Sonyn viime vuonna julkaistu virallisen rallilisenssin sisältänyt World Rally Championship kohautti näyttävällä grafiikallaan, sekä hyvällä pelattavuudellaan ja onnistui hyvin haastamaan rallipelien kuninkaana pidetyn Colin McRae Rally 2:n. Codemasters halusi saada kuninkuuden takaisin itselleen ja julkaisi kolmannen osan Colin McRaen nimeä kantavaan rallipelisarjaansa. Myös meilläkin arvostelussa ollut peli oli hyvä rallipeli, pieniä vikojaan, kuten oikean rallilisenssin puutetta lukuunottamatta. Sonylla ei kauaa Codemastersin pelin julkaisun jälkeen odoteltu vaan päättivät hekin julkaista “jatko-osansa” rallipelilleen nimeltään WRC II Exteme. Tiedä sitten mistä tuo lisänimi extreme tuohon tittelin perään tulee..
WRC II sisältää kaikki kuluneen kauden 2002 oikeat radat ja kuskit (poislukien Colin McRaen) ja niinpä ajamaan pääsee vaikkapa Harri Rovanperänä Peugeotille tai Tommi Mäkisenä Subarulle. Kurvailemaan taas pääsee tuttuihin Monacoon, Kreikkaan, Espanjaan, Ruotsiin, Suomeen, Ranskaan, Keniaan, Italiaan, Austraaliaan ja niin edelleen. Jokainen pelin ralleista koostuu kuudesta erikoiskokeesta ja jokainen ralleista on hienosti mallinnettu esikuvistaan, joskaan en aivan täysin varma ovatko ne sataprosenttisen autenttisia.
Rallia voipi ajaa joko WRC, WRC Challenge, Time Trial, Head to head tai Custom Rally -ja WRC moodeina. WRC on tietenkin se kaikkein tavallisin mestaruusmoodi, jossa valitaan haluttu kuljettaja ja lähdetään maailmalle katsomaan josko itsestä olisi aineksia mestariksi. WRC Challengessa sen sijaan pitäisi yrittää vastata haasteisiin eri ralleissa ja päästä maaliin nopeammin kuin mitä annettu aika näyttää. Time Trialissa voi tavalliseen tapaan yrittää rikkoa rataennätyksiä ja head to headissa voi kaksi pelaajaa kisata toisiaan vastaan jaetulla ruudulla.
Custom Rally -ja WRC moodit ovat muiden moodien tapaan kiinnotavia ja toimivat eräänlaisina rallieditoreina pelissä. Pelaaja voi kustomoida haluamakseen joko yksittäisen rallin tai vaikkapa kokonaisen kauden. Tavallisessa rallissa voi valita ne maat missä kolmen päivän ajan ajetaan, sekä myös millä kunkin rallin kuudesta erikoiskokeesta tullaan ajamaan. Custom WRC mahdollistaa siis kokonaisen kauden ajamisen täysin haluamassaan järjestyksessä. Kivana lisänä jaetun ruudun kaksinpelin ja tavallisen yksinpelin lisäksi pelin moodeja, kuten esimerkiksi WRC:tä on mahdollista pelata myös neljänkin pelaajan voimin, tosin siis vuorotellen.
Graafisesti peli on paremman näköinen kuin edeltäjänsä ja vertailun vuoksi sanottakoon, että peli näyttää paljon paremmalta ja yksityiskohtaisemmalta, sekä myös realistisemmalta kuin esimerkiksi karkeagrafiikkainen kilpailijansa Colin McRae Rally 3. Maisemat ovat näyttävän näköisiä eivätkä sorru olemaan toinen toistensa kopioita. Mainitsemisen arvoisia ovat myös pelin sääefektit, jotka CMR Rally 3:n tapaan ovat varsin näyttäviä ja tuovat lisää fiilistä peliin.
Yksityiskohtiakin on mukaan laitettu ihan kivasti ja esimerkiksi ohjaamosta rallikaveruksia pällisteltäessä huomaa heti, että esimerkiksi Grönholm ja hänen kartanlukijansa ovat oikeiden esikuviensa näköisiä ja että kartanlukija ei ihmettele mitä edessäpäin tapahtuu, vaan keskittyy nuottien lukemiseen pää alas painuneena samalla nuotteja lukiessaan liikuttaen “nuottivihkoa”. Erityisen hienoja ovat myös pelin uusinnat, joita voi katsoa aina jokaisen erikoiskokeen jälkeen. Uusintoja katsoessa tulee lähes mieleen kuin katsoisi oikeaa rallia televisiosta.
Hienoa on sekin, että niin näyttävän näköinen rallipeli kuin WRC II on, ei se tunnu vaikuttavan pelin sulavaan ruudunpäivitykseen mitenkään näkyvästi. Yksi mikä pelistä tekeekin niin nautittavan rallin on sen mukanaan tuoma hyvä vauhdin tunne. Ajettaessa todellakin tuntuu siltä, että nyt mennään ja kovaa eikä pelkästään meinata. Varsinkin kun ajaa peliä kuvakulmasta, jossa ei näy autoa, konepeltiä, ohjaamoa eikä mitään muutakaan on vauhti parhaimmillaan. En kuitenkaan sano, ettäkö pelin muut ajokuvakulmat olisivat huonoja, päinvastoin. WRC II on varmasti yksi niistä harvoista autopeleistä, jossa kaikki sen tarjoamat ajokuvakulmat ovat varsin käyttökelpoisia. Kamerakuvakulmia on kuusi erilaista muutamasta ohjaamokuvakulmasta nokkapeltikuvakulmaan, sekä pariin auton takaa kuvattuun kamerakuvakulmaan.
Yleisilmeeltäänkin Evolution Studios on onnistunut todella hyvin vangitsemaan aidon WRC-rallin hengen peliin. Pelistä löytyy kattavat ja informatiiviset selostukset kustakin rallista ja onpa peli jopa edeltäjänsä tapaan myös lokalisoitukin usealle eri kielille, mukaan lukien Suomi kaikissa olennaisissa asioissa. Niinpä ennen jokaisen rallin aloittamista onkin mahdollista kuunnella Erkki Vanhasen informoinnit kustakin rallista varsin perusteellisesti samaan tapaan kuin hän tekee oikeastikin rallin MM-sarjan TV-lähetyksissä. Tämän lisäksi myös pelin nuotit on mahdollista kuulla selvällä Suomen kielellä Marcus Grönholmin kartturin, Timo Rautiaisen säestäminä.
Jotta autenttinen rallikokemus olisi täydellinen, on äänipuolellakin paiskittu töitä ja äänet ovatkin WRC II:ssa niin ikään kohdallaan. Autojen moottorit pitävät kunnon “ralliautonmurinaa” ja kuullostavatkin lähes täysin aidoilta esikuviltaan jonka lisäksi mikään pelin autoista ei kuullosta samalta kuin toinen, mikä tietysti tuo realistisempaa kuvaa siitä, että talleilla todellakin on eri moottorit käytössä. Myös muu äänimaailma johon lukeutuu yleisön hurraaminen kun kurvaa niiden ohi, soran rapina renkaissa mentäessä mutkiin perä edellä ja sateella ajettaessa sateen ropina luovat niinikään autenttista äänimaailmaa peliin.
Ohjattavuus on pelissä kohdallaan. Siinä missä ainakin omasta mielestäni Colin McRae Rally 3:n ohjattavuus oli ehkä liiankin levoton, on se WRC2:ssa saatu juuri kohdalleen. Auto ei ole liian levoton, mutta ei ajaminen siltikään ole mitään älyttömän helppoa ja siten auto on mahdollista saada lähteämään käsistä kun yrittää liikaa. Sen jälkeen ollaankin sitten penkassa pellit rytyssä.
Mitenkään kovin helppoa ei auton hajoittaminen tosin tunnu pelissä olevan sillä vaikka kuinka paljon yrittäisi tahallaankin romuttaa ajokkiaan, saa siitä parhaimmillaan pellit hieman ryttyyn, lamput ja lasit rikki sekä etu -ja takapuskurit sekä spoilerin hieman repsottamaan. Kerran tosin onnistuin jumalattoman törmäilysession jälkeen saamaan auton moottorin jopa savuamaankin. Vaurionmallinnuksessa ei kuitenkaan ilmeisesti olla otettu huomioon laisinkaan esimerkiksi itsestään tapahtuvia moottori, tai muita mekaanisia vikoja.. Tai ainakaan en itse sellaisia kertaakaan peliä pelatessani joutunut kokemaan. Aika lailla huoletta pelissä siis saakin ajella, vaikka samalla kävisikin vähän tutustumassa paikalliseen puustoon. Colin McRae Rally 3:n monipuolisesta ja hienosta vaurionmallinnuksesta ei ole tässä pelissä valitettavasti tietoakaan.
Toisaalta en tiedä johtuiko vaurionmallinnuksen laimeus käytössä olleesta vaikeustasosta, joita tuntuisi pelissä olevan kolme, mutta joista kuitenkin kaksi on vain valittavissa. Vaikeustasot muodostuivatkin mielestäni yhdeksi pelin heikoiksi puoliksi, eikä pelkästään edellä mainitusta syystä. Kummatkin pelin vaikeustasoista olivat mielestäni WRC2:ssa oikeastaan turhaa ääripään vaihtoehtoja, sillä aloittelijatasolla ei saanut ollenkaan vaurionmallinnusta eikä rangaistuksia päälle ja samalla jokaisessa erikoiskokeissa oli älyttömän helppoa voittaa. Toinen vaihtoehto taasen tarjosi vaurionmallinnukset, rangaistukset ja kaupan päälle myös todella vaikean kisavastuksen, eikä peli annakaan ammattilaisvaikeustasolla pelattaessa pelaajalle mokailuja rallin aikana käytännössä lainkaan anteeksi, vaan lätkäisee oitis punaista palkkia ruutuun.