Käyttäjänimi:
Salasana:
Rekisteröidy
Mikko Kosonen

Mikko Kosonen

Uutisointi, PR, peliarvostelija (PC, konsolit)

Jo yli kaksikymmentäviisi vuotta (minne aika onkaan rullannut!) peliarvosteluita rustannut, kirjoittamista kuin pelaamistakin rakastava intohimoinen pelaaja ja ikuinen lapsi sekä Game Realityn perustaja. Hänen kotoaan löytyy päälle kymmenen erilaista pelikonsolia sekä PC, joista jälkimmäisellä hoituu pelaaminen kuin kirjoittaminenkin. Peliharrastus ja ihastuminen pelien maailmaan lähti liikkeelle jo niinkin aikaisin kuin kuusivuotiaana, IBM XT (286) tietokoneen parissa. Ensimmäinen peli Pac-Manin ohella oli Sierran pikkutuhma seikkailupeli, Leisure Suit Larry. Kaikkien aikojen TOP-5 listalle kuuluvat ehdottomasti muutamat seikkailupelien kulta-ajan julkaisut, kuten Monkey Island 2 ja The Dig. Myös System Shock 2 sekä nykykoneilla aika lailla toimimaton Interstate ’76 ovat pysyvästi jääneet tämän miehen mieleen. Vapaa-ajallaan (poissa pelien parista, joka on vaikeaa!) ”Mikko K” tykkää kirjoitella novelleja, pääasiassa kauhua ja scifiä, mutta yrittää myös löytää aikaa ja keskittymistä etenkin Stephen Kingin kirjojen lukemiselle.

Viimeisimmät julkaisut

1313 julkaisua
Tim Curry menehtyi Uutinen

Tim Curry menehtyi

Yksi Hollywoodin legendaarisista näyttelijöistä, brittiläinen Tim Curry on menehtynyt. Curry sai infarktin vuonna 2012 ja vietti siitä asti aikansa rullatuolissa aina viimeiseen päivään asti. Lokakuussa 2025, CBS Sunday Morningin haastattelussa…

Lue lisää »
Metal Gear Solid -kokoelma sai jatkoa Uutinen

Metal Gear Solid -kokoelma sai jatkoa

Konami on julkaissut Metal Gear Solid: Master Collection Vol. 2 -kokoelman, joka tuo kaksi sarjan tärkeää osaa moderneille pelialustoille: Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots sekä Metal Gear…

Lue lisää »
Quake tärisyttää synttäreillään Uutinen

Quake tärisyttää synttäreillään

id Softwaren klassikkoräiskintä Quake täytti kesäkuun lopulla huimat kolmekymmentä vuotta. Sen kunniaksi originaali peli päivittyy muun muassa PC:llä Steamissa sekä konsoleilla ilmaisen episodin voimin. Uusi, uudet kartat ja uusia vihollistyyppejäkin…

Lue lisää »
Galaktista ötökkäjahtia nyt fyysisempänä Uutinen

Galaktista ötökkäjahtia nyt fyysisempänä

AA-sarjan peleistään tunnettu julkaisija Maximum Entertainment toi markkinoille fyysiset PS5- ja Switch 2 -versiot alkuvuodesta ilmestyneestä retrohenkisestä räiskintäpelistä Starship Troopers: Ultimate Bug War. Starship Troopers: Ultimate Bug War on FPS,…

Lue lisää »
Hot Wheels Infinite Rush -pelistä uutta tietoa Uutinen

Hot Wheels Infinite Rush -pelistä uutta tietoa

Milestone ja Mattel julkaisivat uuden trailerin Hot Wheels Infinite Rush -pikkuautokaahailusta. Video esittelee kampanjan etenemistä, ajoneuvoluokkia sekä monipuolisia kustomointimahdollisuuksia. Arcade-ajopeli julkaistaan 10. syyskuuta 2026, ja sen early access alkaa 7.…

Lue lisää »