Ron Gilbert ja kumppanit yllättivät pelialan totaalisesti, kun nettisoite returntomonkeyisland.com aukesi kera tekstin “tulossa 2022.”
Return to Monkey Island -nimeä kantava uusi peli on vihdoin ja viimein suoraa jatkoa Ron Gilbertin ja Dave Grossmanin yhdessä kirjoittamalle kahdelle ensimmäiselle Monkey Island -pelille, jotka aloittivat kaiken.
Kakkospelissä, LeChuck’s Revenge, tarina jäi eräänlaiseen cliffhangeriin ja on virallisesti ollut siinä aina vuodesta 1991 asti.
Pelisarjan kolmas, varsin laadukas seikkailu Curse of Monkey Island oli kuitenkin jo Full Throttle -tiimin kynäilemää tarinaa, sillä Ron Gilbert jätti tätä nykyä kuopatun seikkailupelistudio LucasArtsin vuonna 1992.
Guybrush Threepwoodin seikkailut saivat kolmannen pelin jälkeen vielä jatkoa Escape from Monkey Island -pelissä, sekä Telltale Gamesin kehittämässä episodipohjaisessa Tales of Monkey Islandissa.
Tänä vuonna julkaistava Return to Monkey Island hylkää Ron Gilbertin mukaan tieltään kaikki 1991 jälkeen ilmestyneet jatkot, Cursea lukuun ottamatta. Tästä voi huomata jo viitteitä pelin sivuilta löytyvästä traileristakin, jossa esiintyy Curse of Monkey Islandista tuttu Murray-kallo, minkä lisäksi trailerin teksteissä mainitaan Guybrushin ääninäyttelijä, kolmosesta asti mukana ollut Dominic Armato.
Peliä tekemään on saatu myös originaali säveltäjäporukka, Clint Bajakian, Michael Land ja Peter McConnell.
Tätä nykyä Lucasfilm sekä sen peliosastot kuuluvat Disneylle ja Gilbert onkin saanut Monkey Islandin lisenssin lainaan Lucasfilm Gamesilta, kun taas pelin julkaisijana toimii Devolver Digital.
Uutisen lähde: Kotaku
Return to Monkey Island traileri alla:
Monkey Island 2 pelailua:
Curse of Monkey Island pelailua: