20-vuotista taivaltaan viime vuoden alussa juhlistanut japanilainen pelistudio Yuke’s on jurnannut muiden peliensä ohella ulos tappavan tasaisesti amerikkalaiseen viihdepainiin perustuvia videopelejä jo neljätoista vuotta. Tämä taitaa olla ? ellen aivan väärässä ole ? Electronic Artsin urheilupelisarjojen jälkeen pitkäikäisin vuosittain tuotettava julkaisu. Kaikki alkoi aikoinaan pelillä WWF: Smackdown! Sittemmin painista vastaava viihdeyhtiö WWF eli World Wrestling Federation koki nimenmuutoksen ja sai nimekseen World Wrestling Entertainment eli WWE.
Painipelejään Yuke’s ehti tehdä yhteistyössä pelijulkaisija THQ:n kanssa aina 2011-painokseen asti, joka on myös viimeisin allekirjoittaneen arvostelema painipeli. Kritisoin pelissä muun muassa uudistuksien vähyyttä, sekä typerää Liven moninpelin kertakäyttökoodisekoilua, jolla noihin aikoihin useampikin pelijulkaisija yritti päästä kiinni kakkuun ja saada oman rahallisen siivunsa siitä, jos myit pelin käytettynä vaikkapa kaverillesi. Jos halusit pelata käytettyä peliä verkossa, sinun piti ostaa julkaisijalta tuore kymmenen euron kertakäyttökoodi.
SmackDown! Vs. RAW 2011 -pelin jälkeen THQ ajautui konkurssiin ja Take 2 nappasi lisenssin ja samalla Yuke’sin oman 2K Sports urheilupelilinjastonsa suojiin. Vuodesta 2012 pelisarja on kulkenut paljon lyhemmällä nimellä. Sarjan uutukainen, 2015-painos käyttää 2K Sportsin peleille tuttua nimeämistyyliä WWE 2K15 ja peli on kehitetty yhteistyössä muun muassa 2K Sportsin jääkiekkopeleistä vastanneen Visual Conceptsin kanssa.
WWE 2K15 -pelin kannessa komeilee mestaruusvyön tätä kirjoittaessa kesällä SummerSlamissa hävinnyt John Cena. Muun muassa surkeissa 12 Rounds ja The Marine -elokuvissakin näytelleen (joista toisen on ohjannut Suomen ikioma Renny Harlin) John Cenan ohella pelistä löytyy kaikki tuoreimmat painijanimikkeet WWE:n diivojakaan unohtamatta. Diivoja pelissä on kahdeksan kappaletta. Miehiä pelistä löytyy heti pelattavana 46 kappaletta ja loput seitsemäntoista ovat aluksi lukittuina. Painijat saa auki pelaamalla muita pelimuotoja.
Omiakin painijoitaan voi halutessaan luoda sarjalle ominaiseen tapaan creations-valikossa, josta löytyy näppärät ja erittäin monipuoliset työkalut niin mies- kuin naispuolisten superstarojen luomiseen. Lisäksi voi luoda myös omia vaatteita, logoja, sisääntuloja kuin jopa areenoitakin. Käytännössä areenan luominen kuitenkin tarkoittaa lähinnä sitä, että valitaan yleisötyyppi, kuvafiltteri, areenan koko stagen tyyli sekä väritykset muun muassa kehälle ja sisääntulorampille. Hahmonluontiin sen sijaan saa kuitenkin kulutettua paljonkin aikaa, koska valittavaa ja säädettävää on tarjolla todella paljon. Käytetty aika myös palkitaan parhaassa tapauksessa erittäin omaperäisillä painijahahmoilla.
Omalta osaltani WWE 2K15 on ensimmäinen 2k Sportsin alaisuudessa julkaistu painipeli minkä kimppuun olen päässyt, joten muutama vuosijulkaisu onkin itseltäni välistä jäänyt. WWE 2K15 on sarjan ensimmäinen vapaapainipeli, joka on Xbox 360 -ja PS3-versioiden ohella julkaistu nyt myös uusimman sukupolven konsoleille. Ikävä kyllä tämä myös paistaa läpi sarjan tuoreimman osan visuaalisesta presentaatiosta, josta voinemme aloittaa.
Oltuani muutaman vuoden sarjan parista tauolla on pakko sanoa, että peli näyttää pettymykseltä. Kun painetaan John Cenan yläosattoman vartalon aloitusruutua pidemmälle päästään pelin pelivalikkoon, joka muistuttaa suunnittelultaan kuin peliä jostain 2000-luvun alusta tai kenties jopa 90-luvun lopusta ja jostain PS2-pelistä. Valikot ovat sekavat ja rumat sekä pelkkää tekstiä täynnä. Ottakaa pojat ensi kerralla oppia vaikkapa EA:n urheilupeleistä ja katsokaa sitten mikä voisi olla vikana. Tosin, jos vilkaistaan uuden sukupolven konsoleiden versiota WWE 2K15-pelistä, saadaan selville, että valikot ovatkin paljon hienommat ja selkeämmät sekä modernit Xbox Onella sekä PS4:llä. Juuri sellaiset kuin niiden olettaisikin olevan.
Kun Xbox 360-version valikoiden rumuuden aiheuttamasta alkujärkytyksestä on selvitty, on aika kokeilla ensimmäistä pikapeliä. Ei muuta kuin kaveri rinnalle pelaamaan ja valitaan painijat. Peli voi alkaa! Mutta mitä näkevätkään silmäni. WWE 2K15 on visuaalisella osastolla suoraan sanottuna ruma katsoa ? vähän kuin ne valikotkin. Grafiikka on korutonta ja muistuttaa visuaaliselta tasoltaan hyvin paljolti esimerkiksi Visual Conceptsin viimeisiä NHL 2K-pelejä, joiden julkaisusta on kulunut aikaa jo neljä vuotta.
Painijat eivät oikeastaan näytä edes siltä mitä ovat valikossa profiilikuvissaan, eikä John Cena pelin aikana totisesti näytä siltä miltä näyttää aloitusruudussa. Yksi pelin takakannen kehuttuja ominaisuuksia on ?parannettu grafiikka? ? tarkemmin sanottuna uusi painijoihin keskittyvä valaistussysteemi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että painijoiden kiiltoa ja ehkä samalla muovista olomuotoa on onnistuttu vähentämään. Pelissä tämä ei juurikaan näy, vaan omasta mielestäni vain nostaa enemmän esille pelin vaisua ulkoasua. Kiiltävinä poikina painijat sentään näyttivät etäisesti hikisiltä äijiltä.
Pelin PS4- ja Xbox One versioissa on käytetty kehonskannaustekniikkaa ja saatu painijoista paljon enemmän itsensä näköisiä. Niin ja uusien konsoleiden versioista löytyy myös aito 1080p tuki sekä kuudenkymmenen kuvan pyörimisnopeus. Xbox 360 -konsolilla sekä PS3:lla saadaan tyytyä vain 720p-resoluutioon sekä 30 kuvan sekuntivauhtiin. Olisiko 60 kuvaa sekunnissa todella ollut mahdoton tehtävä suoritettavaksi vanhoillakin konsoleilla?
Yleisesti ottaen pelinaikainen grafiikka WWE 2K 15 -pelissä on kamalan vaisua ja karua ja onkin helppo huomata, että kaikki panostus ja hiominen on mennyt pelin uuden sukupolven versioihin ja vanhat konsolit ovat saaneet osakseen nopean rahastusversion. Hahmoanimaatiot sentään ovat kutakuinkin kunnossa ja niitä on paljon ja kaikki painijat näyttävät liikkeineen erilaisilta. Painijat itsessään ovat yksityiskohdattomia ja kentän laidalla olevat puitteet eivät blingblingeillä pahemmin koreile. Jos rumasti sanoisin, muistuttaa peli kuin jotain Xbox 360-konsolin ensimmäisten vuosien peliä. Äänipuolella homma sentään toimii ihan kiitettävästi ja selostaja ja kommentaattoripari tuovat meininkiin sitä vaadittavaa, autenttista WWE-showtunnelmaa ? tai ainakin sen mitä tuotavissa on.
Sisällöllisesti WWE 2K15 ei uudistuksillaan juurikaan pullistele. Susirumasta päävalikosta löytyy pikapelin lisäksi myös 2K showcase, who got NXT, universe, creations sekä verkkomoninpeli Xbox Live -valikon alta. Uusia matsityyppejä WWE 2K15 -pelissä ovat three stages of hell sekä casket match, jotka tosin ovat pelattavissa ainoastaan 2K showcase-pelimuodossa.
2K showcase on eräänlainen historiallinen pelimuoto, sillä tässä vastakkain asetetaan vuosien varrelta menneiden aikojen katkennut ystävyys, kun Shawn Michaels ja Triple H ottavat toisistaan mittaa ja katsotaan kumpi vie mestaruuden, kun CM Punk ja John Cena matsaavat toisiaan vastaan. Kaiken kaikkiaan pelattavia menneiden aikojen matseja näille kahdelle ?tarinavetoiselle? kampanjalle 2K showcasesta löytyy 33 kappaletta.
Uusien konsoleiden versioissa on ensimmäistä kertaa sitten SmackDown! Vs. RAW 2010 -pelin jälkeen mukana myös mycareer-pelimuoto, mutta vanhojen konsoleiden versiossa tämä on syystä tai toisesta korvattu Who Got NXT -nimisellä pelimuodolla, jossa mukana on viisi tähteä; Adrian neville, Bo Dallas, Rusev, Corey Graves sekä Sami Zayn. Who Got NXT:ssä pelataan nousevilla supertähdillä jo asemansa WWE:ssä vakiinnuttaneita nimiä vastaan. Jokaisella viidellä NXT-ottelijalla on neljä pelattavaa matsia, joiden läpäisyn jälkeen ne saa avattua käyttöön pikapelissäkin. Eli kaiken kaikkiaan Who Got NXT -pelimuoto tarjoaa 20 matsia pelattavaksi. Eroa 2K showcasella ja Who Got NXT:llä ei sinänsä ole muuta kuin se, että 2K showcasessa ottelut käydään niin kuin ne käytiin oikeastikin, samoilla säännöillä ja matsityypeillä.
Universe-pelimuodossa pelataan kokonainen kalenterillinen matseja. Otteluita voidaan pikasimuloida tai sitten pelaaja voi itse osallistua matsiin valitsemalla ohjaukseensa jomman kumman painijoista. Vaihtoehtoisesti voi olla valitsematta kumpaakaan painijaa ja yksinkertaisesti katsoa, kun tietokone mättää molemmilla hahmoilla. Kukapa sellaista tosin jaksaisi tehdä ? mieluummin kai katson telkkarista sitä ihan oikeaa showpainia.
Pikapelailua varten onkin sitten tarjolla jos jonkinlaista ottelutyyppiä. Maksimissaan kehässä samaan aikaan voi olla neljä tappelijaa, mutta matsityyppejä löytyy tuttuun tapaan aina 6-man versioon asti. One on one -matsityyppejä on selkeästi eniten. Iron man, hell in a cell ja inferno ovat omasta mielestäni kenties niitä parhaita, vaikka minuuttikellolla varustettu iron man alkaakin välillä puuduttamaan ? etenkin jos vastapuoli on ylivoimainen ja takoo pisteitä toisensa jälkeen.
Muita matsivaihtoehtoja löytyy handicap, specialty sekä tournaments -valintojen alta. Tournaments pitää sisällään kolme erilaista turnaustyyppiä, handicapissa ollaan ylivoimalla toisia vastaan esimerkiksi yksi vastaan kolme -periaatteella ja specialty kattaa muun muassa backstage-tappelut, maksimissaan neljästäkymmenestä painijasta koostuvan royal rumblen sekä title match -pelityypin, joista viimeksi mainitussa yritetään viedä tuoreimmalta mestarilta (tässä tapauksessa Brock Lesnarilta) mestaruusvyö pois. Jos onnistuu voittamaan Brockin jollain toisella painijalla, saa mieheltä oikeasti vyön pois ja tämä toinen painija nousee mestariksi. Tästä ominaisuudesta olen aina itse pitänyt Yukes’:n peleissä: mestari voi oikeasti vaihtua ja sekoittaa pelin pakkaa.
Vaikka uutta ei kovasti olekaan, ovat sarjan pelit yleisesti ottaen aina olleet riittoisia sisältönsä puolesta, eikä myöskään WWE 2K15 ole pettymys tällä saralla. Harmi vain, että pelin kontrollit ovat samaa luokkaa kuin parissa viime pelissä ? tai oikeastaan vielä heikompaan suuntaan ollaan menty. Pelin käyttämää reversal-systeemiä on tietojeni mukaan muunnettu viime vuodesta vielä vaikeammaksi ja ikävä fakta on se, että uudistetut kontrollit vain entisestään pilaavat pelinautintoa.
Tarkemmin sanottuna peliä pilaa vain ja ainoastaan reversal, muutoin kontrollit, kuten iskut ja potkut sekä narujen päälle kiipeäminen tai ulos kehästä livahtaminen toimivat moitteetta.
Reversal-systeemi (suomeksi vastaisku) tarkoittaa sitä, että mattoon piestyn tai potkitun pelaajan tai muuten vain pyörryksissä olevan on painettava juuri oikeaan aikaan ohjaimen RT-nappulaa mikäli haluaa takaisin taistoon. Nappulaa on painettava silloin kun se näkyy ruudulla kirkkaimpana, mutta ei liian aikaisin eikä liian myöhään. Hardcore-pelaajat tietysti piilottavat koko RT-nappulan ruudulta pois ja yksinkertaisesti tietävät selkäytimestään milloin painaa nappulaa ilman apuja. Oikea-aikainen reagointi on kuitenkin mielestäni jo ihan tarpeeksi vaikeaa silloinkin, kun kuvake näkyy ruudulla, joten itselläni ei tullut mieleenkään piilottaa sitä.
Jos RT:tä painaa väärään aikaan, ei matosta pääse ylös ja turpaan saaminen jatkuu ja jatkuu. Ihmispelaajaa vastaan oteltaessa vastaiskun hallitseminen ei juurikaan nouse ongelmaksi, etenkään jos kumpikaan ei osaa täydellisesti jokaisella kerralla ajoittaa tuon kyseisen napin painallusta, vaan tasapuolisesti molemmat pysyvät matossa välillä vähän pidemmänkin aikaa. Tietokonetta vastaan pelatessa tästä sen sijaan tulee ongelma, eikä asiaa auta vaikka vaikeustasona olisi medium tai easy, sillä reversal ei siitä helpotu.
Internetin ihmeellistä maailmaa hieman selattuani, tulin huomanneeksi, että uusittu reversal-systeemi tuntuu jakavan pelisarjan faneja kahtia. Toiset pitävät uudistetusta systeemistä ja sanovat, että tällä tavoin peli ei ole pelkkää nappulanhakkaamista vaan pelissä vaaditaan oikeita ?taitoja? ja että pelille ja uusitulle systeemille pitäisi antaa kuukauden päivät aikaa, jollei sen kanssa heti pääse sinuksi. Toiset taas ovat samoilla linjoilla allekirjoittaneen kanssa siitä, että reversal pilaa pelistä saatavaa nautintoa.
Ei yksinkertaisesti ole hauskaa pelata tietokonetta vastaan, joka onnistuu omassa reversalissaan aina täydellisesti ja välillä näyttää jopa siltä, että pelaajan iskun pitäisi mennä perille aivan kuten edellisenkin, mutta kappas ? tekoäly blokkaakin sen aivan yllättäen. Pelaajan sen sijaan pitää luottaa omiin, inhimillisiin reaktiokykyihinsä vastaavanlaisissa tilanteissa. Siinä sitten otat tietokoneelta turpaan tämän tästä, kun et kerta kaikkiaan voi vastata mihinkään iskuun ennen kuin reversal on hoidettu onnistuneesti pois alta. Pelaajan osalta ehkäpä hyvin alkanut matsi voi johtaa nopeasti tappioon vain muutaman tällaisen kömmähdyksen vuoksi, kun lopulta ollaankin jo maton pinnassa ja tietokone hoitaa itselleen onnistuneen submissionin ja peli päättyy siihen. Ottelukellon viimeinen kilahdus saa monen tällaisen matsin jälkeen tunteet totisesti kuohumaan.
Omasta mielestäni reversalin tunkeminen pelin kontrollien sekaan pilaa pelistä koko hauskuuden, sillä puolet ajasta pelaajan painija vain seisoskelee huojuen tai makaa maassa, ilman että tätä voi lainkaan liikuttaa. On todella rasittavaa vain katsoa vierestä, kun vastapuoli pieksee eikä mikään nappuloiden rämpytys siihen auta, kun oma mies makaa maassa. Ei kai sarjan peleissä kuitenkaan pitäisi olla kyseessä mistään realistisesta simulaatiosta, etenkin kun kyseessä on showpaini eli painiottelu, jossa teeskennellään turpaan vetämistä ja pieksemistä suurin osa ajasta, vaikka välillä oikeaakin verta vähän lentääkin.
Reversal ei myöskään ole mikään ominaisuus, jonka saisi kytkettyä pois pelin valikoista, vaan sitä on pakko käyttää jokaisessa matsissa. Asetuksia voi kuitenkin hinkata valikoista ja yrittää muuttaa tekoälyn asetuksia reversalin suhteen, mutta en saanut mitään näkyvää vaikutusta aikaiseksi säätämällä näitä palkkeja suuntaan tai toiseen.
Jos vuonna 2009 arvostelemani WWE Legends Of Wrestlemania oli pilattu QTE-täyteisillä kontrolleilla, joka oli kuin Speden Spelien reaktiotestilaitteen läpsyttelyä kyseisen kilpailuohjelman kulta-aikoina, on WWE 2K15 pilattu reversal-ominaisuudella. Toki sen käytössä voi harjaantua ja oppia mestariksikin ? ainakin jos internetfoorumien faneihin on uskominen, mutta sunnuntaipelailija joka menee WWE 2K15 -pelin hankkimaan kaupasta katsottuaan telkkarista ensin hieman showpainia, tulee takuulla pettymään pelin kontrolleihin. Vaikka koko showpaini on pääasiassa amerikkalaisten juttu samaan tapaan kuin Nascar ja Monster Truck -päristelytkin, olen pitänyt arvostelemistani SmackDown Vs. RAW -sarjan peleistä. WWE 2K15 ei kuitenkaan tuo sitä samaa hauskanpitoa ruudulle.
Tämä siksi, että koko touhusta puuttuu se vauhdikkuus mitä telkkarista (tai Youtuben kautta jos ei ole maksukanavapakettia) on tottunut otteluita katsomaan. Sen sijaan, että painettaisi menemään sata lasissa pitkin kehää (ja sen ulkopuolella) ja ladottaisi iskuja nyrkein ja välillä kehän altakin löytyvien ?työkalujen? avustuksella hikisten miesten (ja niiden diivojen) näytellessä iskujen saamista, tarjoaa WWE 2K15 maassa makailua ja hahmon liikuntakyvyttömyyttä. Reversalilla on myös hyvä puuteroida hieman piiloon pelin tekoälyä, joka ei oikeastaan koskaan ole edes ollut pelisarjassa niin kovin älykäs ja tämä näkyisi jos reversal otettaisi kokonaan pois. Välillä tekoäly pistää vastaan iskuissa tai torjuu pelaajan yritykset ihan vain siksi, koska se pystyy pelaajan iskut keskeyttämään. Jos reversal pääsee liiaksi nakertamaan tekoälyä vastaan pelattaessa, on oikeastaan yhtä tyhjän kanssa kuinka paljon pelissä on yksinpelattavaa sisältöä ? kiinnostushan siinä silti menee.
Jos kavereita ei löydy rinnalle tekoälyä korvaamaan niissä pelimuodoissa, joissa se on mahdollista, on mahdollisuus hypätä Liven puolelle tuntemattomien kanssa pelailemaan. Xbox Live tarjoaa ranked- ja player matseja. Sentään moninpeliin pääsi moitteetta, toisin kuin SmackDown Vs. RAW 2011 -pelissä, jossa arvostelukappaleessamme oli ongelma kertakäyttöisen moninpelikoodin syöttämisen kanssa, emmekä päässeet testaamaan moninpeliä lainkaan. Yuke’s:n lyötyä hynttyyt yhteen 2K Sportsin kanssa tämä pelleily on taakse jäänyttä elämää, onneksi.
WWE 2K15 ei kuitenkaan ole välttämättä sellainen moninpelielämys mitä toivoisi. Moninpeliseuraa on tarjolla hyvin vähän, jos ollenkaan. Taitavat olla amerikkalaisia kaikki ja nukkumassa jos päiväsaikaan yrittää löytää peliseuraa itselleen. Kun seuraa viimein löytyy, ovat kaikki pelaajat sellaista tasoa, että oksat pois. Jo kuukauden aikana livettäjät ovat kavunneet tasoja hurjaa vauhtia ja onkin melko toivotonta löytää oman tasoistaan seuraa enää tässä vaiheessa. Osa jättää leikin kesken, kun huomaa vastassa olevan amatöörin ja toiset taas pieksevät kuusinolla. Eikä se rasittava, pelaamista ja liikkumista estävä reversal-systeemi ainakaan auta moninpelipuolellakaan; jos matsissa on vähänkään lagia, on reversalin, eli RT:n painaminen oikea-aikaisesti äärimmäisen vaikeaa, ellei mahdotonta.
Mitä siis kokonaisuutena jää WWE 2K15:sta käteen? Showpainipeli, joka on kaikkea muuta kuin vauhdikasta ja hauskaa mättämistä tutuilla superstaroilla. Xbox 360 -konsolilla peli kaiken lisäksi näyttää kamalan rumalta ja vaisulta aina valikoista lähtien. Sisältöpuoli on määränsä osalta kunnossa, mutta kun pelikontrollien reversal-systeemi pilaa hauskaa meininkiä etenkin tekoälyä vastaan pelattaessa, on peliä vaikea suositella kenellekään, joka ei ole sarjan paatumaton fani. Jos löydät vierellesi ihmisseuraa, saattaa pelistä nauttia, mutta ei reversal-systeemi silloinkaan mihinkään katoa. Liveen en peliseuran löytymisen osalta luottaisi. Kenties kannattaa perehtyä peliin demon kautta tai suosiolla hankkia viime vuoden WWE 2K14, jonka pitäisi olla armeliaampi reversalin suhteen.
