tätä omassa pelissään hyödyntänyt kääntäessään sitä PC:lle. Xbox-versioon verrattuna uutta on pelistä löytyvä Hockenheimin rata, uusi Mercedes-Benz SLR McLaren menopeli ja muutamia uusia hienonnäköisiä väritysvaihtoehtoja autoille, jonka lisäksi tätä kirjoittaessa lähiaikoina pitäisi netissä olla saatavilla Syneticin tekemä ilmainen internet/lähiverkkomoninpeli-päivitys, jonka jälkeen moninpelaamisen pitäisi onnistua pelistä löytyvän jaetun ruudun tuen lisäksi myös edellä mainituilla tavoilla.
Yksinpelaajalle World Racing tarjoaa kuusi eri pelimuotoa ja ne ovat missions, single race, test drive, free ride, championship ja training. Pääpelinä toimii career, jonka “alta” kaikkia edellä mainittuja pelimuotoja pelataan. Tähän väliin täytyy sanoa, että koska peli on käännös konsolilta, ovat pelin valikot myös sen mukaiset. Hiirellä sohiminen ei onnistu vaan täytyy käyttää joko näppäimistöä tai peliohjainta jos sellainen on käytössä. Valikot olivat muutenkin mielestäni turhan sekavat ja usein valikoissa menikin sekaisin, että mitä sitä nyt oikein tuli valittua ja mistä mikäkin oikein löytyikään. Ihan pientähän tämä vain on, mutta ehkä kuitenkin valikoiden selkeyteen olisi voinut panostaa hieman nykyistä enemmän.
Pelin uramoodissa pelaajat luovat ensin itselleen ajajaprofiilin valitsemalla itselleen nimen, rekisterikilven autoon ja siihen tekstin, hahmonsa ulkonäön ja niin edelleen. Tämän jälkeen lähdetään kisaamaan erilaisissa kisoissa erilaisilla mersumalleilla. Single race ja training ovat pelin ne tyypillisimmät pelimuodot, enkä niiden tarkoitusta tässä lähdekään turhaan selittämään. Missions-ajoissa sen sijaan joutuu yleensä suoriutumaan erilaisista kisoista valmiiksi valikoidulla autolla ja tietyllä radalla. Joissain tehtävissä joutuu välillä myös tietyn aikarajan sisällä ajamaan lävitse annetusta määrästä waypointeja.
Kun ura etenee ja esimerkiksi ensimmäiset viisi tehtävä-kisaa on suoritettu, täytyy pelaajan osallistua championship-kisaan ja pärjätä siinä saadakseen auki lisää tehtävä-kisoja ja niin edespäin. Tehtävistä ja kisoista yleensä selviytymällä saa sitten auki niitä autoja ja uusia ratoja, millä ajaa vaikka siinä single race moodissa. Tätä ruljanssia jatketaan sitten melko pitkään, sillä pelissä on kokonaisuudessaan tarjolla 48 tehtävä -ja 16 championship-kisaa.
Peli tarjoaa seitsemän eri kisapaikkaa joita ovat Japani, Meksiko, Australia, Nevada, Alpit, “kaupunki” ja se Hockenheimin rata. Jokaisesta paikasta lukuunottamatta Hockenheimia löytyy enemmän kuin yksi ratavavariaatio. World Racingin ratojen kokonaismäärä onkin 117, mikä on mielestäni todella kiitettävää. Pelin ratoihin on mielestäni panostettu tarpeeksi ja oikeastaan yhtään samanlaiselta tuntuvaa rataa pelissä ei ole ollenkaan. Koska kisaamispaikkoja on useampi, on kisaympäristöjä myös useampi erilainen. Siinä missä Australiassa ajellaan rantamaisemissa ajetaan Alpeilla jyrkillä ja kapeilla vuoristoreiteillä, kun taas se kaupunki tarjoaa perinteistä kaupunkikurvailua tyyliin Project Gotham Racing ja niin edelleen.
Kun taas kaikki menopelit on saatu vapaaseen käyttöön, voi sen jälkeen vaikka single race-kisaa varten valita menopelinsä 127 merusta. Tarjolla on Mercedeksen urheilu, prototyyppi, perhe -ja historiallisia autoja, kuten muun muassa 300 SL Roadster, CLK GTR 1998, A 210 Evolution, C 200 Kompressor, E 200 CDI, CL 600, SLK 32 AMG, C 112 prototyyppi ja niin edespäin. Tarjolla on siis melkeinpä mersun kaikki autosarjat ja niiden mallit.
Pelin menopeleissä ei ole pelkkää ulkonäöllistä eroa, vaan ne eroavat toisistaan esimerkiksi ohjattavuuden, huippunopeuden ja kiihtyvyyden osalta. Kannattaa myös miettiä, että millaisella mersulla sitä lähtee mihinkin kisaan, sillä esimerkiksi mersun offroad maastureille tarkoitetulla radalla A-sarjan “pikkumersut” ovat melkoisessa ahdingossa jäädessään jumiin vähän väliä töyssyihin ja hyytyessään kokonaan korkeammissa mäkiesteissä.
Pelin tarjoamilla mersuilla on mahdollista ajaa niin simulaatio, kuin arcade painotteisenakin kiitos siitä pelin valikoista löytyvälle ominaisuudelle, josta voi säätää halutun prosenttimäärän simulaatiota ja arcadea. Kun nupin vääntää sataprosenttisesti arcadepuolelle muuttuu peli ohjattavuudeltaan lähes identtiseksi Electronic Artsin uusimman kaahauspelin, Need For Speed: Hot Pursuit 2:n kanssa, jolloin peliä on helppo ohjata niin näppäimistöllä kuin peliohjaimellakin, eikä rattia välttämättä tarvitse pärjätäkseen.
Jos taas kokeillaan laittaa peli kokonaan simulaatioksi, muuttuu ohjattavuus huomattavasti kankeammaksi ja auton vaurioituminen helpottuu jonkin verran. Simulaatiossa ei näppäimistöllä, eikä oikeastaan peliohjaimellakaan sitten enää niin helposti pärjääkään, joskaan ajamisesta edellä mainituilla ei kuitenkaan aivan mahdotonta tule. Ratti on kuitenkin käytännössä hyvä olla, mikäli mielii kaiken ajonautinnosta saada irti. On mielestäni erittäin hyvä idea, että Synetic on sisällyttänyt peliin mahdollisuuden säätää simulaation ja arcaden osuutta, koska tällä tavalla pelaaja saa itse päättää kuinka vaikeaa/helppoa ajaminen pelissä on.
Vaurioista puheen ollen pelissä kolaroiminen näkyy ja tuntuu autossa, mutta valitettavasti muiden lisenssiautoja sisältävien pelien tapaan tämänkään pelin vaurionmallinnus ei ole sieltä parhaimmasta päästä. Auton vauriomäärää kuvastaa prosenttimittari, joka kasvaa kolaroidessa. Kolaroiminen näkyy hieman ryttääntyneenä peltinä, mutta mitään dramaattista tai kovin hienonnäköistä vauriota ei autoon saa vaikka kuinka yrittäisi. Liika kolaroiminen sen sijaan alkaa jossain vaiheessa tuntumaan auton käyttäytymisessä auton moottorin nykiessä ja ohjauksen vetäessä jommalle kummalle puolelle. Tulin kokeilleeksi hieman kolarointia pelissä ja tulin todenneeksi, että ainakaan 80 prosenttisesti vaurioituneella autolla ei mitään kisoja enää voiteta, eikä sillä ajaminen muutenkaan ole mitään kivaa.
Pelissä tulee yleensä kolaroitua omien törmäilyiden lisäksi välillä myös kanssakilpailijoiden kanssa, jotka antavat pelaajalle tiukan ja haastavan vastuksen. Tekoälyn kovuutta voi niin ikään säätää 40-100 prosentin välillä, tai sitten voi laittaa päälle “dynaamisen tekoälyn”, joka tarkoittaa sitä että silloin kun pelaaja on muita jäljessä, konekuskit hieman hidastelevat ja jos taas pelaaja on muita edellä yrittävät nämä ajaa hieman kovemmin ja päästä pelaajasta ohitse. Nimenomaan juuri dynaamisella asetuksella pelattaessa kisat ovat tiukkoja ja tasaisia, sekä sen ansiosta myös kaikkein jännittävimpiä.
Graafisesti peli on vähän kaksijakoinen. Kisaympäristöt ovat hienonnäköisiä ja piirtoetäisyys ulottuu todella pitkälle, mutta ehkä silti parin polygonin verran ovat World Racingin maisemat esimerkiksi Electronic Artsin NFS: Hot Pursuit 2:n vastaavia jäljessä, mutta sen mitä se maisemillaan häviää ottaa se takaisin menopeliensä osalta, sillä pelin kaikki mersut ovat todella hienosti ja autenttisen oloisesti mallinnettuja aina hienoja ohjaamokuvakulmiaan myöten ja jokaista automallia varten on vieläpä mallinnettu kyseisen auton ihka oikea ohjaamo.
Testikoneella peliä pelattiin 1024×768 resoluutiolla 32 bittisillä väreillä ja kaikilla detaileilla, jonka lisäksi pelin säätövalikosta laitettiin päälle 4x antialiasointi ja täysi anisotropic filtteröinti. Peli ei hidastunut kertaakaan missään vaiheessa, ei edes jaetulla ruudulla kaksinpeliä pelattaessakaan ja kieltämättä vauhdintunne pelissä olikin todella hyvä juuri tämän takia.
Saundipuolella peli ei ehkä aivan pääse grafiikkansa kanssa samalle tasolle. Pelin äänimaailma on melko yksinkertainen ja koostuukin lähinnä autojen moottoreista, pelimusiikista, sekä silloin tällöin yläpuolella pörräävästä helikopterin äänestä. Ottaen huomioon kuinka tarkasti pelistä löytyvät autot ovat ulkonäöllisesti mallinnettuja tehojaan myöten on melko kummaa, että kuitenkin melkein kaikki menopeleistä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kuullostavat keskenään lähes samanlaisilta.
Musiikkia peli tarjoilee 18 jumputusraidan verran ja ne ovat kuunneltavuudeltaan tasoa Ok. Onneksi kuitenkin pelissä on mukana myös music manager, jonka avulla pelaajalla on mahdollisuus soitattaa omia musiikkejaan, jolloin voi pistää taustalle soimaan mieleistänsä mekkalaa. Peli tukee tavallisimman Mp3-muodon lisäksi myös WAV- ja WMA päätteisiä tiedostoja ja pelaaja voikin soittaa pelissä jopa kokonaisia levyjään.
