On jälleen astua ottelukehään ja piestä ilmat pihalle vastapuolelta mitä raakamaisimmalla tavalla; heitellen, päähän potkien ja päälle hyppien. On aika tuoda estraadille Smackdown Vs. RAW 2010! THQ:n Smackdown Vs. RAW -pelisarja ammentaa lähdemateriaalinsa showpainiorganisaatio WWE:n kahdesta sarjasta, Smackdownista sekä RAW:sta, jossa molemman sarjan taistelijat astelevat samaan kehään ottamaan toisistaan mittaa.
Sarjan hartaimmat fanit tämän jo tietävätkin, sillä 2010-painos on Smackdown Vs. RAW sarjan kuudes osa. THQ:n uusin painipeli on ikäänkuin paluu arkeen, sillä 2009 ja 2010 painoksien välissä nähtiin annos nostalgiaa, sillä “SvR” -pelisarjasta vastannut Yuke’s kehitti välissä Legends Of Wrestlemanian. Valitettavasti peli oli kuitenkin legendaarisista painijahahmoista (kuten Hulk Hogan) huolimatta pelattavuudeltaan täyttä kuraa täysin vesitettyjen, quick time event -tyyppisten kontrolliensa ansiosta.
Onneksi Yuke’sin kokeellinen, (lue: täysin p*ska) kontrollimetodi ei ole kuitenkaan luojan kiitos rantautunut SvR:n pariin, vaan sarjan tuorein osa on pelattavuudeltaan lähes ennallaan 2009-version jäljiltä, hyvässä kuin huonossakin mielessä. Hyvässä mielessä siksi, että pelisarjan kontrollit sekä yleinen sulava pelattavuus sekä kunkin nappulan toimintamalli on pysynyt samana, samalla kun mukaan on tullut muutama uusi toiminto. Uutuutena tarjolla ovat muun muassa vastapuolen raahaaminen, sekä vastapuolen iskun väistäminen oikea-aikaisesti oikean liipaisimen avulla. Raahaamisesta ei tosin juurikaan suurta hyötyä ole, ellei sitten halua hiukan “viivästyttää” vastustajan pääsemistä takaisin kehään ajan laskiessa kohti ottelun lopettavaa kymmentä sekuntia. Väistöliikkeen tekeminen on tehty helpoksi siten, että vakiona ruudulle ilmestyy kuvake aina kun sitä tulisi painaa onnistuakseen väistössä, mutta halutessaan tämän asetuksen saa pois päältä pelin valikoista.
Kuten viime vuoden painoksessakin, ovat isot uudistukset myös 2010-versiossa kuitenkin jokseenkin vähissä, jota toisaalta ei voi ihmetelläkään, sillä kuten muissakin urheilupeleissä ?vaikka SvR ei varsinaisesti urheilua olekaan? on uuden sisällön keksiminen jokaisen painoksen myötä varmasti varsin vaikeaa. Yleiseltä tuntumaltaan paketti on kuitenkin varsin tuttuun tapaan nivottu yhteen.
Painijoita on tarjolla kaiken kaikkiaan kiitettävät 67 kappaletta ja mukana ovat kaikki Smackdown ja RAW-rostereiden tuoreimmat painijat. Tähtikaartin joukkoon lukeutuvat muun muassa nimet Big Show, Carlito, Chavo Guerrero, Cody Rhodes, Jack Swagger, John Cena, Kofi Kingston, MVP, Primo, Randy Orton, Shawn Michaels, Triple H, Beth Phoenix, Batista, CM Punk, Chris Jericho sekä Edge.
Sisältöpuolella on tarjolla tutut pikapeli, urapeli, road to wrestlemania, sekä uusi story designer -pelimoodi, minkä lisäksi pelisarjan erilaisten sääntövaihtoehtojen kiitettävä kokonaismääräkin on jälleen kasvanut yhdellä uuden championship scramble ottelutyypin myötä, jossa mittaa toisistaan kehässä ottaa viisi painijaa. 2010-versiossa Road to wrestlemania -pelimoodin kuusi tarinamoodia ovat Mickie James, Edge, Shawn Michaels, Randy Orton, sekä co-op pelinä toimiva John Cena & Triple H, joiden tarina on nimetty “brand warfareksi.” Uutuutena pelaaja voi nyt valita Road to wrestlemaniassa myös itse luomansa hahmonkin pelattavakseen, jolloin omalla hahmolla pääsee niin ikään pelaamaan tarinamuotoista urapeliä. Road to wrestlemania on ehdottomasti yksinpelin suola edellisen pelin tapaan, sillä kyseisessä pelimuodossa painiminen on kaikkein lähimmillään esikuvansa mahtipontista showmeininkiä, jossa (yleensä) paidattomat miehet kukkoilevat toisilleen ensin backstagella (tai muualla) ja sitten lopulta pätkivät toisiaan turpiin kehässä.
Muita uudistuksia ovat harjoittelutilassa pelaamisen aikana peliltä saatavat vihjeet pelin kontrollien sekä erilaisten erikoisliikkeiden käytön suhteen, Rivals-ominaisuus, jossa pelaaja voi vapaasti sotkea kunkin painijan vihollis- ja liittolaissuhteita toisiin painijoihin, joka luo mielenkiintoisia tilanteita itse otteluihin. Pelin luomistyökalujen, eli Create-a-superstarin osalta homma on monipuolistunut siten, että nyt pelaajalla on mahdollisuus läntätä painijoiden pöksyihin myös itsesuunniteltuja logoja köyhän miehen Paint-työkalun avulla, joka olisi voinut olla parempikin. Viimeisenä uudistuksena pelisarjan muiden create-tilojen rinnalle tulee nyt create-a-entrance, jonka avulla pelaaja voi luoda ottelijalle itse suunnittelemansa sisääntulovideon. Tämä vaatii kuitenkin ensin hieman pelailua, sillä videot luodaan leikkelemällä paloja tallennetuista uusinnoista ja pelikuvista “ohjaajatilassa.” Ohjaajatila on niin ikään “köyhän miehen” versio kyseisen tyyppisestä työkalusta, jossa aikaan voi saada varmasti hienojakin videoita, jos vain kärsivällisyys ja aika tähän riittävät.
Mikäli ei itse jaksa sisääntulovideoita tehdä tai story designerissä tarinoita luoda, voi pelaaja ladata pelin “yhteisöominaisuuden” kautta muiden luomaa sisältöä. Liven tarjonta ei luonnollisestikaan jää pelkän ladattavan sisällön varaan, vaan tarjolla on tottakai samalla konsolilla toimivan moninpelin ohella myös Live-pelitila. Vaikka peli julkaistiin jo 2009 lokakuussa, ei pelaajia siltikään mitenkään päätähuimaavasti linjoilla roiku ja näistäkin pääosa on amerikkalaisia. Välillä saattaa käydä niinkin, ettei peliseuraa löydä lainkaan. Ikävä taka-isku pelin elinikää ajatellen, sillä moninpelinä peli on yksinpelin road to wrestlemaniaakin hauskempaa puuhaa.
Audiovisuaalisella osastolla peli on parantunut selostajiensa osalta hiukan ja ne tuntuvat toistavan itseään aiempaa vähemmän, mutta graafisella puolella peli ei sitten olekaan kehittynyt juuri lainkaan. Itseasiassa ensikertaa pelatessa 2010-versio näytti edeltäjäänsä hieman rumemmalta ja asia olikin pakko tarkistaa oitis. Tunne osoittautui oikeaksi ja pelisarjan tuorein osa on — jos ei selkeästi, niin ainakin jossain määrin edeltäjäänsä heikompi esitys visuaalisella puolella. Pelihahmojen animointi eikä tarkkuus ole aivan samaa tasoa kuin aiemmin, minkä lisäksi myös sahanlaidat ovat sarjan uusimmassa pelissä silmiinpistävämmät. Liekö sitten Havok-fysiikkamoottorin ottaminen mukaan pelisarjaan ensimmäistä kertaa koskaan rokottanut nyt peliltä pyörimisnopeutta sen verran, että grafiikan tasoa on jouduttu ikäänkuin varkain laskemaan… Toinen seikka mikä myöskään ei ole parantunut lainkaan, on pelin liian helposti voitettavissa oleva tekoäly. Ottelut ovat useimmiten läpihuutojuttuja ja yksinkertaista ja yksipuolista mättämistä niin kauan, että saa viimein selätettyä vastapuolen. Eikä vaikeustason nostamisestakaan tunnu olevan mitään apua haasteen tasoon jälleen kerran. Kovempitasoiselle painijalle pärjää heikommallakin ottelijalla, eikä vastapuoli muutoinkaan tunnu saavan pelaajasta kunnollista “kaulaotetta” missään vaiheessa, etenkään nyt kun mukaan on tullut keino väistää vastapuolen liikkeitä hyvissä ajoin.
Kokonaisuutena Smackdown Vs. RAW 2010 on varmasti jälleen kerran pakko-ostos showpainia ja kyseistä pelisarjaa fanittaville, mutta niiden jotka eivät ole jokaista sarjan osaa ole ostaneet vuosien mittaan, on ehkä kannattavampaa pitäytyä 2009-painoksessa, tai vähintään odottaa kunnes sarjan tuorein tulokas laskee hintaansa, sillä mitään mullistavaa uutta se ei tarjoa.
