Peliarvostelu

Yaga

Pelin nimi: Yaga
Lajityyppi: Roolipelit
Alusta: PC
Kehittäjä: Breadcrumbs Interactive
< >
Avaa pelin lisätiedot
User profile picture Teksti: Petteri Hemmilä, 29.1.2021 Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia
Arvostelun Yaga kansikuva

Baba Yaga lienee yksi itäeurooppalaisen kansantaruston tunnetuimmista hahmoista. Kananjalkaisessa metsämökissään asuva noita on kuvattu niin hyviksenä, pahiksena kuin oikeidenmukaisuutta ajavana moraalikompassina. Romanialaisen Breadcrumbs Interactiven noita ei säväytä tavattoman omaperäisellä tulkinnalla, mutta hauska käsikirjoitus ja syvältä slaavilaisuudesta ammentava tematiikka tekee itseään toistavasta Diablo-pastissista varsin mielenkiintoisen.

Yagan päähenkilönä ei hääri itse asiassa Baba Yaga, vaan yksikätinen seppä, Ivan. Huono-onninen Ivan menettää pelin alussa kätensä nälkäiselle noidalle ja ajautuu sitten juoksupojaksi taikauskoiselle tsaarille. Mahdottomien toimeksiantojen tavoitteena on hankkiutua eroon kylän epäonnisesta sepästä, mutta mikään ei ole ihan niin yksinkertaista kun kohtalon naruista nykii itse Baba Yaga. Ivanin harharetket pursuavat vaikutteita ja lainauksia sellaisista itäeurooppalaisista kansansaduista, jollaisiin peleissä törmää vain harvoin. Lähes jokaista sivutehtävää värittää jokin ironinen käänne ja hyväuskoisia hölmöjä vedetään surutta höplästä. Siinä missä tyypillinen videopeli palkitsee pelaajaa sokeasta hyväntahtoisuudesta, kuuluu Yagan viesti ennemminkin: “älä ole hölmö”.

Kiinnostavasta kulttuuritaustasta kielii myös pelin audiovisuaalinen tyyli. Käsin piirretty maailma ja hahmot yhdistettynä Don’t Starven popularisoimaan näennäis-isometriseen perspektiiviin luovat pelille omintakeisen ja satumaisen ulkoasun. Eksoottisen vaikutelman kruunaa romanialaisen hiphop-pumpun folkia ja triphoppia sekoitteleva ääniraita, joka on paitsi erikoista myös erinomaista. Satumaista teemaa tukee myös ääninäyttely: maanläheisellä brittiaksentilla lausutut vuorosanat tulevat juuri sellaisella liioittelulla, joka istuisi melkeinpä mihin tahansa lasten äänikirjaan. Jos pisteitä jaettaisiin pelkän tyylin tai kiehtovuuden perusteella, olisi Yaga erittäin vahvoilla.

Kiehtovaan kulttuurikylpyyn upotettu peli ei ole ihan yhtä virheetön. Kyseessä on vahvasti taisteluun nojaava kevytroolipeli, jossa tutkitaan satunnaisesti luotuja ympäristöjä ja suoritellaan erilaisia lyhyitä tehtäviä. Toimeksiantojen välillä käydään ostoksilla, takomassa uusia varusteita ja jutustelemassa kyläläisten kanssa. Näppärä seppä rakentaa aseensa itse ja yksi pelin koukku onkin etsiä erilaisia materiaaliyhdistelmiä, joilla perusvasarasta tulee entistäkin tehokkaampi. Sinänsä lupaava konsepti lässähtää kuitenkin pannukakuksi viimeistään siinä vaiheessa, kun pelaaja keksii jonkun tappavan tehokkaan kombinaation, jolla selviää käytännössä pelin loppuun asti. Itselleni se oli nopea kuparivasara, joka tainnutti isotkin ryhmät ketjusalamalla. Vaihtelua syntyi oikeastaan ainoastaan olosuhteiden pakosta, sillä vasarat hajoavat helposti, eikä suosikkiaineksia ole aina käsillä.

Suurin osa Ivanin seikkailuista taittuu taistellessa raivokkaita eläimiä ja erilaisia itäisten tarustojen kummajaisia vastaan. Ivan osaa iskeä lyhyitä yhden napin sarjoja, nakella vasaraansa kuin bumerangia ja loikkia pois pahimpien osumien tieltä. Kädentynkään saa pultattua erilaisia apuvälineitä, joista on taistelun ohella hyötyä myös erilaisten esteiden kiertämisessä. Proteesiksi saa niin viikatetta kuin karhun käpälästä väännettyä voimahanskaa, mutta jo ensimmäisessä tehtävässä saatu heittokoukku osoittautui niin näppäräksi, ettei sitä tullut oikeastaan vaihdettua. Mekaniikoissa ei ole itsessään suuremmin vikaa ja hetken ajan taistelujen parissa jopa viihtyy. Pitkässä juoksussa iskee kuitenkin monotonisuus: viholliset nojaavat hyvin samankaltaisiin taktiikoihin läpi pelin, eikä välienselvittelyistä jaeta kokemusta tai sellaisia aarteitakaan, että niihin haluaisi erityisemmin joutua. Yagan taistelut ovat enimmäkseen helppoja, mitä nyt joskus joutuu vihollislauman nurkkaamaksi.

Kun tarkastelusta poistaa slaavifiltterin, alkaa pelimaailmakin menettää viehätystään. Muinaisjumalten alttarit, sinne tänne ripotellut taikauunit ja sivutehtävät ovat kiehtovia kulttuuriartefakteja, mutta tasot ovat toiminnallisesti sokkeloisia ja täynnä turhia umpikujia. Tehtävästruktuurin ulkopuolisesta tutkimusmatkailusta jää harvemmin käteen muuta kuin paluukävely ja satunnainen tappelu. Tekijät ovat korjanneet tilannetta päivitys päivitykseltä, mutten ainakaan omilla läpipeluukerroillani pääsyt vielä oikein satunnaisen seikkailun makuun. Myös jotkut pelimekaniikat kaipasivat selvennystä: Ivanin epäonni on kuvattu esimerkiksi mittarina, jota voi tyhjentää tai täyttää sieltä erilaisin taikakeinoin, mutta mitä ihmeen iloa on epäonnen maksimoinnista? Tai mitä tekee attribuutti nimeltään “fate”?

Yaga viehättää kunnes juonesta ja teemasta on saatu tiristettyä parhaat palat. Tarinalla on monta loppua ja erilaiset valinnat sekä monivalintadialogit värittävät matkaa, joskin on myönnettävä, että noin seitsemän tunnin kertaläpäisyn tuntui varsin riittävältä annokselta slaavisepän seikkailuja. Teemaltaan ja kerronnaltaan kiinnostavaa toimintaroolipeliä on vaikea suositella mekaniikkoja painottavalle tehopelaajalle, mutta jos omaa yhtään kulttuuriantropologin vikaa, tarjoaa slaavilainen kansansatu enemmän kuin hintalappunsa edestä ihasteltavaa.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - Slaavilainen meininki viehättää
  • - Upeat musiikit ja visuaalinen tyyli
  • - Hauskasti kirjoitettu

Huonoa

  • - Taistelu kaipaisi enemmän vaihtelua
  • - Pelimekaniikat toimivat, mutteivät inspiroi