Zheros arvostelussa

Zheros on muka nokkelasti nimetty, 3D beat ’em up indiestudio Rimlight Studiosilta, joka ilmestyi alun perin vuosi sitten PC:lle ja Xboxille. Nyt peli on saatavilla myös PS4:lle.

Pelissä Z-supersankarit ovat hyviksiä ja mättävät ison Dr. Vendettan kätyreitä kuonoon, aalto toisensa jälkeen kuin vanhoissa kolikkopelihallipeleissä konsanaan. Double Dragon-pelit, Turtles II ja muut klassikot tulevat oitis mieleen. Paitsi, että Zheros ei ole sellaista klassikkomateriaalia.

Visuaaliselta suuntaukseltaan Zheros on kuin jokin halpa mukaelma Pixarin The Incredibles -animaation pohjalta. Sankarit ovat animaation tapaan fyysisessä mielessä liioiteltuja karikatyyreja ja grafiikka pehmeän karkkimaista ja söpöä – sopii kaikenikäisille. Ikävä kyllä Rimlight on unohtanut puhaltaa visuaaliseen tasosuunnitteluun riittävästi viehätystä tai persoonaa.

Hahmot ovat pukeutuneet tylsänharmaisiin sankariasuihin ja myös etenkin pelin ensimmäisen maailman tasosuunnittelussa on käytetty paljon (aivan liikaa) harmaata väriä, eikä kontrastiksi ole tarjolla riittävästi kirkkaampaa väriskaalaa, kun vasta myöhemmissä tasoissa ja maailmoissa. Ei mikään kovin hyvä tapa kaupata tuotetta pelaajille, jos ensimmäiset tasot eivät onnistu vangitsemaan lainkaan mukaansa.

Taistelun tohinassa ja liikuttaessa onkin välillä vaikea erottaa missä oma hahmo kulkee, jos värit pelattavassa tasossa ovat liian tummia. Muutenkin, supersankarit on aina totuttu näkemään kirkkaissa asuissa (kenties Batmania lukuun ottamatta) juuri siksi, että se miellyttäisi enemmän katsojan silmää. Eivät ne Incrediblesitkään turhaan olleet punaisissa trikoissa – sellainen kun vangitsee katsojan huomion.

Zheros pitää sisällään kolme erilaista pelimaailmaa ja kun jo ensimmäisen maailman ensimmäiset kentät aiheuttavat suuria kyllästymisen tunteita (visuaalisen tylsyyden lisäksi) tietää, että lopusta ei hyvää seuraa.

Peli noudattelee pitkälti klassista kolmekymmentä vuotta vanhaa kaavaa: liikutaan ruudulla yleensä vasemmalta oikealle (joskus harvoin ylös ja alas) ja saadaan vastaan lauma vihollisia, yleensä robotteja tai jotain möttiäisiä. Taustalle muodostuu aina tällöin etenemisen estävä energiakenttä, eli kaikki on piestävä viimeistä vihollista myöten ennen kuin voidaan edetä. Kun työ on hoidettu, saadaan taas jatkaa lyhyt pätkä ja sitten toisto. Ja toisto. Ja toisto. Kenttä suoritettu. Ei kun seuraavaan.

Zherosin suurin ongelma on se, että se ei tarjoa oikein mitään porkkanaa pelaamiseen mikä pitäisi mielenkiintoa yllä. Totta kai saman ruudun kaksinpeli kaverin kanssa samalla sohvalla on aina plussaa, mutta peli toistaa niin kamalasti itseään, että edes co-op pelaaminen ei tätä kokemusta pelasta. Pientä huolimattomuutta on myös se, että kaverin kanssa jo aloitettua kampanjaa ei saa jatkaa yksin, jos kaveri ei olekaan saatavilla. Sen minkä aloitat kaksin, lopetat kaksin. Ottaen huomioon, että “drop in drop out” -tyyppinen kaksinpelaaminen on ollut olemassa jo iät ja ajat on Zherosin ratkaisu varsin kummallinen.

Vihollisista jää jäljelle kokemuspisteitä joita keräämällä voidaan tasojen välissä parannella hahmojen taitoja, kun tarpeeksi pojoja löytyy, mutta siinäpä se sisältö ja idea. Se, että viholliset vähän vaihtuvat matkan varrella erinäköisiksi eivät yksinkertaisesti riitä.

Kokonaistuntumaltaan kaupallisena julkaisuna Zheros onkin vähän kuin joku PC:n hyvässä vaiheessa oleva early access -projekti. Varsin pelattavalla mallilla kyllä, mutta uupuu vielä paljon sisältöä, viimeistelyä ja ideaa, jotta pelaaja jaksaisi siitä kiinnostua pidemmäksi aikaa – saatikka hinkata kokonaisia maailmoja lävitse.

Tällaisenaan pelin kahdentoista euron hintalappu on melko lailla iso vitsi ja vielä hauskempi juttu on se, että Rimlight julkaisi maksullista DLC-sisältöä samaan aikaan emopelin julkaisun kanssa. DLC pitää sisällään yhden pelattavan hahmon sekä kahdeksan uutta tasoa – vaivaisen kuuden euron hintaan! Kokoa DLC-paketilla on kaksi megatavua.

Olisiko kuitenkin kannattanut jättää se ahneus väliin ja työntää tämä lisämateriaali oikeasti jo vuoden vanhan pelin PS4-julkaisuun mukaan?

Toisaalta sama kai se on miten tämän asian kanssa on toimittu, kun ei DLC-sisältö toimi muutenkaan: jokaisella yrityskerralla DLC-tehtävät kaatoivat koko pelin takaisin PS4:n “työpöydälle”.

Näin loppujen lopuksi Zheros saa pisteitä lähinnä kaksinpelistään sekä siitä, että kontrollit ovat aika pitkälti saumattoman toimivaa tasoa.