Käyttäjänimi:
Salasana:
Rekisteröidy
facebook link rss link twitter link
Search icon

Yhdeksän valtakunnan lohikäärmekoulutus kaupoissa

Teksti: Mikko Kosonen, 23.9.2022

Dreamworksin Näin Koulutat Lohikäärmeesi -elokuviin ja sarjoihin pohjautuva Lohikäärmeet: Yhdeksän Valtakunnan Legendat on tänään saapunut kauppoihin.

Lapsille ja nuorille suunnattu, muun muassa Paw Patrol- peleistään tunnettu, Outright Gamesin julkaisema peli sijoittuu ajallisesti 1300 vuotta vuonna 2010 ensi-iltansa saaneen Näin koulutat lohikäärmeesi -animaation jälkeen. Outrightin peleille ominaiseen tapaan peli on lokalisoitu myös suomenkielelle.

HBO Maxilla nähtävän sarjan peliversiossa Lohikäärmeet: Yhdeksän Valtakunnan Legendat koetaan tulinen seikkailu, jonka aikana pitäisi pelastaa Thunderin perhe ja siinä sivussa lohikäärmeiden yhteisö taistelemalla jättimäisiä lohikäärmebosseja vastaan.

Pelissä pääsee pelaamaan Night Lightilla, Thunderilla, Plowhornilla, Feathersilla ja Wu & Weillä halki seikkailun, jonka aikana myös lohikäärmeiden taitoja päivitellään.

Tarjolla on lisäksi alati vaikeutuva Challenge Mode, jossa pelataan tarinatehtäviä uudelleen erilaisten vaikeuskertoimien kanssa.

Lohikäärmeet: Yhdeksän Valtakunnan Legendat on nyt saatavilla kaikille konsoleille sekä PC:lle.

Alla suomenkielinen julkaisutraileri:

Uutisen lähde: Bandai Namco