Julkaisija Prime Matter ja Nightdive Studios ilmoittivat, että pitkään työn alla ollut, vuoden 1994 legendaarisen System Shock -pelin remake on mennyt “kultaan.”
Uusittu versio sisältää arvatenkin HD-grafiikkaa, mutta myös päivitetyt kontrollit, uusia ääniä ja musiikkia sekä entistä väkivaltaisempaa taistelua.
Pelaajat joutuvat selviytymään Citadel Stationilla SHODANin luomista ja hallitsemista vaarallisista olennoista ja ratkomaan ansaita ja salaisuuksia. Fanien iloksi voidaan todeta, että Nightdive on tehnyt läheistä yhteistyötä myös Shodanin äänen, Terri Brosiuksen kanssa.
Pelin PC-versio julkaistaan digitaalisesti Steam, GOG ja Epic Games Store -palveluissa 30. toukokuuta 2023 kello 18 Suomen aikaa.
System Shock remake tulee olemaan saatavilla myös PlayStation 4|5 ja Xbox One ja Series S|X konsoleille hieman myöhemmin.
Uutisen lähde: Plaion